Job Toimistotyöntekijä, Asiakaspalveluhenkilö Pirkanmaa Liuttu Logistiikka Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Toimistotyöntekijä, Asiakaspalveluhenkilö

Työnkuvaus:
Liuttu Logistiikka Oy on Tampereella toimiva täyden palvelun logistiikkayritys, joka tarjoaa laadukkaita henkilö- ja tavarakuljetuspalveluita sekä logistisia ratkaisuja Pirkanmaalla toimiville yrityksille ja yksityisasiakkaille. Liuttu Service 247 asiakaspalvelukeskus palvelee 24h vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Haemme nyt ongelmanratkaisukykyistä ja reipasta asiakaspalvelijaa vahvistukseksi pääsääntöisesti yötiimiimme niin arkeen kuin viikonloppuunkin. Työtunteja on tarjolla alkuun vaihtelevasti (n. 8-30 h. / 2 vko), mutta työtuntimäärää on mahdollista kasvattaa loppuvuotta kohti. Työ soveltuu mainiosti esimerkiksi kaupan alan opiskelijalle, jolla on tarvetta lisäansiolle sekä mahdollisuus työskennellä yö- ja ilta-aikaan nopeallakin varoitusajalla. Meillä on mahdollista suorittaa myös kaupan alan työharjoittelua. Työtehtävänä on palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla monien eri tilauskanavien välityksellä, toimia linkkinä asiakkaidemme sekä tuotantomme välillä sekä myyntipalvelu- ja muu toimistotyö. Työtehtävissä sinulle on eduksi: - Sujuva suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito - Työkokemus asiakaspalvelusta ja puhelinasioinnista - Valmius ratkoa muuttuvia tilanteita itsenäisesti - Aloitteellisuus sekä hyvä organisointi- ja stressinsietokyky - Joustavuus ja tiimityötaidot - Tarkkuus ja vastuullisuus omasta tekemisestä - Tietotekniikan sujuva hyödyntäminen eri tehtävissä (Microsoft Officen, puhelimen, sähköpostin, sosiaalisen median ym. ohjelmien käyttö) - Kokemus yötöistä Tarjoamme pitkäaikaisille ja sitoutuneille työntekijöillemme: - Mahdollisuuden toimia ja edetä tehtävissä alati kasvavan yrityksemme sisällä - Elävän ja dynaamisen työilmapiirin, johon pystyy omalla aktiivisuudella vaikuttamaan - Monipuoliset ja vastuulliset työtehtävät - Päivittäisiä haasteita vastaanotettavaksi ja ratkottavaksi Mikäli tämä ilmoitus kolahti ja koet, että juuri sinä olet sopiva vahvistus joukkoomme, älä epäröi hetkeäkään laittaa meille vapaamuotoista hakemusta tulemaan CV:si kera osoitteeseen tyonhaku (at) liuttu.com tai täytä hakemus sivuillamme www.liuttu.com/rekrytointi/ . Valitettavasti emme voi vastata puhelintiedusteluihin.

Työnantajan nimi: Liuttu Logistiikka Oy

Työnantajan osoite: Vehnämyllynkatu 22, 33560 TAMPERE

Työn lyhyt kuvaus: Yleissihteerit

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Pysyvä

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Bioanalyytikko, terveydenhuolto -

Laboratoriohoitajat
Haemme laboratoriolähihoitajaa/laboratoriohoitajaa näytteenottoon ja asiakaspalveluun Pirkanmaan alueelle. Kyseessä on osa-aikainen vakituinen työsuhde, jossa pääsääntöinen työntekopaikka on Parkanon laboratorio.
Fimlab Laboratoriot Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

CONTROLLER -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
HAUssa nyt! CONTROLLER Haemme nälkäistä ja eteenpäin pyrkivää controlleria tukemaan yrityksemme kasvua sekä kannattavuutta raportoinnin ja taloudellisten analyysien kautta.
Prima Pet Premium Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Jäsenhankkija (5kpl),Veronmaksajain Keskusliitto -

Myyjät
Toimeksiantajayritys Veronmaksajain Keskusliitto (Veronmaksajat) on kotitalouksien, yritysten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, joka neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa. Veronmaksajat tarjoaa jäsenilleen
Uniflex Suomi Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Kahvilatyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Kokemusta omaavalle kahvilatyöntekijälle paikka italialaistyyppisessä kahvilassa. Erikoiskahvikokemusta (kahvakoneella) sekä hygieniapassi vaaditaan. Asiakaspalvelutaidot ja -kokemus edellytyksenä. Hyvät työajat kauppakeskuksen
Ciao! Caffe. - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Kassa/myyjä -

Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Kesätyöntekijä -

Toimistoavustajat

Tampereen kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Kiinteistönvälittäjä / Myyntineuvottelija (Tre) -

Myyntiedustajat
Asiakkaamme Huoneistokeskuksen toimisto Tampereella hakee nyt kasvavaan tiimiinsä myyntihenkistä ja työtä pelkäämätöntä KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄÄ / MYYNTINEUVOTTELIJAA Työtehtäviin
Alen Consulting Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Laitoshuoltaja Nokialle -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme motivoituneita, ahkeria ja oma-aloitteisia siivousalan osaajia asiakasyritykseemme Nokialle keikkatyöhön. Saat mahdollisuuden laittaa koulussa oppimasi asiat käytäntöön sekä tehdä töitä itsenäisesti
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Leipuri -

