Job Tuntiopettaja (OP), Pateniemen lukio Pohjois-Pohjanmaa Oulun kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tuntiopettaja (OP), Pateniemen lukio

Työnkuvaus:
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Pateniemen lukiossa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavana aineena lukion opinto-ohjaus. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Oulun kaupunki käyttää opettajien määräaikaisissa tehtävissä koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki. Liitä kirjalliseen hakemukseesi ansioluettelo, kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista ja mahdollisista työtodistuksista. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/2023/2016 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus liitteineen. Hakemukset on toimitettava 18.4.2016 klo 16.00 mennessä.

Työnantajan nimi: Oulun kaupunki

Työnantajan osoite: 90580 OULU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aluemyyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haemme Aluemyyntipäällikköä Alue 3:n vetäjäksi Ouluun Teemme Cramolla töitä uudenlaisten - toimivien - työpäivien eteen. Mielestämme kaikkien tulisi viihtyä työssään ja päästä
Cramo Finland Oy - 2016-02-23 - Pohjois-Pohjanmaa

Asiakashankkija -

Myyntiedustajat
Palkkaamme kokoaikaiseen työsuhteeseen 4 uutta työkaveria myyntitiimiimme! Me myymme markkinoiden edullisinta käyttösähköä, joten et joudu olemaan asiakkaan lompakolla! Puhelussa kartoitamme asiakkaan nykytilanteen ja
Prime Sales Oy - 2016-02-23 - Pohjois-Pohjanmaa

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

LAP-Kaara avoin yhtiö - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Contact Center -työntekijä -

Myyntiedustajat
DNA:lla tehdään monipuolista ja palkitsevaa myyntityötä alan uusimpien tuotteiden ja laadukkaimpien palveluiden parissa. Tarjoamme nyt loistavan mahdollisuuden olla osana innostavaa ja tuloksekasta myyntitiimiä ja yhden alan johtavan
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-04-26 - Pohjois-Pohjanmaa

Erikoislääkäri, neurokirurgia -

Erikoislääkärit
Haemme erikoislääkäriä Oulun yliopistollisen sairaalan operatiivisen tulosalueen tukielin- ja neurokirurgian vastuualueelle, neurokirurgian vastuuyksikköön. Muun monipuolisen neurokirurgian osaamisen lisäksi arvostamme
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Erityisluokanopettaja, Pöllönkankaan koulu -

Erityisopettajat
Haettavana on PERUSOPETUKSEN ERITYISLUOKANOPETTAJAN määräaikainen virka Pöllönkankaan koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Oulun kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsin itselleni henkilökohtaista avustajaa. Työtä olisi 30 h/kk. Tehtäviin kuuluvat kodinhoitoon liittyvien asioiden hoitaminen sekä avustaminen. Ei edellytä aikaisempaa kokemusta vastaavasta työstä, mutta odotetaan
Lehto Harri - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokki/keittiötyöntekijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Pitopalvelu Timonen Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Koneajotaitoinen kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Huoltia on Oulussa toimiva perheyritys. Tuotamme taloyhtiöille ja yrityksille kiinteistönhuolto- ja siivouspalveluita. Olemme aktiivinen, toimelias ja moderni kiinteistöhuoltoyritys, joka hoitaa monipuoliset tehtävänsä ammattitaidolla,
Huoltia Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Koneajotaitoinen kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme asiakasyrityksillemme erimittaisiin työsuhteisiin koneajotaitoisia kiinteistönhoitajia. Edellytämme kiinteistönhoitajan tutkintoa tai vähintään viiden vuoden työkokemusta alalta. Etsimämme työntekijä
Hr Solutions Oulu Oy - 2016-03-11 - Pohjois-Pohjanmaa

Koodari -

Ohjelmistokehittäjät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Kosmetologi, hieroja, muu yrittäjä -

Etsimme Holiday Club Kuusamon Tropiikkiin Kosmetologeja, hierojia sekä muita kauneus- ja hyvinvointialan yrittäjiä/ammatinharjoittajia Tarjoamme sinulle yrittäjyyteesi erinomaiset toimitilat kylpylähotellin yhteydessä, vastaanotto- ja ajanvarauspalvelun sekä paljon
Holiday Club Resorts Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kosmetologi / yrittäjä -

Etsin kauneushoitolaani yrittäjäkumppanin jakamaan kasvavaa työmäärää. Olethan reipas, ahkera kosmetologi, joka uskaltaa tarttua haasteisiin. Sopimus on vuokratuolisopimus johon kuuluu tilojen lisäksi tuotteet eli kaikki mitä tarvitset aloittaaksesi yrittäjänä.
KAUNEUSHOITOLA FEELING IT - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Koulunkäynninohjaaja -

