Job Tuntiopettaja (ERO, LO), Korvensuoran koulu Pohjois-Pohjanmaa Oulun kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tuntiopettaja (ERO, LO), Korvensuoran koulu

Työnkuvaus:
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Korvensuoran koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Tehtävänä on laaja-alaisen erityisopetuksen ja luokanopettajan tehtävät. Tunteja on alle opetusvelvollisuuden, noin 20 viikkotuntia. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Oulun kaupunki käyttää opettajien määräaikaisissa tehtävissä koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki. Liitä kirjalliseen hakemukseesi ansioluettelo, kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista ja mahdollisista työtodistuksista. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/2734/2016 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus liitteineen. Hakemukset on toimitettava 18.4.2016 klo 16.00 mennessä.

Työnantajan nimi: Oulun kaupunki

Työnantajan osoite: 90630 OULU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas - ja Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Oletko etsimässä kokopäiväistä työtä, kenties kokonaan uutta uraa? - Tässä on tilaisuutesi! Klikkaa heti itsesi haastatteluun: http://www.finalistit.com/hae-toihin/ Tai lue ilmoitus ja jätä hakemus
Finalistit Oy - 2016-05-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Asiakaskoordinaattori -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haemme Asiakaskoordinaattoriksi nuorekasta tiimipelaajaa tukemaan myyntiä, markkinointia ja asiakaspalvelua. Olet toiminnoissasi järjestelmällinen ja sinulla on perusosaaminen tietotekniikasta. Odotamme sinulta oma-aloitteisuutta, sanavalmiutta
Quanttos Oy - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Asiantuntijamyyjä -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haemme nyt Envera Oy:lle kasvun tueksi uusia ASIANTUNTIJAMYYJIÄ Fiksuvesi -palvelun pariin pääkaupunkiseudulle, Tampereelle, Turkuun, Jyväskylään, Kuopioon, Vaasaan ja Ouluun. Envera on voimakkaasti kasvava, 20 henkilöä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-27 - Pohjois-Pohjanmaa

Avainasiakaspäällikkö -

Myyntiedustajat
Etsimme pitkäaikaiselle yhteistyökumppanillemme Avainasiakaspäällikköä työvaate-, työkenkä- sekä työvaruste yritysmyyntiin Ouluun. Työalueenasi on koko Oulun seutukunta. Asiakaspiiri muodostuu
Sihti Oulu Oy - 2016-03-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Avustava puutarhatyöntekijä -

Avustavat puutarhatyöntekijät
Muhoksen kunta myöntää kesätyösetelin tuen v. 2016 ensisijaisesti kaikille v. 1999 syntyneille muhoslaisille nuorille kesätyön hakemiseksi yrityksistä/yhdistyksistä. Mikäli kesätyöseteli työpaikkoja
Muhoksen kunta - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Kuusamon Juusto Oy on Kuusamossa toimiva juustomeijeri. Valmistamme ja pakkaamme emmental-, edam- ja kermajuustojen lisäksi erikoisjuustoja kuten savujuustoja sekä sulatejuustoja. Tehtaalla on myös proteiini- ja laktoosijauhetuotantoa.
Kuusamon Juusto Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Graafinen suunnittelija -

Graafiset ja multimediasuunnittelijat
Haetaan harjoittelijaa graafisen suunnittelijan tehtävään! Ranka on heinäkuussa 2014 perustettu, markkinoinnin suunnitteluun ja toteuttamiseen keskittynyt luova toimisto. Tarjoamme asiakkaillemme palvelua, jossa markkinoinnin toimenpiteet
Luova toimisto Ranka Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Huoltamotyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Jobrent on innovatiivinen ja kasvava yritys. Olemme henkilöstöalan asiantuntijoita ja tarjoamme henkilöstövuokrausta ja rekrytointia. Tarjoamme sinulle arvokkaita työmahdollisuuksia työurasi kaikissa vaiheissa. Kauttamme
Suomen Jobrent Oy - 2016-04-26 - Pohjois-Pohjanmaa

Ikkuna-asentaja -

Lasinasentajat
Lämpölux on valtakunnallinen kasvava ikkuna- ja ovi- palvelukonsepti. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux avaimet käteen -palvelumme lisää suosiotaan. Saneerausmarkkinoiden lähivuosien kasvu Suomessa lupaa meille
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Kahvilamyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Shell Ylivieska (Päivärinnankatu 8) hakee joukkoonsa reipasta ja oma-aloitteista työntekijää huoltamokahvilatyöntekijän tehtäviin kesäksi 2016 Työ on pääasiallisesti asiakaspalvelutyötä
Pohjanmaan Asemat Oy - 2016-05-11 - Pohjois-Pohjanmaa

Käsityön opettaja -

Muut taideaineiden opettajat
Haettavana on KÄSITYÖN OPETTAJAN virka Oulu-opistossa. Oulu-opistoon haetaan monipuolista osaajaa käsityön opetukseen. Tehtävään valittu opettaja opettaa käsitöitä oman osaamisen perusteella koko Oulu-opiston
Oulun kaupunki - 2016-04-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Kassa-tarjoilija -

