Job Toimistosihteeri Keski-Suomi Joutsan kunta - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Toimistosihteeri

Työnkuvaus:
Joutsan kunnan peruspalveluosastoon kuuluvan sivistysosaston tehtävänä on järjestää kuntalaisille varhais-kasvatuksen, koulutoimen, kansalaisopiston, kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen palveluja. Perusopetuksen, lukio-opetuksen ja vapaan sivistystyön koulutuspalveluja järjestetään myös naapurikuntien oppilaita ja opiskelijoita varten. Sivistysosasto hakee toimistosihteeriä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ alkaa 25.4.2016 tai sopimuksen mukaan. Työ jakaantuu Puulan seutuopiston (70 %) ja sivistysosaston (30 %) kesken. Toimistosihteerin tehtävänä on osallistua Puulan seutuopiston asiakaspalvelu-, taloushallinto-, tilavaraus- ja muihin toimistotehtäviin. Lisäksi hän osallistuu sivistyslautakunnan kokousten valmisteluun ja toimii esitys-listojen ja pöytäkirjojen laadinnan osalta teknisenä sihteerinä. Lisäksi toimistosihteeri hoitaa muita mahdollisia työnantajan määräämiä tehtäviä. Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytämme kaupallisen alan tutkintoa (merkonomi) sekä kokemusta vaativista toimistotehtävistä. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen työ- ja virkaehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Työaika on liukuva toimistotyöaika (36,25 h/vko). Työsuhteessa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Hakemukseen on liitettävä kelpoisuutta osoittavat todistukset ja ansioluettelo. Hakemukset pyydetään lähettämään 21.3.2016 klo 15.00 mennessä postitse osoitteeseen Joutsan kunta, PL 20, 19651 Joutsa. Kuoreen merkintä "Toimistosihteeri"

Työnantajan nimi: Joutsan kunta

Työnantajan osoite: 19650 JOUTSA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Yleissihteerit

Maa: Suomi

Alue: Keski-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Avustava puutarhatyöntekijä -

Avustavat puutarhatyöntekijät

Total Kiinteistöpalvelut Oy - 2016-04-29 - Keski-Suomi

Esimiesharjoittelija -

Kampaajat ja parturit
Cm Hiustalo Oy on parturi-kampaamo-tuoteshop ketjuyritys, jolla on tällä hetkellä 32 liikettä ja yrityksessä työskentelee noin 250 hiusalan ammattilaista. Yritys on aloittanut toimintansa vuonna 2000 ja kasvaa ja kehittyy
CM Hiustalo Oy. - 2016-05-28 - Keski-Suomi

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme Petäjävedelle HITSAAJAA Luokat levylle ja putkelle eivät ole pakolliset, mutta katsotaan eduksi. Työ sisältää hitsauksen lisäksi muita yleisiä konepajan töitä. Tehtävä vaatii - kokemusta
Selekta Industry Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Huoltamokahvilatyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
HelmiSimpukka Hirvaskangas etsii kesätyöntekijöitä kesäksi 2016 Shell HelmiSimpukka Hirvaskangas hakee joukkoonsa reippaita ja työtä pelkäämättömiä kesätyöntekijöitä huoltamokahvilatyöntekijän
Restel Oy - 2016-04-15 - Keski-Suomi

Keittiöapulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät

Mari-ravintolat oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi

Konesuunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Suomen suurin teknisen suunnittelun ja tuoteinformaation työnantaja etsii joukkoonsa uusia osaajia. Vahvistamme asiantuntijaorganisaatiotamme ja haemme Jyväskylän toimistoomme mekaniikkaosastolle suunnittelijoita. Edellytämme hakijalta
Etteplan Oyj. - 2016-03-10 - Keski-Suomi

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Palkkaamme yhden kotimyyjän kokopäiväiseen työsuhteeseen. Työskentelet 7 tuntia päivässä Suomen suosituimpien tuotteiden etämyyjänä. Aikaisempi kokemus asiakaspalvelutyöstä katsotaan eduksi,
Finnacta Oy - 2016-05-11 - Keski-Suomi

Koulunkäynninohjaaja -

Koulunkäyntiavustajat
Keuruun kaupungin sivistyspalveluissa on haettavana koulunkäynninohjaajan toimi. Tehtävä täytetään 1.3.2016 alkaen. Sijoituspaikkana on Keuruun yhteiskoulun yläkoulu. Tehtävään kuuluu mm. oppilaiden ohjaaminen
KEURUUN KAUPUNKI - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme laitoshuoltajaa Äänekosken terveyskeskussairaalan vakinaiseen toimeen 3.10.2016 alkaen. Terveyskeskussairaala on 40-paikkainen ja hoidossa keskitytään sairauksien akuutti- ja kuntoutusvaiheiden hoitoon. Yksikössä toimitaan
Äänekosken kaupunki - 2016-03-18 - Keski-Suomi

Mattoasentaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista mattoasentajaa Jämsänkoskelle. Toivomme hakijalta mahdollisimman monipuolista kokemusta lattia-asennuksista, erityisesti mattoasennuksista sekä valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn.
Opteam Pro Oy, Jyväskylä - 2016-05-28 - Keski-Suomi

Mökkisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat

Himos Mökkipalvelut Oy - 2016-04-12 - Keski-Suomi

Muottitimpuri -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy on vuonna 2003 perustettu henkilöstöpalveluihin erikoistunut suomalainen perheyritys. Toimintamme kattaa henkilöstövuokraus- ja suorarekrytointipalvelut, soveltuvuusarvioinnit sekä henkilöstöhallinnon-
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Jyväskylä - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Myyjä, Joutsa -

