Job Tuontantoinsinööri Helsinki-Uusimaa Skanska Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Skanskan palveluksessa on noin 48 500 henkilöä valituilla kotimarkkina-alueilla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto Suomessa vuonna 2015 oli noin 821 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 095. Skanska Talonrakennus Oy hakee Tuotantoinsinööriä Etelä-Suomen toimitilarakentamiseen. Vastaat omalta osaltasi Etelä-Suomen toimitilarakentamisen tuotannon ohjaamisesta, koordinoinnista ja laadunvarmistuksesta. Huolehdit osaltasi myös projektin raportoinnista ja kustannusseurannasta sekä ympäristön ja työturvallisuuden varmistamisesta. Arvostamme soveltuvaa tutkintoa (esim. rakennusinsinöörin tai rakennusmestarin tutkinto). Toivomme, että olet aidosti kiinnostunut ja innostunut toimitila / asuntoprojekteista. Kokemus vastaavanlaisista tehtävistä katsotaan eduksi. Tarjoamme sinulle ainutlaatuisen tilaisuuden työskennellä maamme johtavassa rakennusliikkeessä. Vakaassa ja kasvavassa organisaatiossamme sinulla on hyvät vaikutusmahdollisuudet, itsenäinen työnkuva sekä vastuuta. Tarjoamme kilpailukykyiset edut sekä kokeneen, osaavan ja innostavan työyhteisön tuen. Hae töihin meille Lähetä hakemuksesi 19.5.2016 mennessä osoitteessa www.skanska.fi/avoimet-tyopaikat. Liitä hakemukseen ansioluettelosi ja hakemuskirjeesi. Muistathan mainita hakemuksessasi, mistä tehtävästä/tehtävistä olet kiinnostunut. Lisätietoja tehtävästä antaa rakennuspäällikkö Ari Kotilainen, p. 0400877147.
Työnantajan nimi: Skanska Oy
Työnantajan osoite: Pääkaupunkiseutu, 00101 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
A la carte tarjoilija, Royal Ravintolat, Helsinki -
Tarjoilijat
Etsimme asiakkaallemme Royal Ravintoloihin ravintola-alan ammattilaisia kesäkaudeksi. Royal Ravintolat tarjoavat monipuolisia työtehtäviä kokemuksesi mukaan. Olit sitten juuri uraasi aloitteleva tarjoilija tai jo pidempää
StaffPoint Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Asiakas-ja myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Haemme Helsingin Vuorikadun toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA kesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Asiakasneuvoja, puhelin- ja verkkopalvelu -
Puhelinpalveluneuvojat
Asiakkaamme OP Ryhmä on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässä työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista ja ryhmä tuottaa pankki- ja vakuutuspalveluita yli neljälle miljoonalle
Opset Oy. - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Asiantuntija -
Työnvälittäjät
TYÖPAIKKA KUVAUS Työ- ja elinkeinopalvelut(TE-palvelut) on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva, työnantajia ja työnhakijoita palveleva paikallishallinnon viranomainen. TE-palvelut järjestetään
Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
Barnskötare -
Lastenhoitotyöntekijät
Svensk dagvård i Esbo utvecklar systematiskt sin verksamhet för att kunna erbjuda en trygg vardag med hög kvalitet för varje barn i början av barnets livslånga lärande. För en arbetstagare innebär detta intressanta
Espoon kaupunki - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Försäljare, heltid -
Puhelin- ym. myyjät
Vi söker försäljninsagent till Helsingfors centrum. Arbetet är heltid och passar bra t.ex för studenter. Du behöver ingen tidigare arbetserfarenhet. Vi betalar 300€ startbonus för alla som börjar arbetet i April!
Buusteri Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Kaskenoja Oy on noin 50 henkilöä työllistävä yritys, jonka toimialana on maanrakennus ja kunnossapito. Kotipaikkana Punkalaidun. Pääkaupunkiseudun tukikohtamme on Espoo ja toimialueena Etelä- ja Keski-Suomi. Haemme
Kaskenoja Oy - 2016-05-12 - Helsinki-Uusimaa
Keittiömyyjä, Helsinki -
Myyjät
Kvik on osa ruotsalaista Ballingslöv Int. AB konsernia. Konserni on keittiö- ja kylpyhuonealan johtavia toimijoita Skandinaviassa ja Isossa-Britanniassa. Vuonna 2013 Kvikin liikevaihto oli yli 160 miljoonaa euroa. Tuotteet myydään
ManpowerGroup Oy, Helsinki - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Lähitukihenkilö -
Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Työn kuvaus: Haemme nyt asiakkaallemme Helsinkiin reipasta IT-alan osaajaa service deskiin IT tukihenkilöksi. Työsuhde on vuoden määräaikaisuus ja työt alkavat elokuussa 2016. Paikka täytetään heti sopivan
Adecco Finland Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
K-Supermarket on tavallista parempi ruokakauppa. Haemme joukkoamme vahvistamaan kahta kassamyyjää hurmaamaan asiakkaamme. Työtehtävä johon haemme tekijöitä pitää sisällään kassarahastusta, Veikkaus-myyntiä,
J & K Heinänen Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Oletko luonteeltasi vastuullinen, sosiaalinen ja johtajahenkinen? Kiinnostaisiko sinua muiden ihmisten kannustaminen ja oman tiimin pyörittäminen? Etsimme tiiminvetäjää tsemppaamaan pientä myyntitiimiä ja huolehtimaan
Tmi T.Helminen - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Gainer on tehokas ja taipuisa vähän päälle kolmekymppinen asiakkuusmarkkinointiin erikoistunut yritys, joka haluaa tarjota kumppaneilleen ja työntekijöilleen laatua, luotettavuutta ja lisäarvoa jokaisessa kohtaamisessa.
