Job Varainhankkija Helsinki-Uusimaa Gainer Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Varainhankkija

Työnkuvaus:
Gainer on puhelimitse tehtävään asiakkuusmarkkinointiin keskittynyt yritys. Luotettava, reilu ja vakavarainen työnantaja. Yli 100 työntekijäämme tekevät töitään Lahden ja Helsingin ydinkeskustan toimistoissamme. Gainer valittiin tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista (Great Place to Work 2016) ja olemme sitoutuneet ASML:n määrittämiin Reilu Työnantaja -kriteereihin. Kolmenkymmenen vuoden kokemus takaa alan kattavimman kokonaisnäkemyksen ja osaamisen myynnistä ja markkinoinnista eri aloilla ja kohderyhmissä. Haemme nyt useampaa varainhankkijaa Helsingin toimistoomme. Työssä mm. hankitaan puhelimitse uusia lahjoittajia tunnetulle kehitysyhteistyöjärjestölle ja tiedotetaan järjestön tärkeästä toiminnasta maailmalla. Työvuorot sijoittuvat arkisin pääosin klo 15.00 - 20.30 välille. Mahdollisuus myös lauantaivuoroihin. Työ alkaa palkallisella, kattavalla perehdytyksellä. Palkkaus on aina vähintään työehtosopimuksen mukainen tuntipalkka (takuupalkka). Emme edellytä aikaisempaa kokemusta varainhankinnasta tai telemarkkinoinnista, ratkaisevaa on hyvä asenne ja halu oppia sekä kiinnostus kehitysyhteistyötä kohtaan. Me koulutamme sinut, emmekä vain lupaa tehdä niin. Hyvä suomen kielen taito on välttämätöntä. Jätä hakemuksesi osoitteessa: http://www.gainer.fi/tyopaikat/. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian ja sovimme työhaastattelun. Lisätietoja antaa Juha Färding numerosta 045 809 0633. Lisätietoja meistä myös www.rakkaudestamyyntiin.fi. ja www.facebook.com/scandinavianmarketinggainer

Työnantajan nimi: Gainer Oy

Työnantajan osoite: Korkeavuorenkatu 28, 00130 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas- ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Live Promoters Oy on keskittynyt laadukkaiden markkinointipalveluiden tarjoamiseen. Osoituksena laadustamme, yrityksellämme on mm. Soliditetin myöntämä korkein luottoluokitus AAA. Myös avainhenkilöillämme on vuosien
Live Promoters Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Asiakasneuvoja -

Puhelinpalveluneuvojat
Resurs Bank on kehittynyt Resurs Finans -yhtiöstä. Resurs Finans toi ensimmäisenä korottoman maksuajan Ruotsin markkinoille 1980-luvun puolivälissä. Elektroniikka-alalla osamaksu osoittautui suureksi menestykseksi ja konsepti
ManpowerGroup Oy, Helsinki - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Ateria- ja puhtauspalveluesimies -

Ravitsemusalan erityisasiantuntijat
Haemme Hyvinkään kaupungille ateria- ja puhtauspalveluesimiestä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Hyvinkään kaupungin ateria- ja puhtauspalvelut on osa konserni- ja tukipalveluita. Järjestämme erilaisia
Hyvinkään kaupunki - 2016-05-17 - Helsinki-Uusimaa

Burritokokki / ravintolatyöntekijä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintolatyöntekijä/kokki street food -ravintolaan Arctic Burrito on uusi, premium street food -ravintola Sörnäisissä Kulmavuorenkadulla. Ravintolassamme tärkeää ovat burritojen raikkaat, tuoreet maut ja mutkaton
Arctic Burrito Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kahvilatyöntekijä/ Barista -

Kahvila- ja baarimyyjät
Kokemusta omaavalle kahvilatyöntekijälle paikka italialaistyyppisessä kahvilassa. Erikoiskahvikokemusta (kahvakoneella) sekä hygieniapassi vaaditaan. Asiakaspalvelutaidot ja -kokemus edellytyksenä. Hyvät työajat kauppakeskuksen
Ciao! Caffe. - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa

Keittiöpäällikkö -

Keittiöpäälliköt
Haemme asiakkaallemme keittiöpäällikköä / -esimiestä. Etsimme henkilöä, joka osallistuu ja vastaa omalta osaltaan asiakkaamme tuotannosta. Asiakkaamme valmistaa valmiseineksiä, kuten salatteja, wrappeja ja
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistönvälittäjä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
KIINNOSTAAKO SINUA ASUNTOMYYJÄN / KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN URA? Huom! on kiinteistönvälityksen perinteikäs asiantuntija ja Suomen voimakkaimmin kasvava kiinteistönvälitysketju. Vuodesta 1969 alalla toiminut
Keski-Uudenmaan Huoneistomarkkinat Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme reipasta ja tiimihenkista sushikokkia. Aikaisempi kokemus sushin teosta katsotaan eduksi mutta jos olet nopea oppimaan, se ei ole pakollista. Henkilokuntamme puhuu suomea ja englantia. Ole nopea silla paikka täytetään heti sopivan
Sushi and Rolls Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Konsultoiva koulupsykologi -

