Job Työmaapäällikkö / Rakennuttajakonsultti Päijät-Häme VaGomet Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Suomen Projektori Oy on perustettu vuonna 2010. Yrityksen erikoisosaamista ovat projektinjohto- ja energiatehokas rakennuttaminen. Palveluihin kuuluvat laajat rakennuttajapalvelut, valvontapalvelut sekä kilpailutukset ja turvallisuuskoordinaattorin tehtävät. Suomen Projektori Oy on rakennuttanut plus- ja nollaenergiakerrostaloja sekä useita muita energiatehokkaita kiinteistöjä kuten Mäntän Jääareenan. Lisäksi Suomen Projektori Oy:n tilaajat ovat saaneet merkittäviä tunnustuksia ja palkintoja Suomen Projektori Oy:n rakennuttamista hankkeista. Asiakkaamme on saanut mm. Vuoden Rakennuttaja- palkinnon. Suomen Projektorin liiketoiminnan kasvaessa haemme suorarekrytointina TYÖMAAPÄÄLLIKKÖÄ / RAKENNUTTAJAKONSULTTIA. Työtehtävään kuuluvat monipuoliset rakennuttaja- ja rakentamistehtävät, joissa toimit rakennuttajakonsultin roolissa. Työskentelet työmaapäällikkönä ja vastuullasi on projektien laadun ja aikataulujen toteutus- sekä valvontatehtävät. Edellytämme usean vuoden kokemusta esimerkiksi vastaavan mestarin työtehtävistä sekä projektinjohtokokemusta. Sinulla on tehtävään soveltuva insinöörin ja/tai rakennusmestarin koulutus. Työ pitää sisällään jonkun verran matkustamista, joten toivomme valmiutta myös työmatkapäiviin. Suomen Projektori Oy tarjoaa näköalapaikan alan arvostetussa ja tunnetussa yrityksessä sekä kilpailukykyisen palkkauksen. Työtehtävä on vakituinen, kokoaikatyö ja se alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä. Mikäli olet etsimämme henkilö, lähetäthän hakemuksesi palkkatoiveineen alla olevan linkin kautta. Lisätietoja Go On Lahden toimistolta antaa HR-päällikkö Liisa Sipilä, p. 044 029 4444, liisa.sipila (at) go-on.fi. Toivomme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot Go Onin kautta!
Työnantajan nimi: VaGomet Oy
Työnantajan osoite: Mustamäenkatu 22 B 4, 15610 LAHTI
Työn lyhyt kuvaus: Rakennusalantyönjohtajat
Maa: Suomi
Alue: Päijät-Häme
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: Yli 5 vuotta
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Äidinkielenopetta -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haemme perusasteen ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden sekä ilmaisutaidon virkaan opettajaa 1.8.2016 alkaen. Tunteja voi olla myös muista oppiaineista ja oppitunnit vahvistetaan lukuvuosittain. Koeaika on 6 kk. Viran kelpoisuusehdot
Asikkalan kunta - 2016-04-15 - Päijät-Häme
Aluemyyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Pokas Oy on vuonna 2013 perustettu, ikkuna- ja oviremontteihin erikoistunut yritys. Haluamme tarjota laadukkaita ratkaisuja asiakkaidemme kotien hyväksi. Päätoimipaikkamme sijaitsee Jyväskylässä ja tämän lisäksi
Temp-Team Finland Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Aluemyyntipäällikkö -
Myyjät
Kysynnän kasvaessa vahvistamme myyntiorganisaatiotamme ja haemme määrätietoista ja palveluhenkistä aluemyyntipäällikköä Päijät-Hämeen myyntialueellemme. Työ on Gaala-keittiöremonttien
Suomen Kiintokaluste Oy /Gaala Keittiöt - 2016-06-09 - Päijät-Häme
Asiakas- ja myyntineuvottelija -
Kauppa-agentit
Oletko etsinyt pitkään vakituista työpaikkaa, missä sinun ei tarvitse pelätä irtisanomisia? Oletko laittanut kymmeniä työhakemuksia, etkä ole niistä vastauksia saanut? Minulla on tarjota sinulle vakituinen
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme
Erityisopettaja -
Erityisopettajat
Jalkarannan koulu toimii uudessa Jalkarannan monitoimitalo Jalossa. Teemme yhteistyötä moniammatillisesti päiväkodin, kirjaston ja muiden Jalon toimijoiden kanssa. Meitä jalolaisia aikuisia on n. 80, oppilaita on n. 320 ja lapsia
Lahden kaupunki - 2016-04-15 - Päijät-Häme
Försäljare/ Elisa Viihde (2 platser) -
Myyjät
Försäljare/ Elisa Viihde (2 platser) En karriär inom Elisas moderna innehållstjänster? Vi söker proffs inom kundtjänst- eller försäljningsbranschen till Elisa Abp:s dotterbolag Enia Ab för en heltidstjänst
Enia Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen terveydenhuollon yritys. Tuotamme lääkäri- hammaslääkäri- ensihoito- ja hoivapalveluita eri puolille Suomea. Haemme nyt Lahteen ja sen ympäristökuntiin henkilökohtaisia avustajia.
