Job Tuotantotyöntekijä Kanta-Häme Sako Oy Riihimäki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tuotantotyöntekijä

Työnkuvaus:
Sako Oy on Euroopan johtava metsästys- ja urheiluaseiden valmistaja. Olemme osa kansainvälistä Beretta-konsernia. Päätoimintomme ovat metsästys- ja urheiluaseiden sekä patruunoiden suunnittelu, valmistus, markkinointi ja myynti maailmanlaajuisesti. Konsernimme liikevaihto on noin 90 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 300 henkilöä. Toimipaikkamme sijaitsevat Riihimäellä, Ruotsissa ja Kanadassa. Suomessa olemme alan johtava maahantuoja ja tukkuri. Italialainen omistajamme Beretta on maailman vanhin teollinen perheyhtiö, jonka kirjoitettu historia ulottuu vuoteen 1526. Beretta-konsernin päätuoteryhmät ovat metsästys- ja urheiluammuntaan valmistetut haulikot, pistoolit, kiikarit ja kiikaritähtäimet sekä kiväärit ja patruunat. Beretta suunnittelee ja valmistaa myös vapaa-ajan tekstiilejä ja varusteita. Konsernin pääkonttori sijaitsee Bresciassa, Pohjois-Italiassa. Haemme vuorotteluvapaan sijaista tuotannon tehtäviin 12.9.-26.12.2016 väliseksi ajaksi. Taustaasi pohjautuen tehtävä voi sijoittua joko patruuna- tai luodikkotuotantoon tehtävään. Olet käynyt ammattikoulun ja/tai sinulla on kokemusta tarkkuutta vaativasta sarjatyöstä. Olet vastuuntuntoinen, työskentelytavoiltasi järjestelmällinen ja pitkäjänteinen. Sinulla on mahdollisuus kolmivuorotyöhön. Vuorotteluvapaan sijaiseksi voidaan palkata TE-toimistossa työttömänä työnhakijana oleva henkilö, joka 1) on ollut työttömänä työnhakijana yhtäjaksoisesti tai osissa vähintään 90 kalenteripäivää sijaisuutta edeltäneiden 14 kuukauden aikana, 2) on alle 30-vuotias, jonka ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on enintään yksi vuosi tai 3) on vuorotteluvapaasijaisuuden alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias jolla yhden arkipäivän työttömyys ennen vuorottelusijaisuuden alkamista.

Työnantajan nimi: Sako Oy Riihimäki

Työnantajan osoite: Sakonkatu 2, 11100 RIIHIMÄKI

Työn lyhyt kuvaus: Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat

Maa: Suomi

Alue: Kanta-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Avainasiakaspäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Tagglem Oy tuo mainostajien viestin kuluttajille uudella hauskalla tavalla. Tagglem toteuttaa uudenlaisia mobiilisovelluksia ja hakukoneoptimointeja. Tasokas myynnin ammattilainen - ota askel uuteen maailmaan Avainasiakaspäällikkö Toivomme
Tagglem Oy - 2016-04-28 - Kanta-Häme

Elementtityöntekijä -

Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju,
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-05-05 - Kanta-Häme

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan kesälomasijaiseksi henkilökohtaista avustajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Avustettava on 37- vuotias, pyörätuolissa oleva lakimies. Työn kuva on varsin laaja-alainen käsittäen avustamista
Arola Mikko - 2016-03-17 - Kanta-Häme

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Uusimaa Oy - 2016-03-04 - Kanta-Häme

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Goodmanin Ravintolat Oy - 2016-07-15 - Kanta-Häme

Kuntokeskustyöntekijä -

Myyjät
Kuntokeskus Locomotion on liikuttanut ihmisiä Riihimäellä tulevana syksynä jo neljä vuotta. Keskus sijaitsee aivan ydin keskustassa, keskellä Hämeenkatua. Kaksi kerroksinen 1200m2 kokoinen keskus tarjoaa asiakkailleen
LocoFit Oy - 2016-06-04 - Kanta-Häme

