Job Tuotekehitysinsinööri Etelä-Pohjanmaa Serres Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tuotekehitysinsinööri

Työnkuvaus:
Serres Oy on vuonna 1973 perustettu suomalainen muovialan perheyritys. Olemme maailman johtava leikkaussaleissa kerättävien nesteiden hallintaan ja hävittämiseen keskittyvä järjestelmätoimittaja. Vuosien saatossa kehittämästämme Serres imupussijärjestelmästä on muodostunut turvallisen nesteenkeräyksen käsite sairaanhoitoammattilasten keskuudessa. Tuotteitamme käytetään päivittäin yli 40 000 leikkauksessa ympäri maailman. Modernit tuotantolaitoksemme sijaitsevat Kauhajoella ja Saarijärvellä, lisäksi meillä on konttori Espoossa. Yrityksemme palveluksessa on noin 180 ammattilaista ja liikevaihtomme oli vuonna 2015 noin 25 Me. Vahvan kasvun myötä haemme Kauhajoelle tai Espooseen TUOTEKEHITYSINSINÖÖRIÄ vastaamaan asiakastarpeiden teknisestä määrittelystä, uusien tuoteratkaisujen ja - parannusten ideoimisesta sekä kehittämisestä, valittujen tuoteratkaisujen arvioinnista, kehittämisestä ja suunnittelemisesta sekä tuotteen suunnittelemisesta tuotantoprosessiin soveltuvaksi. Tehtävänäsi on toimia tuotteisiin ja raaka-aineisiin liittyvien kysymysten teknisenä asiantuntijana. Odotamme sinulta akateemista tai opistotasoista teknistä koulutusta sekä työkokemusta tuotekehitys ja/tai suunnittelutehtävistä. Hallitset työssäsi 3D - mallinnuksen, sinulla on osaamista mekaniikka- ja/tai muoviteknisestä tuotekehityksestä. Kokemus laitesuunnittelusta tai sairaalatuotteiden kehittämisestä tukevat tehtävässä menestymistä. Kykenet käyttämään työssä sujuvasti englannin kieltä. Olet kiinnostunut tekniikasta, haluat toimia osana ryhmää ja kykenet tekemään työssä päätöksiä. Tarjoamme vastuullisen ja mielekkään tehtävän sekä mahdollisuuden toimia osana kasvavaa, kansainvälisesti menestyvää ja kehittyvää yritystä. Serres Oy on työnantajana luotettava, varma ja arvostettu. Meillä on hyvä työilmapiiri ja motivoituneet työntekijät. Voit valita sijainniksesi joko Kauhajoen tai Espoon toimipaikan. Lisätietoa tehtävästä saat 10.-11.3. klo 14 - 17 tuotekehitysjohtaja Jari Hauta-aholta p. 040 550 9698. Lähetä ansioluettelon sisältävä hakemuksesi palkkatoivomuksineen 18.3.2016 mennessä osoitteeseen rekrytointi (at) serres.fi.

Työnantajan nimi: Serres Oy

Työnantajan osoite: Kurikantie 287, 61850 KAUHAJOKI AS

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus:
Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaisen avustajan sijaista miestyönantajalle, ajalle 27.6-22.7.2016. Töitä on ma-pe 5h/pvä (n. klo 8-13, tarvittaessa viikonloppuna.) Työtehtävinä on avustaminen ruoanlaitossa, kodinhoitotehtävissä,
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-05-18 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaisen avustajan kesälomansijaista ajalle 1.-14.8. naistyönantajalle 30h/kk. Työtehtävinä on kodinhoito, pukeutumisessa ja liikkumisessa avustaminen sekä asiointiapu ja harrastustoiminnan mahdollistaminen
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-06-14 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
-47 syntynyt nainen hakee henkilökohtaista avustajaa 30h/kk. Vuoden vaihteessa avuntarvetta arvioidaan uudelleen, joten tuntimäärät voivat muuttua. Työtä olisi mieluiten ma,ke,to klo 9-11 ja mahdollisesti viikonloppuna tai
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
AVA ProRent Oy on henkilöstövuokraukseen ja rekrytointipalveluihin erikoistunut yritys. Meille asiakkaan ja työntekijän kokonaisvaltainen palvelu on ykkösasia. Toiminnassamme korostuvat laatu, osaaminen, luotettavuus, joustavuus
AVA ProRent Oy, Seinäjoki - 2016-08-17 - Etelä-Pohjanmaa

Hitsaaja, Lapua -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakasyrityksellemme MIG/MAG-taitoista hitsaajaa Lapualle. Hitsaajalta odotamme: -MIG/MAG-hitsaus osaamista -soveltuvaa koulutusta sekä työkokemusta hitsauksesta -kuvienlukutaitoa Mikäli koet olevasi etsimämme henkilö
Innolink Staff Pohjanmaa Oy - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Junatarjoilija -

Tarjoilijat
Etsimme asiakkaallemme Avecra Oy:lle JUNATARJOILIJAA kesäksi. Työt alkavat mahdollisimman nopeasti ja töitä on tarjolla ainakin syyskuun loppuun saakka, mahdollisuus työsuhteen jatkumiselle myös myöhemmin. Tunteja luvassa
Opteam/HRC Pohjanmaa Oy - 2016-06-04 - Etelä-Pohjanmaa

Kesätyöntekijä -

Puhelin- ym. myyjät
Palkkaamme toimistoihimme Oulussa, Kuopiossa ja Seinäjoella kesäksi yhteensä 60 kesätyöntekijää myynnin tehtäviin. Meidän kanssamme pääset kokemaan, millainen on mukava ja hyväpalkkainen kesätyö
Prime Sales Oy - 2016-02-19 - Etelä-Pohjanmaa

Komennustöiden kymppi / ulkomaat -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme teknologiateollisuuden asiakkaallemme KOMENNUSTÖIDEN KYMPPIÄ haasteellisiin työtehtäviin. Etsimämme henkilö: Olet asiakaspalveluhenkinen ja sinulla on erinomainen paineensietokyky. Vastaat päivittäisen asennustöiden
Innolink Staff Pohjanmaa Oy - 2016-04-15 - Etelä-Pohjanmaa

Koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Oletko käynyt metallipuolen koulutuksen ja saanut kipinän koneistukseen? Meillä olisi tarjolla sinulle kesätyö Komas Oy:llä CNC Sorville tai työstökeskukselle. Mikäli sinulla on kova motivaatio, mutta haluaisit
Vimida Oy - 2016-03-23 - Etelä-Pohjanmaa

Kunnallistekniikan työntekijä -

Putkiasentajat
Ilmajoen kunta julistaa haettavaksi määräaikaisen Kunnallistekniikan työntekijän toimen ajalle 27.6. - 31.12.2016 Työtehtävät sijoittuvat kunnallistekniikan työmaille, sisältäen mm. vesi- ja viemärilaitoksen
Ilmajoen kunta - 2016-06-14 - Etelä-Pohjanmaa

Lähihoitaja, m.aik. sijaisuus -

Lähihoitajat
Lähihoitaja, määräaikainen sijaisuus ajalla 11.8.2016-2.4.2017, Kauhajoki Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva) on hoidon ja hoivan palveluissa haettavana 17.6.2016 klo 15.00
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä - 2016-06-01 - Etelä-Pohjanmaa

Lasten- ja nuortenpalvelujen palvelupäällikkö -

Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto etsii palvelukseensa lasten- ja nuortenpalvelujen palvelupäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen alkaen 1.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Ensisijaisena sijoituspaikkana
Seinäjoen kaupunki - 2016-06-04 - Etelä-Pohjanmaa

LED -valaisinmyyjä -

Myyntiedustajat
Ledmaa.fi on Seinäjoella toimiva LED -valaisin verkkokauppa, jonka kohderyhmänä ovat kuluttaja- sekä yritysasiakkaat. Etsimme itsenäistä myyntiedustajaa tekemään pääosin yritysmyyntiä. Tarjoamme sinulle
HTP- Group Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

LVI-asentaja -

Putkiasentajat

LVI-Tekniikka J. Viita Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Muu ravintola- tai suurtaloustyöntekijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Mallaskosken panimoravintola etsii reipasta, iloista ja ripeäkinttuista blokkaria, joka uskaltaa ottaa tilanteen haltuun ja tarvittaessa auttaa keittiössä, tarjoilla ruokia pöytiin, leikata nurmikkoa, maalata jne. Työnkuva saattanee
Mallastupa Oy - 2016-02-24 - Etelä-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme oma-aloitteista ja pirteää kesätyöntekijää Alavuden K-maatalouden puutarhamyymälään. Asiakaspalvelun ja kassatyöskentelyn lisäksi työhön kuuluu kuormien purkua, säkkien nostelua,
Pekka Väli-Torala Oy/K-Maatalous - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät

Adaxer Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin keskustan toimistollemme! Voit tulla työskentelemään vakituisesti, osa-aikaisesti tai merkonomin oppisopimuksella. Palkkaamme myyntineuvottelijoita työskentelemään arkisin klo 9-21 välillä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija / kesätyö -

Myyntiedustajat
Oletko kiinnostunut kesätöistä myynnin parissa? Enia Oy markkinoi Saunalahden liittymiä sekä Elisan elämyksellisiä ja monipuolisia palveluja suomalaisille kuluttajille. Olemme yksi Pohjoismaiden suurimmista telemarkkinointitaloista
Enia Oy - 2016-03-16 - Etelä-Pohjanmaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Työtehtävät ovat rakennus- ja maanrakennusaputyöt. Kaivinkoneen apuna sekä betonirakentamiseen liittyvät aputyöt. Maa- ja Betonirakentamisen kokemus eduksi. Työkohteet ovat osaksi myös matkatöitä.
AK Infra Oy - 2016-03-02 - Etelä-Pohjanmaa

Rata-aputyöntekijöitä Etelä-Pohjanmaalle -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Etsimme valtakunnalliselle yhteistyökumppanillemme rata-aputyöntekijöitä alkukesästä käynnistyvälle työkaudelle. Tehtävään valittavilta edellytämme voimassaolevia työturvallisuus- ja
HR Yhtiöt - 2016-04-01 - Etelä-Pohjanmaa

Sähkösuunnittelija -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Vuonna 1989 perustettu Sulbana Oy työllistää 49 henkilöä Kauhajoella. Sulbana Oy:n keskeinen osaaminen on elintarvikealan kone- ja laitevalmistuksessa. Pääraaka-aineena käytämme ruostumatonta terästä.
Sulbana Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 120 hoivakodissa ja 250 kunnan kumppanina. Arvomme ovat osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen - olemme joustava ja kannustava työnantaja ja pääset myös kehittämään
Attendo Oy - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sairaanhoitajan toimeen edellytetään sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattikorkeakoulututkintoa tai terveydenhuoltoalan aikaisempaa opistoasteen tutkintoa. Sairaanhoitajan alkusijoituspaikkana on Lapuan kotihoito Tiedusteluihin vastaa Kotihoidon
Lapuan kaupunki - 2016-04-19 - Etelä-Pohjanmaa

Siivooja -

Muut puhdistustyöntekijät
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÄÄ Alavuden seudulle siivoustehtäviin erilaisiin asiakaskohteisiimme. Yleisimpiä kesätyötehtäviä siivouksessa ovat muun muassa toimistojen, myymälöiden ja teollisuuskohteiden
ISS Palvelut Oy - 2016-02-18 - Etelä-Pohjanmaa

Trukinkuljettaja -

Trukin- ja siirtokoneenkuljettajat
Haetaan trukkikuskia. Tehtäviin kuuluun mm. tuore- ja kuivapakettien siirtämistä varastoon, sahatavarakuormien suunnittelu ja lastaus ja kuivauserien suunnittelu ja kuivaamoiden täyttö. Käytössä on 14 tonninen vastapainotrukki.
Oy Viitala Forest Ltd - 2016-05-18 - Etelä-Pohjanmaa

Vastaava ravintolatyöntekijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ksenian Tupa Oy hakee vastaavaa ravintola-/baarityöntekijää. Työaika 4-6 h/viikko painottuen viikonloppuihin (pe/la). Edellytetään voimassa olevaa hygienia- ja anniskelupassia. Toivotaan alan työkokemusta. Mahdolliset
Ksenian Tupa Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Vastaava sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-05-11 - Etelä-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 9.3542218208313 sekuntia