Job Tutkija unspecified SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry - Työtarjoukset
ZWYxZDAwYzEtYmI1NC00ZWM0LTg0ZjItMDI0ODhiZTAyN2FhIDgx
reference: ef1d00c1-bb54-4ec4-84f2-02488be027aa
documentId: 9822393
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1547802903086
Työnimike: Tutkija
Työnkuvaus:
Järjestö 2.0: järjestöt mukana muutoksessa - koordinaatiohankkeen tutkijan tehtävän päätarkoituksena on tuottaa maakunnissa tarvittavasta yhtenäisestä järjestötiedosta tutkimuksellisesti perusteltu selvitys ja ehdotus, jonka pohjalta voidaan vaikuttaa järjestötoimintaa kuvaavan tiedon mukana oloon kansallisissa tiedolla johtamisen rakenteissa.
Edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja kokemusta tutkimustehtävistä. Arvostamme erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan tuntemusta uudistuvassa sote- ja maakunta-toimintaympäristössä.
Tarjoamme mielenkiintoisen näköalapaikan järjestökehittämiseen mukavassa työyhteisössä.
Toivomme tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita. Tehtävä on kokoaikainen ja määräaikainen 31.12.2019 asti.
Tehtävä rahoitetaan STM:n projektirahoituksella ja siihen haetaan jatkoa vuodelle 2020.
Työt alkavat 1.3. tai sopimuksen mukaan. Valitun henkilön kanssa tehdään työsopimus, kun ministeriö on vahvistanut projektiin esitetyn avustuksen (arvio tammi-helmikuun vaihde). Noudatamme neljän kuukauden koeaikaa. Toimipiste sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa. Työsuhteessa noudatetaan Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta.
Hakemukset palkkatoivomuksineen tulee toimittaa SOSTEn hakujärjestelmän kautta. Tehtävä täytetään, kun sopiva henkilö on löytynyt.
Lisätietoja antaa johtaja Anne Knaapi, puh. 040 194 2518 tai hankepäällikkö Tarja Bergström, puh. 040 530 2221.
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen yli 200 sosiaali- ja terveysalan järjestöä sekä useita kymmeniä muita toimijoita.
SOSTE on savuton työpaikka.
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C2632
abstractJV_contact_0: SOSTE:n hakujärjestelmään
positionTypeCode: temporary
Työnantajan nimi: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Asentaja, raskas autokalusto -
unspecified
Raskashuolto Pyykkönen Oy - 2019-01-11 - unspecified
Baaritarjoilija -
Suomen Radisson Blu Hotellit hakevat työntekijöitä jotka haluavat onnistua. Etsimme sitä parasta talenttia, jolla on energiaa ja motivaatiota tuottaa elämyksiä ja tuloksia. Palvelufilosofiamme Yes I Can! on paljon muutakin kuin pelkkä slogan: se on henkilökuntamme elämäntapa, jolla varmistetaan
Sokotel Oy - 2019-01-16 - unspecified
Hammaslääkäri -
PlusTerveys Hammaslääkärit Oy on yksityinen hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, jonka lähes 130 toimipisteen verkosto ulottuu Hangosta Rovaniemelle. Meillä työskentelee jo yli 1000 henkilöä noin 70 paikkakunnalla. PlusTerveys Hammaslääkärit Oy on osa PlusTerveys-konsernia, jonka omistavat
PlusTerveys Hammaslääkärit Oy - 2019-05-15 - unspecified
Henkilöstökonsultti -
People Management Group Suomen sivuliike on People Management Group Ltd:n omistamana ja hallinoima yhtiö, joka päätoimipaikka on Lontoossa Englannissa. Yhtiö osti Lammervo-Torikkan liiketoiminnan keväällä 2018. Yhtiön liiketoiminta on henkilöstön suorarekrynä,vuokrarekrynä
People Managemet Group - 2018-10-10 - unspecified
Järjestyksenvalvoja -
K-S Turvamiehet Oy on Suomen suurimpia ja vanhimpia järjestyksenvalvontaan erikoistuneita yrityksiä. Toimialueemme kattaa lähes koko Suomen ja asiakkainamme on sekä valtakunnallisia ketjuja että paikallisia yksityisiä yrittäjiäkin. Tavoitteenamme on tuottaa laadukasta, luotettavaa ja asiakaslähtöistä
K-S Turvamiehet Oy - 2019-01-23 - unspecified
Junior Embedded Designer -
Experis™ is the global leader in professional resourcing and project based workforce solutions. We attract, assess and place specialist professional talent, connecting the passion of individuals with the ambition of business. At Experis IT we specialize in skilled IT search and solutions and deliver
Experis - 2018-08-16 - unspecified
Kaivinkoneen- ja pitkäpuomikoneen kuljettaja -
Vakka-Suomen Maanrakennus Oy urakoi maanrakennus- ja myös vedenalaiset louhintatyöt ja ruoppaukset, maisemointityöt, uimalammet ja laiturit. Rantojen ruoppaukset yms. hoidetaan pitkäpuomikaivinkoneella, telaponttoonikoneella tai lauttakoneella. Yritys toteuttaa haastavia sekä suuriakin projekteja
Vakka-Suomen Maanrakennus Oy - 2019-07-03 - unspecified
Metallityöntekijä -
VPS HenkilöstöpalveluEtsimme asiakasyrityksellemme metallityöntekijöitä. Työt pitävät sisällään yleisiä metallialan viimeistelytöitä, jotka eivät vaadi alan pitkäaikaista työkokemusta. Tehtävä tarkentuu työntekijän osaamistason mukaan. Lisäksi toivomme oman auton käyttömahdollisuutta.Mahdollisuus
VPS Henkilöstöpalvelu Oy - 2019-05-15 - unspecified
Mig/Mag-hitsaaja -
Etsimme Nummelaan MIG/MAG -hitsaajia pitkäaikaiseen työsuhteeseeen. Työtä tehdään kahdessa vuorossa, modernissa työympäristössä ja uudenaikaisilla työkoneilla. Työssä annetaan hyvä perehdytys, joten voit olla joko urasi alkutaipaleella
Wellpack Oy - 2018-09-04 - unspecified
Myyjä, suosittelija Aloe Vera tuotteille -
Haemme positiivisia henkilöitä itsenäisiksi suosittelijoiksi, myyjiksi. Ilmaiset koulutukset. Jos haet itsellesi merkittäviä lisäansioita tai tai toimeentuloa voi tämä olla sinua varten. Voit aloittaa myös harrastuspohjalta. Voit toimia täysin itsenäisesti kotoasi käsin ajasta ja paikasta
Trendintekijät Oy - 2019-09-02 - unspecified
Myyntineuvottelija -
Puhelimitse tehtävää varainhankintatyötä tunnetuille kotimaisille järjestöille - ei aikakauslehtimyyntiä - . Työaikasi saat VALITA ITSE klo 09.00-20.30 välillä (min.4 tuntia/päivä) 3-6 päivänä viikossa. Palkkaus on kiinteä tuntipalkka ja / tai provisio sekä myynnin mukaan kertyvät
NOVADIRECT OY - 2019-06-20 - unspecified
Päivähoitaja -
Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 2.1.2019 - 7.6.20192 PÄIVÄHOITAJAA.Ryhmässä toimivia päivähoitajia. Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen hoitajan tehtävään on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto,
Valkeakosken kaupunki - 2018-12-04 - unspecified
pizzeriatyöntekijä -
Haemme Asiakkaallemme Sotkamoon pizzeriatyöntekijää.Pizzerian monipuoliset työtehtävät pizzan valmistusta ym keittiön tehtävät sekä asiakaspalvelu. Tehtävä on pitkäaikainen ja kokoaikainen.Kokemusta olisi hyvä olla, joskin aloittelijatkin ja koulunsa päättäneet otetaan huomioon!Työt
Kairest Oy - 2019-06-28 - unspecified
Postinlajittelija -
Etsimme Nummelan Postille työntekijöitäLAJITTELUUNTyönkuvaan kuuluu lajitella posti postinumeroittain. Työaika on arkiaamuisin 6-8 välillä, parin tunnin vuoroissa, joten työ sopii esimerkiksi opiskelijalle tai toisen työn ohelle. Tuntipalkka 8,90€. Toivomme sinulta: - huolellisuutta- luotettavuutta
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2019-08-27 - unspecified
Rakennusmies -
Haemme nyt asiakasyrityksemme Rakennusmiehiä kevättalvelle ja kesälle 2019! Kokemusta yleisistä rakennusalan töistä Osaamista uudis-, kerrostalo tai saneerauskohteista Asennetta tehdä hommat
Carrot Itä-Suomi Oy - 2019-03-29 - unspecified
Ravintola-alan osaajia kesätyöhön -
Etsitkö hyvältä maistuvaa työtä? HaemmeRavintola-alan osaajia kesätyöhönLöydä intohimosi ruuan maailmastaja liity ammattilaistiimiimme Valmet Automotive Oy:n ravintolaan UuteenkaupunkiinRavintolassamme palvelemme asiakkaitamme jokaisena vuorokauden aikana ja viikon jokaisena päivänä. Valmistamme
Fazer Food Services Oy - 2019-03-20 - unspecified
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijaksi / aluehoitajaksi Vepsän saareen Turkuun ?Vepsän ulkoilusaari sijaitsee Turussa, tarkemmin Airistolla. Saari on Turkulaisen kesäkeidas, jonne kulkee vesibussi kolmesti päivässä. Saaressa on ravintola, majoitusmökkejä, saunoja, kesäteatteri, vierasvenesatana jne.Etsimme kesätyöhön
West Coast Seaservice Oy Ltd - 2019-01-17 - unspecified
Rekrytointikonsultti -
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvumme on ollut
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-08-16 - unspecified
Sairaanhoitaja -
Haen KangasalalleSAIRAANHOITAJAAmääräaikaiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työhön kuuluu hoidontarpeen arviointi, asiakaspalvelutyö ja tarvittaessa pikanäytteiden ottaminen.Sinulla on sairaanhoitajan koulutus ja aikaisempaa kokemusta sairaanhoitajan tehtävistä, näytteenotosta sekä asiakaspalvelusta.
Suomen Terveystalo Oy - 2019-07-03 - unspecified
Toimistosiivooja -
Etsimme siivoojaa Pasilan toimistokohteeseemme. Työvuorot ovat klo 16 jälkeen maanantaisin (2,25h), tiistaisin (1,25h), keskiviikkoisin (4h), torstaisin (1,25h) ja perjantaisin (2,25h). Kyseessä erittäin mukava työkohde! Työllistyessäsi meille saat kattavan perehdytyksen
Frementia Group Oy - 2018-11-01 - unspecified
Toimitusjohtaja -
Toimitusjohtajana vastaat laaja-alaisesti Rainan koko operatiivisesta toiminnasta sekä henkilöstöjohtamisesta. Edellytämme hakijalta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä kokemusta vastuullisista johto- tai asiantuntijatehtävistä. Arvostamme
Sosiaalipalvelusäätiö Raina - 2018-08-22 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-06 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2020-03-09 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-10-31 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-19 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-09-11 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-16 - unspecified
Varastotyöntekijä -
Stén & Co Oy Ab on vuonna 1932 perustettu suomalainen perheyhtiö, joka toimii erikois- ja työkaluterästen maahantuonti- ja tukkuliikkeenä. Yhtiöllä on lisäksi lämpökäsittelylaitos Muuramessa. Stén & Co Oy Ab:n tytäryhtiö
Stén & Co Oy Ab - 2018-08-16 - unspecified
Varhaiskasvatuksen opettaja luontopäiväkotiin -
Pilke päiväkotien tärkein tavoite on tarjota lapselle hyvä päivä - joka päivä. Lapsen hyvä päivä ei synny ihan itsestään. Sen tekevät varhaiskasvatuksen ammattilaiset positiivisella ja pitkäjänteisellä työllään. Liity nyt hyvän päivän tekijöiden joukkoon ja hae varhaiskasvatuksen
Pilke päiväkodit Oy - 2019-02-21 - unspecified
Vuoropäällikkö -
Haemme upeaan kahvilaan Helsinkiin VUOROPÄÄLLIKKÖÄ Haemme kahvilan vuoropäällikköä vastuuvuoroihin. Omaat jo esimieskokemusta ja tunnet ravintola-alan omaksesi. Johdat innostavasti vuorosi hyvään suoritukseen. Olet luonteeltasi reilu ja rempseä
Lisäpalvelu Helsinki Oy - 2018-08-08 - unspecified