Job Tutkija (Räjähdysaine/ESD) Pirkanmaa Puolustusvoimat - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tutkija (Räjähdysaine/ESD)

Työnkuvaus:
Haemme räjähdysaine- ja ESD-tutkijaa Puolustusvoimien tutkimuslaitokselle Ylöjärvelle. Tutkijana toimit Räjähde- ja suojelutekniikkaosaston energeettiset teknologiat tutkimusalalla tehtävien painottuessa räjähdysaineiden ja räjähteiden tutkimukseen. Lisäksi toimit staattisen sähkön asiantuntijana. Tutkijana johdat erityisesti staattisen sähkön hallintaan liittyvien tutkimusten suunnittelua, toteutusta sekä raportointia asiakkaalle. Osallistut monipuolisesti räjähdevaikutustutkimusten suunnitteluun, kenttätestauksen toteutukseen ja räjähdevaikutusten laskentaan sekä detonaatio-ominaisuuksien mittaamiseen. Vastaat sotilasräjähteissä käytettävän räjähtävän materiaalin mekaanisen testauksen suunnittelusta, toteuttamisesta, raportoinnista sekä menetelmien kehittämisestä ja ylläpidosta. Tutkijana toimii asiantuntijana ja annat lausuntoja räjähdealan kysymyksissä. Laadit myös julkaisuja sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Työ edellyttää matkustamista noin 20 päivää vuodessa. KELPOISUUSVAATIMUKSET Puolustusvoimien virkaan nimitettävältä vaaditaan, että hän on Suomen kansalainen ja täyttää yleiset kelpoisuusvaatimukset valtion virkaan. Sen lisäksi, mitä yleisestä kelpoisuudesta valtion virkaan muualla laissa säädetään, puolustusvoimien virkaan nimitettävältä vaaditaan tehtävien edellyttämää luotettavuutta. Tehtävän erityisenä kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä virkamieheltä vaadittava molempien kotimaisten kielten taito. Kelpoisuusehtona oleva tutkinto tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Odotamme vähintään ylempää korkeakoulututkintoa soveltuvalta alalta (diplomi-insinööri / fyysikko) sekä osaamista korkeajännitetekniikan ja staattisen sähkön hallinnan alalta. Lisäksi odotamme teknistä osaamista sekä mekaniikan tuntemusta. Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme valmiutta uuden oppimiseen, itsenäistä otetta annettujen tehtävien hoitamiseen, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä toimia hyvin vaihtelevissa olosuhteissa niin maalla, merellä kuin ilmassa. Eduksi luemme tutkijakoulutuksen sekä tuntemuksen materiaalien mekaanisen tutkimuksen menetelmistä. Lisäksi eduksi luetaan alan kokemus puolustusvoimista. Tehtävässä tarvitaan hyvää suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa. EDUT Tarjoamme henkilöstöllemme monenlaisia palvelussuhde-etuja, mm. - tutkitusti hyvä työilmapiiri - tukea oman osaamisen kehittämiseen laajan täydennyskoulutustarjonnan sekä systemaattisen tehtävä- ja seuraajasuunnittelun avulla - joustavuutta työaikoihin - palvelussuhdeasuntoja - erinomaiset liikuntamahdollisuudet - virkistysalueita vapaa-ajan käyttöön - tuettu työpaikkaruokailu Toivomme hakemuksia sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Viitenumero: 27-368-2016

Työnantajan nimi: Puolustusvoimat

Työnantajan osoite: 34110 LAKIALA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Fyysikot ja astronomit

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Aktiivinen Myyjä Pirkanmaalle -

Myyjät
Tähtiremontit Oy on luotettava, perinteikäs ja kotimainen toimija. Tarjoamme vaivatonta ja laadukasta kodin remontointia kuluttaja-asiakkaille. Toimintamme laajentuessa haemme joukkoomme aktiivisia, huumorintajuisia ja positiivisen elämänasenteen
Indone Tähtiremontit Oy - 2016-05-15 - Pirkanmaa

Bitumieristäjä -

Eristäjät
Asiakkaamme on pirkanmaalainen kokenut vesikattoasennusten ammattilainen. Etsimme heille kesän kiireisille työmaille ammattitaitoista BITUMIERISTÄJÄÄ Odotamme hakijalta -kokemusta bitumieristäjän töistä -työturvallisuuskorttia
Alen Consulting Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Feissari kesätyö -

Ovelta ovelle -myyjät
Haluatko kesällä työskennellä innostavassa tiimissä tärkeän asian puolesta? Etsimme meille UNICEFille feissareita eli varainhankkijoita Tampere katutiimiin. Työnkuva: -Saat työstäsi kiinteää
Suomen UNICEF ry - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Feissari, pr-työntekijä -

Puhelin- ym. myyjät
Oletko ihmisten kanssa hyvin toimeentulevaa tyyppiä? Eihän sinulla mene "sormi suuhun" uusissa tilanteissa. Tarvitsemme toimistoamme edustamaan räväkän ja sanavalmiin henkilön. Saat koulutuksen ja perehdyksen tulevaan
Finnacta Oy - 2016-04-15 - Pirkanmaa

Financial Services Manager -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Staria tarjoaa asiantuntijaratkaisut hallintoon vahvana uudistajana ja toteuttajana. Toimintamme perustuu pitkään kokemukseen, innolla uutta rakentaen, vahvoja perinteitä kunnioittaen sekä
Staria Oyj - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Henkilöstökonsultti -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Soluta hakee joukkoonsa myyntiorientoitunutta, iloisen asenteen omaavaa Henkilöstökonsulttia! Henkilöstökonsultin tehtäviin kuuluu myynti- ja rekrytointiprosessi kokonaisuudessaan.
Soluta Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-03-31 - Pirkanmaa

Huolto-/rakennusmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme ammattitaitoista huolto- /rakennusmiestä Sastamalan keskustan alueen kiinteistöjen huolto-ja rakennustehtäviin. Asiakkaamme on Lounais-Pirkanmaan alueella toimiva täyden palvelun isännöintitoimisto, joka tunnetaan
Voima Rakentaminen Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Ilmastointiasentaja -

Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Pirkanmaan alueelle ilmastointiasentajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Odotamme sinulta muutaman vuoden työkokemusta ilmastointialalta sekä kuvienlukutaito. Työntekijänä olet oma-aloitteinen
Soluta Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

IV-asentaja -

Putkiasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme vakituiseen työsuhteeseen kokenutta IV-ASENTAJAA Tampereen alueelle. Työnkuvaan kuuluu ilmanvaihtojärjestelmien huolto- sekä asennustehtävät Odotamme sinulta: - LVI-asentajan koulutusta - Monipuolinen
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa

IV-Asentaja -

Lasi- ja keramiikkateollisuuden uuninhoitajat
Etsimme asiakkaallemme kokenutta IV-asentajaa määräaikaiseen työsuhteeseen Edellytämme hakijoilta: - Aiempaa kokemusta iv-asennuksista - Työturvallisuuskorttia - Oma-aloitteisuutta, huolellisuutta sekä vastuullisuutta
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Jäätelönmyyjä -

Kioski- ja torimyyjät
Haemme kahteen Tampereen keskustan tuntumassa sijaitsevaan jäätelökioskiin iloisia, energisiä, oma-aloitteisia, ahkeria ja työtä sekä vastuuta pelkäämättömiä jäätelönmyyjiä,
Pyynikin Munkkikahvila Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Kahvilatyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata.
Adecco Finland Oy Tampere - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Kassa/myyjä -

Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Laminoitsija -

Lattianpäällystystyöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme kahta kokemusta omaavaa laminoitsijaa Etelä-Pirkanmaalle. Työsuhteen kesto on noin 4-6 kuukautta, mutta oikean tekijän löytyessä on töitä mahdollisesti pidemmäksikin aikaa. Toivottavasti
VMP Group/ Conrator Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Lapiomies/perämies -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Etsimme asiakasyrityksemme loppuvuoden maanrakennusprojekteihin kokemusta omaavaa lapiomiestä/perämiestä Tampereen alueelle. Olet etsimämme henkilö jos omaat jo hieman kokemusta maanrakennustöistä ja perämiehenä
Innolink Staff Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Lupa-asiantuntija -

Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset kehittävät ja tukevat alueillaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää hyvinvointia
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - 2016-07-28 - Pirkanmaa

Mediamyyjä -

Myyntiedustajat
Haetaan työtä pelkäämätönta mediamyyjää lehti-projektiin. Projektin kesto 1-1.5kk. Työsuhde määräaikainen, projektin keston ajan. Tehtäviisi kuuluu mediatilan myynti yrityksille lehtijulkaisuun
Ruuvilinja Oy - 2016-02-28 - Pirkanmaa

Myyjä -

Myyjät
Vamos on kenkäkauppa vailla vertaansa. Verkkokauppamme palvelee ympäri Suomen ja kivijalkamyymälämme sijaitsee Tampereen keskustassa. Nyt haemme myyjää myymäläämme. Me Vamoksella huomioimme henkilökohtaisesti
Bella Luna Oy - 2016-05-18 - Pirkanmaa

Myyjä -

Myyjät
A watch for every occasion - Ur&Penn, soon all over the world Muotiketju Ur&Penn etsii tiimiinsä palvelualtista myymälämyyjää Tampereen liikkeeseemme. Tarjoamme asiakkaillemme ajankohtaisia muotikelloja ja -koruja parhaaseen
OY Ur & Penn Finland AB - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Process Expert (alternation leave substitution) -

Ohjelmistokehittäjät
UPM employs around 19,600 people globally. Through the renewing of the bio and forest industries, we are building a sustainable future across six business areas: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America
UPM-Kymmene Oyj - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Rakennusmies -

Talonrakentajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Sandwich Artist -

Pikaruokatyöntekijät
Etsimme joukkoomme uusia, iloisia työntekijöitä kauppakeskus Duon Subway- ravintolaan. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja mukaansatempaavan työympäristön. Monipuolisiin työtehtäviin kuuluvat mm. asiakaspalvelu,
Subcom Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-05-18 - Pirkanmaa

Sovellusasiantuntija -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Tehtävä: Toimen sijoituspaikka on Lempäälän terveysasemalla. Keskeiset tehtävät (tehtäväkokonaisuudet): Sovellusasiantuntija vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmistä (Pegasos pääkäyttäjyys)
Lempäälän kunta - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Suoramyyjä / myyntiedustaja -

Ovelta ovelle -myyjät
Freo Oy hakee työsuhteeseen henkilöä, jolla on näyttöä suoramyynnistä. Tarjoamme hakijalle tuotteet joita ei markkinoilta löydy. Saat käyttöösi työympäristön jossa on vankka taito ja
Freo Oy - 2016-03-19 - Pirkanmaa

Terveyskeskuslääkäri -

Yleislääkärit
Viran kelpoisuusehtona on laillistetun lääkärin pätevyys. Terveyskeskuksessa on 18 omalääkäriä, kotihoidon lääkäri, radiologi ja 2 varalääkäriä .Omalla erikoislääkäripoliklinikalla
Nokian kaupunki - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Terveyskeskuslääkärin virka -

Yleislääkärit
Viran kelpoisuusehtona on laillistetun lääkärin pätevyys. Terveyskeskuksessa on 18 omalääkäriä, kotihoidon lääkäri, radiologi ja 2 varalääkäriä .Omalla erikoislääkäripoliklinikalla
Nokian kaupunki - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Tieturvakortillinen rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme tieturvakortillista RAKENNUSAPUMIESTÄ. Edellytämme hakijalta tieturvakortin lisäksi: -Työturvallisuuskorttia -Kokemusta alasta Eduksi katsomme oman auton käyttömahdollisuuden sekä tulityökortin. Rekrytointipalvelu
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Toimistoassitentti -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Asiakkaamme on lääkintäteknisten laitteiden ja tarvikkeiden maahantuoja. Etsimme nyt asiakkaallemme aktiivista ja toimeentarttuvaa toimistoassistenttia vastaamaan yrityksen logistiikasta ja toimistorutiineista. Toimistoassistenttina työtehtäviisi
ManpowerGroup Oy, Tampere - 2016-09-10 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 1.9160931110382 sekuntia