Job Tuntiopettaja (KS), Kastellin koulu Pohjois-Pohjanmaa Oulun kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tuntiopettaja (KS), Kastellin koulu

Työnkuvaus:
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Kastellin koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavana aineena käsityö (tekninen työ). Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Oulun kaupunki käyttää opettajien määräaikaisissa tehtävissä koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki. Liitä kirjalliseen hakemukseesi ansioluettelo, kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista ja mahdollisista työtodistuksista. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/4775/2016 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus liitteineen. Hakemukset on toimitettava 10.6.2016 klo 16.00 mennessä.

Työnantajan nimi: Oulun kaupunki

Työnantajan osoite: 90220 OULU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Anestesiasairaanhoitaja, keskusleikkausosasto -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Keskusleikkausosasto on uudistuva ja innovatiivinen moniosaajien työyhteisö. Osastolla on 19 leikkaussalia, lisäksi toimenpidehuoneita ja heräämöitä. Toiminta on ympärivuorokautista. Käytössämme on
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-03-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Automyyjä -

Myyjät
Tunnetko jo Kamuxin? Olemme suomalainen vaihtoautokauppaan erikoistunut yritys. Ostamme ja myymme käytettyjä autoja Suomessa 34 toimipisteessä. Toimimme myös Ruotsissa yhdeksällä paikkakunnalla ja avasimme ensimmäisen
Kamux Oy - 2016-06-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Automyyjä -

Myyjät
Kauppa käy ja haemme nyt Oulun toimipisteeseemme tulosnälkäistä, oma-aloitteista ja vastuullista vaihtoautomyyjää. Aktiivisuus, tiimityöskentely ja joustava asiakaspalvelu ovat edellytyksiä työssä menestymiselle
Veho Oy Ab - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Elementtityöntekijä -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaallemme mekaaniseen metsäteollisuuteen Elementtityöntekijää, jonka tehtävänä on elementtirakentaminen tehtaalla. Työ on päivävuorotyötä. Edellytämme sinulta Rakennusalan tai
StaffPoint Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Englannin opettajan sijaisuus -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Sievin kunnassa julistetaan haettavaksi perusopetuksen englannin opettajan viransijaisuus ajalle 1.9.2016-. Pituus noin 3 kuukautta. Viran sijoituspaikka on Jussinpekan koulu (7-9 luokat). Viran kelpoisuusehdot ovat opetustoimen henkilöstön
Sievin kunta - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa

Eristäjä/eristyspeltiseppä -

Eristäjät
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja vuosien kokemukseen
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsitkö elämänmakuista ja palkitsevaa työtä, jossa pääset olemaan mukana lämminhenkisen perheen arjessa? Olen 30-vuotias Joensuusta lähtöisin oleva avoin, iloinen ja tunnerikas CP-vammainen nainen Oulusta.
Savolainen Annimari - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Hielaborantti -

Bioteknikot (pl. lääketieteellinen tekniikka)
HIELABORANTTI, Ouluun Laboratoriopalvelumme tarjoaa kattavan analyysivalikoiman korjausrakentamisen tarpeisiin. Asiantuntijamme palvelevat Oulussa, Helsingissä ja Jyväskylässä. Olemme FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio
WSP Finland Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme ripeää, tarkkaa ja oma-aloitteista hitsaajaa teräsvalujen korjaushitsaukseen. Odotamme hakijalta metallialan ammatillista koulutusta ja näyttöä hitsaustaidoista. Eduksi voidaan lukea hitsaajan pätevyystodistukset
Miilucast Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Jauhekaarihitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Carrot Palvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kahvila-apulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haetaan Oulun torille kesäkahvilaan reippaita, omatoimisia ja 15-vuotta täyttäneitä nuoria kesätyösetelillä. Tehtävänä on hyllyjen täyttöä ja patioalueen siistinä pitämistä.
Oulun Nahka-aitta Ky - 2016-03-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakkaallemme Oulun talousalueelle KOKKIA. Olen hakemamme henkilö mikäli sinulla on kokin ammattitutkinto sekä ainakin muutaman vuoden työkokemus. Osaat sekä a la carten että lounasruokien valmistuksen ja osaat huolehtia
Go On Oulu / Rikimet Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Kotitalouden ja terveystiedon lehtori -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Sievin kunta julistaa haettavaksi perusopetuksen kotitalouden ja terveystiedon lehtorin viran vakinaista täyttämistä varten 1.8.2016 alkaen Jussinpekan koululla. Kuntarekryn hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset.
Sievin kunta - 2016-05-07 - Pohjois-Pohjanmaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Hakusessa jakeluautonkuljettaja elintarvikkeiden jakeluun. Työ on pääsääntöisesti yötyötä, satunnaisia päiväkeikkoja voi olla. Työviikko alkaa maanantai-iltana ja päättyy lauantaiaamuna,
Kuljetusliike Heikki Viinikanoja - 2016-05-30 - Pohjois-Pohjanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Haapaveden kaupungin perusturvaosastolla, Sosiaali- ja terveyspiiri Helmen terveyspalveluiden tulosalueella on haettavana 4.3.2016 klo 15:00 mennessä. Kolme (3) Lähihoitajan tointa Lähihoitajien toimet ovat toistaiseksi voimassa olevia
Haapaveden kaupunki - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Mittauspäällikkö -

