Job Tuotantotyöntekijä Hirvensalmi Etelä-Savo Koskisen Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Koskisen on puutuoteteollisuuden monialakonserni. Perheyritys työllistää kotimaassa n. 1000 henkeä. Liikevaihto on n. 250 milj. euroa ja viennin osuus on noin 55 %. Koskisen henkilökuntaa on yhdistänyt jo yli 100 vuoden ajan intohimoinen suhtautuminen puuhun. Tuotantotyöntekijä Haemme Hirvensalmen tuotantoon vuorotteluvapaan sijaista Työ on määräaikainen ja kestää noin vuoden. Tehtävässä tarvitaan ennen kaikkea hyvää työasennetta ja -motivaatiota. Aiempaa kokemusta tuotannon työtehtävistä ei vaadita, vaan asenne ratkaisee. Sinulla ei ole terveydellistä estettä toimia fyysisessä työssä pölyisessä työympäristössä. Olet vähintään 18 vuoden ikäinen turvallisuusmääräysten vuoksi ja omaat positiivista ja ahkeraa työotetta sekä haluat sitoutua töihin. Haluat oppia uutta, mutta sinulla on myös rutiininsietokykyä. Tarjoamme työtä mukavassa työporukassa ja kaikkiin työtehtäviin järjestetään kunnollinen työnopastus ja perehdytys. Vuorotteluvapaasijaisen edellytykset tulee täyttyä. Sijaiseksi voidaan palkata henkilö, joka on ollut työttömänä työnhakijana TE-toimistossa vähintään 90 kalenteripäivää sijaisuutta edeltäneiden 14 kuukauden aikana tai alle 30-vuotias äskettäin ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittanut tai vuorotteluvapaasijaisuuden alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias. Lisätietoja tehtävästä antaa: Jukka Peltoranta puh. +358505168929 Laita vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV oheisella liitteellä 25.2.2016 mennessä.
Työnantajan nimi: Koskisen Oy
Työnantajan osoite: 52550 HIRVENSALMI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus:
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Maa: Suomi
Alue: Etelä-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Eläintenhoitaja -
Lemmikkieläinten trimmaajat ja eläintenhoitajat
Frugårdin kartano - 2016-04-29 - Etelä-Savo
Fysioterapeutti -
Fysioterapian erityisasiantuntijat
Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimessa Kangasniemen kunnan palvelutuotantoyksikössä on uudelleen haettavana toistaiseksi voimassa oleva osa-aikainen fysioterapeutin työsopimussuhde. Tehtävää aiemmin hakeneiden hakemukset
Kangasniemen kunta - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa pyörätuolia liikkumisen apuna käyttävälle miehelle Savonlinnaan. Työ on vapaa-ajan avustamista ja työtä on 15 tuntia kuukaudessa. Palkka on 10,61 euroa tunti
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
8-vuotiaalle erityislapselle (pojalle) etsitään HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA harrastustoimintaan kodin ulkopuolelle. Työtehtäviin kuuluu mm. harrastuksiin vieminen ja harrastuksissa auttaminen. Toiveena luotettava mieshenkilö.
Kiukas Pirjo - 2016-06-22 - Etelä-Savo
henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Liikunnallinen 49 v vaikeavammainen mies etsii tunnollista ja positiivisella asenteella varustettua henkilöä,tuuraamaan vakituisen avustajan kesälomaa 27.6-31.07-16 työaika 4-6h/ pvä 5.nä päivänä/vkko.Työhön
Jantunen Jari - 2016-03-16 - Etelä-Savo
Iltapäivätoiminnan- /koulunkäynninohjaaja -
Koulunkäyntiavustajat
Savonlinnan kaupungin koulutoimessa ilmoitetaan haettavaksi määräaikaisesti täytettävä iltapäivätoiminnan- /koulunkäynninohjaajan tehtävä: Ajalle 9.8.2016 - 9.6.2017 Kulennoisten koulu, Kulennoisten
Savonlinnan kaupunki - 2016-05-15 - Etelä-Savo
Kalusteasentaja -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Papua Merchandising Oy on pitkään alalla toiminut, tunnettu ja luotettava myymälämarkkinoinnin osaaja. Reilu sata aktiivista työntekijäämme työskentelee päivittäin ympäri Suomen varmistamassa tuotteiden
Papua Merchandising Oy - 2016-06-27 - Etelä-Savo
Keittiötyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Mäntyharjun seurakunta - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Kesätyöntekijöitä Taimitarhatyöhön -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Famifarm Oy on Joroisissa toimiva kasvihuone yritys, joka tuottaa ruukkusalaatteja ja -yrttejä. Tuotteemme tunnetaan Järvikylä -tuotemerkistä, joka on markkinajohtaja tuotesegmentissään.
FAMIFARM OY - 2016-03-03 - Etelä-Savo
Kivityöntekijä -
Kivenhakkaajat ja -leikkaajat ym.
