Job Varastotyöntekijä Helsinki-Uusimaa CityWork Uusimaa Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Varastotyöntekijä

Työnkuvaus:
Varastotyöntekijöitä Tokmannille! Tokmanni on käyttötavaroiden myyntiin keskittynyt vähittäiskauppaketju. Noin 3 000 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Yli 150:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2015 Tokmannin liikevaihto oli 755 miljoonaa euroa. Tokmannin Mäntsälässä sijaitsevaan logistiikkakeskukseen haetaan kauttamme varastotyöntekijöitä pitkäaikaisiin työsuhteisiin. Työtehtäviin kuuluvat mm. myymälöiden tilaamien tuotteiden keräily ääniohjauksen avulla. Aikaisempi työkokemus varastoalalta katsotaan eduksi, mutta ei ole pakollista. Odotamme Sinulta täysi-ikäisyyttä, oma-aloitteellisuutta, ahkeruutta, tarkkuutta, reippautta, tykkäät fyysisestä työstä, pystyt työskentelemään 2-vuorotyössä ja kulkeminen työpaikalle ei ole sinulle ongelma. Työt alkavat elokuun alussa portaistetusti aina lokakuun loppuun saakka. Työsuhteet kestävät alkuun vuoden 2016 loppuu saakka. Mahdollisuus on saada pitkäaikainen työsuhde tämän jälkeen. Työnantajana toimii Tokmanni ja haku tehtäviin tapahtuu vain Citywork Uusimaa Oy:n kautta. Tokmanni tarjoaa mahdollisuuden päästä mukaan kasvavaan sekä vakavaraiseen yritykseen, kunnon perehdytyksen työtehtäviin, mielenkiintoisen työn sekä mukavat työkaverit. Hakemuksen voit lähettää joko kotisivujemme kautta tai suoraan sähköpostitse. Lisätietoja tehtävästä antaa Mira Romakkaniemi arkisin klo: 12-14 välisenä aikana numerosta 0407495749.

Työnantajan nimi: CityWork Uusimaa Oy

Työnantajan osoite: Isolammintie 1, 04600 MÄNTSÄLÄ

Työn lyhyt kuvaus: Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Account Manager / Vuoropäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme kahta vuoropäällikköä vastaamaan uuden myyntitoimiston ja kauppakeskusmyynnin toiminnasta Itä-Helsingissä. Katso http://reilutyonantaja.fi Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi tuntipalkkatoivomuksella pikaisesti
Eira Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Met ÄS-SÄ Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

A'la carte tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme ammattitaitoisia a'la carte tarjoilijoita aivan Helsingin keskustaan erilaisille asiakkaillemme. Työtä tarjolla keikkaluontoisesti, mutta hyville tekijöille tarjolla runsaat tunnit. Etsimme ehdottoman luotettavia, nuorekkaita ja
Kairest Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Aluemyyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme kansainväliselle, kasvavalle asiakasorganisaatiollemme eGain Finland Oy:lle aktiivista ja tuloshakuista ALUEMYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ. Tässä tehtävässä on mahdollisuus päästä kasvattamaan
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Baaritarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme huikeita persoonia työskentelemään yökerhoissa ja baareissa Helsingin ja PK-seudun alueella. Edellytämme aikaisempaa kokemusta ravintola-alalta ac-tarjoilijan töistä. Ylitse kaiken arvostamme kuitenkin ASENNETTA.
Extremely Nice Job Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

IT-tukihenkilö -

Käytön tukihenkilöt
Kesällä 2016 tarjoamme yli 1000 kesätyöpaikkaa eri puolilla Suomea myymälöissämme, jakelukeskuksissamme ja pääkonttorillamme. Työskentely Lidlissä antaa kesätyöntekijöillemme arvostettua
Lidl Suomi Ky - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Kassamyyjä -

Myyjät
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys, joka on keskittynyt välittämään vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Viimeisimmän tutkimuksen
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme PK-seudun rakennusyrityksille kirvesmiehiä Töitä tarjolla niin pienissä kuin isommissa kohteissa. Hakijalta edellytetään ammattitaitoa ja kykyä itsenäiseen työhön. Työmaat sijaitsevat pääasiassa
Banssi etelä Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies / remonttimies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haetaan ammattitaitoista kirvesmiestä / remonttimiestä. Työssä tarvitset: -Työturvallisuuskortti -oma auto -Aiempaa työkokemusta saneeraus kohteista -Käsityökalut -sujuvaa suomen kielen taitoa -hyvää fyysistä
SAJATO Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Koulupsykologi -

Psykologit
Koulupsykologin sijaisuus 10.10.2016 - 30.6.2017. Hangossa on sekä suomenkielisiä että ruotsinkielisiä kouluja. Esikoulujen, perusopetuksen ja lukioiden oppilasmäärä Hangossa on tällä hetkellä noin 996,
Hangon kaupunki - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Linja-autonkuljettaja -

Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Oletko asiakaspalvelun ammattilainen, tieliikenteen taitaja sekä positiivisesti periksiantamaton persoona ? Hyvä, etsimme juuri sinua ! Kajon Oy on vuonna 1997 perustettu, Suomen suurin henkilöliikenteeseen erikoistunut yhtiö. Toimintamme
Kajon Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

