Job Toimistoavustaja Kymenlaakso Kymijoen Nuorisoyhdistys ry - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Toimistoavustaja

Työnkuvaus:
Etsimme Kouvolaan reipasta nuorta toimistoapulaisen tehtäviin. Toimistoapulainen työllistetään RAY:n Paikka auki -ohjelman avustuksella. Paikka auki -avustusohjelma edellyttää, että toimistoapulaiseksi palkattavan henkilön tulee olla alle 30-vuotias, jolla ei ole ammatillista tutkintoa. Hakija ei myöskään saa olla tällä hetkellä työelämässä, eikä tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Toimistoapulaisen tehtävänä on avustaa Kymijoen Nuorisoyhdistyksen työntekijöitä erilaisissa työtehtävissä. Toimistoapulaisella tulee olla jonkin verran IT-osaamista, mm. perustaidot tekstinkäsittelystä ja taulukkolaskennasta. Toimistoapulainen osallistuu kaikkiin toimiston työtehtäviin, kuten tiedottamiseen ja arkistointiin. Tehtäviin kuuluu mm. päivittää www-sivuja ja käyttää sosiaalista mediaa apunaan tiedottamisessa, koota jäsenrekisteriä, osallistua ilmoitusten ja tiedotteiden tekemiseen, kopioida ja postittaa tiedotteita ja avustaa lehdistötiedotteiden laatimisessa ja vuosikertomuksen kokoamisessa. Valittavalta henkilöltä odotetaan oma-aloitteellisuutta, huolellisuutta ja halua oppia uusia asioita. Työsuhde on määräaikainen (1 vuosi) ja työaika on 38,25 tuntia viikossa. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät neuvonta-alan TES:n mukaisesti. Pyydämme lähettämään hakemuksen ja ansioluettelon 4.3.2016 mennessä sähköpostitse toimisto (at) starttaa.fi. Liitä mukaan CV ja laita viestin otsikoksi: "Toimistoapulainen, Kouvola".

Työnantajan nimi: Kymijoen Nuorisoyhdistys ry

Työnantajan osoite: 45100 KOUVOLA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Toimistoavustajat

Maa: Suomi

Alue: Kymenlaakso

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja -

Puhelin- ym. myyjät
Toimintamme kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia. Etsimme joukkoomme varttuneempaa, iloista ja positiivisen asenteen omaavaa ajanvaraajaa Tehtäväsi tulee olemaan käyntiaikojen sopiminenpuhelimitse, mutta ei kuitenkaan ole puhelinmyyntiä.
Cleanveritas - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Comos-insinööri -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
ANDRITZ Oy hakee Kotkaan Comos-insinööriä työskentelemään yhteistyössä prosessi- ja automaatiosuunnittelun kanssa tarjous- ja toimitusprojekteissa. Käytössämme on Siemensin COMOS -työkalu. Divisioonamme
Andritz Oy, Kotka - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa. Tehtävinä: Kotiaskareita, kaupoilla käynnit ja harrastustoiminnat, ulkoilu, mahd. konsertit ja teatterit. Pukeutuminen, pienten välipalojen ja iltapalojen teko, hygienian hoito, siirtyminen,
Hillo Aija - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Kahvilatyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Neste Kausalan Matkakeidas on 27 vuotta toiminut liikenneasema valtatie 12-varrella. Liikenneasemamme on monipuolinen taukopaikka, josta löytyy palveluita moneen lähtöön. Asiakaspaikkoja on noin 240. Aukioloaikamme on 05-23, joten
Kausalan Matkakeidas Oy - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Kesätyöntekijöitä -

Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
Avoimet työpaikat: Tykkimäen huvipuisto ajalle: 21.5.-27.8.2016 Tykkimäki Aquapark ajalle: 4.6.-4.8.2016 Tykkimäki Camping ajalle: 20.5.-28.8.2016 Etsimme ensisijaisesti henkilöitä, jotka sitoutuvat työskentelemään
Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy - 2016-02-25 - Kymenlaakso

KOKKI LIIKENNEASEMALLE -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakasyritykseemme KOKKIA liikenneasemalle Työssäsi teet aamu- ja iltavuoroa ja työtehtävinäsi on pääasiassa keittiön- ja kokin työt liikenneasemalla. Työssä onnistuaksesi sinulla tulee olla
Opteam - 2016-06-14 - Kymenlaakso

Laajakaistaosaajia -

Myyjät
Etsimme nyt Kouvolan keskustaan päivätyöhön lisää LAAJAKAISTA-OSAAJIA. Tehtävänäsi Kouvolan Call Center laajakaista-yksikössä on kartoittaa, myydä ja päivittää Suomen johtavan
Dinamet Oy/ Go On Yhtiöt - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Lääkäri -

Yleislääkärit
TYÖPAIKKA KUVAUS Puolustusvoimat on arvostettu, nykyaikainen valtion työnantaja, joka tarjoaa monipuolisia ja haasteellisia tehtäviä 12 000 työntekijälle eri puolilla Suomea. Tutkimusten mukaan henkilökunnan keskuudessa
Puolustusvoimat - 2016-07-15 - Kymenlaakso

Laitosmies -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
BioGTS Oy on kotimainen biokaasu- ja biodiesellaitosvalmistaja. Tarjoamme biokaasu- ja biodiesellaitosten "avaimet käteen"-toimituksia sekä operointi- ja huoltopalveluja. Yrityksemme
BioGTS OY - 2016-06-22 - Kymenlaakso

Luokanopettaja, peruskoulun alaluokat -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
AVOIN OPETTAJAN TEHTÄVÄ HAMINAN KAUPUNGIN LASTEN JA NUORTEN KOULUTUSPALVELUISSA Pyhällön koulussa: Luokanopettajan perhevapaan sijaisuus 15.8.2016 - 21.11.2017 (virka 1056) Tehtävän lopulliset viikkotuntimäärät
Haminan kaupunki - 2016-05-05 - Kymenlaakso

Luokanopettajan viransijaisuus -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Merikaupunki Kotkan opetustoimessa Rauhalan koulussa on haettavana peruskoulun luokanopettajan viransijaisuus määräajaksi 1.10.2016-3.6.2017. Eduksi katsotaan halukkuus ja valmius joustavien opetusjärjestelyiden ja luokkarajat ylittävän
Kotkan kaupunki - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Monipalvelutyöntekijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-04-12 - Kymenlaakso

Muu lastenhoitotyöntekijä -

Lastenhoitotyöntekijät
Valloittavan Vadelmatarhan tarhurit etsivät leikki-Kerttuja! Haluaisitko sinä touhuta naperoiden kanssa ja olla mukana järjestämässä maan mainioimpia synttärikemuja, kerhoja, lapsiparkkia ja tapahtumia? Leikki-Kertulta
Vadelmatarha Kotka Oy - 2016-03-30 - Kymenlaakso

Myyjä, Elisa / Saunalahti -

Myyjät
Myyjä, Elisa/Saunalahti Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä aidosti kiinnostunut työnhakija, joka
Enia Oy - 2016-04-15 - Kymenlaakso

Myyjä, Prisma Kotka, Viihde ja kodintekniikka -

Myyjät
Kymen Seudun Osuuskauppa (KSO) on kymenlaaksolaisten oma kauppa, joka harjoittaa marketkauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppaa, autokauppaa, rauta- ja puutarhakauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa.
Kymen Seudun Osuuskauppa - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Myyjä Viasatille -

Myyjät
Mietitkö alan vaihtoa tai myynninammattilaisena uutta potkua urallesi? Asiakkaamme FIN Kotimaan Puhelinpalvelut toimii Pohjoismaiden johtavan viestintäoperaattorin ja kansainvälisesti tunnetun maksu TV- palveluiden tarjoajana yritys- ja
Opteam - 2016-08-10 - Kymenlaakso

