Job Työnjohtajia, Pääkaupunkiseutu Helsinki-Uusimaa Lemminkäinen Infra Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Työnjohtajia, Pääkaupunkiseutu

Työnkuvaus:
TOIMINTAMME KASVAESSA HAEMME PÄÄKAUPUNKISEUDULLE TYÖNJOHTAJIA INFRAPROJEKTEIHIN Olemme monipuolisten ja vaativien infraratkaisujen toteuttaja Suomessa, Skandinaviassa ja Baltian maissa. Strategiamme mukaisesti pyrimme kasvamaan yhdeksi johtavista infraratkaisujen toimittajista valikoiduilla liiketoiminta-alueilla Pohjois-Euroopassa. Erikoisosaamistamme ovat haastavat kaupunkiolosuhteet ja liikennehankkeet sekä suuret teollisuus- ja voimalaitosprojektit. Tarjoamme lisäksi monipuolisia erikoisurakoinnin palveluita muun muassa maanalaisten tilojen rakentamiseen, vaativiin pohjarakennuskohteisiin sekä perustusten vahvistamiseen. Meillä pääset mukaan mielenkiintoisiin projekteihin. Tällä hetkellä käynnissä on muun muassa Tampereen rantatunnelin allianssihanke, Länsimetron louhintatyöt ja asemien rakentaminen sekä Olympiastadionin perusparannuksen maarakennus- ja louhintaurakka. Etsimme uusiin projekteihimme ammattitaitoisia työnjohtajia, joiden pääasiallisiin tehtäviin kuuluvat työmaan työnjohtotehtävät. Vastaat työmaiden ja projektien toteutuksen ohjaamisesta ja aikatauluista sekä työmaiden ja aliurakoitsijoiden toiminnasta. Suunnittelet työvaiheita ja vastaat projektien taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta. Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus rakennusalalta sekä aikaisempaa kokemusta työnjohdon tehtävistä. Kokemus vaativista projektihankkeista ja kielitaito katsotaan eduksi. Tehtävässä pääset matkustamaan ja mukaan projekteihin kaikissa Lemminkäisen operoimissa maissa. Tehtävät ovat vakituisia ja työt alkavat heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja tehtävistä antaa insinööri- ja väylärakentamisen johtaja Vesa Noutia, puh. 0400 974 516 ja maarakennuksen erikoistöiden ja taitorakentamisen johtaja Annina Peisa, puh. 0400 683 708. Hae tehtävää mahdollisimman pian tai viimeistään 31.5.2016 mennessä.

Työnantajan nimi: Lemminkäinen Infra Oy

Työnantajan osoite: 00180 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Rakennusalantyönjohtajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja / Buukkari -

Yleissihteerit
Palkkaamme pääkaupunkiseudulle reippaita ja ahkeria ajanvaraajia. Meillä on joustavat työajat klo 9-21 välillä. Ajanvaraustyö sopii hyvin päätyöksi, sivutyöksi, opiskelujen tai toisen työn oheen,
Naikon Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Auton varustelija -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista ja rivakkaa AUTON VARUSTELIJAA Vantaalle. Kyseessä tunnettu autoalan logistiikkapalveluita tarjoava yritys. Vantaan toimipisteen palveluihin kuuluvat mm. uusien autojen maahantulokunnostus sekä jonotus-
Go On Yhtiöt, Helsinki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Darin kielen tulkki -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Suomen Tulkkitalo hakee jatkuvasti luotettavia tulkkaus- ja käännöspalveluiden ammattilaisia useille eri kielille. Tällä hetkellä haemme erityisesti darin kielen tulkkeja. Edellytämme sujuvaa suomen kielen taitoa, Suomen
Saba Consulting Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Suomen Henkilöstötalo on osa SHT Ryhmää, joka on nuori ja kasvava henkilöstö-, rekrytointi- ja palkkahallintopalveluita tarjoava konserni, jonka toiminta aloitettiin vuonna 2008. Nykyään liiketoiminta-alueena on
Suomen Henkilöstötalo - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

IT-projektimyyjä -

Myyjät
IT-projektimyyjä Haemme nyt iloiseen ja aktiiviseen joukkoomme IT-projektimyyjää palvelemaan vaativaa, mutta palkitsevaa asiakaskuntaamme. Oletko - tavoiteorientoitunut ja asiakaspalveluhenkinen? - oma-aloitteinen ja nopea oppimaan? - kiinnostunut
House Optima Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyö, Porvoo, asiakaspalvelu -

Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6 000 ammattilaista. Palvelemme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton
Kela - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Kuljetus Oy Markku Sirén - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Laitosapulainen -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Loka-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Uusimaa Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Maalari, rakennus -

Rakennusmaalarit ym.
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Muurari -

Muurarit ym.
Haetaan lokakuun alussa alkavalle putkiremonttityömaalle tekijää hormien muurauksiin. Puotilassa tehtävään urakkaan kuuluu 154 huoneiston kylpyhuoneiden uusiminen. Putkiremontti toteutetaan perinteisellä menetelmällä
Fira Flow Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme Vantaalle Tikkurilan keskustan toimipisteeseemme MYYJIÄ kesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Musti ja Mirri on Pohjoismaiden suurin lemmikkieläintarvikkeiden erikoisliikeketju. Suurta kokoa tärkeämpää meille on kuitenkin olla lemmikin ja lemmikinomistajan turvallisin ja luotetuin kumppani elämässä ja harrastuksissa.
Musti ja Mirri Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Ohjelmistosuunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
HUS-Tietohallinto vastaa HUS-kuntayhtymän yhteisistä tietojärjestelmä- ja tietotekniikkapalveluista. Palveluksessamme on yli 200 IT-alan huippuammattilaista. Haemme HUS-Tietohallintoon Kehittämispalveluiden tulosyksikköön
HUS - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Etsimme nyt myyjiä kauppakeskusten ständitiimeihimme ja Call Centereihin. Toimenkuvaasi kuuluu edustaa päämiehiemme tarjoamia tuotteita tai palveluita kauppakeskuksissa ja toimistoissamme eri myyntikampanjoissa. Toivomme sinulta: -
Eira Oy - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa

Putkiasentaja -

Putkiasentajat
Haemme talotekniikkaan erikoistuneelle asiakkaallemme putkiasentajia uudispuolen kohteisiin pääkaupunkiseudulle. Kohteet ovat pääasiassa uusia kerros- ja rivitalokohteita sekä kouluja. EDELLYTÄMME: - vähintään
Maximus Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Putkiasentaja uudiskohteisiin -

Putkiasentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusautomaatioinsinööri -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Etsimme kasvavalle talotekniikka-alan asiakasyrityksellemme RAKENNUSAUTOMAATIOINSINÖÖRIÄ pääkaupunkiseudulle. Työtehtäviin kuuluvat rakennusautomaatiourakointiyrityksen projektinhoitotehtävät, mahdollisuus
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Ryhmänjohtaja -

Myyntiedustajat
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
mikonen tmi - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme nyt Mehiläinen Leppävaaraan SAIRAANHOITAJAA kesäsijaisuuteen Työ sisältää asiakaspalvelutyötä lääkärikeskuksen vastaanotossa, laskuttamista, sairaanhoitajan itsenäistä vastaanottotoimintaa,
Mehiläinen Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat

Taksipalvelu IP-Line - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Tekstiilimyyjä -

Myyjät
Rainmakerillä me nauramme paljon, työskentelemme toisiamme varten ja asiakkaidemme hyödyksi. Emme pelkää mitään, koska pelko ohjaa keskinkertaisuuteen. Haluamme kehittyä enemmän kuin muut, koska haluamme enemmän
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminjohtaja -

Myyntiedustajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme tiimimme lisää menestyjiä ja tarvitsemme nyt muutaman oma-aloitteisen, johtajahenkisen ja kunnianhimoisen tiiminjohtajan.
Golden Opportunity Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Toimistosihteeri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme HYKS Sydän- ja keuhkokeskukseen toimistosihteeriä perhevapaan sijaisuuteen. Työnkuvaan kuuluu yleisten toimistosihteerin tehtävien lisäksi mm. henkilöstöasioissa ja rekrytointiprosesseissa avustaminen, kokousjärjestelyt
HUS - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Vaihtolava-auton kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan vaihtolavalaitteilla varustetun pienkuorma-auton kuljettajaa, työ pääasiassa ajoneuvojen siirtelyä pääkaupunkiseudun alueella. Vaaditaan kohtuullinen suomen kielen osaaminen ja pääkaupunkiseudun tuntemus.
Taival Cap Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme asiakkaallemme Vantaalle reippaita ja hyvässä fyysisessä kunnossa olevia varastotyöntekijöitä terminaaliin. Tehtävä on sopii mainiosti jos olet jo varastossa työskennellyt tai vaikka muuttohommissa
Wellpack Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Vientiassistentti -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
VIENTIASSISTENTTI Oy Egico Trading Ltd on yksi Suomen johtavista Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän markkinoille keskittyneistä sahatavaran viejistä. Haemme nyt joukkoomme vientiassistenttia määräaikaiseen työsuhteeseen
Egico Trading Oy Ltd - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Vientipakkaaja -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakasyrityksellemme Hyvinkäälle vientipakkaajaa. Sirkkeli ja naulapyssy ovat pääasialliset työkalut. Työssä käytetään myös trukkia, joten trukinajotaito on plussaa. Hakijoilta edellytetään:
Carrot Uusimaa Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Viherkasvien kuljettaja /pakkaaja /istuttaja /vara -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia
Banssi etelä Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.1570749282837 sekuntia