Job URAKKALASKIJA/TYÖMAAINSINÖÖRI Pirkanmaa ManpowerGroup Oy, Tampere - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: URAKKALASKIJA/TYÖMAAINSINÖÖRI

Työnkuvaus:
VRJ-konserni on valtakunnallinen rakentamisen monitoimialayritys. VRJ on perustettu vuonna 1981 ja työllistää 350 henkeä. Liikevaihtomme on yli 80 miljoonaa euroa. Palvelemme yksityishenkilöitä, taloyhtiöitä, yrityksiä sekä julkisyhteisöjä alueellisten yritystemme kautta, jonka ansiosta olemme aina lähellä asiakkaitamme. Tarjoamme rakentamisen palveluita muun muassa maa- ja vesirakentamisen, korjausrakentamisen, viher- ja ympäristörakentamisen, kunnallistekniikan sekä betoni- ja siltarakentamisen toimialoilla. Asiakkaillemme projekteissa on aina ammattitaitoinen henkilökunta, alan uusin tekniikka sekä tuotteet ja palvelut. Alan edelläkävijänä panostamme myös laatu- ja ympäristöasioihin, josta meille on myönnetty Rakentamisen Laatu-sertifikaatti. Etsimme nyt tiimiemme vahvistukseksi URAKKALASKIJOITA/TYÖMAAINSINÖÖREJÄ vastaamaan projektiemme laskennasta. Tulet osaksi rautaista laskennan tiimiämme ja vastaat omien hankkeidesi laskennan edistämisestä ja riskien hallinnasta. Teet myös tiivistä yhteistyötä alihankintaverkoston ja tavarantoimittajien kanssa. Tulet työskentelemään monipuolisissa laskentatehtävissä ja vastuualueesi voidaan määrittää osaamisesi sekä kiinnostuksesi kohteiden mukaan. Työ on kokoaikainen ja vakituinen arkityö. Työt alkavat sopimuksen mukaan. Sijoittumispaikkasi voi olla Kangasalan, Vantaan tai Oulun toimipisteemme. Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa koulutustaustaa ja kokemusta vastaavista laskennan tehtävistä. Eduksi katsomme kokemuksen käytännönläheisistä tehtävistä työmailta, esim. työnjohtajana tai mestarina. Arvostamme erikoishankkeiden laskentaosaamista ja laskentakokemusta monipuolisesti eri rakentamisen sektoreilta (maa- ja vesirakentaminen, korjausrakentaminen, viher- ja ympäristörakentaminen, tai kunnallistekniikka). Tehtävässä menestyminen edellyttää kuvienlukutaitoa ja järjestelmien nopeaa oppimiskykyä. Olet organisointi ja priorisointitaitoinen tiimipelaaja, joka vie tehtäviä itsenäisesti ja tehokkaasti eteenpäin. Hahmotat laajoja kokonaisuuksia ja otat huomioon projektien erityispiirteet. Olet oppimishaluinen tekijä, joka haluaa kehittyä työssään. Jaat osaamistasi tiimissä ja olet innokas oppimaan myös työtovereiltasi. Sitoudut tehtäviisi ja ylläpidät sidosryhmäyhteistyötä asiantuntevasti. Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vastuullisen työtehtävän osana vankan ammattitaidon omaavaa tiimiä. Panostamme henkilöstömme pätevyyteen kouluttamalla ja kehittämällä osaajiamme. Tarjoamme myös kilpailukykyisen palkkauksen ja hyvät työsuhde-edut. Tule osaksi vakavaraista ja kasvavaa yritystä, arvostettua brändiä ja alan edelläkävijän rivejä. Tule osaksi huipputiimiämme! Toteutamme rekrytoinnin yhteistyössä ManpowerGroupin kanssa ja tiedusteluihin vastaa rekrytointikonsultti Mikko Keskinen 040 674 3150. Hae tehtävää luomalla hakuprofiilisi sivuillemme ja klikkaamalla sen jälkeen tehtävässä olevaa HAE-painiketta tai lähettämällä hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen mikko.keskinen (at) manpowergroup.fi.

Työnantajan nimi: ManpowerGroup Oy, Tampere

Työnantajan osoite: Hämeenkatu 26 A, 33200 TAMPERE

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

B2C - Sopimusneuvottelija -

Myyntiedustajat
Undin on markkinoinnin ja myynnin osaaja jo vuodesta 1992. Olemme mukana todella tärkeässä ja mielenkiintoisessa projektissa. Tarjoamme todella mukavaa ja siistiä sisätyötä mahtavien kulku-yhteyksien päässä.
Undin Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Comforta: Tekstiilihuoltaja / Tampere -

Pesulatyöntekijät
Tekstiilipalveluyritys Comforta vahvistaa asiakkaidensa yrityskuvaa. Palvelumme helpottaa asiakkaan arkea ja on kokonaiskustannuksiltaan markkinoiden edullisin. Toimimme vastuullisesti ja olemme arvostettu työnantaja. Comfortalaisia on yli 500 henkeä
Comforta Oy - 2016-05-05 - Pirkanmaa

Henkilöstöpäällikkö -

Henkilöstöjohtajat
Tehtävänäsi on toimia paikallisten HR-ratkaisujen neuvottelijana, valmistella henkilöstöasiat arkailematta päättäjille ja toteuttaa toimet pelottomasti päätösten perusteella. Asemasi on erittäin
Mänttä-Vilppulan kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Johdon assistentti -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Haemme osa-aikaista Assistenttia. Työaika puoli päiväinen tai 3pv per viikko sopimuksen mukaan. Työtehtävät ovat monipuoliset kasvavassa hieman yli kymmenen hengen asiantuntijaorganisaatiossa. Tehtäviin kuuluu johdon
MediWare Oy - 2016-06-27 - Pirkanmaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-11 - Pirkanmaa

Kesätyöntekijä, lähetti -

Moottoripyörälähetit ym.
Valkeakosken kaupunki palkkaa valkeakoskelaisia koululaisia ja opiskelijoita kesätöihin kesälle 2016 neljän viikon mittaisiin työsuhteisiin. Kesätöihin voi hakea vuonna 1999 syntyneet tai sitä ennen syntyneet koululaiset
Valkeakosken kaupunki - 2016-02-18 - Pirkanmaa

Kirjastovirkailija -

Kirjastotyöntekijät
Tehtävä: Lempäälän kunnan kirjastopalvelut hakee kirjastovirkailijaa 1.9.2016 alkaen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Toimi sijoittuu pääkirjastoon. Virkailijan työhön sisältyy asiakaspalvelua
Lempäälän kunta - 2016-06-14 - Pirkanmaa

Kodinhoitaja/lastenhoitaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Sivina on valtakunnallinen jo vuodesta 1988 toiminut suomalainen yritys, joka tarjoaa laadukasta kotisiivousta, kodinhoitoa ja lastenhoitoa. Etsimme Tampereen alueelle osa-aikaisia kodinhoitajia tekemään kotisiivouksia sekä tilapäisiä
Sivina Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Koneenasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme Pirkkalan palvelukeskukseen Ammattitaitoista metsäkoneasentajaa Toimit metsäkoneiden huolto- ja korjaustehtävissä korjaamolla ja lähdet mielellään työskentelemään
Komatsu Forest Oy - 2016-03-11 - Pirkanmaa

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-03-10 - Pirkanmaa

Liikennekeskuspäällikkö, Tampere -

Muut tekniikan erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Liikennevirasto on liikenteen asiantuntijaorganisaatio, joka perustettiin vuonna 2010, kun Merenkulkulaitos, Tiehallinto ja Ratahallintokeskus yhdistettiin. Työllistämme noin 650 asiantuntijaa ja välillisesti jopa
Liikennevirasto - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Luokanopettaja (41204) -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haemme vakituiseen virkasuhteeseen 1.8.2016 lukien LUOKANOPETTAJAA (nro 41204). Sijoituskoulu on palvelussuhteen alkaessa n. 500 oppilaan Roukon alakoulu. Tehtävään valittavalta vaaditaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Valkeakosken kaupunki - 2016-02-18 - Pirkanmaa

Myymäläpäällikkö -

Myymälän esimiehet
VOLT on tyylitietoisille miehille suunnattu muotiketju. Myymälöidemme valikoima on hienostunut ja vahvasti inspiroitunut skandinaavisesta tyylistä ja designista. Asiakaspalvelu on meille erittäin tärkeä asia. Inspiroimme
Volt Fashion Oy - 2016-04-28 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija, osa-aikatyö -

Puhelin- ym. myyjät
Kaipaatko lisätuloja 400-1100€ kuukaudessa? Tarvitsetko lisätuloja eläkkeesi lisäksi taikka opiskelujesi takia? Meillä saat loistavan ansiotason tekemällä 10-15 tuntia viikossa aamu- taikka iltavuorossa. Saat koulutuksen
Finnacta Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Syksyn aloituspaikat haussa nyt! Palkkaamme nyt vielä neljä koko-aikaista työntekijää päivävuoroon asiakaspalvelu-, markkinointi- ja tutkimushaastattelijan tehtäviin. Kampanjaa toteutetaan yhteistyössä
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Haemme turkkilaiseen parturiin osaavaa työntekijää. Liikeideamme perustuu hiustensiistimiseen kokonaisuudessaan turkkilaisittain, nopeuteen, laadukkaaseen työnjälkeen sekä ystävälliseen palveluun. Emme vaadi suomenkielen
Brothers- turkkilainen parturi - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Puhelinmyyntitiimin esimies -