Polarstone Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haussa on kokenut ja reipas kokki, joka hallitsee lounaskahvilan kokonaisuuteen liittyvät työtehtävät. Työnkuvaan kuuluu myös asiakaspalvelua, leipomista ja lounaan valmistusta. Tunnistatko itsesi? Ota yhteyttä ja tule
Tmi Pasuri Cafe Kanttila - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Kontiopuiston koulun rehtori -
Opetusalan johtajat
Pieksämäen kaupungin opetustoimessa on haettavana 27.4.2016 klo 15:00 mennessä KONTIOPUISTON KOULUN REHTORIN VIRKA 1.6.2016 alkaen. Virkaan edellytetään opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998
Pieksämäen kaupunki - 2016-04-15 - Etelä-Savo
Kunnossapitoasentaja/sahatyöntekijä -
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Kunnossapitoasentaja, Kissakosken saha, Hirvensalmi Veisto Oy Haemme nyt Kissakosken sahalaitokselle tuotantoon osallistuvaa kunnossapitoasentajaa, joka vastaa laitehäiriöiden korjauksesta omassa
Veisto Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Metsuri -
Metsurit ja metsätyöntekijät
Metsäpalvelu J.Konttinen Oy tarjoaa monipuolisia palveluja metsänomistajille, taloyhtiöille ja kiinteistön omistajille Savonlinnan ja lähikuntien alueella. Haemme metsureita monipuoliseen työhön mm. sähkölinjaraivaukseen,
Metsäpalvelu J. Konttinen Oy - 2016-06-01 - Etelä-Savo
Myyjä -
Myyjät
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Myyjä -
Myyjät
Etsimme nyt Sonera Kauppa Mikkeliin reipasta, rohkeaa ja myyntihenkistä matkapuhelinmyyjää. Työhön kuuluu mm. puhelimien ja liittymien myynti sekä asiakaspalvelu liikkeessä. Työ alkaa 01.06.2016 ja työtä
StaffPoint Oy - 2016-04-21 - Etelä-Savo
Myyja -
Myyjät
Ristiinan Ammattirealisointi Oy - 2016-07-28 - Etelä-Savo
Myyjä Tele Finland myyntipisteelle -
Myyjät
Mitä Sinulle kuuluu? Olet vailla vakituista työtä? Jääkö koulun ohella luppoaikaa? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-28 - Etelä-Savo
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Oy Scanria Ab - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-04-12 - Etelä-Savo
Ohjelmistokehittäjä/DevOps-tekijä -
Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Observis Oy on Mikkelissä vuonna 2010 perustettu IT-alan yritys, joka on erikoistunut paikkatietoa ja mobiiliteknologioita hyödyntävään sovelluspalvelukehitykseen ja -tuotantoon. Yritys on kokonaisuudessaa yksityisomistuksessa.
Observis Oy - 2016-08-17 - Etelä-Savo
Puhelinmyyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Suomen Numerokeskus Oy - 2016-05-11 - Etelä-Savo
Ravintolan vuorovastaava -
Tarjoilijat
EST Henkilöstöpalvelut on ravintola-alan työnantajille ja työntekijöille tarkoitettu henkilöstöpalveluja tuottava yritys. RAVINTOLAN VUOROVASTAAVA Asiakasyrityksemme hakee vuoropäällikköä Mikkelin
Etelä-Savon Turvallisuuspalvelut Oy - 2016-03-30 - Etelä-Savo
Remonttiyrittäjä -
Muut rakennustyöntekijät
Oletko Hyvä Remonttimies? Haluatko tehdä parempaa bisnestä remonttialalla, omalla kotiseudullasi? Etsimme remonttialan parhaimmistoa toimimaan itsenäisenä yrittäjänä franchiseketjuissamme. Kotifixi ja Mökkikeskus
Kotifixi - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Sähkönmyyjä -
Myyntiedustajat
Suur-Savon Sähkö on energiakonserni, joka myy ja tuottaa energiaa sekä huolehtii sen toimituksesta Päijänteen itäpuolisella Järvi-Suomen alueella. Konserni toimittaa sähkö- ja lämpöenergiaa yli 100
Eilakaisla Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Vuodesta 1999 toiminut Merikratos työllistää noin sata ammattilaista yhdeksässä toimipisteessä ympäri Suomen. Merikratos on sataprosenttisesti kotimainen palveluyritys. Me Merikratoksella autamme lapsia, nuoria ja perheitä,
Merikratos Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Särmääjä -
Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Pelaser Oy on teräslevyjen ja ohutlevyosien käsittelyyn vuonna 2007 perustettu tasaisesti kasvava perheyritys. Yritys sijaitsee Pertunmaalla Kuortissa, josta on hyvät yhteydet niin tavarantoimittajiin kuin asiakkaisiin. Kasvu ja menestys
Eilakaisla Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Me Suursavolaiset haluamme onnistua jokaisessa asiakaskohtaamisessa tekemällä tavallisia asioita epätavallisen hyvin. Olemme originellisti omia ittejämme ja vieraidemme hyvinvointi on meille sydämen asia. Nyt kaipaisimme tärkeään
Osuuskauppa Suur-Savo - 2016-03-04 - Etelä-Savo
Tule myyjäksi kesäsesonkiin Savonlinnan keskustan -
Myyjät
Haemme Savonlinnan keskustan myymälään määräaikaista myyjää ajalle 30.5.-13.8.2016. Keskimääräinen vähimmäistyöaika on 4 tuntia viikossa. Odotamme Sinulta: - aitoa kiinnostusta asiakaspalveluun
Alko Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Vakuutusmyyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Midas Touch Oy on Ina Finland Oy:n tytäryhtiö ja yhteenlaskettu liikevaihtomme on yli 10 milj. euroa. Ina Finland Oy on 26 vuotta toiminut henkilökohtaisia ja automatisoituja puhelin- ja sähköisen viestinnän palveluita tuottava
Midas Touch Oy - 2016-03-24 - Etelä-Savo