Myymälämyyjä Elisalle -

Myyjät
Oletko kilpailuhenkinen ja tavoitteellinen myynnin osaaja? Nyt olisi kesätyö tarjolla osana ammattitaitoista myyntitiimiä! Haemme asiakasyrityksellemme Elisa Oyj:lle Kotkaan myymälämyyjää työskentelemään
Barona Palvelut Oy - 2016-04-29 - Kymenlaakso

Myyntineuvottelija / kesätyö -

Myyntiedustajat
Oletko kiinnostunut kesätöistä myynnin parissa? Enia Oy markkinoi Saunalahden liittymiä sekä Elisan elämyksellisiä ja monipuolisia palveluja suomalaisille kuluttajille. Olemme yksi Pohjoismaiden suurimmista telemarkkinointitaloista
Enia Oy - 2016-05-20 - Kymenlaakso

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Valloittavan Vadelmatarhan ekologinen parturi-kampaamo etsii lisäkäsiä nykyisen kampaajan avuksi. Työ pitää sisällään leikkausten lisäksi hemmotteluhoitoja ja kasvivärjäystä, joihin koulutamme
Vadelmatarha Kotka Oy - 2016-03-30 - Kymenlaakso

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit

City Salon Ky - 2016-07-15 - Kymenlaakso

Peruskoulun erityisopettaja -

Erityisopettajat
Kouvolan kaupungin perusopetuksessa on haettavana Peruskoulun erityisopettajan virka (10867) Viran ensimmäinen sijoituspaikka Naukion yhtenäiskoulu Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Kouvolan kaupunki - 2016-03-31 - Kymenlaakso

Postinjakaja -

Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-21 - Kymenlaakso

Putki-asentaja -

Putkiasentajat
Haemme asiakkaallemme PUTKI-ASENTAJAA erilaisiin asennuskohteisiin Kymenlaaksoon. Hakijalta edellytämme aikaisempaa työkokemusta putkiasentajan tehtävistä. Motivoitunut asenne, kyky työskennellä itsenäisesti sekä
Go On Yhtiöt, Kouvola - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Ratasuunnittelija, Kouvola -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Etsimme ratasuunnittelijoita Rautatiesuunnitteluumme, joka on yksi Suomen suurimmista infra-alan suunnittelutoimistoista ja johtava rata-, sähkö- ja turvalaitejärjestelmien asiantuntija. Yli 200 asiantuntijan joukkomme koostuu väylä-
VR Track Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen SAIRAANHOITAJAA Iitin terveysaseman avosairaanhoidon vastaanotolle Peruspalvelukeskus Aavaan. Sairaanhoitaja työskentelee terveysaseman päivystyspisteessä ja akuuttivastaanotossa.
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-03-11 - Kymenlaakso

Security Expert /Kodinturva-asiantuntija -

Myyjät
Etsimme nyt koulutettavaksemme Kouvolaan SECURITY EXPERT - KODINTURVA-ASIANTUNTIJAA Olemme tehneet työtä kotien ja perheiden turvallisuuden eteen jo yli 25 vuotta. Ammattimaisesti valvotut murto- palo- ja vuototurvajärjestelmämme turvaavat
Verisure Finland Oy - 2016-07-15 - Kymenlaakso

Sisustuskirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Opteam on muuttuvan työelämän asiantuntija ja yksi Suomen suurimmista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Ydinosaamistamme ovat henkilöstövuokraus, rekrytointipalvelut, henkilöstön osaamisen kehittäminen,
Opteam - 2016-06-22 - Kymenlaakso

Taloudenhoitaja -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat

Kotkan-seudun musiikkiopisto - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Yksikönpäällikkö -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Esperi Hoivakoti Hirvelä sijaitsee Kouvolan Sippolassa ja tarjoaa ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista ikäihmisille. Asukkaina on ikäihmisiä, joilla on esimerkiksi dementoiva sairaus, muistihäiriöitä
Esperi Care Oy - 2016-07-15 - Kymenlaakso

Yrittäjä, myyjä tai edustaja -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi -ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-06-04 - Kymenlaakso

 
 
site syntyy 3.8399341106415 sekuntia