Job Toimipaikanpäällikkö Eksoten silmäklinikalle Etelä-Karjala Suomen Terveystalo Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Toimipaikanpäällikkö Eksoten silmäklinikalle

Työnkuvaus:
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalo työllistää valtakunnallisesti lähes 6 500 terveydenhuollon ammattilaista. Terveystalon verojalanjälki vuonna 2014 oli yhteensä 72,8 miljoonaa euroa ja samana vuonna Terveystalo investoi suomalaisten terveyspalvelujen kehittämiseen yli 15 miljoonaa euroa. Terveystalo on Suomalaisen Työn Liiton jäsen. www.terveystalo.com Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) vastaa 133 000 asukkaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Eksote on ulkoistanut järjestämisvastuullaan olevan Lappeenrannan keskussairaalan silmätautien yksikön palvelutuotannon Terveystalolle 1.4.2016 alkaen. Julkisten silmäpalvelujen tuottaminen on yksikön päätehtävä. Sen lisäksi yksikössä tuotetaan jatkossa silmäpalveluita itse maksaville asiakkaille. Haemme Eksoten silmäklinikalle Lappeenrantaan toimipaikanpäällikköä Terveystaloon vakituiseen tehtävään viimeistään 1.4.2016 alkaen. Olet myönteisellä otteella toimiva terveydenhuollon ja esimiestyön vahva ammattilainen. Vastaat silmäyksikössä lääkärivastaanottojen ja leikkaustoiminnan käytännön arjen organisoinnista ja sujuvuudesta. Toimit hoitajien ja osastosihteerien lähiesimiehenä ja silmäyksikön johtaja-ylilääkärin tiiviinä kumppanina sekä hoidat yhteistyötä Eksoten ja Terveystalon muiden yksiköiden kanssa. Yhteistyökykyisenä, oma-aloitteisena ja vahvana organisaattorina osallistut aktiivisesti toimintamme kehittämiseen. Tehtävänäsi on toimia lähiesimiehenä hoitajille, tukea yksikön toiminnan johtamista, mittareinasi muun muassa asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys, palveluiden saatavuus sekä henkilöstökustannukset. Huolehdit silmäklinikan resursoinnista ja rekrytoinneista yhdessä yksikönjohtajan kanssa. Tuet henkilöstön osaamisen kehittämistä ja työhyvinvointia. Jalkautat sovitut konsernin yhteiset toimintatavat yksikköön ja varmistat niiden toteutumisen päivittäisessä toiminnassa. Osallistut raportointiin. Esimiestehtävän lisäksi toimit kliinisessä silmähoitajan työssä 50 % työajasta. Sinulla on laaja-alainen vähintään amk-tasoinen tai vastaava aikaisempi opistoasteinen terveydenhuollon koulutus sekä työkokemus terveydenhuoltoalalta silmähoitajana. Olet tehokas ja omaksut nopeasti uusia asioita. Sinulta löytyy näyttöjä esimies- tai kehitystehtävistä. Haluat kehittää yksikön toimintaa ja palvelutarjontaa yhdessä yksikön johdon ja henkilöstön kanssa. Sinulla on hyvät yhteistyö-, neuvottelu- ja organisointitaidot sekä tietotekniset taidot. On eduksi, jos sinulla on työkokemusta sekä julkisesta että yksityisestä terveydenhuollosta. Tarjoamme sinulle haastavan, monipuolisen ja itsenäisen työn mukavassa työympäristössä yksikön näköalapaikalla. Kun innostuit, ota rohkeasti yhteyttä. Lisätietoja 1. - 4.2. klo 18 - 19 antavat mielellään yksikönjohtajamme Heidi Hietamies, puh.050 3042 534 ja silmätautien erikoisalajohtajamme Tiina Leivo, puh.050 1928 (lyhyt nro). Täytä oheinen hakemus ja liitä siihen palkkatoiveesi ja ansioluettelosi 14.2.2016 mennessä. Sähköpostilla lähetettyjä hakemu

Työnantajan nimi: Suomen Terveystalo Oy

Työnantajan osoite: 53100 LAPPEENRANTA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Ylihoitajat ja osastonhoitajat

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Karjala

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asbestipurkaja -

Muut rakennustyöntekijät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-06-09 - Etelä-Karjala

