Job Varainhankkija Pelastakaa Lapset ry JYVÄSKYLÄ Keski-Suomi Fundraising Aid FRA Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Varainhankkija Pelastakaa Lapset ry JYVÄSKYLÄ

Työnkuvaus:
Onko sinulla rohkeutta jutella tuntemattomille? Oletko sanavalmis ja innostava? Haluatko työskennellä tärkeän asian puolesta? Saatat olla hyvinkin etsimämme henkilö! Pelastakaa Lapset ry on maailman suurin poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton lastensuojelujärjestö. Haemme nyt Jyväskylän tiimiin kaikenikäisiä varainhankkijoita (feissareita), jotka kiertävät Jyväskylän ja sen naapurikuntien asuinalueilla ovelta ovelle kertoen Pelastakaa Lasten tärkeästä työstä maailman lapsien hyväksi. Tavoitteenamme on saada ihminen mukaan tukemaan toimintaamme säännöllisellä, kuukausittaisella tukisummalla. Säännölliset kuukausitukijat ovat järjestöllemme äärimmäisen tärkeitä pitkäjänteisen lapsisuojelutyön mahdollistamiseksi. Heidän avullaan pystymme suojelemaan lapsia sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Tiimi työskentelee maanantaista perjantaihin klo 16-20 sekä lauantaisin klo 11-15 tai 14-18. Varainhankkija voi itse päättää hänelle sopivat vuorot, edellytämme kuitenkin mahdollisuutta työskennellä vähintään 2 vuoroa viikossa. Tarjoamamme palkka on erittäin kilpailukykyinen: taattu pohjapalkkasi on 9,73€ per tunti. Tämän lisäksi maksamme sinulle tulokseesi sidotun tuntilisän (3,75€-12,00€). Feissareidemme keskiarvotuntipalkka on 15,08€. Jos olet myyntihenkinen, asiakaslähtöinen ja pidät lastensuojelutyötä tärkeänä, niin lähetä hakemuksesi mitä pikimmiten (viimeistään 10.5.2016) osoitteeseen heidi.melin (at) fra.fi otsikolla "Hakemus Jyväskylä". Voit myös soittaa ja kysyä lisää numerosta 0400922150 (ma-ke klo 11-17). Työ alkaa kaksipäiväisellä palkallisella koulutuksella toukokuun aikana sopimuksen mukaan. Pelastakaa Lapset ry:n varainhankintaa toteutetaan yhteistyössä Fundraising Aid FRA Oy:n kanssa. Lisätietoa: http://www.fra.fi

Työnantajan nimi: Fundraising Aid FRA Oy

Työnantajan osoite: 40100 JYVÄSKYLÄ

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lainopilliset avustajat

Maa: Suomi

Alue: Keski-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asbestityöntekijä -

Muut rakennustyöntekijät
Haemme rakennusalan asiakkaillemme ammattitaitoisia ASBESTITYÖNTEKIJÖITÄ Jyväskylän alueelle. Odotamme hakijalta: - rakennusalan koulutusta ja työkokemusta (min. 2 v.) - voimassa olevaa asbestipurkulupaa - ammattitaitoa ja
Go On Yhtiöt/ Jyväskylä - 2016-05-11 - Keski-Suomi

Controller -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Jyväskylän Energia -yhtiöiden perustehtävä on luoda edellytykset asiakkaiden hyvinvoinnille tarjoamalla älykkäitä ratkaisuja energian ja veden tuotantoon, jakeluun
Jyväskylän Energia Oy - 2016-08-17 - Keski-Suomi

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Jyväskylä - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Kaapelityöntekijä -

Kaapelin- ja köysienasentajat
Jo yli puoli vuosisataa suomalaisen kaapeliteollisuuden eturiviin kuulunut Reka Kaapeli toimittaa laadukkaita kaapeliratkaisuja teollisuuden, rakentamisen, sähkönsiirron ja televerkkojen tarpeisiin. Tänä päivänä meitä
Reka Kaapeli Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Kesätyöntekijä -

