Job Toimistotyöntekijä Helsinki-Uusimaa Wippii Work Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Toimistotyöntekijä

Työnkuvaus:
Asiakkaamme on kansainvälinen kuljetusalan yritys, joka toimittaa lähetyksiä ympäri maailmaa. Yrityksen verkostoon kuuluu yli 2500 toimipistettä sisältäen lajittelu- ja liikennekeskukset. Suomessa yritys on aloittanut toimintansa vuonna 1985. Etsimme nyt asiakasyrityksemme palvelukseen. VIENTILIIKENTEEN HOITAJAA osa-aikaiseen työsuhteeseen Vantaalle. Tehtävä on ideaali esimerkiksi logistiikka-alan opiskelijalle tai iltatyöstä kiinnostuneille työntekijöille. Työ on iltapainotteista ja vuorot sijoittuvat arkisin klo. 16:00-20:30 välille. Työvuoroja on noin 2-3 viikossa. Vientiliikenteen hoitajana tulet työskentelemään osana neljän hengen tiimiä. Työnkuvasi tulee olemaan monipuolinen ja työtehtäviä kierrätetään niin että into työhön pysyy yllä. Tehtäväsi koostuvat muun muassa datan syöttämisestä, rahtikirjojen kirjaamisesta järjestelmään sekä lento- ja rekkaliikenteen vientiselvityksien hoitamisesta. Myös raportoinnit ovat osa työpäivääsi. Hakijalta edellytämme: - Mielenkiintoa huolinta-alaa kohtaan - Sujuvaa englanninkielen kirjoitus- ja lukutaitoa - Paineensietokykyä ja joustavuutta - Palveluhenkisyyttä ja sosiaalisuutta - Tietoteknisiä taitoja Tehtävään valituille tarjoamme: - Perusteellisen koulutuksen ja opastuksen työtehtävään - Mukavan, rennon ja nuorekkaan työympäristön - Avoimen ja asiantuntevan tiimin tuen Suosittelemme jättämään hakemuksen mahdollisimman pian, sillä haastattelemme hakijoita myös ennen hakuajan päättymistä. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Hakuohjeet: 1. Paina ilmoituksen ylälaidasta ?Rekisteröidy tai kirjaudu hakeaksesi tätä työtä?-painiketta. 2. Rekisteröitymisen/kirjautumisen jälkeen, paina ilmoituksen ylälaidasta ?Hae tätä työtä?-painiketta ja täytä hakulomake. Hakemuksia huomioidaan ainoastaan WippiiBase:n kautta.

Työnantajan nimi: Wippii Work Oy

Työnantajan osoite: VANTAA, 01390 VANTAA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Yleissihteerit

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ekonomisti ylitarkastajan tai johtavan finanssipol -

Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Valtiontalouden tarkastusvirasto on eduskunnan yhteydessä oleva riippumaton viranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja talousarvion noudattamista sekä valvoo
Valtiontalouden tarkastusvirasto - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Fysioterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Etsimme nyt Diacoriin johtavaa työfysioterapeuttia. Vastaat työfysioterapiapalvelutuotannon johtamisesta, kehittämisestä ja laadusta. Olet Diacorin työfysioterapeuttien ammatillinen johtaja ja liiketoimintavastuun jaat työterveyden
Diacor terveyspalvelut Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Sortso Osuuskunta on yhteiskunnallinen yritys, joka tuottaa yksityistä sosiaali- ja terveyspalvelua. Etsimme nyt naispuoliselle asiakkaallemme Espoon keskustan lähelle reipasta ja tunnollista henkilökohtaista avustajaa. Avustajan tehtäviä
Sortso Osuuskunta - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Hitsaaja (Mig/Mag/Tig) -

Ohutlevysepät
Haemme asiakkaallemme Vantaalle hitsaajaa kokoonpano- ja rautarakennetehtäviin. Työ tehdään asiakkaan tehtaalla ja työkohteissa pääkaupunkiseudulla. Tehtävässä tarvitaan Mig/Mag/Tig-hitsaustaitoa. Voimassaolevat
Alrekry Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Kahvilamyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät

Siirtomaatavaraliike Parhiala & Co Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kosmetologi, ripsiteknikko, kynsientekijä -

Kosmetologit ym.
Oletko yrittäjähenkinen,iloinen ja luotettava työtäsi rakastava ja siitä innostunut kosmetologi, ripsiteknikko tai kynsientekijä. Tarjoamme sinulle vuokrapaikan jo 8 vuotta toimineessa liikkeessämme. Tilassa työskentelee
Flow 21 - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kriisityöntekijä -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Hyvinkään Seudun Mielenterveysseura ry/ Kriisipalvelut tuottaa lakisääteistä psykososiaalista kriisiapua kuntasopimus asiakkaille. Yhteydenottopyynnöt kriisitehtäviin tulevat viranomaisten ja ammattihenkilöiden
Hyvinkään Seudun Mielenterveysseura ry - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Lääkintävahtimestari/Lähihoitaja -