LVI-teknikko, LVI-insinööri, LVI- alan moniosaaja -

Konetekniikan asiantuntijat
MYY ITSESI MEILLE. Haemme LVI- ja kiinteistöalan moniosaajaa erilaisiin tutkimus-, kartoitus-, projektinjohto- ja valvontatehtäviin. Edellytämme vesi- ja viemäri- ja ilmanvaihtojärjestelmien vankkaa tuntemusta. Työtehtävät
Suomen Vuototekniikka Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme hyvin kiireiseen kampanja-aikaan myyntiapulaisia. Arvostamme aiempaa kokemusta asiakaspalvelusta ja myynnistä sekä kirjakaupan tuotetietoutta. Tärkeintä on kuitenkin asenne ja aito halu palvella asiakkaita. Kampanja-aika on
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Olemme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaisen jättikonsernin maahantuojia. Laajennamme nyt yritystämme ja etsimme tuloshakuiseen tiimiimme lisää motivoituneita myyjiä. Me annamme sinulle - ilmaisen myyntikoulutuksen - etenemismahdollisuuden
mikonen tmi - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Vantaalla sijaitseva myyntifirmamme etsii uusia työntekijöitä, palkkaamme muutaman uuden myyjän heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Tarjoamme sinulle joustavat työajat sekä kannattavan palkkauksen (pohjapalkka
Tmi T.Helminen - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Halusessa on viisi sellaista tyyppiä, jotka eivät pelkää haastaa itseään. Suoraan sanottuna voit joutua ajoittain ulos mukavuusalueeltasi meillä töissä. Mutta mikä ei tapa, se vahvistaa. Saat koulutuksen
Finnacta Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haluatko myynnin esimiestehtäviin? Finnacta Oy on savolaiset juuret omaava asiakaspalvelun ja telemarkkinoinnin erityisosaaja. Haemme nyt keväällä avattavaan toimistoomme Myyntipäällikköä. Tarjolla mielenkiintoinen
Finnacta Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Paikkatietoinsinööri -

Kartoituksen ja maanmittauksen erityisasiantuntijat
VAKINAISEEN TYÖSUHTEESEEN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖVIRASTON MAANKÄYTTÖOSASTOLLE Tehtäväsi on huolehtia kaupungin kartoitus- ja mittaustoimesta kaupungingeodeetin alaisuudessa.
Hangon kaupunki - Hangö stad - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolatyöntekijä, Helsinki -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme Helsinkiin sijaitsevaan henkilöstöravintolaan ravintolatyöntekijää. Työtehtäviin kuuluu mm. kassatyötä, avustavia tehtävia, astiahuoltoa ja salin siisteydestä huolehtimista.
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Olisitko kiinnostunut työskentelemään puolustusvoimissa tai rikosseuraamuslaitoksella monipuolisissa SAIRAANHOITAJAN työtehtävissä? Olemme kotimainen sosiaali- ja terveydenhuoltoalan edelläkävijä. Toimimme
Med Group Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien sekä HUS:n yhteisesti omistama henkilöstöpalveluyhtiö. Välitämme työntekijöitä sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin työkohteisiin.
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Senior Solution Architect -

Systeemisuunnittelijat
YIT is a construction company where things get done. Instead of hierarchies we focus on quality. We believe in openness, teamwork and honesty. With that kind of an attitude we proceed, work gets done, people are satisfied and stepping stones for careers
Barona IT Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Taloussihteeri -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Tehtävässä tulee olla kokemusta ja näkemystä taloushallinnon työtehtävistä. Etsimme henkilöä joka voisi oman ammattitaitonsa ansiosta olla kehittämässä tiimin toimintatapoja ja -malleja
Rocla Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Haemme asiakasyrityksellemme Helsinkiin teknistä myyjää. Yritys on suomalainen teknisen alan tukkuliike, joka tarjoaa laajan valikoiman nimekkäitä kaupan ja teollisuuden tuotteita yrityksille suunnatun B2B-verkkokauppansa kautta.
Alrekry Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Telineasentaja -

Muut rakennustyöntekijät
Etsimme reippaita telineasentajia asiakasyrityksemme pidempiaikaiseen projektiin pääkaupunkiseudulle. Edellytämme aiempaa kokemusta telineasennustöistä sekä työturvallisuuskorttia. Katsomme eduksi kokemuksen mastolavojen
Uniflex Suomi Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
PolarPro Henkilöstöratkaisut Oy on vaativiin henkilöstöratkaisuihin erikoistunut henkilöstöalan toimija. Kokemus ja osaamisemme ovat toimintamme perusteet. Meille on tärkeää tuntea sosiaalinen vastuu sekä
PolarPro Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haetaan hyvän fyysisen kunnon omaavia varastotyöntekijöitä. Varastotyö sisältää tapahtuma-asennuksia ympäri Suomea sekä varastotyötä. Trukkikortti suotava sekä b-luokan ajokortti. Työ
ArKate Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Vuorovastaava, keittiö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Haukilahden Ravintola Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.54532408714294 sekuntia