Myyjät
Haemme Jyväskylän toimipisteeseemme myyjiä kokopäiväisiin työsuhteisiin kesän ajaksi ja palkkaamme kesän vahvistukseksi 10 henkilöä. Buusteri on innovatiivinen myynnin ja asiakaspalvelun asiantuntija.
Buusteri Oy Jyväskylä - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Kesätyöntekijä siivoustyöhön -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme aktiivista kesätyöntekijää siivoustyöhön Tikkakoskelle. Tehtävä on määräaikainen osa-aikainen, 16-20h/vko maanantaista perjantaihin. Olethan luonteeltasi
SOL Palvelut Oy - 2016-04-13 - Keski-Suomi

Kevättyöntekijä -

Myyntiedustajat
Oletko jo miettinyt kesätöitä? Koulua riittää vielä kolme kuukautta, ja sen jälkeen pitäisi aloittaa kahden ja puolen kuukauden mittainen kesäduunirupeama. Mitäpä jos viettäisitkin kesän
Finnacta Oy - 2016-03-18 - Keski-Suomi

Kunnossapitäjä, Jyväskylä -

Muut sähköasentajat
Valio Oy Jyväskylän meijeri hakee vakituiseen työsuhteeseen sähkö/automaatio kunnossapitäjää kiinteistön kunnossapitoon. Työ on mahdollista aloittaa välittömästi/sopimuksen mukaan. Työ
Valio Oy - 2016-05-28 - Keski-Suomi

Loppusiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy on vuonna 2003 perustettu henkilöstöpalveluihin erikoistunut suomalainen perheyritys. Toimintamme kattaa henkilöstövuokraus- ja suorarekrytointipalvelut, soveltuvuusarvioinnit sekä henkilöstöhallinnon-
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Jyväskylä - 2016-05-13 - Keski-Suomi

Myyjä, Ääneseutu -

Myyjät
Etsimme myyjiä päivittäistavarakaupan asiakasyrityksiimme Ääneseudun alueelle (Äänekoski-Saarijärvi-Uurainen-Suolahti-Laukaa-Tikkakoski). Työnkuvaan kuuluu kassatyöskentelyä, asiakaspalvelua, hyllyttämistä,
StaffPoint Oy - 2016-06-01 - Keski-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt kesäkauden ajaksi päivittäistavarakaupan asiakkaallemme Hankasalmelle asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita MYYJIÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä
StaffPoint Oy - 2016-02-18 - Keski-Suomi

Myyntijohtaja -

Myynti- ja markkinointijohtajat
Keski-Suomalainen Start-Up yritys etsii nälkäistä myyntijohtajaa. Asenne ratkaisee kaiken, myös tässäkin tapauksessa. Jos koet aidosti sydämmessäsi että myynti on sinun juttu ja siinä onnistuminen voimaannuttaa
Liveto Group Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin keskustan toimistollemme! Voit tulla työskentelemään vakituisesti, osa-aikaisesti tai merkonomin oppisopimuksella. Palkkaamme myyntineuvottelijoita työskentelemään arkisin klo 9-21 välillä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Palkkaamme MYYNTIPÄÄLLIKÖN telemarkkinointitoimistoon! Turotim Oy on vuonna 1995 perustettu aikakausilehtien levikkimyyntiin erikoistunut telemarkkinoinnin ammattilainen. Yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Sanoma Media, A-Lehdet ja Otava
Turotim Oy - 2016-04-01 - Keski-Suomi

Osastonhoitaja -

Johtavat kätilöt
Jyväskylän kaupunki hakee osaavaa ja työhönsä sitoutunutta osastonhoitajaa avoterveydenhuoltoon Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveysasemalle. Osastonhoitaja toimii hoitohenkilökunnan lähiesimiehenä
Jyväskylän kaupunki - 2016-05-12 - Keski-Suomi

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Aamukammassa on tarjolla avoin työpaikka parturi-kampaajalle tai ekokampaajalle. Käytämme työssämme hajusteettomia, suomalaisia Simin värejä sekä kasvivärejä ja Elumenia. Meiltä saat puhtaat ja raikkaat
Aamukampa - 2016-07-28 - Keski-Suomi

Promootiotyöntekijä, Jyväskylä -

Myyntiedustajat
Demande on tapahtumamarkkinoinnin parissa toimiva henkilöstönvälitysyritys. Tavoitteemme on olla markkinoiden halutuin yritys - niin toimeksiantajien kuin työntekijöiden osalta. Tulemme mullistamaan alan. Etsimme jatkuvasti uusia,
Rekrytointitalli Oy - 2016-02-26 - Keski-Suomi