Leipurit ja kondiittorit
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Leipomot Oy. - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Liikenteenohjaaja (Pirkanmaa) -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme asiakkaallemme Pirkanmaan alueen asfaltointityömaille LIIKENTEENOHJAAJIA kevät-/kesäkaudelle 2016 vastaamaan liikenteen turvallisesta etenemisestä tietyömaiden ympärillä. Työtehtäviin kuuluu: - Liikenteen
Alen Consulting Oy - 2016-05-03 - Pirkanmaa

Luokanopettajan viransijaisuus -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Urjalan sivistystoimessa on haettavana 1.8.2016 - 31.7.2017 väliseksi ajaksi luokanopettajan viransijaisuus sijoituspaikkana Aseman koulu. Aseman koululla opetus on pääasiassa 2. vuosiluokalla. Pätevyysvaatimuksena on luokanopettajan
Urjalan kunta - 2016-04-21 - Pirkanmaa

Mekaniikkasuunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
MeramaTec Oy on materiaalinkäsittely- ja rullankäsittelylaitteita, kuljettimia ja nostoapuvälineitä suunnitteleva ja toimittava yritys Ikaalisissa. Yrityksemme on perustettu vuonna 1982. Materiaali-, komponentti- ja laitetoimittajana
MeramaTec Oy - 2016-03-08 - Pirkanmaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt Siwa Kyöstintielle Pirkkalaan asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Pohjolan Energiatalo Oy on nopeasti kasvava aurinkoenergiaan erikoistunut yritys. Olemme nyt vahvistamassa myyntitiimiämme Tampereen alueella. Laadukkaat tuotteemme ja avaimet käteen -palvelumme lisäävät suosiotaan. Energiamarkkinoiden
Pohjolan Energiatalo Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Laajennamme edelleen toimintaamme ja kasvatamme menestynyttä Urheilun Unelma Arpa projektia Tampereen toimistossamme. Kampanjaa toteutetaan yhteistyössä Valo Ry:n (Ent. SUL) ja Urheilun Unelma-arvan kanssa. Mukana kampanjassamme on 16 suomalaista
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Myynnin tuleva ammattilainen, etsimme Sinua! Oletko kiinnostunut mobiili- ja laajakaistatuotteista? Jos vastaat kyllä, tämä työpaikka on sinua varten! Asiakkaamme Teleperformance etsii nyt TeliaSoneran tiimiinsä kolmea MYYNTINEUVOTTELIJAA.
Uniflex Suomi Oy - 2016-02-25 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tervetuloa kesätöihin keskustan toimistollemme! Työnhakulomakkeemme löytyy nettisivuiltamme osoitteesta http://www.hyvatlehdet.fi/puhelinmyyntityolla-hohtoa-arkipaivaan/ . Täytä lomake nyt, niin lupaamme ottaa sinuun yhteyttä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-05-20 - Pirkanmaa

Ohjaajan lyhytaikaisia sijaisuuksia tarvittaessa -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Ensisijainen sijoituspaikka on Vihnukselan lastenkoti. Nokian kaupungin Vihnukselan lastenkoti toimii lastensuojelun nuorten lyhytaikaisena sijoituspaikkana. Sijaisuuksissa noudatetaan jaksotyöaikaa ja työ on kolmivuorotyötä. Kelpoisuusehtona
Nokian kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Perusopetuksen opinto-ohjauksen virka -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Perusopetuksen opinto-ohjauksen lehtorin virka Tehtävä: Pirkkalan kunnassa on haettavana perusopetuksen opinto-ohjauksen lehtorin virka (22321), sijoituspaikkana Pirkkalan yläaste. Pirkkalan
Pirkkalan kunta - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Postinjakaja -

Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-16 - Pirkanmaa

Putkiasentaja -

Putkiasentajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvu on ollut nopeaa. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-,
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-18 - Pirkanmaa

Rakennusmaalari -

Rakennusmaalarit ym.
Kattopinnoittaja 2 paikkaa, RestaKoti Oy, Pirkanmaa. RestaKoti Oy on valtakunnallinen vesikattoihin ja hormisaneerauksiin kokonaisvaltaisesti erikoistunut yritys. Palveluihimme kuuluvat kattoremontit, kattopinnoitukset ja hormipinnoitukset. Nyt haemme
RestaKoti Oy - 2016-02-24 - Pirkanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle SIIVOOJAA kokoaikaiseen työsuhteeseen. Etsimällämme henkilöllä on - oma-aloitteinen ja reipas työote - kokemusta asuntojen muutto- tai remonttisiivouksista - kokemusta lattianhoitokoneiden
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-31 - Pirkanmaa

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
ETOLA- yhtiöt on suomalainen teollisuustuotteita ja - tarvikkeita maahantuova, valmistava ja markkinoiva yritysryhmä, joka muodostuu useasta keskenään tiiviissä yhteistyössä toimivasta yrityksestä. 1932 perustetun
Etra Oy/ Etola-yhtiöt - 2016-02-15 - Pirkanmaa

TJÄNSTERÅDGIVARE, Tammerfors -

Puhelinpalveluneuvojat
Elisa är ett företag som erbjuder telekommunikations-, ICT- och onlinetjänster. Företagets kunder består av 2,3 miljoner konsumenter, företag och organisationer inom den offentliga förvaltningen. Elisa erbjuder tjänster
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Työnjohtaja (maanrakennus) -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Etsimme maanrakennusalan asiakasyrityksellemme työnjohtajaa. Työ pitää sisällään urakkalaskentaa ja työmaan johtotehtäviä. Pääsääntöisesti maanrakennuskohteet ovat kerrostalo-/hallityömaiden
Job Services Finland Oy - 2016-02-26 - Pirkanmaa

Vahinkosaneeraaja -

Talonrakentajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy - 2016-06-04 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 0.34200811386108 sekuntia