Tarjoilijat
Kassa-tarjoilija Kahvila-ravintola Katri ja Aleksiin. Tehtäviin kuuluu mm. salityöskentely, leivonta, tiskaus ja yleisen siisteyden ylläpito. Hakijalta edellytetään hygienia- ja anniskelupassia ja englannin kielen taitoa. Venäjän
Pyhäjoen Juhlapalvelu Ky - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme Oulangalle ammattitaitoista keittiötyöntekijää. Työn luonne on avustavaa työtä mutta on pystyttävä myös itsenäiseen työhön. Tehtäviin kuuluu mm ruoan valmistukseen
StaffPoint Oy - 2016-05-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kliinisen hoitotyön asiantuntija -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme joukkoomme hoitotyön ammattilaista kliinisen hoitotyön asiantuntijan tehtävään Oulun yliopistollisen sairaalan medisiinisen tulosalueen vuodeosastoille. Toimeen kuuluu lisäksi sairaanhoitajan tehtävät vuodeosastolla
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-04-29 - Pohjois-Pohjanmaa

Koulunkäyntiavustaja/apip-ohjaaja -

Koulunkäyntiavustajat
Siikalatvan kunnan koulutoimessa julistetaan haettavaksi: Määräaikaista täyttämistä varten Piippolassa Pentti Haanpään kouluila ajalla 10.8.2016.-03.06.2017 koulunkäyntiavustajan/aamu- ja iltapäivätoiminnan
Siikalatvan kunta - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat

Perhekoti Koramo Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme Oulun alueelle asiakaspalveluhenkisiä ja nopealiikkeisiä laitoshuoltajia. Työnkuvaasi kuuluu kouluilla ylläpitosiivoustehtäviä osana siivoustiimiä ja päiväkodeilla
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-11 - Pohjois-Pohjanmaa

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.
Etsimme asiakasyrityksellemme Oulun talousalueelle ammattitaitoista MAALARIA. Toivomme aikaisempaa kokemusta maalaustöistä sekä ulko- ja sisämaalauksen parissa, hyvää fyysistä kuntoa sekä tarkkaa työotetta.
Finnace Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa

Muu moottoriajoneuvojen asentaja ja korjaaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

J L Machine Oy - 2016-03-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pohjois-Pohjanmaan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin pohjois-pohjanmaalle. Toimittamamme sähkö
Contact &Travel Finland Oy - 2016-04-26 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntisihteeri -

Yleissihteerit
Etsimme myynti-ja hallintosihteeriä määräaikaiseen työsuhteeseen. Toimenkuvaasi kuuluu kuukausittaiset kirjanpidot täsmäytyksineen, jaksotukset, tilinpäätökset, osto- ja myyntireskontran sekä maksuliikenteen
Max Technologies Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Optikko -

Optometrian erityisasiantuntijat
Etsimme Haapajärven Instrumentariumiin sinua OPTIKKO. Olet etsimämme henkilö, mikäli olet yhteistyökykyinen, joustava ja tehokas asiakaspalvelija. Pidät ihmisten parissa työskentelystä ja Sinulla on valmius työskennellä
Instru optiikka Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
KESÄTYÖPAIKKOJA RAKENNUSALALLE! Oletko oma-aloitteinen, itsenäiseen työskentelyyn kykenevä rakennusalaa opiskellut tai työkokemuksen kautta oppia saanut rakennusapumies tai rakennusmies? Etsimme Ylivieskaan ja lähikuntiin
Nordic JobCentre Oy, Ylivieska - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Ratatyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Etsimme asiakkaallemme ratatyöntekijöitä radanrakennusprojektiin. Työt alkavat sopimuksen mukaan ja kestävät vaihtelevasti loppukauteen. Työ on kokoaikaista ja ajoittuu pääasiassa päiväaikaan, vaikkakin
Banssi lappi Oy - 2016-04-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Ruotsin ja saksan kielen tuntiopettajaa -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haemme määräaikaista ruotsin ja saksan kielen päätoimista tuntiopettajaa (9.8.2016 - 3.6.2017) Kuivaniemen koululle (opetusta myös Iin kunnan Valtarin koululla). Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen
Iin kunta - 2016-04-26 - Pohjois-Pohjanmaa

Sekatyöntekijä, teollisuus -

Satunnaistöiden tekijät

Marra Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Somistaja -

Myyjät
Cubus on yksi Pohjoismaiden johtavista muotiketjuista, jolla on yli 300 liikettä kuudessa eri maassa. Johtavana vaatetusalan ketjuna panostamme naisten, miesten ja lasten vaatemallistoihin. Palveluksessamme on yli 3500 työntekijää,
Cubus Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja vuosien kokemukseen
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa

Ylipalomies -

Palomiehet
Jokilaaksojen pelastuslaitos julistaa haettavaksi ylipalomiehen viran. Ylipalomiehen virka (YPAMI13), ensimmäinen sijoituspaikka virkasuhteen alussa on Pyhäjoen paloasema. Työaika on virkasuhteen alussa 38,25 h/vko. Virkaan kuuluu velvollisuus
Ylivieskan kaupunki, Jokilaaksojen pelastuslaitos - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 3.0358369350433 sekuntia