R-kioskimyyjä -

Kioski- ja torimyyjät

1417 Jukka Päivärinta Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-12 - Keski-Suomi

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme Avoruusuun perheohjaajaa Jyväskylän seudulle kesän ajalle. Tehtävät täytetään heti tai sopimuksen mukaan. Edellytämme sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammattikorkeakoulututkintoa tai vastaavaa opistotason
Kirkkopalvelut ry - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Tallentaja, tietotekniikka -

Tallentajat
Innohouse Henkilöstöpalvelut on valtakunnallinen Suomessa toimiva henkilöstöalan osaamista tarjoava yritys. Haemme osa-aikaista tallentajaa iltatyöhön (5-6 h / ilta, 1-2 iltaa / vko) Jyväskylään. Työssä
Sublog Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Tasoitetyöntekijä / rappari -

Rappaajat
Haemme ammattitaitoista tasoitetyöntekijöitä ja rappareita (2- 4 työntekijää) Jyväskylässä alkaviin työkohteisiimme. Työssä vaaditaan aikaisempaa kokemusta koneellisesti suoritettavasta rakennustasoitetyöstä.
Maalausliike Pekkarinen Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Tohtorikoulutettava -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Jyväskylän yliopisto on ihmistieteisiin ja luonnontieteisiin keskittyvä kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä monialainen tiedeyliopisto ja koulutuksen asiantuntija. Yliopisto on maamme johtava opettajankouluttaja,
Jyväskylän yliopisto - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Trukinajotaitoinen tuotantotyöntekijä -

Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Oletko ahkera, hyväkuntoinen ja oma-aloitteinen työntekijä, jolla on kokemusta trukilla ajamisesta? Haluatko päästä työskentelemään puualan yritykseen 2-vuorotyöhön,
Barona Teollisuus Oy Jyväskylä - 2016-02-25 - Keski-Suomi

Tuntiopettaja, englanti ja ruotsi -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Jyväskylän kaupunki hakee perusopetuksen englannin ja ruotsin kielen tuntiopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2016 alkaen Kilpisen yhtenäiskouluun. Kelpoisuusehto on asetuksen 986/1998 mukainen. Palvelussuhteen
Jyväskylän kaupunki - 2016-04-12 - Keski-Suomi

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
M&J Dynastia Oy on telemarkkinoinnin asiantuntijayritys ja toimimme Kuopiossa, Varkaudessa ja Jyväskylässä. Laajennamme loistavasti startannutta projektiamme ja palkkaamme nyt 3 tutkimushaastattelijaa. Tarjoamme mieluisan työn,
M&J Dynastia Oy - 2016-05-22 - Keski-Suomi

Uravalmentaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Etsimme tiimiimme vahvistukseksi uravalmentajia vuosina 2016-2017 Keski-Suomen alueella toteutettaviin valmennuspalveluihin. Toteutettavat palvelut ovat julkisen hankintamenettelyn piirissä ja hankintapäätöksestä
Arffman Consulting Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Varainhankkija Pelastakaa Lapset ry KUOPIO -

Lainopilliset avustajat
Onko sinulla rohkeutta jutella tuntemattomille? Oletko sanavalmis ja innostava? Haluatko työskennellä tärkeän asian puolesta? Saatat olla hyvinkin etsimämme henkilö! Pelastakaa Lapset ry on maailman suurin poliittisesti ja
Fundraising Aid FRA Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Vastaava työnjohtaja, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme vakituiseen työsuhteeseen VASTAAVAA TYÖNJOHTAJAA. Vastaat projektiluontoisten (pääsääntöisesti saneeraus- ja korjausrakennuskohteita) rakennustyömaiden päivittäisen työn koordinoinnista, hankinnoista
Suolahden PS-Rakennus Oy - 2016-02-26 - Keski-Suomi

Viestintä- ja markkinointiassistentti -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Go On Yhtiöt on suomalainen henkilöstöpalveluratkaisuja tarjoava yritysketju, jonka avulla kokoat yrityksesi tarpeita parhaiten vastaavan voittajajoukkueen. Olemme luotettava henkilöstökumppani ja panostamme vahvasti kokonaisvaltaisten
Go On Yhtiöt/ Jyväskylä - 2016-07-28 - Keski-Suomi

 
 
site syntyy 1.3950209617615 sekuntia