Asiakas-/Myyntineuvottelija (kokoaikainen) -

Puhelin- ym. myyjät
Palkkaamme Lappeenrannan keskustan toimipisteeseemme asiakas- ja myyntineuvottelijoita. Toimenkuvaasi kuuluu asiakashankinta- ja markkinointi mielenkiintoisten, tunnettujen ja suosittujen tuotteiden parissa. Aiempaa kokemusta emme vaadi, sillä koulutamme
Buusteri Oy, Lappeenranta - 2016-05-05 - Etelä-Karjala

Automaatioinsinööri -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat

AdConSys Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Jalkahoitaja -

Lähihoitajat
Debora Oy on sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimiva suomalainen perheyritys, joka palvelee asiakkainaan kaikenikäisiä ihmisiä vauvasta vaariin. Palvelutarjontaamme kuuluu palveluasumista, kuntoutusta sekä monipuolisia asiakkaan
Debora Oy - 2016-03-09 - Etelä-Karjala

Kesätyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Taipalsaaren kunta on perinteisesti työllistänyt taipalsaarelaisia nuoria ja opiskelijoita kesäisin sekä tukenut nuorten työllistymistä taipalsaarelaisiin yrityksiin ja yhteisöihin.
Taipalsaaren kunta, - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Kiinteistönvälittäjä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Kotilinkki Oy mullistaa kiinteistönvälityksen markkinoille tuomallaan sähköisellä toimeksiantopalvelulla, www.kotilinkki.fi. Palvelu kattaa nopeasti koko Suomen, ja niinpä etsimme nyt uuden ajan välittäjiä
Kotilinkki Oy - 2016-06-09 - Etelä-Karjala

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme asiakkaallemme kirvesmiehiä Lappeenrantaan. Työnkuva on erilaisia sisäpuolen saneeraustöitä, mm. kipsilevy-väliseiniä, listoitusta ja oviasennuksia. Työmaan työkieli on suomi. Työt alkavat heti
Briko Oy - 2016-08-02 - Etelä-Karjala

Kohdevastaava -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Haemme osaavaa KOHDEVASTAAVAA siivouspalveluiden päivittäisorganisointiin Joutsenoon. Kohdevastaavana vastaat töiden organisoinnista, sijaisjärjestelyistä sekä perehdyttämisestä
ISS Palvelut Oy - 2016-07-15 - Etelä-Karjala

Korkeapainepesijöitä Deletelle -

Muut puhdistustyöntekijät
Me Deletellä emme pelkää raskasta, likaistakaan työtä. Teemme likaisesta puhtaan, vaarallisesta vaaratonta, jätteestä jälleenkäytettävää ja puramme vanhaa, jotta asiakas pääsee rakentamaan
Barona Teollisuus Oy - 2016-02-18 - Etelä-Karjala

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Haemme kotityöpalvelupajalle apuvalmentajaa, jolla on kiinnostus suorittaa oppisopimuksella kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto. Henkilö toimii yksikön työvalmentajan apuna työnohjaus- , neuvonta- ja asiakaspalvelu
IntoPajat ry - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Kuntotutkija -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haemme Lappeenrantaan KUNTOTUTKIJAA. Edellytämme rakennusalan pohjakoulutusta. Odotamme työkokemusta kuntotutkimuksista, suunnittelusta ja valvonnasta. Eduiksi luemme rakennusterveysasiantuntijan (RTA) pätevyyden sekä muut alaan liittyvät
Sisäilmatalo Kärki Oy - 2016-06-22 - Etelä-Karjala

Laboratorihoitaja -

Laboratoriohoitajat
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt,
Suomen Terveystalo Oy - 2016-03-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Lähihoitaja, Rautjärven kotihoito -

Lähihoitajat
Tehtävän ensimmäinen sijoituspaikka on Rautjärven kotihoidossa, Simpeleen alueella. Työ on kolmivuorotyötä. Arvostamme positiivisuutta, kehitysmyönteisyyttä, hyviä vuorovaikutustaitoja ja kuntouttavaa
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2016-05-22 - Etelä-Karjala

Laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Saimaan Tukipalveluiden kesätyöntekijähaku on nyt käynnissä! Haemme koululaisia ja opiskelijoita kesätyöntekijöiksi avustaviin siivoustehtäviin Etelä-Karjalan alueelle. Työssä toimitaan laitossiivoojien
Saimaan Tukipalvelut Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

LVI- / Ilmastointiasentaja -

Putkiasentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi kaakko Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Metsäteollisuusympäristön asiantuntijatehtävä -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Rejlers on Pohjoismainen yli 2000 asiantuntijan suunnittelu- ja konsultointiyhtiö, jonka palveluksessa on Suomessa n 500 työntekijää. Tarjoamme suunnittelua, konsultointia ja turnkey-toimituksia teollisuuden, energian, rakentamisen
Rejlers Oy - 2016-06-22 - Etelä-Karjala