Lääkintävahtimestari-sairaankuljettajat
Töölön Sairaalan Tapaturma-asemalle haetaan lääkintävahtimestarin sijaista ajanjaksolle 1.2.2016 - 31.5.2016. Töölön sairaalan Tapaturma-asema on ympärivuorokautinen päivystyspiste. Erikoisaloina
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Tehtävän kuvaus: Lähihoitajan kesätyöt kotihoidossa on asiakkaan luona tapahtuvaa kokonaisvaltaista hoitotyötä kuntouttavan työotteen mukaisesti. Hoidon ja palvelun suunnittelussa korostuvat asiakaslähtöisyys,
Espoon kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:n puhtauspalvelut hakee kahta (2) kiertävää laitoshuoltajaa kesälomasijaiseksi. Tehtävät ovat määräaikaisia 6.6.-31.7.2016. Laitoshuoltajan tehtävänä on toimia
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Kajuutta,päivähoitoyksikkö Hippaheikki-Myrskyluoto-Kajuutta STADISSA ON KLIFFAA OLLA SNADI Tule luomaan kanssamme tulevaisuuden varhaiskasvatusta, jossa annamme arvoa lapsuudelle, hyvälle
Helsingin kaupunki - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Lastentarhanopettajan tehtävä (30h/vko) Illenpihan päiväkodissa, 1-5v osapäiväryhmässä. Illenpuiston päiväkoti sijaitsee keskellä Kartanonkoskea, hyvien liikenneyhteyksien
Vantaan kaupunki - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Muurari -

Muurarit ym.

Shatroff Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
K-Supermarket Leppävaara on perinteikäs keskisuuri päivittäistavarakauppa. Haemme nyt tuoretuoteosaston päällikköä vastaamaan liha-, kala, eines ja lihajalosteosastojen toiminnasta. Tuoretuoteosaston päällikkönä
Tmi Ilkka Kärkkäinen, K-Supermarket Leppävaara - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Netti-TV-palvelunmyyjä -

Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme NETTI-TV-PALVELUNMYYJIÄ osapäiväiseen työhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti kaikenikäisille, välivuotta pitävälle tai muuten erilaisiin
Buusteri Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Osastonhoitaja -

Johtavat kätilöt
HUS-Kuvantaminen on Suomen johtava lääketieteellisen kuvantamisen, fysiologisten ja neurofysiologisten tutkimusten, niihin liittyvien toimenpiteiden ja asiantuntijapalvelujen sekä lääkintäteknisten asiantuntijapalvelujen
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Peruskoulun liikunnan ja terveystiedon lehtori/Tea -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Peruskoulun luokanopettaja 0124 -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Vihdin kunnan sivistyskeskus julistaa haettavaksi vakinaista täyttämistä varten 9.8.2016 lukien luokanopettajan viran. Viran ensisijainen sijoituspaikka on Kuoppanummen koulukeskus. Opettajien kelpoisuudet määräytyvät
Vihdin kunta - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Pitkäaikainen Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Prodict Manager - Protection Service for Business -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
F-Secure Oyj F-Secure has been defending tens of millions of people around the globe from digital threats for over 27 years. Our award-winning products protect people and companies against everything from crimeware to corporate cyberattacks, and are available
Talente Consulting Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Puuseppä -

Huonekalupuusepät ym.
Etsimme reipasta ja oma-aloitteista puusepän peruskoulutuksen saanutta henkilöä monipuolisiin tehtäviin. Työ sisältää sekä huonekalujen että työmaatilojen kunnostusta ja korjausta, maalausta jne.
Forest Brown Finland FBF Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Pohjois-Helsingin johtava yökerho Lucky Lady etsii Malmille ravintolapäällikköä. Hakijalta edellytetään aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä. Työ sisältää myös suorittavaa työtä
Restaurant Lucky Lady Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa

Rengasasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

Helsingin Rengashotelli Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Ruokapalvelutyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme Järvenpään alueelle ruokapalvelutyöntekijöitä keikkalaisiksi eri pituisiin sijaisuuksiin, hyvälle työntekijälle myös mahdollisuus vakinaistua. Ruokapalvelutyöntekijän tehtäviin
Opteam Järvenpää Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Vammaisten sosiaalityö, eteläinen toimipiste Tehtävän kuvaus: Haemme vammaisten sosiaalityön eteläiseen toimipisteeseen vammaispalvelun sosiaalityöntekijää. Kyseessä on yli
Helsingin kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Toimistosiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakkaallemme ahkeraa toimistosiivoojaa Malmille! Työtä tehdään arkisin n. 15h/vko. Mahdollisuus ottaa myös muita kohteita/lisätunteja. Odotamme sinulta: -Kokemusta siivouksesta - Hyvää fyysistä kuntoa
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Dealux Oy on yritys, joka tuottaa toimihenkilöpalveluja asiakkailleen. Teemme asiakkaillemme toimeksiannosta toimistopalvelua, markkinointia tai esimerkiksi viestintäpalveluja. Projekteja tehdään vuokratyöperiaatteella, projekteina
Dealux Oy - 2016-09-10 - unspecified

Toimitilahuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Pienen ja siistin liiketilan ylläpitosiivousta ja tilahuoltoa 3 kertaa viikossa ma, ke, pe Pohjois-Haagassa. Työn voi tehdä klo 16.jälkeen ja työaikaa on 1 tunti / pv. Työssä tarvitaan asiakaspalvelutaitoa sekä
Suomen VEP-palvelut Oy - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Työharjoittelija -

Myyjät
Sinä ammattikoululainen tai ammattikorkeakoululainen, joka opiskelet myynti-tai markkinointialaa: Mikäli olet vailla TYÖHARJOITTELUPAIKKAA ole rohkeasti yhteydessä ja katsotaan yhdessä soveltuuko paikka sinulle työharjoittelupaikaksi.
Buusteri Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.73472213745117 sekuntia