Job Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Helsinki-Uusimaa Yhteiset Lapsemme ry - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Työnkuvaus:
Yhteiset Lapsemme ry edistää toiminnallaan monikulttuuristen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia Suomessa. Osa monipuolista toimintaamme on Ole rohkea ja reilu-pajatoiminta, jossa käytetään toiminnallisia, eri-ikäisille lapsille ja nuorille soveltuvia työpajoja. Pajatoiminnalla edistetään moninaisuuden hyväksyntää ja ymmärrystä sekä vahvistetaan puuttumisen ja välittämisen taitoja. Työpajoja ohjaavat vapaaehtoiset, koulutetut pajaohjaajat. Haemme nyt joukkoomme vapaaehtoistoiminnan koordinaattoria toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tehtäviisi kuuluu mm.: -kokonaisvastuu pajatoiminnasta, sen koordinoinnista ja markkinoinnista -vapaaehtoisten pajaohjaajien koulutusten suunnittelu ja toteutus sekä yhteistyö ja yhteydenpito heidän kanssaan -pajojen ohjaaminen -yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan ja pajatoiminnan kehittäminen sekä rasisminvastaiseen vaikuttamistyöhön osallistuminen Edellytämme vähintään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ensisijaisesti kasvatus-, sosiaali- tai vastaavalta alalta. Sinulla on kokemusta lasten ja nuorten ohjaamisesta, vaikuttamistyöstä sekä kouluttamisesta. Myös järjestötyön monipuolisuus on sinulle tuttua. Muu, erityisesti monikulttuurisuuteen liittyvä osaaminen ja kokemus katsotaan eduksi. Lisäksi -hallitset erilaisten toiminnallisten menetelmien käytön lasten ja nuorten kanssa työskentelyssä -toimit luontevasti uuden viestintäteknologian ja sosiaalisen median maailmassa -olet oma-aloitteinen, yhteistyökykyinen ja rohkea ideoija -sinulta löytyy innokkuutta ja joustavuutta sekä kestävyyttä ajoittain tiivissäkin työtahdissa -esiintyminen on sinulle luontevaa. Pajatoiminta on osa Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimistoa, ja siinä tehtävä työ kytkeytyy tiivisti erityisesti yhdistyksen kansalais-, vapaaehtois- ja vaikuttamistoimintaan.

Työnantajan nimi: Yhteiset Lapsemme ry

Työnantajan osoite: Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 00260 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lainopilliset avustajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Edustuskylmäkkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Tunnetko, että kädentaitosi jäävät hyödyntämättä ja luovuuttasi rajoitetaan? Tartu tilaisuuteen, sillä etsimme uniikkiin työpaikkaan edustustaitoista KYLMÄKKÖÄ Antellin Elinkeinoelämän
StaffPoint Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Eläkehallintopäällikkö -

Muut hallintojohtajat ja kaupalliset johtajat
OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista ja tuotamme pankki-, varallisuudenhoito- ja vakuutuspalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.
OP - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Nestori, päivähoitoyksikkö Nestori Tervetuloa pohjoiselle varhaiskasvatusalueelle. Alueeseen kuuluvat seuraavat asuinalueet - Torpparinmäki, Paloheinä, Itä-Pakila, Länsi-Pakila,
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Försäljare -

Myyjät
Vi söker försäljninsagent till Helsingfors centrum. Arbetet är heltid och passar bra t.ex för studenter. Du behöver ingen tidigare arbetserfarenhet. Vi betalar 300€ STARTBONUS för alla som börjar arbetet i Februari!
Buusteri Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 62-vuotias pyörätuolissa istuva ms-nainen. Haen naisihmistä henkilökohtaiseksi avustajaksi auttamaan kuntoilussa ja ulkoilussa ym. Kotimme on Länsi-Pasilassa. Meillä asuu lisäkseni aviomies ja pieni koira. Helsingin
Dyhr Merja - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Java Developer -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Are you interested in a key role in the development of Internet-of-Things in energy networks? We are currently seeking for a skilled Java Developer for a full-time position in Espoo. Please apply without delay, since the position will be filled as soon
Academic Work Suomi Ab - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kokoaikainen siivooja Nuuksioon -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

KTV- ja tietoliikenneasentaja -

Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Etsimme joukkoomme KTV- ja tietoliikenneasentajaa Network Services - liiketoimintayksikköön, pääasiallisena sijaintipaikkana Lohja. Myös muut paikkakunnat Etelä-Suomessa voivat tulla kysymykseen.Tehtävä on määräaikainen
Teleste Oyj - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kunnossapitoasentaja -

Linja-asentajat ja -korjaajat
Pharmia Oy on Tuusulassa sijaitseva ravintolisiä ja terveydenhuollon tarvikkeita valmistava yritys. Pharmia toimii sopimusvalmistajana lääkeyrityksille ja luontaistuotteiden tukkuliikkeille. Pharmiassa noudatetaan elintarvikealan lainsäädäntöä
VMP Group, Järvenpää - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Espoossa mielenterveys- ja päihdepalvelut on yhdistetty samaan terveyspalveluihin kuuluvaan yksikköön. Tavoitteenamme on edistää mielenterveyttä ja päihteettömyyttä ja näiden ongelmien samanaikaista hoitoa.
Espoon kaupunki - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Loungetarjoilija, Helsinki- Vantaa lentoasema -

Tarjoilijat
Etsimme asiakkaallemme, Select Service Partner Finland Oy:lle, aurinkoista tarjoilijaa uniikkiin työympäristöön lentoaseman loungeihin. Almost (at) home- lounge on mieleenpainuva ja lämmin, kodinomaiseksi suunniteltu rauhallinen tila.
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat

Kirkkonummen kunta , Kyrkslätt kommun - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa

Muu myyjä -

Myyjät
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Konsernimme on toiminut jo yli 20 vuotta ja olemme palkanneet jo yli 60 myyjää vakituiseen työsuhteeseen.
Oy Scanria Ab - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Energiapisteet ovat Rainmakerin ja Fortumin kanssa yhteistyössä rakennettu myyntikonsepti jonka ydinajatuksena on tuoda henkilökohtainen asiakaspalvelu ja myynti sinne, missä ihmiset liikkuvat. Shop-In-Shop myyntikanava on nimensä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä ja liikennemyymälätyöntekijä -

Myyjät
Myyjiä ja liikennemyymälätyöntekijöitä kesätöihin Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag hakee myyjiä ja liikennemyymälätyöntekijöitä kesätöihin ajalle 1.6-21.8 tai sopimuksen
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä Tele Finlandille Iso-Omenan kauppakeskukseen -

Myyjät
Tele Finland tarjoaa suomalaisille edullisesti ja helposti matkapuhelin- ja nettiliittymät, sekä puhelimet, tabletit ja läppärit. Tele Finlandilla on tutkitusti Suomen tyytyväisimmät matkapuhelinasiakkaat, jo kolmatta vuotta
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme tarjontamyynnin osaajaa joukkoomme myymään terassi- ja parvekelasituksia uuden maan alueelle. Työ on kokopäiväistä työtä jossa mahdollisuus hyviin ansioihin reippaalla henkilöllä. Jos tunnet, että
24 Housing Oy - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Projektijohtaja -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Rekrytointi- ja koulutuspalvelujen markkinointi Rekrytointipalvelujen myynti työnantajille ja työnhakijoille Koulutuspalvelujen myynti työnantajille ja työnhakijoille Rekrytointi- ja koulutusprojektien johto Kiinnostus yrittäjämäiseen
Primetieto Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusmaalari -

Rakennusmaalarit ym.

SiPe Oü,Suomen sivuliike - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Rakennustyömaa imuroitsija -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme tällä hetkellä Pääkaupunkiseudulla toimivalle asiakkaallemme oma-aloitteisia rakennustyömaaimuroitsijoita. Työtehtäviin kuuluu huolehtia rakennustyömaan siisteydestä mm. imuroimalla ja pesemällä
HR Yhtiöt - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Etsimme sairaanhoitajaa (mahdollisesti lähihoitajaa) mielenterveysasiakkaiden ympärivuorokautiseen kodinomaiseen asumispalveluun sekä tukiasunnoille. Haemme ammattilaista, joka haluaa työskennellä mielenterveyasiakkaiden parissa.
Uudenmaan Asumispalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut yli 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

TS-Henkilöstövuokraus - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaaliohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Perhesosiaalityön sosiaaliohjaaja ottaa vastaan ja käsittelee uudet lastensuojeluilmoitukset ja sosiaalihuoltolain mukaiset yhteydenotot. Hän tekee työparin kanssa tarvittavat palvelutarpeen- ja lastensuojelutarpeen selvitykset, joihin
Keravan kaupunki - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Haemme vakituiseen työsuhteeseen Vantaan ammattiajoluvan omaavaa taksinkuljettajaa. Tarjolla päivä-, yö sekä viikonloppuvuoroja. Auto MB E. Auton talli sijaitsee Tuusulan Lahelassa. Hakijalta toivomme hyvää suomenkielen
V.S taxi Oy - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa

Tekninen manageri -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Tarjoamme - itsenäisen ja haasteellisen tehtäväkokonaisuuden - mahdollisuuden tehdä työsi laadukkaasti hyvin resursoidussa vahvassa tiimissä - paikan mukavassa työyhteisössä ja hyvässä työilmapiirissä
KJ-Kiinteistöjohto Oy - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa

Timlärare i gymnastik och hälsokunskap -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Borgå stads svenska utbildningstjänster söker timlärare i huvudsyssla i gymnastik flickor och hälsokunskap åk 7-9 för tillsvidareanställning från 1.8.2016 till Strömborgska skolan, (18 veckotimmar).
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja, muut teollisuuden alat -

Teollisuuden työnjohtajat
Etsimme kokenutta työnjohtajaa Variston toimipisteeseen juuri perustettuun iltahuoltoon. Työsuhde on vakituinen ja työ alkaa mahdollisimman pian. Työaika on ma-pe n. klo 15 - 23. Edellytyksenä tehtävään soveltuva
Atoy Power Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 2.7291707992554 sekuntia