Job Tukineuvottelija Helsinki-Uusimaa Undin Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tukineuvottelija

Työnkuvaus:
Undin on voimakkaasti kasvava yritys, joka hoitaa myyntiin ja markkinointiin liittyviä toimeksiantoja. Toimistomme sijaitsee Tampereen keskustassa hyvien kulkuyhteyksien päässä. Teemme projektia organisaatiolle, jonka päämääränä on auttaa lapsia ja nuoria, joilla ei ole mahdollisuutta saada apua koulusta tai omasta kodistaan. Teet siis työtä todella tärkeän asian puolesta. Mahdollistat näille kärsiville lapsille ja nuorille kasvamisen paremmassa ympäristössä. Hyppää mukaan projektiin, jossa voit tehdä hyvää lapsien ja nuorten hyväksi. Positiiviset ja pitkäjänteiset ihmiset ovat pärjänneet työssä todella hyvin. Meillä kaikki on samassa veneessä. Tarjoamme myös huomattavia kannustimia ja koko Suomen mittakaavassa huippuluokan koulutuksen, joka jää sinulle tulevaisuutta varten. Meillä on huippuporukka ja työskentely tehdään rennolla otteella, mutta kuitenkin tavoitteellisesti. Käytännössä työ perustuu asiakaskontaktointiin ja suoritetaan omalla työpisteellä automatisoidun asiakasjärjestelmän avulla. Voit jättää hakemuksen sähköpostitse: rekry (at) undin.fi

Työnantajan nimi: Undin Oy

Työnantajan osoite: Mannerheimintie 42, 00260 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja -

Puhelin- ym. myyjät
Olemme ripeästi kasvava remonttialan asiakaspalveluyritys. Toimimme Pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa ja meitä on yhteensä 70 hengen porukka. Teemme yksityisasiakkaille keittiö-, kylpyhuone- sekä sisustusremontteja.
Kotikolmoset Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Apulaisylilääkäri -

Erikoislääkärit
Haemme HYKS Psykiatrian Jorvin klinikkaryhmän Leppävaaran ja Matinkylän mielialahäiriöpoliklinikoille apulaisylilääkäriä. Apulaisylilääkärin tehtävänä on johtaa ja kehittää
HUS - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaspalvelija -

Puhelinpalveluneuvojat
Helsingin-Uudenmaan Taksit Oy, tuttavallisemmin HUT, etsii yhteistyössä Wippii Work Oy:n kanssa uuteen taksikeskukseensa kahta kokoaikaista asiakaspalvelun ammattilasta välittämään taksitilauksia Kela-korvaukseen oikeuttaville
Wippii Work Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Autolähetti pääkaupunkiseudulle! -

Moottoripyörälähetit ym.
VMP Varamiespalvelu on lähes 30 vuotta toimialaa kehittänyt, yksi Suomen johtavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä, jonka ydinosaamista on henkilöstövuokraus ja rekrytointi kaikille toimialoille. Meillä on ilo
VMP Group / Bework Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Baaritarjoilija -

Baarimestarit
Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy on ravintola-alan työntekijöiden välittämiseen ja vuokraamiseen erikoistunut perheyritys. Tällä hetkellä työllistämme merkittävän määrän raavintola-alan
Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Myyjät
Etsitkö kiinnostavaa myyntityötä, jossa pääset itse vaikuttamaan työnkuvaasi ja menestymällä työssäsi sinulla on mahdollisuus edetä nopeasti? Etsimme tavoitteellisia myyntiedustajia, jotka haluavat
Tmi T.Helminen - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Fysioterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
AKTIIVINEN FYSIOTERAPEUTTI ( tai vastaava terveydenalan koulutus: sairaanhoitaja/toimintaterapeutti/kunto-ohjaaja), VAKITUISEEN PITKÄAIKAISEEN TYÖSUHTEESEEN Tarvitsemme myynnin edelleen kasvaessa lisäenergiaa Hyvinkään tiimiimme.
Unikulma Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haussa kaksi elämänkokemusta omaavaa ja nuorekasta avustajaa. Olen osan aikaa pyörätuolissa istuva aikuinen. Tarvitsen yhden ruotsinkielentaitoisen ja yhden sujuvasti suomea puhuvan avustajan. Ei hygieniahoitoa. Työ ei vaadi avustettavan
Byskov Ulf - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilöstökonsultti -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Etsimme asiakaspalvelu- ja myyntihenkistä HENKILÖSTÖKONSULTTIA pääkaupunkiseudulle vakituiseen työsuhteeseen.Työ sopii myös opintojaan päättävälle,
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Jr. tietokantaosaaja BI-tehtäviin -

Sovellusohjelmoijat
Oletko tulevaisuuden tietokantaosaaja? Onko sinulla halua kehittyä BI-tehtävissä? Kiinnostaako työskentely SQL:n parissa osana osaavaa tiimiä? Etsimme asiakkaallemme Siili Solutions Oyj kehityshaluista SQL-osaajaa, jolla on mahdollisuus
Academic Work Suomi Ab - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Koulunkäyntiavustaja -

