Job Tuntiopettaja (AI), Pöllönkankaan koulu Pohjois-Pohjanmaa Oulun kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN virkasuhteinen tehtävä Pöllönkankaan koulussa. Opetettavina aineina äidinkieli ja kirjallisuus. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Oulun kaupunki käyttää viroissa kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki. Liitä kirjalliseen hakemukseesi ansioluettelo, kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista ja mahdollisista työtodistuksista. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/714/2016 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus liitteineen. Hakemus on toimitettava 15.2.2016 klo 16.00 mennessä.
Työnantajan nimi: Oulun kaupunki
Työnantajan osoite: 90540 OULU
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Alue-edustaja -
Myyjät
Oletko myynnin ammattilainen tai haluatko kehittyä myynnin ammattilaiseksi? Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa omalla tekemiselläsi ansiotasoosi ja päästä vakituiseen työsuhteeseen kasvavaan yritykseen, jossa tekemisen
Temp-Team Finland Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Asiakasneuvottelija -
Puhelin- ym. myyjät
Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna 1986 perustettu Suomen johtava, vakavarainen telemarkkinointiyritys. Kuulumme vahvasti kehittyvän Alma Media Oyj -konsernin Alma Talent -liiketoimintayksikköön. Alma Talent on monipuolinen mediaperhe,
Suoramarkkinointi Mega Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Baaritarjoilija -
Tarjoilijat
Etsimme asiakkaallemme baaritarjoilijaa svengaavaan joukkoon Ouluun. Haemme henkilöä, joka: - on saanut työkokemusta asiakaspalvelutehtävistä ja jolla on vähintään anniskelupassi, vastaavan anniskelijan pätevyys
HR Solutions Finland Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Contact Center -työntekijä -
Myyntiedustajat
DNA:lla tehdään monipuolista ja palkitsevaa myyntityötä alan uusimpien tuotteiden ja laadukkaimpien palveluiden parissa. Tarjoamme nyt loistavan mahdollisuuden olla osana innostavaa ja tuloksekasta myyntitiimiä ja yhden alan johtavan
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Digi- ja markkinointijohtaja -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Rukakeskus Oy hakee Digi- ja markkinointijohtajaa Rukakeskus Oy on suomalainen perheyritys, joka vastaa Rukan ja Pyhän hiihtokeskusten toiminnasta. Lisäksi vastaamme lähes 400 yksityisomistuksessa olevan Ski-Inn huoneiston myynnistä
Opteam Lappi - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Elokuvateatterityöntekijä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Haemme Oulun Finnkino Plazaan motivoituneita ja asiakaspalveluhenkisiä elokuvateatterityöntekijöitä myynti- ja asiakaspalvelu tehtäviin. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja osa-aikainen, n. 20 h/viikko. Odotamme -
Finnkino Oy, Oulu - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Evelace jälleenmyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Haemme jälleenmyyjiä seuraavien kuntien alueille: Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Kalajoki, Kärsämäki, Merijärvi, Nivala, Oulainen, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe, Reisjärvi, Sievi,
Evelace Oy - 2016-05-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Anonyymi työnantaja - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Pyörätuolissa olevan miehen avustaminen. Työ on monipuolista arjen tilanteissa avustamista. Työhön voi liittyä avustamista päivittäisissä toimissa, työssä ja harrastuksissa. Tehtävä on sairausloman
Väyrynen Arto - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Hissiasentaja -
Muut sähköasentajat
Haemme nyt ammattitaitoista HISSIHUOLTOASENTAJAA OULUN ALUEELLE Hissien, liukuportaiden ja sähkökäyttöisten ovien huoltotehtäviin. Hakijoilta edellytämme useamman vuoden kokemusta hissialalta ja valmiutta uuden oppimiseen.
Otis Oy, Tampere - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Katsastaja -
Konetekniikan asiantuntijat
Helppo Rent Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme KIIREELLISESTI asiakasyrityksillemme KIRVESMIEHIÄ Ouluun monipuolisiin työtehtäviin saneeraus- sekä uudiskohteisiin! Edellytämme hakijalta: -kokemusta kirvesmiehen töistä -kykyä itsenäiseen työskentelyyn
Sihti Oulu Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Koneistaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-07-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Kosmetologi -
Kosmetologit ym.