Myyjä, Elisa / Saunalahti -

Myyjät
Myyjä, Elisa / Saunalahti Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä aidosti kiinnostunut työnhakija, joka
Enia Oy - 2016-07-15 - Etelä-Karjala

Paineimuauton kuljettajia Deletelle -

Jätteiden kerääjät
Me Deletellä emme pelkää raskasta, likaistakaan työtä. Teemme likaisesta puhtaan, vaarallisesta vaaratonta, jätteestä jälleenkäytettävää ja puramme vanhaa, jotta asiakas pääsee rakentamaan
Barona Teollisuus Oy - 2016-02-18 - Etelä-Karjala

Palveluedustaja -

Suomen Suojauspalvelu Oy on yritys, joka muuttaa maailmaa ekologisempaan suuntaan. Tuotamme Suomessa täysin uudenlaisia ekologisia kestäviä pintakäsittely palveluita kotitalouksille ja yrityksille. Haemme nyt jatkuvasti kasvavaan joukkoomme: ALUEELLISTA PALVELUEDUSTAAJA LAPEENRANTAAN
Suomen Suojauspalvelu - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Personal Trainer -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
PT BY FITNESS24SEVEN ON FITNESS24SEVENIN PT-ORGANISAATIO, joka tarjoaa laadukkaita Personal Training -palveluita alan parhaaseen hintaan. Tavoitteenamme on asiantuntemuksella ja omistautumisella auttaa ihmisiä saavuttamaan täydet voimavaransa.
Fitness24Seven Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy on luotettava henkilöstöalan yritys. Vuokraamme ja rekrytoimme motivoituneita työntekijöitä eri aloille. Olemme saavuttaneet hyvän maineen työntekijöidemme ja asiakkaidemme keskuudessa.
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy - 2016-04-29 - Etelä-Karjala

Suurtaloustyöntekijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme asiakkaallemme reipasta ja ammattitaitoista SUURTALOUSTYÖNTEKIJÄÄ Työtehtäviin kuuluvat mm: ruuan esivalmistus ja valmistustehtävät sekä muut suurtalouskeittiöön kuuluvat tehtävät kuten
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Tasoitetyöntekijä -

Rappaajat
Maalausliike Pöntinen Oy on Mikkelissä toimiva monipuolinen maalausalan yritys. Yritys on perustettu vuonna 1979 Anssi Pöntisen toimesta. Käytössämme on monipuolinen kone- ja nostokalusto sekä ammattitaitoinen henkilöstö,
Maalausliike Pöntinen Oy - 2016-05-13 - Etelä-Karjala

Toimeentulotuen etuuskäsittelijöitä, Lappeenranta -

Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6 000 ammattilaista. Palvelemme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton
Kela - 2016-08-17 - Etelä-Karjala

Tuotantoassistentti kesätyöhön Joutsenoon -

Yleissihteerit
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-05-15 - Etelä-Karjala

Turvalaiteasentaja -

Rakennussähköasentajat
Etsimme turvalaiteasentajia VR Trackille kunnossapidon liiketoimintaan Itä-Suomen alueyksikköön. Yksikön vakituisen henkilöstön määrä on noin 150 henkilöä. Turvalaiteasentajana vastaat sähköisten
VR Track Oy - 2016-03-03 - Etelä-Karjala

Työfysioterapeutti ammatinharjoittajaksi -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt,
Suomen Terveystalo Oy - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Työterveyspsykologi -

Psykologit
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt,
Suomen Terveystalo Oy - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

Venäjän toimitusten hoitajaa -

Huolitsijat, tulli- ja laivanselvittäjät
Haemme Lappeenrantaan VENÄJÄN KULJETUSTEN HOITAJAA Haemme raaka-aineteollisuusalalla toimivalle asiakasyrityksellemme Venäjälle suuntautuvien kuljetusten hoitajaa. Työtehtäviin kuuluvat mm. -sopia kuljetusliikkeiden kanssa
VMP GROUP / Fegato Oy - 2016-05-02 - Etelä-Karjala

Vuorovastaava, ravintola -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme kauppakeskus IsoKristiinaan Cafe Kristiinaan vakituiseen työsuhteeseen salin VUOROPÄÄLLIKKÖÄ. Etsimämme henkilö on aurinkoinen ja aktiivinen työssään, ja häneltä ei hymy hyydy tiukassakaan
Vespi Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

 
 
site syntyy 0.68299412727356 sekuntia