Med Group Oy - 2016-05-30 - Päijät-Häme
Ilmoitusmyyjä -
Muut liike-elämän asiantuntijat
Infonor Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista kaivinkoneenkuljettajaa maanrakennustöihin Lahteen. Edellytämme hakijalta jonkin verran aiempaa kokemusta kaivinkoneiden käsittelystä sekä maanrakennustehtävistä. Työmaat
Amiko Lahti Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Keittiöapulainen -
Avustavat keittiötyöntekijät
Lahden Ateria on vuonna 2005 perustettu Lahden kaupungin omistama nettobudjetoitu taseyksikkö. Tehtävänämme on tarjota korkealaatuisia, taloudellisesti ja ekologisesti tuotettuja ateriapalveluja. Asiakkainamme ovat Lahden kaupungin
VMP Varamiespalvelu/Troupex Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
T. Siira Oy - 2016-03-02 - Päijät-Häme
Laatoittaja, 3 kappaletta -
Lattianpäällystystyöntekijät
Renevo on kasvava korjausrakentamiseen keskittynyt yritys. Tarjoamme asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua ja pidämme kiinni lupauksista. Työn laatu ja osaamisen kehittäminen ovat meille kunnia-asioita. Arvostamme omaamme ja yhteistyökumppanien
Renevo Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Lähihoitajaharjoittelija -
Lähihoitajat
Aarrekoti on vaikeavammaisten palveluasumisyksikkö. Asukkaiden avuntarve vaihtelee lähes itsenäisesti toimivista täysin avustettaviin. Lähihoitajaharjoittelijan tehtävät ovat avustavia; asukkaiden saattaminen aterioille,
Lahden kaupunki - 2016-03-15 - Päijät-Häme
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Toimi Hollola on 24 000 asukkaan elinvoimainen ja uudistuva kunta Päijät-Hämeessä. Teemme tavoitteellista ja tuloksellista kuntayhteistyötä kaikilla toimialoillamme. Hollolan kunnan palveluksessa työskentelee yhteensä
Hollolan kunta - 2016-04-01 - Päijät-Häme
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haaveiletko työstä sairaalamaailmassa? Haluatko tehdä työtä, jolla on merkitystä? Liity joukkoon! Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen kahta LAITOSHUOLTAJAA erikoissairaanhoitoon, Päijät-Hämeen
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-03-08 - Päijät-Häme
Legal Counsel / Senior Legal Counsel -
Asianajajat
EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen, juridiikan, yritysjärjestelyiden sekä liikkeenjohdon konsultoinnin asiantuntija. Korkealaatuiset palvelumme vahvistavat luottamusta pääomamarkkinoiden ja talouden toimintaan kaikkialla
EY - 2016-05-15 - Päijät-Häme
Metallityöntekijä -
Metalliteollisuuden prosessityöntekijät
Haemme Peikko Finland Oy:lle Lahteen metallialan työntekijöitä kokopäiväiseen työsuhteeseen. Työ on pääsääntöisesti kokoonpanotyötä. Sinulla tulee olla valmius itsenäiseen työskentelyyn
Troupex Oy - 2016-08-10 - Päijät-Häme
Muu myyjä -
Myyjät
Infonor Oy - 2016-06-27 - Päijät-Häme
MYYJÄ/ASIAKASNEUVOJA -
Myyjät
Lumo Liikuntakeskukset on nuori ja energinen yritys, joka haluaa kehittyä alan johtavaksi organisaatioksi Suomessa. Haluamme tehdä liikunnasta innostavan ja kiinnostavan tuotteen jo liikkuvien lisäksi niille, jotka eivät ole vielä
Wellfit Finland Oy / Liikuntakeskus Lumo - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Myyjä -
Myyjät
Pystytkö saavuttamaan tuloksia? Haluaisitko työn kansainvälisessä yrityksessä, jolla on tarjota paljon haasteita? Pidätkö enemmän työympäristöstä, jossa yritteliäisyys, tehokkuus ja lahjakkuus
Jysk Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Myyjä -
Myyjät
Yrityksemme laajentaa ja etsimme nyt uusia myyjiä mukaan tiimiimme. Toivomme työntekijöiden olevan oma-aloitteisia, positiivisia ja innokkaita tekemään töitä. Lisäksi suomenkieli tulee hallita hyvin. Tarjoamme sinulle
Tmi S.Sorsa - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat suurimpien kustantajien, jo entuudestaan kaikille tuttuja, markkinat ovat siis rajattomat! Haemme Lahden toimipisteeseemme
Turotim Oy - 2016-04-29 - Päijät-Häme
Puutyöntekijä -
Huonekalupuusepät ym.