Kartoituksen ja maanmittauksen erityisasiantuntijat
Mittauspäällikön tehtäviin kuuluvat mittaryhmän esimiestehtävät, kartaston ylläpidosta ja atk-järjestelmistä vastaaminen, yleis- ja asemakaavojen valmisteluun
Oulaisten kaupunki - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa

muurari -

Muurarit ym.
Jobrent on innovatiivinen ja kasvava yritys. Olemme henkilöstöalan asiantuntijoita ja tarjoamme henkilöstövuokrausta ja rekrytointia. Tarjoamme sinulle arvokkaita työmahdollisuuksia työurasi kaikissa vaiheissa. Kauttamme
Suomen Jobrent Oy - 2016-03-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
DNA on yhdistelmä uusinta osaamista ja vuosikymmenten kokemusta. Vaadimme toiminnaltamme mutkatonta palveluasennetta, tehokkuutta ja toimintavarmuutta. Menestystä mittaamme asiakkaiden tyytyväisyydellä. Tule MYYJÄKSI DNA Kaupalle
Barona Sales Services Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä-visualisti -

Myyjät
Haemme tuloshakuista ja kokenutta myyjä-visualistia vakituiseen tehtävään Marimekon outlet-myymälään Oulun Ideaparkiin. Tehtävä on osa-aikainen, keskimääräinen tuntimäärä on noin
Marimekko Oyj - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Ohjaaja (sosiaaliala) -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Nuorten Ystävät on yli 100-vuotias kansalaisjärjestö, joka on perustamisestaan lähtien tehnyt ennakkoluulottomasti työtä heikommassa asemassa olevien sekä apua ja tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perheiden
Nuorten Ystävät -palvelut Oy - 2016-03-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Haetaan tarjoilijaa Oulun keskustassa tai Kiimingissä sijaitsevaan kiinalaiseen ravintolaan. Hakijoilta edellytetään hygienia- ja anniskelupassia. Työ on asiakaspalvelua, suomen kielen taito on ehdoton ja englannin kielen taito on
Suo Zi Oy/Flavour Palace - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haetaan täysi-ikäisiä, kielitaitoisia ja reippaita henkilöitä kesätöihin Oulun Kauppatorille BarCafe Keltaiseen Aittaan. Hakijoilta edellytetään anniskelu- ja hygieniapassia. Työaika sopimuksen mukaan
BarCafe Keltainen Aitta Oy - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

S-Sisustus Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Sosiaalityöntekijä, kolme virkaa -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Perhehoidossa on haettavana KOLME SOSIAALITYÖNTEKIJÄN vakituista virkaa 1.5.2016 alkaen. Perhehoidon tiimissä työskentelee palveluesimies, 10 sosiaalityöntekijää, neljä jälkihuollon ohjaajaa ja kaksi toimistosihteeriä.
Oulun kaupunki - 2016-03-05 - Pohjois-Pohjanmaa

Terminaalityöntekijä -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-03-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Trukki/koneasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa

TV- ja Viihdepalvelumyyjä -

Myyntiedustajat
TULE TÖIHIN DNA CALL CENTTERIIN OULUUN ! DNA tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin sekä ennen kaikkea asiantuntevaa palvelua jokaiselta aihealueelta.
Barona Palvelut Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Työntekijä, vanhustyö -

Lähihoitajat
Etsimme kesäsijaisuuksiin Kuusamon Perusturvaan vanhustyön tulosalueelle sairaanhoitajia ja lähihoitajia kesä-elokuulle. Laita meille hakemuksesi tulemaan jos olet kiinnostunut vanhustyöstä, sinulla on kuntouttava työote
Kuusamon kaupunki - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Koneurakointi Ollila Oy - 2016-05-02 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 1.4788639545441 sekuntia