Psykologit
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Jakeluauton kuljettajana olet reipas, rehti, omaa aloitekykyä omaava ja asiakaspalvelu ammatissa osaava ammattimies. Haemme pääkaupunkiseudulla eri terminaaleissa tapahtuviin kappaletavaran kuljetuksiin työntekijöitä. Hakijoilta
Snow Express Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Tehtävän kuvaus: Ristipuron päiväkodin Lumikoiden 3-5-vuotiaiden ryhmään tarvitaan lastenhoitajaa. Päiväkoti koostuu kahdestä eri talosta samalla tontilla. Päiväkodissa on kahdeksan ryhmää:
Vantaan kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme Vantaan Tammiston (2168) myymälään myyjää määräaikaiseen työsuhteeseen 25.4-27.8.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Keskimääräinen vähimmäistyöaika on 4 tuntia viikossa.
Alko Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Oman äidinkielen opettaja (tagalog) -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Pakettiautonkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Etsimme porukkaamme yhtä-kolmea kuljettajaa. Pääasiallisesti taksinkuljettajaksi. Tuusulaan oikeuttava ammattiajolupa tarvitaan. Tarvittaessa autamme taksikurssin osalta. Mahdollisuus myös Postinjakelutehtäviin pakettiautolla.
Sky Captain Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa

Palkka- ja taloushallinnon osaaja -

Palkanlaskijat
Duolog Oy Duolog on erikoistunut logistiikka-alan henkilöstöpalveluihin. Me ymmärrämme pitkällä kokemuksella erilaisten kuljetustehtävien riskit ja osaamme välttää nämä juuri oikeilla kuljettajilla.
Poolia Suomi Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Palveluneuvoja -

Yleissihteerit
Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies -

Muut rakennustyöntekijät
Banssi on täyden palvelun henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi etelä Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy on luotettava henkilöstöalan yritys. Vuokraamme ja rekrytoimme motivoituneita työntekijöitä eri aloille. Olemme saavuttaneet hyvän maineen työntekijöidemme ja asiakkaidemme keskuudessa.
Varsinais-Suomen Apuvoima oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Raportoinnin ICT-asiantuntija -

Tietokantasuunnittelijat ja -vastaavat
Keravan kaupunki hakee vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen RAPORTOINNIN ICT-ASIANTUNTIJAA Otat vastuuta kaupunkitasoisesta toiminnan ja tietojärjestelmien kehittämisestä palvelujen digitalisoinnissa ja tiedolla johtamisessa.
Keravan kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Ryhmänjohtaja -

Myyntiedustajat
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
Haapasaari Marketing Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Pihlajalinna-konserni on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottajista. Dextra on osa Pihlajalinna-konsernia ja Dextra-brändin alla toimivissa yksityisissä lääkärikeskuksissa ja sairaaloissa
Pihlajalinna Terveys Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä edistää nuorten ja aikuisten elinikäistä oppimista ja toimii yritysten sekä yhteisöjen kehittämiskumppanina. Oppilaitoksemme ovat Amisto eli Porvoon ammattiopisto ja aikuiskoulutuskeskus
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa

Summer Employee, Corenso -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Corenso is one of the world's leading integrated producers of high-quality coreboard and high performance cores, operating three coreboard mills in Finland, France and North America and a network of 12 core converting facilities in Europe, North America
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat

Pasanen Ari-Pekka - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Etsimme Pääkaupunkiseudun Chico's ravintoloihin osa-aikaisia tarjoilijoita. Chico's on rento ja viihtyisä amerikkalaishenkinen ravintolaketju, joka tarjoaa Amerikan mantereen monipuolisia makuja omalla mausteellaan ja rennolla fiiliksellä.
StaffPoint Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Tekninen asiantuntija -

Myyntiedustajat
Essentra Components on osa maailmanlaajuista Essentra Plc konsernia. Kansainvälinen verkostomme ulottuu 33 maahan sekä käsittää 42 tuotantolaitosta ja 64 myyntikonttoria. Olemme kansainvälinen muovituotevalmistaja. Meillä
VMP Group / Bework Oy - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminvetäjä-sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Esperi Hoivakoti Aapo on 30-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö, joka muodostuu kahdesta 15-paikkaisesta ryhmäkodista. Aapo tarjoaa hoivaa moni- ja muistisairaille ikääntyneille. Pitkäaikaisen asumisen lisäksi tarjoamme
Esperi Care Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tilahuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tuotantotyöntekijä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
CoverGlobal Oy on raamittoman COVER terassi- ja parvekelasitusjärjestelmän alkuperäinen kehittäjä ja toimittaja. Perheyhtiön juuret ulottuvat aina vuoteen 1985 saakka ja tänä päivänä tuotteitamme
Cover Global Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.4567518234253 sekuntia