Koulunkäyntiavustajat
Siikajoen kunnan sivistystoimessa julistetaan haettavaksi koulunkäynninohjaajan osa-aikainen määräaikainen toimi 9.8.2016-21.12.2016, sijoituspaikkana Ruukin koulun valmistava opetus Siikajoelle, Ruukkiin valmistuu uusi koulukeskus.
Siikajoen kunta - 2016-05-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kunnossapito/tuotantotyöntekijä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Nordic JobCentre Oy on yli 20 vuotiset juuret omaava henkilöstöpalvelualan perheyritys. Yritys vuokraa ja rekrytoi ammattitaitoista henkilöstöä rakennus- ja teollisuusalojen yrityksille Pohjois-Suomen ja Uudenmaan alueilla. Olemme
Nordic JobCentre Oy - 2016-05-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Maahanmuuttajaneuvoja thain kielellä -

Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Hyvä alku Pohjois-Pohjanmaalla hanke hakee Info-Langolle maahanmuuttajaneuvojaa, joka puhuu sujuvaa thain kieltä. Eduksi katsotaan muiden kielten taidot. Neuvojia koulutetaan. Hyvä alku Pohjois-Pohjanmaalla on Oulun ja Pudasjärven
Pudasjärven kaupunki - 2016-05-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Muu huoltoasematyöntekijä -

Huoltamotyöntekijät
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä / Eläintenhoitaja -

Lemmikkieläinten trimmaajat ja eläintenhoitajat

Akvaariosoppi Oulu Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme kaupanalan asiakkaallemme Osuuskauppa Arinalle itsenäiseen työhön kykeneviä MYYJIÄ Ouluun sekä Oulun ympäristöön Työt sisältävät päivittäistavarakaupan kassatyöskentelyn
StaffPoint Oy - 2016-05-20 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntihenkilö -

Myyjät
Hei sinä! Oletko meidän seuraava ensi kesän SUPERMYYJÄ? Onko puhuminen sinun juttusi? Nautitko ihmisistä ja hyvästä meiningistä? Löytyykö sinulta positiivista asennetta, rohkeutta ja taistelutahtoa? Myyntihenkilönä
Buusteri Oy, Oulu - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija / asiakkuusvastaava -

Myyntiedustajat
Suomen Vaihdepalvelut Oy on vuonna 2012 perustettu yksityinen suomalainen yritys, joka tuottaa puhelinvaihdepalveluita asiakkailleen. Tuotamme asiakkaidemme käyttöön laadukkaita ja edullisia vaihdepalveluita, jotka ovat aiemmin olleet vain
Suomen Vaihdepalvelut Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Pr-henkilö -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Oletko ihmisten kanssa hyvin toimeentulevaa tyyppiä? Pidät promootiotyöstä ja sinulla on jo kokemusta siitä. Tarvitsemme toimistoamme edustamaan räväkän ja sanavalmiin
Finnacta Oy - 2016-05-03 - Pohjois-Pohjanmaa

Puutaloelementtien valmistaja -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaallemme Rakennusliike Lehdolle lisää RAKENNUSMIEHIÄ Työtehtäviin kuuluvat elementtirakentamiseen liittyvät työtehtävät. Koulutuksesi voi olla esim. rakennusalalta tai puualalta, pääasia
Nordic JobCentre Oy, Ylivieska - 2016-04-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Intialaiseen ravintolaan tarjoilija. Työ on osa-aikatyö, töitä voi olla myös viikonloppuisin. Hygieniapassi ja anniskelupassi välttämätön. Työ alkaa välittömästi kun sopiva löytyy.
New Mumbai Ky - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Toimintamme rajusti kasvaessa haemme osaavaan ja motivoituneeseen joukkoomme lisää voimaa paloilmoitinjärjestelmien käyttöönottoon ja huoltoon. Olet tottunut itsenäiseen työskentelyyn, oman työsi suunnitteluun
PAP Group Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Teollisuusmaalari -

Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
Telatek Oy on erikoistunut valmistamaan suuria ja vaativia teräskomponentteja. Asiakaskuntamme koostuu kansainvälisistä meri-, kaivos- ja öljy/kaasuteollisuuden suuryrityksistä. Työllistämme tällä hetkellä
Telatek Oy - 2016-03-03 - Pohjois-Pohjanmaa

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Kassapolar Oy toimittaa maksupäätteet, kassakoneet ja kassajärjestelmät sekä niihin kuuluvat tarvikkeet. Olemme oululainen yritys, joka toimittaa laitteita ympäri Suomea. Etsimme kesätyöntekijää kesälle
Kassapolar Oy - 2016-02-25 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuntiopettaja (BI, GE), OSYK -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiossa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavina aineina biologia ja maantieto. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen
Oulun kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuotantotyöntekijä -

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Etsimme asiakkaallemme tuotantotyöntekijää tuotteiden lopputarkastukseen sekä putsaukseen. Olet työssäsi tarkka, näppäräsorminen sekä aikaansaava. Sinulta löytyy jonkin verran kokemusta tuotantotöistä.
Nordic JobCentre Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Vaatealan myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
BELTTIE OY on vaatealan yritys ja etsii MYYNTIEDUSTAJAA Pohjois-Suomen alueelle. Toimenkuvasi on itsenäinen ja sen menestyksellinen hoitaminen edellyttää vahvaa myyntiasennetta ja tavoitteellisuutta. Olet etsimämme henkilö jos
Belttie Oy - 2016-02-19 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 3.696897983551 sekuntia