Job Tuotantotyöntekijä Pirkanmaa Yrityspalvelu Voima Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tuotantotyöntekijä

Työnkuvaus:
Etsimme teollisuuden alan asiakasyrityksellemme Urjalaan TUOTANTOTYÖNTEKIJÄÄ / KOKOONPANIJAA. Työ käsittää pääsääntöisesti teollisten tuotteiden kokoonpanotyötä, mutta tarvittaessa myös vaihtelevia tehtäviä muissa valmistavissa tuotantosoluissa. Työhön koulutetaan työpaikalla, joten aikaisempaa koulutusta tai kokemusta ei varsinaisesti edellytetä. Arvostamme kuitenkin erityisesti aikaisempaa kokemusta kokoonpanotyöstä tai teollisuudessa työskentelystä. Etsimme oppimishaluista, reipasta ja ahkeran työasenteen omaavaa henkilöä. Työ on kesätyö, aloitus sopimuksen mukaan joko viikolla 19 tai viikolla 22. Työ päätyy elokuun puolenvälin paikkeilla, mutta viikoilla 29-30 työhön saattaa tulla taukoa. Tuotantotilanteen ja valittujen henkilöiden elämäntilanteen mukaan on mahdollista, että työ jatkuu myös syksyllä keikkaluonteisena työnä kiiretilanteiden paikkaamiseksi. Työ sopii näin myös esim. opiskelijoille, jotka haluaisivat tehdä kesätyötä ja vielä opintojensa ohella keikkatyötä lukukausien aikana. Tee hakemus Voiman kautta www.voima.info ja liitä mahdollisuuksien mukaan ansioluettelo/CV sekä mainitse palkkatoivomuksesi.

Työnantajan nimi: Yrityspalvelu Voima Oy

Työnantajan osoite: 31700 URJALA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Muut teollisuustuotteiden kokoonpanijat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asbestinpurkaja -

Muut rakennustyöntekijät
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

CNC-Sorvaaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Graafikko -

Kuvataiteilijat
Tevella Oy on vuonna 1984 perustettu täysin kotimainen yritys. Yrityksen luottoluokitus on AAA ja arvioitu liikevaihto vuonna 2015 oli noin 10 miljoonaa euroa. Tevella Oy on johtava päiväkotien toimintavälineiden ja kalusteiden toimittaja
VMP Group/ Conrator Oy - 2016-06-27 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Citywork tuottaa työnteon tuloksia parantavia palvelu- ja henkilöstöratkaisuja suomalaisille yrityksille ja yhteisöille panostamalla työntekijöiden osaamiseen, motivaatioon ja palkitsemismalleihin. Citywork Avustajapalvelut
CityWork Pirkanmaa Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Huolto-/teollisuusapulainen -

Kiinteistöhuollon työntekijät
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy on nykyaikainen ja dynaaminen henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Vuokraamme ja rekrytoimme työntekijöitä lähes kaikille aloille ja toimimme pääasiassa
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Delalo - 2016-04-21 - Pirkanmaa

Korvauskäsittelijä, kokoaikainen -

Yleissihteerit
Asiakkaamme, OP Ryhmä, on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässä työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista ja ryhmä tuottaa pankki- ja vakuutuspalveluita yli neljälle miljoonalle
Opset Oy. - 2016-04-15 - Pirkanmaa

Kylpyhuonesaneeraaja -

Muut rakennustyöntekijät
Etsimme kiinteistöhuollon asiakkaallemme asiakaspalveluhenkistä ja ammattitaitoista KYLPYHUONESANEERAAJAA monipuolisiin korjaustehtäviin. Tehtävässä menestymiseen vaaditaan alan koulutus, kokemusta märkätilojen
Suuripää Kujanen Consulting Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Lattia-asentaja -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme lattia-asentajaa, joka hallitsee erilaisten lattiamateriaalien asennustyöt. Työ pitää sisällään mm. matto-, parketti ja laminaattiasennuksia. Toivomme monipuolista työkokemusta erilaisista
Workpower Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Monipalvelutyöntekijä päiväkoteihin Orivedelle -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme motivoituneita, ahkeria ja oma-aloitteisia monipalvelutyöntekijöitä asiakasyritykseemme Orivedelle eri toimipisteisiin keikkatyöhön. Monipalvelutyöntekijänä hallitset sekä huolellisen ammattimaisen siivouksen,
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-19 - Pirkanmaa

Muu terveydenhuollon työntekijä -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Wellness hoitoiloissa tarjolla hoitotilaa ja kurssitilaa esim. ravitsemusterapeutille, luontaishoitajalle, fysioterapeutille, osteopaatille, kiropraktikolle tai muulle kauneuden- tai terveydenhuollon työntekijälle. Voit työskennellä
Sauna & Wellness Johanna Linna - 2016-02-18 - Pirkanmaa

Myyjä (kauppa) -

Myyjät
Olemme tunnettuja hyvästä ja laadukkaasta asiakaspalvelusta ja haemmekin iloisen henkilökuntamme täydennykseksi myyjää kauppamme etenkin tuoreosastoille. Sinulla on jo kokemusta päivittäistavarakaupasta taikka ravintolamaailmasta.
A. ja E. Ruissalo Oy /K-Supermarket Länsiportti - 2016-04-21 - Pirkanmaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme draivia, intohimoa, uskallusta ja periksiantamattomuutta. Haemme myyntitykkiä! Edututor Oy hakee intohimoisia ja motivoituneita myyjiä (2-3) edustamaan LED-valaistuksen BtoB tuotteitamme. Yrityskulttuurimme perustuu kovaan tekemisen meininkiin,
Edututor Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pirkanmaan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin pirkanmaalle. Toimittamamme sähkö tuotetaan
Contact &Travel Finland Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
COMMUNICARE FINLAND OY on vuonna 2011 perustettu ja vahvasti kasvava Contact Center -alan yritys. Toimimme yhdeksällä eri paikkakunnalla: Akaassa, Iisalmessa, Jyväskylässä, Jämsässä, Lapinlahdella, Mikkelissä,
Communicare Finland Oy - 2016-03-18 - Pirkanmaa

myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Media Potentia Oy on Tampereella toimiva kustannusosakeyhtiö. Tuotteinamme ovat kahdeksan toimintavuotemme aikana tutuiksi tulleet A&K Omakoti, Omakiinteistö, YritysForum sekä Kiinteistöratkaisut. Näiden aikaisempien ilmaisjakelu-
Media Potentia Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Nosturi-/Vaihtolava-auton kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Etsimme nyt asiakkaallemme ammattitaitoista nosturi-/vaihtolava-auton kuljettajaa työskentelemään Pirkanmaan alueella. Vahvan ammattitaidon lisäksi olet luotettava ja aktiivinen työssäsi, sekä pidät hyvää
RenttneR Oy - 2016-05-20 - Pirkanmaa

Palkanlaskija (osa-aikainen) -

Palkanlaskijat
Etsimme sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden alalla toimivalle suurasiakkaallemme osa-aikaista palkanlaskijaa (10-20h/vko). Palkanlaskijan tehtävänkuvaa räätälöidään hakijan osaamisen mukaan. Odotamme hakijalta:
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Palveluvastaava keikka siivoustehtäviin -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme aktiivista ja asiakaspalveluhenkistä palveluvastaavaa siivoustyöhön Tampereelle. Työn kuvaan kuluu keikkatöitä, kohteiden sijaisuutta itsenäisesti sekä avustavia muita
SOL Palvelut Oy, Tampere - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Projektipäällikkö, tietotekniikka -

Systeemisuunnittelijat
Webbitaitoisen projektiohjastajan paikka auki! Unfair on Suomen ensimmäinen liini markkinointitoimisto. Tuotamme asiakkaillemme epäreilua kilpailuetua. Uskomme ketterään tekemiseen, hyvään fiilikseen ja arvoa tuottavaan bisnekseen.
Karma Communication Osk - 2016-02-18 - Pirkanmaa

Rakennusmies -

Talonrakentajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-03-18 - Pirkanmaa

Rakennusmies -

Talonrakentajat
Jobio Henkilöstöpalvelut on räätälöityihin henkilöstöpalveluihin erikoistunut yritys. Toimimme Pirkanmaalla, Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Uusimaalla. Kyllä onnistuu! Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle,
Jobio Henkilöstöpalvelut - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Siivooja keskustaan -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Tässä ahkeralle ja oppishaluiselle työntekijälle siivoojan paikka tarjolla, mukavasta ja siististä kohteesta keskustan alueelta. Työtä on työvuorolistan mukaisesti ma-pe, viikkotyöaika 30-37.5 h, klo 6.00 alkaen.
PirkkaClean Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa

Soitinmyyjä -

Myyjät
F-Musiikki Oy -konserni on suurin suomalainen musiikkituotteiden maahantuoja, tukku- ja vähittäiskauppias, joka edustaa pitkäaikaista osaamista, perinnettä ja brändiä alallaan. F-Musiikki Oy:n toiminnan edeltäjä
TEMP-TEAM Finland Oy - 2016-03-25 - Pirkanmaa

Teollisuusmaalari -

Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
Haemme asiakkaallemme Akaaseen TEOLLISUUSMAALARIA Työskentelemään korkeapaineruiskulla konepajalla. Edellytykset - Kokemusta vastaavasta työstä - Asennetta Tarjoamme - Kohtuullisen korvauksen työstä - Mukavan työympäristön
Selekta Industry Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Timanttiporaaja -

Muut rakennustyöntekijät

Mansen Timanttisaha Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Lymed Oy on ainoa lääkinnällisteknisten tukivaatteiden kotimainen valmistaja jo vuodesta 1993 asti. Lymed on saanut useita palkintoja, mm. A'Design Award 2016 Silver-palkinnon, German Design Award Nomination 2016-maininnan, Red Dot Product
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Vuoropäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
PEZ Media Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava tuotteiden ja palveluiden jälleenmyyntiin erikoistunut yritys. Toimintamme laajenee Tampereella ja haemme lisää voimaa myynnin valmennukseen. Etsimme nyt yhtä motivoitunutta tuloshakuista
PEZ Media Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Vuosikorjauspäällikkö -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Sievitalo on muuttovalmiiden omakotitalojen sekä täyden palvelun asuntoyhtiöiden rakentaja. Toimintamme keskeisiä arvoja ovat rakentamisen ja asiakaspalvelun laatu, toimitusvarmuus sekä nykyaikainen ja kaunis talomallisto. Sievitalo
Sievitalo Oy - 2016-04-24 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 4.9179379940033 sekuntia