Etsimme asiakkaallemme kokopäiväiseen työsuhteeseen puutyöntekijöitä mekaanisen metsäteollisuuden yritykseen Päijät Hämeen talousalueelle. Sinulla on valmius itsenäiseen työskentelyyn ja vuorotyöhön.
VMP Group / Troupex Oy - 2016-05-15 - Päijät-Häme
Rimottaja -
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Koskisen Oy on puutuoteteollisuuden monialakonserni. Perheyritys työllistää kotimaassa 1000 henkeä. Liikevaihto on lähes 250milj. euroa ja viennin osuus on noin 50 %. Koskisen
Koskisen Oy - 2016-05-02 - Päijät-Häme
Ruiskumaalareita -
Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
Haemme teollisuuden alan asiakkaallemme RUISKUMAALAREITA. Odotamme sinulta aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä. Sinulla on ripeä mutta tarkka ote työhön sekä voimassaoleva työturvallisuuskortti. Hakiessa katsomme
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-27 - Päijät-Häme
Ryhmäesimies -
Toimistotyön esimiehet
Nuorekas ja asiantunteva asiakaspalveluyksikkömme palvelee vuosittain satoja tuhansia suomalaisia laskuihin ja maksamiseen liittyvissä asioissa. Contact centerissämme toimii 130 alan ammattilaista, jotka vastaavat kuluttaja- ja yritysasiakkaidemme
Lindorff Oy - 2016-05-25 - Päijät-Häme
Taloushallinnon assistentti -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Etsimme asiakasyritykseen Taloushallinnon assistenttia pitkäkestoiseen työsuhteeseen Lahteen. Monipuolisiin työtehtäviisi kuuluvat mm. ostoreskontran laskujen kirjaaminen, puhelinvaihteen hoito, postin käsittely sekä muut
VaGomet Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
TEOLLISUUSMAALAREITA LINJA-AUTOJEN VALMISTUKSEEN -
Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
Haemme Scanian Lahden tehtaalle Jokimaalle teollisuusmaalareita linja-autojen valmistukseen! Kyseessä on määräaikainen päivätyö linja-autojen valmistuksen parissa. Työt alkavat heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
CityWork Häme Oy - 2016-05-11 - Päijät-Häme
Toimistoharjoittelija (2 kpl), kesätyö -
Toimistoavustajat
Toimistoharjoittelijan paikkoja on kaksi: - toisen päätehtävänä on Waltti-koulukorttien tekeminen, työskentelyaika heinäkuu - toisen päätehtävänä on dokumenttien siirto sähköiseen arkistoon,
Lahden kaupunki - 2016-03-15 - Päijät-Häme
Ympäristöliiketoiminnan asiantuntija -
Ympäristötekniikan erityisasiantuntijat
YMPÄRISTÖLIIKETOIMINNAN ASIANTUNTIJA Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy kehittää Lahden kaupunkiseudun elinkeinoelämän edellytyksiä, kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta. Vastaamme aloittavien, toimivien ja sijoittuvien
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy - 2016-02-23 - Päijät-Häme