Koulunkäyntiavustajat
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien ja HUS:n yhteisesti omistama henkilöstöpalveluyhtiö. Välitämme työntekijöitä sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin työkohteisiin. Kauttamme
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kuriiri -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Etsimme useampaa kuriiria arki-iltatyöhön. Työtehtäviin kuuluvat siis pakettien ja kirjeiden jaot pääkaupunkiseudulla jakeluautolla. Työtä tehdään arkisin klo: 16-22. Valituilla henkilöillä tulee
CityWork Uusimaa Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Sairaalapalveluihin kuuluu Katriinan sairaala Seutulassa ja kaksi geriatrista arviointi- ja akuuttiosastoa Peijaksen sairaalassa. Katriinan sairaalassa on seitsemän eri potilasryhmien hoitoon profiloitunutta vuodeosastoa sekä päiväsairaala,
Vantaan kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haetaan kokopäiväistä siivojaa määräaikaiseen työsuhteeseen 31.5.2017 asti. Tämän jälkeen työsuhde voidaan mahdollisesti vakinaistaa. Toivomme, että hakijalla olisi alan koulutusta tai alan työkokemusta.
Vantaan seudun steinerkoulun kouluyhdistys ry - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

LVI-suunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Metallihioja -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Kymppi Service Oy on vuonna 2011 perustettu paikallinen henkilöstöpalvelualan yritys. Haluamme olla työnantajan ja työntekijän tukena tarjoamalla käyttöönne osaavan ja vankan kokemuksen alalta omaavat henkilöstökonsultit.
Kymppi Service Satakunta Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Muu myyntialan työntekijä -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Tunnetko jonkun joka on ahkera työskentelemään ja haluaa paljon rahaa. Jos tunnistat itsesi ja haluat nopeasti päästä menestyksen tielle tämä on sinua varten. Halautko
Karl Peltonen Tmi - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä Vantaa -

Myyntiedustajat
Lumon Suomi Oy on erikoistunut parvekejulkisivutuotteiden ja lasiterassien myyntiin, valmistukseen ja asennukseen - erikoisosaamisalueena lasi- ja alumiinirakentaminen. Tärkeimmät vientimaat ovat Espanja, Ruotsi, Saksa, Venäjä, Norja,
Lumon Suomi Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Vidamic Ergonomics, yksi Oy ER Finland Ab:n osastoista markkinoi omalla tuotemerkillään mm. laadukkaita ergonomiatuotteita. Etsimme nyt myyntiedustajaa yhdelle PÄÄKAUPUNKISEUDUN myyntialueista. Kuulumme kansainväliseen Rahmqvist-konserniin,
Oy ER Finland Ab - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Olemme alan johtava B2B markkinoinnin palveluyritys. Tarjoamme asiakkaillemme erilaisia myynnintehostamispalveluita kuten tapaamisten buukkausta, markkinakartoituksia ja ostokäyttäytymistutkimuksia. Olemme monelle Suomen suuryritykselle luotettu
Bookers Finland Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Project Manager -

Systeemisuunnittelijat
We are looking for an experienced Project Manager for our customer project. You should have experience in: - IT Project Management/Scrum Master - Team leading Koodaripalvelut.com Finland provides professional IT consultants for various customer projects.
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö -

Systeemisuunnittelijat
Nice-business Consulting Oy (Nico) on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys, joka on erikoistunut kovan tason ict-osaajien rekrytointiin ja vuokraamiseen. Nico kuuluu Fujitsu-konserniin. Valmistaudumme asiakkaamme tuleviin tarpeisiin ja haemme
Nice-business Consulting Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Puheterapeutti -

Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Tarjolla uniikki työpaikka kahdelle puheterapeutille. Tehtävänä on kunnallisessa varhaiskasvatuksessa olevien lasten puheterapiapalveluiden järjestäminen ja päivähoitohenkilökunnan ohajus. Puheterapeutit kuuluvat
Kirkkonummen kunta - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Haemme taksinkuljettajia perinteikkääseen taksitalliimme. Tallimme sijaitsee Kalliossa Pengerkadulla hyvien kulkuyhteyksien varrella. Olet sitten uusi tai kokenut kuljettaja, tuurari tai vakituinen, otathan rohkeasti yhteyttä niin jutellaan
Tarja Mansner Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Toimittaja -

Toimittajat
HUS-viestintä hakee määräaikaista verkkotoimittajaa vuodeksi ajalle 15.2.2016-15.2.2017. Verkkotoimittajan tehtävänä on kehittää ja tuottaa sisältöä HUS:n ulkoisille ja sisäisille verkkosivuille.
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Toimitusjohtaja -

Pääjohtajat ja toimitusjohtajat
TYÖPAIKKA KUVAUS Metsähallituksen hallinnassa on 12 milj. hehtaaria valtion maa- ja vesialueita. Metsähallituksen tehtävänä on käyttää, hoitaa ja suojella hallinnassaan olevaa valtion maa- ja vesiomaisuutta
Maa- ja metsätalousministeriö - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja, maanrakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
Etsimme asiakasyrityksellemme maanrakennuksen TYÖNJOHTAJAA pääkaupunkiseudulla sijaitseville työmaille. Työtehtävän kuvaus Toivomme, että sinulta löytyy: - Kokemusta maanrakennsalan töistä ja työnjohdosta
Uniflex Suomi Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja maanrakennusalalle -

Rakennusalantyönjohtajat
Banssi on täyden palvelun henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi Helsinki Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Vaihtoautomyyjä -

Myyjät
Porsche on yksi maailman vahvimmista brändeistä. Oy AutoCarrera Ab on maahantuonut merkkiä vuodesta 1998 lähtien. Myynti Suomessa ja maailmalla on moninkertaistunut tänä aikana. Suomessa AutoCarreralla on kolme täyden
Oy AutoCarrera Ab - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava mestari -

Rakennusalantyönjohtajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.5002439022064 sekuntia