Suomen ainoan ja maailman pohjoisimman Geoparkin sydämessä sijaitseva Kylpylähotelli Rokua Health & Spa etsii palvelukseensa hyvinvointialan ammattilaista Rokua Day Span vastaavaksi. Työtehtävät sisältävät
Rokuan Kuntoutus Oy, Rokua health & spa - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
lehdenjakaja -
Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Työ on itsenäisesti suoritettavaa sanomalehtien yms. varhaiskantoa, joka suoritetaan oikealta ohjattavalla autolla aamuisin klo 4:00 alkaen. Työ sopii lisäansioksi eläkkeen tai toisen työn oheen, vuoron kesto on päivästä
Posti Kusti Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Lehdenjakaja -
Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Etsitkö osa-aikatyötä, jossa työpäivät ovat vakituiset, mutta työaika joustava? Tule meille lehdenjakajaksi! Jaamme lehtiä ja mainoksia kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Jos olet reipas ja työssäsi
P-S Suorajakelu Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Liikepaikkavastaava -
Myymälän esimiehet
Pohjanmaan Asemat Oy hakee liikepaikkavastaavaa Shell Pateniemeen, Kaijantie 1 Oulu. Asema työllistää 8-10 henkeä. Asemalla on kahvila, myymälä, veikkaus, autonpesu, peräkärryn vuokraus. Valitulta liikepaikkavastaavalta
Pohjanmaan Asemat Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
WE®EL - Nykyaikainen sähköyhtiö Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät
Werel Oy - 2016-03-11 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntisihteeri -
Yleissihteerit
Oletko viestinnällisesti lahjakas ja sinulla on jo kokemusta sisällöntuotannosta ja erilaisista asiakaspalvelutehtävistä markkinoinnin ja myynnin parissa? Tässä tehtävässä pääset sekä avustamaan
myPose Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Ohjelmistosuunnittelija -
Ohjelmistokehittäjät
Apocalypse Market Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Osa-aikainen siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Wash palvelut Ky on oululainen perheyhtiö joka on perustettu vuonna 1991 toiminta-alueena Oulun seutu sekä Pohjois-Pohjanmaan eteläiset kunnat. Päätoimialamme on siivouspalvelujen tuottaminen. Yrityksellämme on ISO 9001 -laatusertifikaatti
Wash Palvelut Ky - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa
Palveluesimies -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Etsimme Oulaisiin kotihoitoon palveluesimiestä kokoaikaiseen työsuhteeseen. Palveluesimiehenä vastaat kotihoidon sekä 20-paikkaisen ARA-rahoitteisen vanhusten palveluasumisyksikön ( Konttilantupa) toiminnasta ja taloudesta sekä
Coronaria Hoitoketju Oy - 2016-02-26 - Pohjois-Pohjanmaa
Perheryhmäkodin johtaja -
Sosiaalihuollon johtajat
Perheryhmäkoti on 7- paikkainen ilman huoltajaa saapuneille, oleskeluluvan saaneille alaikäisille 13-17 vuotiaille maahanmuuttajille tarkoitettu asumisyksikkö. Perheryhmäkodin johtaja vastaa mm. perheryhmäkodin hoito- ja kasvatustehtävistä,
Oulunkaaren kuntayhtymä - 2016-05-05 - Pohjois-Pohjanmaa
Puutarhatyöntekijä -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Kevät-kesäkaudelle tarjolla muutama työpaikka. Työjaksojen pituus vaihtelee 2-5 kk välillä. Työt pitää pystyä aloittamaan viimeistään huhtikuun
Siipon Puutarha - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Raskaankaluston asentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Banssi on täyden palvelun henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi Helsinki Oy - 2016-05-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Sairaanhoitajan toimi, silmätaudit -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme osaavaa, kehittämisestä innostunutta sekä itsenäiseen että tiimityöhön motivoitunutta sairaanhoitajaa Oulun yliopistollisen sairaalan silmätautien avohoitoyksikköön. Silmätautien avohoito käsittää
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Meren rannalla, upeissa ulkoilumaastoissa sijaitseva kylpylähotelli Break Sokos Hotel Eden tarjoaa 170 tasokasta hotellihuonetta vain 10 min. ajomatkan päässä Oulun keskustasta. Kylpylän ja kuntosalin lisäksi hotellissa sijaitsevat
Sokotel Oy - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Täysperävaunun kuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Etsimme yhteistyökumppanillemme Ouluun ammattitaitoista Täysperävaunu-autonkuljettajaa. Olet etsimämme henkilö, mikäli sinulla on täysperävaunukortti, kuljettajan ammattipätevyys, aikaisempaa kokemusta kuljetusajosta,
Sihti Oulu Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Tutkimushaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Vielä mahtuu mukaan mukavaan porukkaan! AAA-Palvelut Oy laajensi toimintaansa ja avasi uuden toimiston Oulun keskustaan. Tuomme mukanamme Asennetta, Ammattitaitoa ja Ansioita! Ole nopea ja varmista paikkasi menestyvässä tiimissä! 3
AAA-Palvelut Oy - 2016-03-19 - Pohjois-Pohjanmaa
Visuaalinen Markkinoija - myyjä -
Myyjät
KAPPAHL avaa uuden myymälän Ouluun Kauppakeskus Ideaparkkiin. Haemme myymäläämme VISUAALINEN MARKKINOIJA - MYYJÄÄ Syksyllä avattavaan Oulu Ideaparkin myymälään haetaan asiakaspalveluhenkisiä
KappAhl Oy - 2016-06-01 - Pohjois-Pohjanmaa