Job Toimintaterapeutti Helsinki-Uusimaa SUOMEN OSTEOPOROOSILIITTO RY - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Toimintaterapeutti

Työnkuvaus:
Etsimme omahoidon suunnittelijaa omahoidon koordinaattorin työpariksi kehittämään ja toteuttamaan innovatiivista valtakunnallista kuntoutumispalveluiden kokonaisuutta määräaikaiseen työsuhteeseen vuoden 2018 loppuun. Paikka täytetään mahdollisimman pian. Toivomme toimintaterapeutin tutkintoa (AMK) tai vastaavaa, vankkaa osaamista ryhmä- ja avomuotoisesta kuntoutuksesta, toimintakyvyn mittaamisesta, toiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä, tiedottamisesta ja raportoinnista sekä joustavuutta ja taitoa toimia moniammatillisessa tiimissä ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Lisäksi edellytämme kehittämismyönteistä, innostunutta ja kuntouttavaa työotetta. Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan tuntemus on eduksi. Palkka on 2 900 €/kk. Työ on pääosin Helsingissä mutta edellyttää matkustamista. Kyseessä on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama toiminta. Lisätietoja: 4.2 klo 9-10 ja 15-16, 10.2. klo 14-15 ja 16.2. klo 8-9 toiminnanjohtaja Ansa Holm (ansa.holm (at) luustoliitto.fi tai p. 050 303 8129).

Työnantajan nimi: SUOMEN OSTEOPOROOSILIITTO RY

Työnantajan osoite: Iso Roobertinkatu 10 B 14, 00120 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja -

Puhelin- ym. myyjät
Olemme ripeästi kasvava remonttialan asiakaspalveluyritys. Toimimme Pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa ja meitä on yhteensä 70 hengen porukka. Teemme yksityisasiakkaille keittiö-, kylpyhuone- sekä sisustusremontteja.
Kotikolmoset Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kuljettaja, haluaisitko työpaikan jossa voi myös viihtyä? Meillä Duologilla yli 200 ammattiliikenteen kuljettajaa operoi päivittäin asiakasyritystemme liikenteessä. Tarjoamme sinulle säännöllisen työn,
Duolog Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa

Asiakas- ja myyntineuvottelija/ kotimyyjä -

Myyntiedustajat
Tarjoamme helmikuussa aloittaville uusille työntekijöille ylimääräisen 100-500 euron bonuksen palkan päälle! Palkkaamme kotimyyjien tiimiin 2 myyntineuvottelijaa Odotamme sinulta reipasta otetta elämään,
Riafi Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Front-end developer/ Full-stack developer -

Sovellusohjelmoijat
Jos haluat olla luomassa itsesi näköistä työpaikkaa, jatka lukemista. Me olemme 38 ihmisen muodostama ohjelmistotalo, joka tunnetaan nimellä Sysart. Päämajamme sijaitsevat Helsingin Ruoholahdessa ja Oulun Peltolassa.
Sysart Oy - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Helsingin Invalidien Yhdistys ry (HIY) on perustettu vuonna 1938. Yhdistyksen toiminnan tavoitteena on lisätä vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä. HIY:n arvoja
Helsingin Invalidien Yhdistys r.y. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat

Kone & Rakennus Mustonen Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Kartoittaja -

Maa- ja vesirakentamisen asiantuntijat
Suomen Energia-Urakointi Oy on sähköisen yhdyskuntatekniikan palveluyritys. Tarjoamme sähkönjakeluun ja -käyttöön, ulkovalaistukseen sekä liikennevaloihin liittyvien verkkojen ja laitteistojen suunnittelu-, asennus-
Suomen Energia-Urakointi Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme hyvälle asiakkaallemme pidempiaikaiseen työsuhteeseen pätevää osa-aikaista lounaskokkia. Työaika pääsääntöisesti (ma-pe) klo 7-15 välillä. Vuoroja vaihtelevasti 3-4/vko. Etsimme henkilöä
Kairest Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Kokki koulu- ja päiväkotiravintolaan -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Palmia on aloittanut toimintansa Aurinkokiven upouudessa monitoimikeskuksessa, Vantaan Kivistössä. Aurinkokiven monitoimikeskuksessa tuotetaan lähialueen asiakkaille laaja-alaisesti palveluita ja kiinteistöstä löytyvät
Palmia Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Korkeakouluharjoittelija (koulutuspalvelut) -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Opetusvirasto, Opetusviraston hallinto, hallinto- ja kehittämiskeskus, koulutuspalvelut Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen
Helsingin kaupunki. - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Vielä on muutamia paikkoja vapaana mielenkiintoiselle matkalle. Suomen Tivoli on Suomen suurin ja vanhin tivoli, joka kiertää keväästä syksyyn ja etelästä aina pohjoiseen asti. Mukanamme kulkee 28 eri huvilaitetta
Suomen Tivoli Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät

Saneeraus Paajanen Oy - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa

Liikunnanohjaaja / Personal Trainer -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
PERSONAL TRAINERIKSI FRESH FITNESS SÖRNÄISIIN Fresh Fitness tunnetaan lennokkaista markkinointilauseista kuten: Alensimme hien litrahintaa pysyvästi Pakarasi ovat odottaneet tätä mainosta jo vuosia. Lisäksi Fresh Fitness
Fresh Fitness Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä Alepa Pietarinkatu -

Myyjät
Alepa on pääkaupunkiseudulla toimiva pienmyymälä, joka on asiakkaita lähellä. Myymälät ovat avoinna kaikkina viikonpäivinä ja palvelevat laajoin aukioloajoin (ma-la klo 7-23 ja su klo 9-23). Haemme nyt
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme MYYJIÄ kokoaikaiseen työhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti kaikenikäisille, välivuotta pitävälle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Prisma Sello on perinteikäs hypermarket Leppävaarassa, Kauppakeskus Sellon yhteydessä. Prisma Sellossa työskentelee n. 180 kaupan alan ammattilaista. Prisma Sello palvelee asiakkaitaan kahdessa kerroksessa maanantaista lauantaihin
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Haluatko tienata opiskelun ohessa lisäeuroja? Vantaan Tikkurilan toimipisteemme etsii innokkaita osa-aikaisia työntekijöitä työskentelemään pääosin ilta- ja viikonloppuvuoroissa. Työ on joustavuutensa
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Olemme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaisen jättikonsernin maahantuojia Vantaalla. Laajennamme nyt yritystämme ja etsimme tuloshakuiseen tiimiimme lisää motivoituneita myyjiä. Me annamme sinulle - ilmaisen myyntikoulutuksen
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-03-20 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Schmitz Cargobull Suomi Oy on Schmitz Cargobull Ag:n 100 prosenttisesti omistama tytäryhtiö Suomessa. Schmitz Cargobull Ag työllistää tällä hetkellä yli 5500 ihmistä, liikevaihdon ollen hieman alle 2 miljardia
Schmitz Cargobull Suomi Oy - 2016-05-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä kassaosastolle, Prisma Nummela -

Myyjät
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, kasvava alueosuuskauppa. Asiakasomistajia SSO:ssa on yli 64 000. SSO:lla on lähes 100 toimipaikkaa,
Suur-Seudun Osuuskauppa - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
50Plussa Oy tarjoaa yrityksille ainutlaatuisen monimediakonseptin jonka avulla heillä on mahdollisuus tavoittaa Suomen ostovoimaisin kohderyhmä. Yli 50 vuotiaille kuluttajille 50Plussa Oy tuottaa viihdyttävällä ja informatiivisella
50Plussa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Haemme hyvään toimivaan porukkaan kevytyrittäjäksi tai yrittäjäksi tai palkalliseksi iloista asiakaspalveluhenkistä parturi-kampaajaa. Jos omaat hyvän alan tuntemuksen ja olet kiinnostunut kehittämään
Nifty Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Perhepäivähoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Henkilöstöyksikkö STADISSA ON KLIFFAA OLLA SNADI Tule luomaan kanssamme tulevaisuuden varhaiskasvatusta, jossa annamme arvoa lapsuudelle, hyvälle arjelle ja kasvatuskumppanuudelle. Meillä laadullisen kehittämisen
Helsingin kaupunki. - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Poliisiylitarkastaja -

Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Poliisihallituksen tehtävänä on suunnitella, johtaa, kehittää ja valvoa poliisitoimintaa ja sen tukitoimintoja. Lisäksi se vastaa poliisin palvelujen
Poliisihallitus - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Puistotyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia
Banssi Uusimaa Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Puutarhatyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät

Bärling Anita - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusmies -

Talonrakentajat
Carrot on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat
Carrot Rakennus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Haemme Vantaan rakennustyömaille ALOITTELEVAA RAKENNUSMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Rakennusmiehen tulee hallita lähes kaikki työmaalla tehtävät työvaiheet betonivalusta aina loppuviimeistelyihin
Selekta Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Teknisk försäljare -

Myyntiedustajat
Onninen Finland Entreprenörer-enheten söker till Borgå just Dig Teknisk försäljare för aktiv försäljning av VVSLK-produkter. Du kommer att arbeta med konsulterande försäljning av VVSLK-produkter. Dina
Onninen Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Toimistosiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme Helsinkiin vakituista toimistosiivoojaa. Edellytämme siivouskokemusta tai siivousalan koulutusta sekä hyvää suomen kielen taitoa. Lisätietoja antaa 8.8.2016 jälkeen Vilhelmiina Bouchet, vilhelmiina.bouchet (at) coor.com.
Coor Service Management Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.83316206932068 sekuntia