Toimistotyön esimiehet
Midas Touch Oy on Ina Finland Oy:n tytäryhtiö ja yhteenlaskettu liikevaihtomme on yli 10 milj. euroa. Ina Finland Oy on 26 vuotta toiminut henkilökohtaisia ja automatisoituja puhelin- ja sähköisen viestinnän palveluita tuottava
Midas Touch Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme osaavia ja omatoimisia rakennusapumiehiä Valkeakoskelle sekä lähikuntiin uudis- ja/tai saneerauspuolen töihin. Edellytämme hakijoilta: - työturvallisuuskorttia - tulityökortti katsotaan eduksi - kokemusta rakennustyömailta
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme reippaita ja omatoimisia rakennussiivoojia Valkeakoskelle sekä lähikuntiin uudis- ja/tai saneerauspuolen töihin. Edellytämme hakijoilta: - työturvallisuuskorttia - hyvää ja reipasta asennetta - luotettavuutta
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-03-24 - Pirkanmaa

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät

Wonderword Oy - 2016-04-15 - Pirkanmaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Etsimme asiaksyrityksellemme Nokialle vuokratyösuhteeseen KOKENUTTA SÄHKÖASENTAJAA TEOLLISUUDEN LAITEASENNUKSIIN. Työt alkavat elokuun 2016 puolivälissä ja niiden arvioitu kesto on vuoden 2016 loppuun asti. Osallistut laitteiden
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Salin vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Abc Kiikoisiin haetaan salin vuoropäällikköä. Tehtävä on kokoaikainen (37,5h/viikko) ja toistaiseksi voimassa oleva. Vuoropäällikkönä vastaat vuorossasi salin päivittäisestä tuloksellisesta
Satakunnan Osuuskauppa - 2016-04-16 - Pirkanmaa

Siivooja Vuorekseen -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Olemme valtakunnallinen, kilpailukykyinen ja kasvava siivous- ja kiinteistöpalvelualan toimija. Meitä on jo noin sata ammattilaista erilaisissa tehtävissä palvelemassa asiakkaitamme. Olemme Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritys
Tampereen Lähisiivous Oy - 2016-03-30 - Pirkanmaa

Siivoojia -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereen seudulle SIIVOOJIA eri pituisille työkeikoille. Etsimällämme henkilöllä on - oma-aloitteinen ja reipas työote - kokemusta siivoustyöstä - eduksesi on ajokortti ja oma auto
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Tutkimushaastattelija, kesätyö -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Kesän 2016 parhaat työpaikat jo nyt jaossa! Tarjoamme mieluisan projektin, jossa tehtävänäsi on tehdä D-vitamiiniin liittyviä tutkimushaastatteluita suomalaisiin kotitalouksiin ja markkinoida D-vitamiinia. Mikäli
AAA-Palvelut Oy - 2016-02-28 - Pirkanmaa

Työterveyslääkäri -

Yleislääkärit
Haemme nyt asiakkaallemme työterveyslääkäriä Pirkanmaalle. Edellytämme sinulta työterveyshuollon erikoislääkärin pätevyyttä sekä hyvää suomenkielen osaamista. Työn aloitus
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-04-01 - Pirkanmaa

Urheiluvarainhankkija -

Puhelin- ym. myyjät
Laajennamme edelleen toimintaamme ja kasvatamme menestynyttä Urheilun Unelma Arpa projektia Tampereen toimistossamme. Kampanjaa toteutetaan yhteistyössä Valo Ry:n (Ent. SUL) ja Urheilun Unelma-arvan kanssa. Mukana kampanjassamme on 16 suomalaista
Buusteri Oy, Tampere - 2016-04-16 - Pirkanmaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Dynaset Oy on maailman johtava hydrauligeneraattoreiden, -korkeapainevesipumppujen ja -kompressoreiden valmistaja. Toimintamme kasvaessa etsimme Varastotyöntekijää Toimit logistiikkatiimissä, jossa toimenkuvaasi kuuluvat varaston vastaanotto-
Dynaset Oy - 2016-04-24 - Pirkanmaa

Vastaavia mestareita uudiskohteisiin -

Rakennusalantyönjohtajat
Elämä on etsimistä. Meille Nordicissa se tarkoittaa oikeiden ihmisten löytämistä. Tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Nordic Henkilöstöpalvelut Oy henkilöstövuokraukseen
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-04-12 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 2.0510170459747 sekuntia