Myyjät
Etsimme nyt satunnaiseen keikkatyöhön päivittäistavarakaupan asiakkaillemme Joutsaan ja lähialueille asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan
StaffPoint Oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Musti ja Mirri on Pohjoismaiden suurin lemmikkieläintarvikkeiden erikoisliikeketju. Suurta kokoa tärkeämpää meille on kuitenkin olla lemmikin ja lemmikinomistajan turvallisin ja luotetuin kumppani elämässä ja harrastuksissa.
Musti ja Mirri Oy. - 2016-03-02 - Keski-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt satunnaiseen keikkatyöhön päivittäistavarakaupan asiakkaallemme S-market Hankasalmelle asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita MYYJIÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
ManpowerGroup Contact Center Oy on Suomen suurin myyntiin, asiakaspalveluun ja asiakaskohtaamisiin erikoistunut yritys. Asiakaspalvelukeskuksissamme Imatralla, Joensuussa, Jyväskylässä ja Loimaalla työskentelee reilut 650 asiakaspalvelun
ManpowerGroup Oy, Jyväskylä - 2016-08-10 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija/Rekrytointivastaava -

Myyntiedustajat
Finnacta Oy on savolaiset juuret omaava, hyvällä tavalla erilainen markkinoinnin erikoisosaaja. Toimintamme kasvaessa palkkaamme joukkoomme Myyntineuvottelijan/Rekrytointivastaavan. Työtehtäviin kuuluu suosittujen tuotteiden myyminen
Finnacta Oy - 2016-05-22 - Keski-Suomi

Ohjaaja -

Ohjaajat ja tuottajat

Konneveden kunta - 2016-05-05 - Keski-Suomi

Pelinhoitaja, Jyväskylä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Onko sinulla pelisilmää ja nautit asiakaspalvelutyöstä? Jos vastasit kyllä, tule PELINHOITAJAKSI Jyväskylän alueen ravintoloihin! Sinun ei tarvitse olla valmiiksi pesunkestävä korttihai, vaan koulutamme sinut
Raha-Automaattiyhdistys (RAY) - 2016-08-10 - Keski-Suomi

Rakennusammattimies/kirvesmies -

Talonrakentajat
Haemme nyt RAKENNUSALAN AMMATTILAISIA / KIRVESMIEHIÄ määräaikaisiin työsuhteisiin Jyväskylään. Tehtävät ovat asiakaskohteissa suoritettavia monipuolisia sisustekirvesmiehen töitä, pienimuotoisisa
ISS Palvelut Oy - 2016-07-28 - Keski-Suomi

Raskaankaluston autonasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Jobrent on innovatiivinen ja kasvava yritys. Olemme henkilöstöalan asiantuntijoita ja tarjoamme henkilöstövuokrausta ja rekrytointia. Tarjoamme sinulle arvokkaita työmahdollisuuksia työurasi kaikissa vaiheissa. Kauttamme
Suomen Jobrent Oy - 2016-05-03 - Keski-Suomi

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme ammattitaitoista ja itsenäiseen työhön kykenevää sairaanhoitajaa Jyväskylän seudulla tapahtuvaan kotihoitoon. Asiakkaat ovat suurimmaksia osaksi iäkkäitä. B-ajokortti tarvitaan. Arvostamme ystävällistä,
Telkänhoiva Oy - 2016-04-26 - Keski-Suomi

Sanomalehdenjakajia -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Haemme Jyväskylän alueelle SANOMALEHDENJAKAJIA määräaikaiseen työsuhteeseen kesälomien sijaisuuksiin Sanomalehdenjakaja työskentelee, kun muut nukkuvat. Aamun sarastaessa varhaisjakelussa työskentelevänä
Posti Group Oyj - 2016-04-01 - Keski-Suomi

Siivooja (majoitussiivous) -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme osa-aikaista SIIVOOJAA Nuorisokeskus Piispalan puhtaanapitoyksikköön Kannonkoskelle. Työtehtäviin kuuluu puhtaanapitoon liittyvät monipuoliset tehtävät. Asiakaspalvelu ja muiden yksiköiden kanssa yhteistyössä
Kannonkosken Oiva Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme lastensuojelun sosiaalityöntekijää vakinaiseen virkasuhteeseen. Työ alkaa 1.4.2016 tai sopimuksen mukaan. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä työskentelee lastensuojelutiimissä Äänekoskella. Osaavien
Äänekosken kaupunki - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Haemme valtakunnallisesti toimivalle asiakkaallemme Jyväskylä - Kuopio akselille MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ / TEKNISTÄ MYYJÄÄ. Tässä tehtävässä pääset mukaan kasvavaan yritykseen ja
Kaiku HR Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Toimistosihteeri -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Toimistosihteerin tehtäviin kuuluvat vastaanottokeskuksen toimistotyöt, neuvonta ja asiakaspalvelu, maksuliikenne, talousarvion seuranta ja valmistelu. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään soveltuva tutkinto ja englannin kielen taito,
Suomen Punainen Risti Kaakkois-Suomen piiri - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Toimistosihteeri -

Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
SAP HR -ammattikäyttäjän tehtävänä on toimia SAP HR -järjestelmän asiantuntijana koulutuksen ja osaamisenhallinnan osalta varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa
Turun kaupunki. - 2016-06-27 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 7.1977670192719 sekuntia