Gainer Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Osastonhoitaja -
Johtavat kätilöt
Haettavana vakituinen osastonhoitajan tehtävä Töölön Sairaalan Tapaturma-asemalla. Tapaturma-asema on ympärivuorokautinen päivystyspiste, joka palvelee HUS-piirin 1,5 miljoonaa asukasta. Äkillisesti sairastuneiden
HUS - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Parturi-kampaajalle sopimusyrittäjän paikka vapaana kampaamo-kauneushoitolassa Forumissa. Voit olla vasta-alkaja tai ammatissa jo toimiva. Tarjoamme sinulle helpon aloituksen nykyaikaisessa työympäristössä, kivat työkaverit,
Mn Image Hair - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Projektipäällikkö, rakennusala -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haemme asiakkaallemme Helsinkiin vakituiseen työsuhteeseen PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ /-SUUNNITTELIJAA! Työtehtävän kuvaus Projektipäällikkönä vastuullasi ovat monipuoliset LVI-suunnittelu - ja asiantuntijatehtävät.
Uniflex Suomi Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Puutarha-apulainen -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Korkeasaaren eläintarha, Korkeasaaren eläintarha Korkeasaaren eläintarha on maamme tunnetuimpia matkailukohteita, jonka tehtävänä on osallistuminen lajien suojeluun ja ympäristökasvatukseen.
Helsingin kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapulainen -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Asiakkaamme on vuonna 2009 perustettu pääkaupunkiseudulla toimiva täyden palvelun rakennusliike, joka hallitsee saneeraamisen ja talonrakentamisen. Etsimme heille kokeneita, itsenäiseen työskentelyyn pystyviä reippaita ja
Amiko Vantaa Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustöiden valvoja -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Etsimme arvostetulle asiakasyrityksellemme RAKENNUSTÖIDEN VALVOJAA Espooseen. Asiakkaamme on rakennuttamis- ja suunnittelupalveluihin erikoistunut yritys. Työtehtäviisi kuuluu uudis- ja korjauskohteiden valvontatehtävät. Kohteet
Selekta Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Carrot on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat
Carrot Rakennus Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Rakennuttajapäällikö -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Uuden organisaation rakentuessa, haussa on nyt asiakaslähtöisiä Rakennuttajapäälliköitä vastaamaan projektien tuotannon johtamisesta elinkaaren alusta loppuun. Rakennuttajapäällikkönä vastaat itsenäisesti
NCC Rakennus Oy - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolan kassa/salityöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Fresto - Hyvällä fiiliksellä paikallisesti Jos Fresto olisi keittokirja, sen nimi olisi Maukasta hyvällä fiiliksellä. Tarjoamme ympäri Suomen pysyvästi edullista ja maistuvaa ruokaa. Voit aloittaa meillä uuden
Superfresh Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Rekrytointiassistentti -
Yleissihteerit
Search & Selection - S&S Consulting Oy Ab on suomalainen rekrytointialan yritys, jolla on aito halu palvella ja löytää ratkaisu asiakkaiden rekrytointitarpeeseen. Työskentelyämme ohjaavat korkeat eettiset periaatteet ja
Search & Selection - S&S Consulting Oy Ab - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalialan ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Hoivapalvelu Metsätähti Oy on hoitajien perustama yritys, joka kuuluu nykyään Mehiläisen konserniin. Olemme välittäneet hoitoalan henkilöstöä vuodesta 2001 ja nykyisin kauttamme työskentelee satoja
Hoivapalvelu Metsätähti Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Sijoituksen sosiaalityö, perhehoito Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen ja virikkeelliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehittymiseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelun
Helsingin kaupunki. - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
STEWARD till köket -
Avustavat keittiötyöntekijät
Vill du jobba ombord på m/s J.L. Runeberg i sommar? Vi söker en STEWARD (värd/värdinna) till köket för sommarsäsongen 2016. Du skall kunna arbeta både självständigt och i team, ha en god organisationsförmåga
Rederi Ab J.L. Runeberg - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa
Suursiivooja/vahaaja -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Catering-toimintamme kasvaessa etsimme osaavaan ja loistavaan työporukkaamme vahvistusta tarjoilijoista. Vuorot sijoittuvat tällä hetkellä pääasiassa viikonloppuihin, joten sopii hyvin myös alan opiskelijalle. Arvostamme
BlockFood Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Etsimme tarjoilijoita kesätyöhön legendaariseen Virgin Oiliin. Tunteja tarjolla 60-90h/3vko kesäkuusta alkaen. Virgin Oil on yksi Stadin monipuolisimmista rafloista. Harvassa paikassa pystyt saman katon alla piipahtamaan kuplivalle
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa
Tiskaaja, siivooja -
Avustavat keittiötyöntekijät
Teste Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa
Tuntiopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Vihdin kunnan sivistyskeskus julistaa haettavaksi tuntiopettajan tehtävän ajalle 9.8.2016-3.6.2017. Opetustunnit 16 tuntia/viikko. Tehtävän ensisijainen sijoituspaikka on Vanjärven koulu. Opettajien kelpoisuudet määräytyvät
Vihdin kunta - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa