Job Tuotantotyöntekijöitä PunaMusta Oy:lle (40 henkilö Pirkanmaa Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - Työtarjoukset
Tuotantotyöntekijöitä PunaMusta Oy:lle (40 henkilö
Työnkuvaus:
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme mukanasi kaikissa elämäsi vaiheissa ja pyrimme siihen, että sinulla on työpaikka, jossa viihdyt. Meille työnantajana vastuullisuus merkitsee siten työntekijöistämme huolehtimista, josta kertoo myös vuosittaisen työtyytyväisyyskyselymme tulokset, jossa yli 96% työntekijöistämme suosittelee meitä sekä rekrytoijana että työnantajana. "VAIN YKSI VOI OLLA TÄLLAINEN. PunaMusta Oy painaa parin yhdistelmärekallisen verran painotuotteita vuorokaudessa kolmessa tuotantolaitoksessaan Tampereella, Joensuussa ja Nurmeksessa. Olemme tehneet tätä työtä kasvavalla volyymilla jo yli sadan vuoden ajan. Ymmärsimme jo aikapäivää sitten, että painotuote on monelle asiakkaalle tärkein ja usein myös ainoa kanava oman viestinsä kertomiseen. Siksi me PunaMustalla olemme tehneet paljon töitä sen eteen, että jokainen painoprosessi on hoidettu alusta loppuun - aineistosta postitukseen - laadukkaasti ja ammattimaisesti riippumatta siitä, onkokyseessä pieni digipainos vai miljoonapainos." SE POSITIIVISESTI ERILAINEN PAINOTALO. Haemme nyt asiakkaallemme PunaMustalle oikeita tyyppejä, jossa valinnan ratkaisee asenne ja tahto tehdä töitä yhdessä Suomen johtavista painotaloista. Palkkaamme yhteensä noin 40 työntekijää. Tehtäviisi kuuluvat oman aikaisemman työkokemuksesi perusteella tuotantotyöt tai pakkaamotyöt. Katsomme eduksesi alan työkokemuksen sekä työhön soveltuvan koulutuksen, mutta olemme myös valmiit perehdyttämään sinut alalle, jos sinulta löytyy aitoa innostusta ja palava halu saada jättää jälkesi PunaMustan historiaan. Haemme vahvistusta tiiviiseen tiimiin ja arvostamme sinussa: -positiivista ja aikaansaavaa työskentelyotetta -kykyä omaksua nopeasti uusia asioita -ammattiylpeyttä -halua kuulua porukkaan, jossa töitä tehdään yhdessä Tarjolla on niin muutamia kokopäiväisiä 3-vuorotyötehtäviä sekä suuri määrä tarvittaessa töihin kutsuttavia 3-vuorotyötehtäviä. Paikat täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä, joten ethän aikaile hakemuksen kanssa. Laitathan työhakemuksesi sähköisen hakujärjestelmämme kautta osoitteessa www.nordic.fi ja kerro samalla osaamisestasi, taustastasi sekä käytettävyydestäsi.
Työnantajan nimi: Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere
Työnantajan osoite: Kaapelikatu 1, 33330 TAMPERE
Työn lyhyt kuvaus: Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakas- ja tutkimushaastattelija 15 €/h -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Etsimme nyt myyjiä kauppakeskusten ständitiimeihimme ja Call Centereihin. Toimenkuvaasi kuuluu edustaa päämiehiemme tarjoamia tuotteita tai palveluita kauppakeskuksissa ja toimistoissamme eri myyntikampanjoissa. Toivomme sinulta: -
Eira Oy - 2016-05-05 - Pirkanmaa
Asiantuntijamyyjä -
Myyntiedustajat
Haemme nyt kasvumme tueksi uusia ASIANTUNTIJAMYYJIÄ Fiksuvesi -palvelun pariin pääkaupunkiseudulle, Tampereelle, Turkuun, Jyväskylään, Kuopioon ja Vaasaan. Envera on voimakkaasti kasvava, 20 henkilöä työllistävä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Farmaseutti -
Farmaseutit
Etsimme asiakasapteekillemme kesäfarmaseuttia Tampereen lähikuntaan sekä muihin apteekkeihin Pirkanmaalle. Työvuoroja on tilanteen mukaan vaihtelevasti, kuitenkin vähintään 2 päivää / viikko. Odotamme
EK-Tre Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kahvilatyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Käsinpakkaaja/ varastotyöntekijä -
Pakkaajat
Etsimme perinteikkäälle Etelä-Pirkanmaalaiselle asiakasyrityksellemme käsinpakkaajaa/ varastotyöntekijää. Tehtävä on pääasiassa pakkaustyötä mutta sisältää lisäksi raskaiden
VMP Group/ Conrator Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Kattotyöntekijä -
Talonrakentajat
Suomen Valmennustalo Oy on vuodesta 2010 toiminut palveluyritys. Tarjoamme monipuolisia henkilöstön rekrytointiin ja kehittämiseen liittyviä palveluja pääasiassa Pirkanmaan alueella. Olemme erikoistuneet työllistämään
Suomen Valmennustalo Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Kemian opettaja / tuutori -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Etsimme koulutuspalveluita tarjoavan yrityksemme palvelukseen kemian tuutoria, auttamaan lääketieteellisen pääsykokeisiin valmistautuvaa oppilasta hahmottamaan kemian aihealuetta. Aiempi kokemus opetustyöstä katsotaan eduksi,
Uplus Tutoring avoin yhtiö - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Tampereen alueelle KIRVESMIESTÄ Olet toiminut useamman vuoden niin saneeraus- kuin uudiskohteissa. Olet kerryttänyt kokemusta lukuisista työtehtävistä, kuten: ikkuna- ja oviasennuksista, seinä-, välipohja- ja
Selekta Rakennus Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Suomen lähiruokala Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa
kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Suomen Diner Ravintolat Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Koulunkäynninohjaajan työsuhde toistaiseksi -
Koulunkäyntiavustajat
Tehtävä: Lempäälän kunnan opetuspalvelut julistaa haettavaksi koulunkäynninohjaajan työsuhteen toistaiseksi, haastavasti käyttäytyvien ja kokonaiselämän hallinnassa haasteita omaavien oppilaiden ohjaus.
Lempäälän kunta - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Liikenteenohjaaja -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme asiakkaallemme Pirkanmaan alueen asfaltointityömaille LIIKENTEENOHJAAJIA vastaamaan liikenteen turvallisesta etenemisestä tietyömaiden ympärillä. Työtehtäviin kuuluu: - Liikenteen ohjaaminen tietyömaiden
Alen Consulting Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
LVI-asentaja -
Putkiasentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-06-14 - Pirkanmaa
Muu kauneudenhoitoalan työntekijä -
Kosmetologit ym.
Tmi Kirsi H. Nurminen - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pirkanmaan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pirkanmaalle. Toimittamamme sähkö tuotetaan
Contact &Travel Finland Oy - 2016-03-17 - Pirkanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Laajennamme edelleen toimintaamme ja kasvatamme menestynyttä Urheilun Unelma Arpa projektia Tampereen toimistossamme. Kampanjaa toteutetaan yhteistyössä Valo Ry:n (Ent. SUL) ja Urheilun Unelma-arvan kanssa. Mukana kampanjassamme on 16 suomalaista
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-04-16 - Pirkanmaa
Myyntineuvottelija -
Puhelin- ym. myyjät
Etsimme Myyntineuvottelijoita suorarekrytointina Tamperelaiselle yhteistyökumppanillemme. Aikaisempaa työkokemusta et tarvitse, työhön koulutetaan. Tarjolla sinulle: -kilpailukykyinen tuntipalkka bonuksineen -nykyaikaiset työvälineet
HR Yhtiöt Oy - 2016-06-27 - Pirkanmaa
Naistanssija -
Tanssitaiteilijat ja koreografit
HALUATKO KIINNOSTAVAN TYÖN? Lamourettes tanssiryhmää vahvistetetaan alkuvuoden sekä kesäsesonkia varten, jonka vuoksi tarvitsemme lisää tanssijoita. Etsimme yli 18 -vuotiaita, näyttävän näköisiä
Mallitoimisto Model Ace Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Opintosihteeri -
Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Haemme opintosihteeriä äitiysloman sijaiseksi Ahlmanin ammatti- ja aikuisopiston opiskelijoiden neuvonta- ja tukipalveluihin. Opintosihteeri ohjaa ja neuvoo opiskelijoita kaikissa opiskeluun
Ahlmanin koulun Säätiö - 2016-05-12 - Pirkanmaa
Pakkaus- ja logistiikkatyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Projektimyyjä (Sastamala) -
Myyntiedustajat
Asiakkaamme Niemen tehtaat on vuonna 1898 perustettu suomalaisista huonekaluvalmistajista vanhin sekä yksi suurimpia. Yritystoiminnan jatkuvuus on perustunut pitkälti tehtaan toimimiseen perheyrityksenä ja nyt johdossa on jo neljäs
Alen Consulting Oy - 2016-04-19 - Pirkanmaa
Projektipäällikkö, tienrakennushankkeeet -
Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset kehittävät ja tukevat alueillaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää hyvinvointia
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Putkiasentaja -
Putkiasentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme nuorekasta, ammattitaitoista ja itsenäiseen työhön pystyvää PUTKIASENTAJAA Pirkanmaan alueelle. Toimenkuvana uudis- ja saneerauskohteiden putkityöt. Edellytämme hakijalta alan koulutusta,
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Putkieristäjä -
Putkiasentajat
Haemme asiakkaallemme kokenutta PUTKIERISTÄJÄÄ Pirakanmaan alueelle. Edellytämme hakijalta - Osaamista ja kokemusta putkieristyksestä - Halua ja kykyä suoriutua työstä hyvin - Työturvallisuuskorttia Paikka
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Palkkaamme kesätöihin 2 tarjoilijaa. Työhon kuuluu tarjoilijan työt aamiaisella, lounaalla, a la carte Bistrossa sekä tilausravintolassa. Hotellikokemus katsotaan eduksi. Olemme ainutlaatuinen kokonaisuus Pirkanmaalla ja tarjoamme
Pharmarent Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Rock Drills NPD & Lean Project Manager -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
At Sandvik, we offer you a world of opportunities. Our diverse businesses and global network enable you to explore your potential and thrive. So now we challenge you: Think one step further, and then take it! Sandvik Mining and Rock Technology is a leading
Sandvik Mining and Construction Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Tekninen isännöitsijä -
Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palveluiden kehittäjä ja tuottaja. Tavoitteemme on löytää yksilöllisiä ratkaisuja ja luoda laadukkaita palvelumalleja
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö - 2016-04-01 - Pirkanmaa
Urheiluhieroja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Haemme lielahden Lielahtikeskuksen toimipisteeseemme vielä yhtä Urheiluhierojaa. Hoitolamme avautui 30.5 ja selkeä tilaus on hoitolallamme ollut. Siispä tarvitsemme porukkaamme vielä yhden ammattilaisen. Saat itse päättää,
Hoitola Kanta&Pää - 2016-06-09 - Pirkanmaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
TRE / Varastotyöntekijä Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti jo vuodesta
Canvas Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Voimalaitoskäyttäjiä -
Konetekniikan asiantuntijat
Tampereen Sähkölaitos -yhtiöissä työskentelee 390 henkilöä. Liikevaihtomme vuonna 2015 oli 270 miljoonaa euroa. Meillä on yli 140 000 asiakasta. Tarjoamme mielenkiintoisia tehtäviä energia-alan näköalapaikalta.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-18 - Pirkanmaa