Job Tuntiopettaja, suomi toisena kielenä Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Opetusvirasto, Helsingin aikuislukio, Itä-Helsingin toimipiste Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten työpajatoiminta ja ruotsinkielinen päivähoito. Opetusvirastossa on noin 6400 työntekijää. Tehtävän kuvaus: Suomi toisena kielenä -opettajan tehtävät aikuisten perusopetuksessa. Opetusta toteutetaan osittain samanaikaisopettajuutena muiden aineenopettajien kanssa. Alustavasti tehtävä on sivutoiminen, mutta voi täydentyä lukuvuoden aikana päätoimiseksi. Opetusta annetaan iltaisin. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon. Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote. Hakemusasiakirjat ovat julkisia, eikä niitä palauteta. Ks. laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä. Lisäksi edellytämme: kokemusta aikuisten maahanmuuttajien suomen kielen opetuksesta. Luemme eduksi: kokemuksen aikuisten perusopetuksesta sekä samanaikaisopettajuudesta. Onko sinulla kokemusta samanaikaisopettajuudesta? Minkä verran? Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.
Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.
Työnantajan osoite: Kajaaninlinnantie 10, 00900 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Automaatioasentaja -
Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja (EHA 2) -
Erityisopettajat
Lohjan kaupunki hakee erityisluokanopettajaa (EHA 2) vakituiseen virkaan Jalavan kouluun (1-6 lk.). Aiemman haun hakemukset otetaan huomioon (5.2.-19.2.2016). Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Lohjan kaupunki - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa on haettavana määräaikainen ERITYISLUOKANOPETTAJAN VIRKA (nro 094) lukuvuodeksi 2016-2017. Tehtävän sijoituspaikka palvelussuhteen alkaessa on Savion koulu. Haemme joukkoomme pedagogisesta
Keravan kaupunki - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Erityisopettaja -
Erityisopettajat
Erityisopettajan virka (1230), johon sisältyy Askolan koulun JOPO-ryhmän opettaminen. Askolan koulussa opiskelee 7-9 luokilla n. 290 oppilasta. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Askolan kunta - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Filosofian sivutoiminen tuntiopettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Tehtävän kuvaus: Tikkurilan lukiossa on haettavana filosofian sivutoiminen tuntiopettajuus ajalle 09.08.2016 - 30.09.2016. Opetusta on kolme kurssia. Tikkurilan lukio on eräs Suomen suurimmista päivälukioista. Opiskelijamäärämme
Vantaan kaupunki - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Huoltoasentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme asiakkaallemme osaavaa ja innostunutta huoltoasentajaa perävaunujen ja trailereiden huoltoon. Tulet työskentelemään asiakasyrityksemme omissa tilavissa ja viihtyisissä huoltokorjaamotiloissa Keravalla. Työ on vuorotyötä,
VMP Group, Järvenpää - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Ilta-viikonloppumyyjä -
Myyjät
Ilta-viikonloppumyyjä Prismoihin, S-marketeihin ja Alepoihin Henkilöstöpartneri on erityisesti palvelu- ja kaupan alan henkilöstövuokraukseen ja rekrytointeihin erikoistunut henkilöstöpalveluyritys Toimintamme laajenee
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Jalkaterapeutti -
Fysioterapian erityisasiantuntijat
Medistepissä hoidetaan pääsääntöisesti asiakkaan jalkateriin kohdistuvia vaivoja ja ongelmia kuten kovettumia, känsiä, paksuuntuneita kynsiä, haavoja ja turvotuksia. Tehdään erilaisia proteeseja,
Medistep Oy. - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa
jälleenmyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Haemme jälleenmyyjiä seuraavien kuntien alueille: Askola, Hyvinkää, Kerava, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vantaa ja
Evelace Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa
Kahvilatyöntekijä / barista -
Kahvila- ja baarimyyjät
Kokemusta omaavalle kahvilatyöntekijälle/barista paikka konditoriatyyppisessä kahvilassa. Avaamme uuden viihtyisän kahvilan ja suklaapuodin Porvoon ytimeen syksyn aikana. Vaadimme kokemusta erikoiskahvi (kahvakoneen) käytöstä
PetriS Chocolate Room - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Kassatarjoilija -
Tarjoilijat
Southern Fried Chicken on englantilaisen firman ensimmainen toimipiste Suomessa 1996 lähtien. Ravintolassa on kaksi kerrosta. Toisessa on pannupizzaa ja toisessa fried chicken ja burgerit. Firmaan kuuluu vielä Foody niminen toinen paika Forum
Mudin Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa
Käyttöönotto- ja huoltoinsinööri -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Käyttöönotto- ja huoltotehtävät, Marine Etsimme energistä itsenäiseen työhön tottunutta henkilöä käyttöönotto- ja huoltotehtäviin Marioff Corporation Oy:n Marine -liiketoiminnan
Marioff Corporation Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Keittiökalusteasentaja -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Olemme toimineet v. 1993 alkaen ja teemme mm. Ikean kaikki asennukset pääkaupunkiseudulla. Asentajajoukkoomme tarvitaan osaavaa vahvistusta. Haemme ammattilaista kalusteasentajaa tekemään alihankintana tai työsuhteeseen keittiökalusteasennuksia
Kokodiili Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Kuljettaja, haluaisitko työpaikan jossa voi myös viihtyä? Meillä Duologilla yli 200 ammattiliikenteen kuljettajaa operoi päivittäin asiakasyritystemme liikenteessä. Tarjoamme sinulle säännöllisen työn,
Duolog Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Laattamies -
Lattianpäällystystyöntekijät
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Kiertävän lastenhoitajan sijaisuus, ensimmäinen sijoituspaikka Degerbyn päiväkoti Lastenhoitajana työskentelet tiimissä osana kokonaisuutta. Työskentelemme pienryhmissä ja opimme leikin kautta. Tarjoamme mukavan
Ingå kommun - Inkoon kunta - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva kasvava alueosuuskauppa. Asiakasomistajia SSO:ssa on yli 66 000. Meillä on lähes 100 toimipaikkaa
Suur-Seudun Osuuskauppa - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Alepa Kauppakassi on Suomen suurin ruokaverkkokauppa ja yksi Alepa-ketjun suurimmista myymälöistä. Kauppakassista kuljetetaan verkkokauppaostoksia koko pääkaupunkiseudulle sekä Nurmijärvelle ja Tuusulaan. Kauppakassin
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Glitter on muotikorujen- ja asusteiden markkinajohtaja Pohjoismaissa. Liikkeitä on 222 ja työntekijöitä yhteensä 1200 Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Tanskassa. Glitterin myymälät tarjoavat kaikenikäisille naisille
Glitter Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntikonsultti henkilöstöalalle -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
TEMP-TEAM Finland Oy kuuluu 1979 perustettuun Juhler Groupiin, joka toimii kansainvälisesti kahdeksassa maassa. Suomessa meillä on toimistot Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä.
TEMP-TEAM Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
PALKKAAMME VIELÄ KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ! JUURI SINÄ 16-65v! Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat suurimpien kustantajien, jo entuudestaan
Turotim Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Olemme tehneet myynnin ja markkinoinnin saralla tulosta jo vuodesta 1992. Etsimme kyvykkäitä ja kaikkien kanssa toimeentulevia ihmisiä viihtyisään työyhteisöömme. Olethan täsmällinen, luotettava ja ahkera
Undin Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Ryhmänjohtaja -
Myyntiedustajat
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän maahantuontiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä ryhmänjohtajia. Ryhmänjohtajana
Diallo Marketing and Consulting TMI - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Tarjouslaskija -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haemme asiakkaallemme vakituiseen työsuhteeseen tarjouslaskijaa infra- rakentamisen puolelle. Yrityksen toimisto sijaitsee Vantaalla hyvien kulkuyhteyksien varrella. Edellytämme hakijoilta soveltuvaa rakennusalan koulutusta tai aikaisempaa työkokemusta
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Tekninen myyjä, LVI -
Myyntiedustajat
Haemme Onnisen Urakoitsijat-yksikköön Hyvinkäälle Sinua, Tekninen myyjä, LVI aktiiviseen LVI-tuotteiden urakointimyyntiin. Toivomme, että sinulla on LVI-alan tekninen tai kaupallinen koulutus. Sinulta löytyy aiempaa
Onninen Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Vartioinnin kohdevastaava -
Vartijat
Spectra Yhtiöt Oy on kasvava lohjalainen perheyritys, jonka toiminnan painopisteenä on erilaisten kaupan tukipalvelujen, kuten mm. vartioinnin, siivouksen ja kierrätys- sekä ostoskärrypalveluiden, tuottaminen yli kahdensadan työntekijän
Spectra Yhtiöt Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Web-suunnittelija -
Web- ja multimediasuunnittelijat
Etsimme joukkoomme Web Developeria, joka hallitsee sisällönhallintajärjestelmät ja verkkokauppa-alustat. Hakijalta edellytämme käytännön kokemusta responsiivisten Internet-sivujen tuottamisesta HTML5, CSS3, JavaScript,
Elido Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa