Job Tutkijatohtori metabolomiikan tutkimukseen Varsinais-Suomi Turun yliopisto. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tutkijatohtori metabolomiikan tutkimukseen

Työnkuvaus:
Etsimme motivoitunutta tutkijatohtoria, joka on kiinnostunut molekulaarisesta systeemi-immunologiasta ja metabolomiikasta. Valittu hakija liittyy kansainväliseen poikkitieteelliseen tutkimusryhmäämme, joka toimii Suomen Akatemian huippuyksikössä Turun Biotekniikan keskuksessa. Projektin tavoitteena on identifioida Tyypin 1 diabeteksen taudinkulkua ennustavia ja heijastavia tekijöitä. Tutkimus keskittyy ensisijaisesti metabolisiin profiileihin taudin kehityksen varhaisessa vaiheessa mukaan lukien niiden suhde ympäristötekijöihin samoin kuin saareke autoimmuniteetin syntyyn ja taudin puhkeamiseen. Apulaisprofessori Matej Oresic johtaa systeemilääketieteen tutkimusta Suomen Akatemian huippuyksikössä "Center of Excellence in Molecular Systems Immunology and Physiology" (SyMMyS) ja tekee tiivistä yhteistyötä Prof. Riitta Lahesmaan ja Prof. Harri Lähdesmäen ryhmän kanssa (Aalto Yliopisto, http://research.ics.aalto.fi/csb/). Menestyksekkäällä hakijalla on: - soveltuva tohtorin tutkinto joko luonnontieteiden alalta tai laskennallisesta biologiasta/matematiikasta. - Erinomaiset kommunikaatiotaidot ja aloitekyky. - Hyvätasoisia julkaisuja kansainvälisissä julkaisusarjoissa ainakin yhdessä seuraavista aihepiireistä: laskennallisesta biologia, fluxomiikka tai metabolomiikka. - Erinomaiset laskennallisesta biologian tiedot ja taidot sekä vahvaa osaamista fluxomiikasta ja metabolomiikasta. Turun Biotekniikan keskus on Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen erillinen laitos, jonka tehtävänä on edistää korkeatasoista tutkimusta ja koulutusta. Keskuksen tutkimusryhmät tekevät korkeatasoista tutkimusta ja ydinpalveluyksiköt tarjoavat osaamista ja menetelmiä mm. genomiikan, epigenomiikan, proteomiikan, laskennallisen biologian ja kuvantamisen aloilla. Lisätietoja: http://www.btk.fi/research/research-groups/oresic/, www.btk.fi, www.biocity.turku.fi, www.utu.fi, www.abo.fi , http://www.symmys.fi/ . Tehtäväkohtainen palkkaus määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustason 5 mukaisesti, jolloin tehtäväkohtainen palkanosa on 2865,30 euroa kuukaudessa. Tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 46,3 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Kaksivuotinen tutkijatohtorin tehtävä alkaa aikaisintaan 15.4.2016. Jatko on mahdollinen, riippuen tutkimusohjelman rahoituksesta. Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Tehtävää haetaan viimeistään 24.3.2016 sähköisen eRekry-järjestelmän kautta. Liitäthän hakemukseesi ansioluettelosi, täydellisen julkaisuluettelon, listan valikoiduista julkaisuista ja kolmen suosittelijasi yhteystiedot. Linkki hakulomakkeeseen löytyy kyseisen hakuilmoituksen yläosasta osoitteessa www.utu.fi/tyopaikat.

Työnantajan nimi: Turun yliopisto.

Työnantajan osoite: Tykistökatu 6, 20520 TURKU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus:
Biologit, kasvi- ja eläintieteilijät ym. erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Automyyjä -

Myyjät
Kauppa käy ja etsimme kesäkuussa avattuun uuteen Vaihtoplus Turun liikkeeseemme kahta vaihtoautomyyjää. Edellytämme positiivista ja ammattimaista asennetta asiakaspalveluun sekä oma-aloitteisuutta uusien asiakaskontaktien
Veho Oy Ab - 2016-07-28 - Varsinais-Suomi

Comforta: Kesätyöntekijä asiakasneuvojaksi / Turku -

Yleissihteerit
Tekstiilipalveluyritys Comforta vahvistaa asiakkaidensa yrityskuvaa. Palvelumme helpottaa asiakkaan arkea ja on kokonaiskustannuksiltaan markkinoiden edullisin. Toimimme vastuullisesti ja olemme arvostettu työnantaja. Comfortan palveluksessa työskentelee
Comforta Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Erityisluokanopettajan virka -

Erityisopettajat
Erityisluokanopettaja toimii joustavasti esiopetuksen ja alkuopetuksen nivelvaiheessa. Toimenkuvaan kuuluu joustavan alkuopetusluokan opettajan tehtävät. Lisäksi erityisluokanopettaja toimii Hiidenvainion esikoulun erityisopettajana ja
Ruskon kunta - 2016-04-26 - Varsinais-Suomi

Hiekkapuhaltaja, rakennusteollisuus -

Rakennuspuhdistajat ja nuohoojat
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy on luotettava henkilöstöalan yritys. Vuokraamme ja rekrytoimme motivoituneita työntekijöitä eri aloille. Olemme saavuttaneet hyvän maineen työntekijöidemme ja asiakkaidemme keskuudessa.
Varsinais-Suomen Apuvoima oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Hirsirakentaja -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaallemme Turun talousalueelle hirsirakentajaa. Tehtävänkuva Työ on hirsirakennusten pystytystä saaristossa. Työskentelet osana ammattitaitoista asennusporukkaa. Työviikko saattaa kulua lossien ja lauttamatkojen
Suomen Henkilöstötalo - 2016-04-24 - Varsinais-Suomi

Hyllyttäjä/menekinedistäjä -

Myyjät
Johdin on Suomen suurin vähittäiskaupan myynninedistämiseen keskittynyt täyden palvelun markkinointitoimisto. Teemme kuluttajaa aktivoivaa markkinointia lähellä ostopäätöshetkeä sekä valtakunnallisia
Markkinointitoimisto Johdin Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Java-devaaja -

Ohjelmistokehittäjät
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-19 - Varsinais-Suomi

Koulunkäyntiohjaaja määräaikainen -

Koulunkäyntiavustajat
Koulunkäyntiohjaajan toimi määräaikaista täyttämistä varten ajalle 15.8.2016 - 4.6.2017. Työaika 35 h/vko, palkkaus KVTES:n mukainen. Työsuhteen alussa sijoituspaikka on Kappelimäen koulu ja Kappelimäen
Laitilan kaupunki - 2016-06-27 - Varsinais-Suomi

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan kuorma-autonkuljettajaa Uuteenkaupunkiin määräaikaiseen työsuhteeseen kesäksi. Työ on perehdytyksen jälkeen itsenäistä, pakkaavalla jäteautolla suoritettavaa jäteastioiden tyhjennystä
SUEZ Suomi Oy - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Laaduntarkkailija, tekstiilit ja vaatetus -

Luokittelijat ja laaduntarkkailijat (pl. ruoat ja juomat)
Brodeerausosaston vetäjä vastaa osaston toiminnasta, tilausten käsittelystä ja ohjelmien tekemisestä sekä on tarpeen mukaan myös tuotannon apuna. Tehtävässä
Suomen Merkitys Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Lastentarhanopettaja (vuorotteluvapaasijaisuus) -

Lastentarhanopettajat
Lastentarhanopettajan vuorotteluvapaasijaisuus aloitus sopimuksen mukaan. Ensisijainen sijoituspaikka on päiväkoti Nuppula, Nousiainen. Ryhmä on vuorohoitoryhmä. Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön
Nousiaisten kunta - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Liikunnanohjaaja -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
WAU ry on vuonna 2009 perustettu voittoa tavoittelematon kotimainen hyvinvointijärjestö, joka edistää lasten ja nuorten terveyttä sekä sosiaalista hyvinvointia. WAU ry järjestää matalan kynnyksen liikunnallista
WAU RY - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Loppusiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme Skanskan kahdelle työmaalle (Kupittaan Kotka ja Turun normaalikoulu) neljää hyvällä motivaatiolla varustettua loppusiivoojaa! Edellytämme voimassa olevaa työturvakorttia ja hyvää suomen kielen taitoa.
H&H puhtaudenhallinta - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Henkilöstöliiga on Turun talousalueen suurimpia henkilöstöpalveluyrityksiä. Olemme keskittyneet teollisuuden, logistiikan, rakentamisen, kaupan alan ja toimistotyön henkilöstöpalvelujen tuottamiseen. Kuulumme Henkilöstöpalveluyritysten
Henkilöstöliiga Oy - 2016-06-09 - Varsinais-Suomi

Metallityöntekijä -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Henkilöstöpalvelu GroupPro Oy on Varsinais-Suomen alueella toimiva henkilöstöpalveluyritys. Henkilökuntamme on alalla kokenutta ja omaa vahvan paikallis- sekä seudun teollisuusrakenteen tuntemuksen. Palveluihimme kuuluvat
Grouppro - 2016-04-26 - Varsinais-Suomi

Muuttomies -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Canvas Oy on suomalainen henkilöstöpalvelualan yritys. Eritysosaamisaluettamme ovat henkilöstövuokraus ja rekrytointi. Toimimme rakennus-, logistiikka-, tuotanto- ja palvelualoilla. Toimistomme sijaitsevat Tampereella ja Espoossa,
Canvas Oy - 2016-05-20 - Varsinais-Suomi

myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Huomio opiskelija! Etsitkö itsellesi lisäansioita? Työkokemusta jota arvostetaan? Etsimme joukkoomme viittä osa-aikaista myyntineuvottelijaa suomen tunnetuimpien tuotteiden pariin. Finnacta Oy on uuden ajan markkinointitalo, jonka
Finnacta Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Ohjelmoija (Junior Developer) -

Sovellusohjelmoijat
Etsimme innokasta koodaria vahvistamaan Research-tiimiämme. Tarjoamme mahdollisuuden pysyvään työpaikkaan Turun keskustassa sekä uramahdollisuuden uusimpien Internet teknologioiden kärjessä. Voit olla opintojesi loppuvaiheessa
Progman Oy - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Leikkisä ja joustava työ laadukkaiden ja oppimista tukevien tuotteiden parissa Suomalainen, opettavaisiin leluihin ja peleihin erikoistunut Leikkien Group Oy etsii uusia aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen.
Leikkien Group Oy - 2016-05-20 - Varsinais-Suomi

Pakkaaja elintarviketeollisuuteen -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Oletko reipas tiimityöntekijä? Kiinnostaako elintarvike-ala ja olet vailla pitempiaikaista työtä?? Haemme asiakkaallemme PAKKAAJIA elintarviketeollisuueen Lietoon. Töitä on tarjolla pakkaamossa ja lähettämössä.
Personalhuset Staffing Group Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Piharakennustyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Turun Reunakivi- ja Laatta-asennus Oy on piharakennusalan töihin sekä alan tuotteiden myyntiin erikoistunut perheyritys. Tarvitsemme reippasta ja vastuuntuntoista työntekijää.
Turun Reunakivi- ja Laatta-asennus Oy - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Rakennusmies -

Talonrakentajat
ETSIMME ASIAKKAALLEMME KAHTA AMMATTINSA OSAAVAA RAKENNUSMIESTÄ. Sinulla on alan koulutus (rakennusala), voimassa oleva työturvallisuus- ja tulityökortti tai työkokemuksesi perusteella voit sanoa itseäsi alan ammattilaiseksi. Työ
Citywork Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Rekrytointikonsultti -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Onko sinulla osaamista rekrytoinnista sekä pidät työskentelystä hektisessä ympäristössä? Etsimme REKRYTOINTIKONSULTTIA Turkuun opintovapaan sijaisuuteen. Me Personalhuset
Personalhuset Staffing Group Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata.
Adecco Finland Oy, Turku - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Särmääjä -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Haemme asiakasyrityksellemme Somerolle SÄRMÄÄJIÄ Tässä tehtävässä särmätään ohutpeltiä ja kuumasinkittyä peltiä Amada-koneella, jossa on Fanuc-ohjelmisto. Työtehtävä
Selekta Industry Oy - 2016-03-25 - Varsinais-Suomi

Siivooja keikkatyöhön -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. Iloisiin SOLilaisiin kuuluu niin turva-alan ammattilaisia, kiinteistönhuollon pioneereja kuin siivouspalvelujen spesialisteja. Henkilöstöpalvelut ratkaisevat työvoimatarpeet
SOL Palvelut Oy, - 2016-03-22 - Varsinais-Suomi

Tuhoeläinteknikko -

Savupuhdistajat, tuholais- ja rikkakasvintorjujat
Anticimex Oy on tuhoeläinhallinnan ja elintarvikehygienian palveluyritys. Olemme osa pörssiyhtiö EQT:n omistamaa Anticimex -konsernia, joka on Pohjoismaiden suurin tuhoeläinhallinnan ja elintarvikehygienian yhtiö. Tarjoamme asiakkaillemme
Arja Raukola Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Tarjoamme mieluisan projektin, jossa tehtävänäsi on tehdä D-vitamiiniin liittyviä tutkimushaastatteluita suomalaisiin kotitalouksiin ja markkinoida D-vitamiinia. Työaikasi ovat täysin joustavat ja työ sopiikin esimerkiksi
AAA-Palvelut Oy - 2016-04-21 - Varsinais-Suomi

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Tarjoamme mieluisan projektin, jossa tehtävänäsi on tehdä D-vitamiiniin liittyviä tutkimushaastatteluita suomalaisiin kotitalouksiin ja markkinoida D-vitamiinia. Työaikasi ovat täysin joustavat ja työ sopiikin esimerkiksi
AAA-Palvelut Oy - 2016-04-01 - Varsinais-Suomi

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy vuokraa ja rekrytoi työntekijöitä teollisuuteen, rakennuksille, logistiikka- ja palvelualoille sekä toimistotehtäviin. Haemme asiakkaallemme Turkuun VARASTOTYÖNTEKIJÖITÄ. Työssä
Varsinais-Suomen Apuvoima oy - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 1.1314878463745 sekuntia