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Med Group on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1200 työntekijää eri puolilla Suomea. Haemme palvelukseemme lähihoitajia
Med Group Oy - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Validia Asuminen (Invalidiliiton Asumispalvelut Oy) on kasvava suomalainen yritys, joka kehittää ja tuottaa korkealaatuisia asumisen ja hyvinvoinnin palveluja vammaisille ja ikääntyville ihmisille. Yhtiö tarjoaa palveluja yli
Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, Hämeenlinna - 2016-02-24 - Kanta-Häme

Lastenhoitajan toimen sijaisuus -

Lastenhoitotyöntekijät
Riihimäen sivistystoimen varhaiskasvatuksessa, Uunilinnun päiväkodissa, Pohjoisen koulun varhaiskasvatus- ja iltapäivätoiminnassa ja Haapahuhdan koulun varhaiskasvatus- ja iltapäivätoiminnassa on haettavana vakituisena
Riihimäen kaupunki - 2016-05-20 - Kanta-Häme

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Toimi Vuorentaan päiväkodissa toimii kolme päivähoitoryhmää sekä Vuorentaan koululla 1 esiopetusryhmä. Päiväkodin Metsätähtien 14-paikkaisessa 3-5 vuotiaiden lasten päivähoitoryhmässä
Hämeenlinnan kaupunki - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Lehtori, rakennustekniikka -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Lehtori, rakennustekniikka (rakennusfysiikka, rakennusten energiatehokkuus) Tehtävinä ovat opetus ja sen kehittäminen rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutusvastuussa sekä eri sidosryhmien kanssa tehtävä alan tutkimus-
Hämeen Ammattikorkeakoulu Oy - 2016-06-04 - Kanta-Häme

Lindström: Palveluesimies opintovapaan sijaisuutee -

Pesulatyöntekijät
Etsimme palveluesimiestä Hämeenlinnan palvelukeskukseemme opintovapaan sijaiseksi. Palveluesimiehenä vastaat palvelukeskuksen tuotannon päivittäisestä läpimenosta, laadullisesta lopputuloksesta ja toimit esimiehenä
Lindström Oy - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Myyjä -

Myyjät
Etsitään reipasta ja iloista asiakaspalvelijaa valokuvaliikkeeseen. Olet kiinnostunut asiakkaista ja heidän tarpeistaan. Olet valmis oppimaan uutta ja avoin tarjoamillemme mahdollisuuksille. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, opetamme kaiken
Indeal - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Syksyn aloituspaikat haussa nyt! Palkkaamme nyt vielä neljä koko-aikaista työntekijää päivävuoroon asiakaspalvelu-, markkinointi- ja tutkimushaastattelijan tehtäviin. Kampanjaa toteutetaan yhteistyössä
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-07-28 - Kanta-Häme

Oppilaanohjauksen lehtori -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Haemme Harjunrinteen koululle perusopetuksen lehtoria (oppilaanohjaus).Edellytämme virkaan vaadittavaa kelpoisuutta. Arvostamme kokemusta, verkostointikykyä sekä kokemusta koulun ja yrityselämän
Riihimäen kaupunki - 2016-04-12 - Kanta-Häme

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Haemme Hämeenlinnan Prisman ja ABC:n toimipisteisiin reippaita ja ammattitaitoisia PARTURI-KAMPAAJIA kesälomien sijaiseksi Arvostamme: - monipuolista parturi-kampaajan ammattitaitoa, - positiivista asennetta ja asiakaspalvelutaitoa - muodin
Tormenta Oy - 2016-03-03 - Kanta-Häme

R-kauppias -

Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Turenkiin Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä katsotaan
R-Kioski Oy - 2016-05-05 - Kanta-Häme

Ruoka-annosten myyjä -

Kioski- ja torimyyjät
Etsimme reippaita ruoka-annosten myyjiä Riihimäen Erämessuille ajalle 9 - 12.6.2016. Työ sopii opiskelijoille. Vaatimuksena hyvä suomen- ja englanninkielen taito. Lähetä vapaamuotoinen työhakemus ensi tilassa sähköpostilla
Suomen Meriruokakeittiö Oy - 2016-05-30 - Kanta-Häme

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Harvialan ryhmäkoti ja tukiasumisyksikkö on Valtion koulukotien ylläpitämä alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottoyksikkö Hämeenlinnassa.Haemme kahta henkilöä määräaikaisen ohjaajan
Valtion koulukodit - 2016-03-16 - Kanta-Häme

Suuhygienistin sijaisuus 5.9.-31.12.2016 -

Suuhygienistit
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 559/1994 mukainen kelpoisuus (laillistettu suuhygienisti). Tehtävässä vaaditaan hyvää suomen kielen taitoa, soveltuvuutta
Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä - 2016-06-09 - Kanta-Häme

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme Riihimäen Seurahuoneelle, yövuoron tekijää. Yövuoron työaika on klo 24-08:00. Palkkaus TES:in mukainen ja työtunnit 90h/3viikkoa. Kyseinen työ käsittää; Siivousta sekä hotelli aamiaisen
Fiesta Hotellit Oy - 2016-02-15 - Kanta-Häme

Tekninen tuotantotyöntekijä (painokoneen käyttäjä) -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Tekninen tuotantotyöntekijä (painokoneen käyttäjä) Haemme asiakasyrityksellemme teknistä työntekijää tuotantotyöhön korkkienvalmistuslinjalle Hämeenlinnaan. Olet etsimämme osaaja, mikäli:
CityWork Häme Oy - 2016-08-17 - Kanta-Häme

Tuntiopettaja, kuvataide -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Virka Hämeenlinna on historiaansa arvostava aktiivinen 68.000 asukkaan maakuntakeskus Suomen parhaimmalla paikalla. Kaupungin monipuolinen elinkeinorakenne ja erilaiset viihtyisät asumisvaihtoehdot takaavat jatkuvan kehittymisen. Haemme Hakkalan
Hämeenlinnan kaupunki - 2016-05-22 - Kanta-Häme

Tuotantotyöntekijä -

Lasinpuhaltajat, -leikkaajat, -hiojat ja -viimeistelijät
Saint-Gobain Glass Finland OY, Glassolutions /Finglass liiketoimintayksikkö toimii rakennusprosessin kaikkien osapuolten yhteistyökumppanina lasituotteiden tiimoilla. Toimipaikkamme sijaitsee
Saint-Gobain Glass Finland Oy - 2016-05-11 - Etelä-Pohjanmaa

Tuotantotyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Asiakkaamme etsii tuotantotyöntekijää elintarviketeollisuuteen. Työ on 3-vuorotyötä. Tällä hetkellä töitä tehdään ma-pe, mutta jatkossa mahdollisesti siirrytään katkeamattomaan
Tiinaliisa oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Tuotantotyöntekijä -

Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Oy CrossLam Kuhmo Ltd. on Suomen ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa ristiinliimatun massiivipuulevyn eli CLT-levyn valmistaja. Laatu, vastuullisuus ja innovaatio luovat toimintamme
Oy CrossLam Kuhmo Ltd - 2016-06-27 - Kainuu

Tuotantotyöntekijä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-04-26 - Kanta-Häme

Yliopettaja, sosiaaliala -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Keskeiset valintakriteerit ovat kuntoutus- ja johtamistyön asiantuntijuus ja digiosaaminen. Hakijalta edellytetään vahvaa vammaistyön asiantuntijuutta ja kokemusta kuntouttavista tehtävistä. Lisäksi arvostetaan hyviä
Hämeen Ammattikorkeakoulu Oy - 2016-04-12 - Kanta-Häme

Yrittäjä, myyjä tai edustaja -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi -ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu vuoden
Trendintekijät Oy - 2016-08-10 - Kanta-Häme

 
 
site syntyy 0.62693500518799 sekuntia