Job Varastotyöntekijä Helsinki-Uusimaa CityWork Uusimaa Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Varastotyöntekijä

Työnkuvaus:
Tokmanni on käyttötavaroiden myyntiin keskittynyt vähittäiskauppaketju. Noin 3 000 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Yli 150:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2015 Tokmannin liikevaihto oli 755 miljoonaa euroa. Tokmannin Mäntsälässä sijaitsevaan logistiikkakeskukseen haetaan kauttamme varastotyöntekijöitä pitkäaikaisiin työsuhteisiin. Työtehtäviin kuuluvat mm. myymälöiden tilaamien tuotteiden keräily ääniohjauksen avulla. Aikaisempi työkokemus varastoalalta katsotaan eduksi, mutta ei ole pakollista. Odotamme Sinulta täysi-ikäisyyttä, oma-aloitteellisuutta, ahkeruutta, tarkkuutta, reippautta, tykkäät fyysisestä työstä, pystyt työskentelemään 2-vuorotyössä ja kulkeminen työpaikalle ei ole sinulle ongelma. Työt alkavat elokuun alussa portaistetusti aina lokakuun loppuun saakka. Työsuhteet kestävät alkuun vuoden 2016 loppuu saakka. Mahdollisuus on saada pitkäaikainen työsuhde tämän jälkeen. Työnantajana toimii Tokmanni ja haku tehtäviin tapahtuu vain Citywork Uusimaa Oy:n kautta. Tokmanni tarjoaa mahdollisuuden päästä mukaan kasvavaan sekä vakavaraiseen yritykseen, kunnon perehdytyksen työtehtäviin, mielenkiintoisen työn sekä mukavat työkaverit. Hakemuksen voit lähettää joko kotisivujemme kautta tai suoraan sähköpostitse. Lisätietoja tehtävästä annetaan toimiston numerosta 0447681318 arkisin klo: 12-14 välisenä aikana.

Työnantajan nimi: CityWork Uusimaa Oy

Työnantajan osoite: 04600 MÄNTSÄLÄ

Työn lyhyt kuvaus: Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakasneuvottelija -

Myyntiedustajat
Lisäansioita, toisen työn, eläkkeen ohella vai oletko etsimässä kenties kokonaan uutta uraa? Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat suurimpien
Turotim Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Asiakkuuspäällikkö Helsinkiin -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Kiinnostavatko sinua B2B-myynnin tehtävät? Oletko aktiivinen ja ratkaisukeskeinen myyjä etsimässä uusia haasteita? Mikäli vastasit kysymyksiin kyllä, kannattaa jatkaa lukemista! Tietoa toimeksiannosta Academic Work etsii
Academic Work Suomi Ab - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa

Astiahuoltaja -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme nyt reipasta astiahuoltajaa osapäivätyöhön Vantaan Martinlaaksoon. Vastaat itsenäisesti päivittäisestä lounas- ja kokousastioiden pesusta sekä astianpesuosaston siisteydestä ja puhtaudesta. Lisäksi
ISS Palvelut Oy - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

Viikin Autohuolto Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Avainasiakasmyyjä -

Myyntiedustajat
Jos olet myyntityöstä kiinnostunut ammattilainen tai alalle pyrkivä tulevaisuuden lupaus, niin perehdy yrityksemme tarjoamaan mahdollisuuteen. Koulutamme valitut henkilöt tulevaan työtehtävään. Työnkuvasi muodostuu
Mobiilimarkkinointi Voima - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Back-end developer Java EE -

Sovellusohjelmoijat
Etsimme kokeneita back-end devaajia, jotka ovat erikoistuneet Java EE:n kehittämiseen. Tarjoamme vakaan työyhteisön ja yhden Suomen parhaista työpaikoista, jossa voit keskittyä olennaiseen ja erikoistua itseäsi kiinnostaviin
Alfame Systems Oy - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa

Barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Svensk dagvård i Esbo utvecklar systematiskt sin verksamhet för att kunna erbjuda en trygg vardag med hög kvalitet för varje barn i början av barnets livslånga lärande. För en arbetstagare innebär detta intressanta
Espoon kaupunki - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Design Engineer, Supply Unit SW -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
We are offering a position as a Design Engineer, Supply Unit SW at ABB Oy, Drives unit in Helsinki. You will be responsible for developing embedded software for variable frequency drives and converters as part of a modern agile SW development team. You
ABB Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Hallintoasiantuntija -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Haemme kaupunginkansliaan määräaikaiseen tehtävään hallintoasiantuntijaa. Hallintoasiantuntijan tehtäviin kuuluvat: - kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätösten valmistelu
Vantaan kaupunki - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Etsimme asiakkaillemme Espooseen hammashoitajia eri pituisiin sijaisuuksiin. Vaatimuksena sosiaali- ja terveysalan perustutkinto suuntautuen hammashoitoon ja tietenkin iloinen mieli tehdä töitä. Mikäli toiveena on toinen paikkakunta,
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme Vantaalle rakennustyömaille KOKENUTTA KAIVINKONEENKULJETTAJAA Työ tapahtuu saneerausrakennustyömailla. Haemme kaivinkoneenkuljettajaa joka osaa käyttää 25-tonnisen pyörä-alustaisen kaivinkoneen sekä
Selekta Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kehityspäällikkö, Asiakastietoratkaisut -

Rahoitus- ja vakuutuspalvelujen johtajat
OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan digitaalisen muutoksen suunnannäyttäjä. Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista,
OP-Palvelut Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Kirjanpitäjä -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Accountor on Pohjois-Euroopan johtava talous- ja palkkahallinnon palvelujen tarjoaja. Suomessa meitä on yli 1000 talousalan osaajaa liki 30:ssä erikokoisessa toimistossa ympäri maan - toimimme paikallisesti siellä missä asiakkaammekin.
Accountor Helsinki Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki Ravioli -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme reipasta ruoanvalmistajaa Ravioli Meilahden tuotantokeittiöön. Tehtäväsi on valmistaa maukasta ruokaa potilaille ja henkilöstölle. Valmistamme n. 5000 annosta päivittäin. Tehtäviä on mm. lämpimän
HUS - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
APUKOLMIO OY on henkilöstöpalvelualan yritys, joka tarjoaa ammattitaitoisia työntekijöitä asiakkailleen pääosin Pirkanmaalla. Työntekijä löytää kauttamme oman alansa töitä joko lyhyt-
Apukolmio Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Hoivakoti Lehmuskartanossa on haettavana kaksi lähihoitajan toimen äitiysloman sijaisuutta, toinen 29.09.2016 saakka ja toinen 12.12.2016 saakka. Hoivakoti tarjoaa laitoshoitoa hoivaosastoilla sekä tehostettua palveluasumista muistisairaille
Kirkkonummen kunta , Kyrkslätt kommun - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Etsimme lastentarhanopettajaa ja esiopettajaa Touhula Sarvvikin Liikuntapäiväkotiin. Kirkkonummen Sarvvikin Touhula Liikuntapäiväkoti avataan elokuussa 2016 täysin uusissa päiväkotitiloissa, joissa on otettu huomioon
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä (kauppa) -

Myyjät
Albertin herkku on Helsingin Punavuoressa sijaitseva pienehkö K-market. Vahvuutemme on monipuolinen valikoima pienessä paketissa. Olemme Helsinkiläinen kyläkauppa, jonne on helppo tulla vähän erikoisemmankin ostosidean kanssa.
K-market Albertin Herkku - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Tehtävänä on edustaa ja esitellä Lauritzonin kangasvalikoimia sisustusliikkeisiin, huonekaluliikkeisiin ja huonekaluverhoomoihin. Myyntialueena on osa Suomea. Pitää olla oma auto ja asua pääkaupunkiseudulla. Oma-aloitteisuus,
Oy S.W. LAURITZON & CO Ab - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Oletko sinä yrityksemme tuleva myyntitykki? Jos vastasit kyllä , niin tervetuloa tiimiimme! Olemme vahvasti kasvava paikallinen yritys, joka on toiminut jälleenmyyjänä 2 vuotta ja ylentynyt maahantuojaksi. Laajensimme nyt toimintaamme
Haapasaari Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haluatko olla mukana luomassa suuruudennälkäisen henkilöstöalan yrityksen kasvutarinaa? Haluatko nähdä oman työsi kädenjäljet välittömästi tuloksissasi? Kaipaatko työympäristöä,
Paragraaffi Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusaputyöntekijä -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme reipasta rakennusaputyöntekijää Järvenpäähän. Työssä vaaditaan voimassa oleva työturvallisuuskortti. Aikaisempi kokemus rakennustyömaalla työskentelystä katsotaan
Banssi pohjoinen Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Oy Theron Catering Ab on vuonna 1994 perustettu yksityinen yritys, jonka toiminta koostuu korkeatasoisesta ja valtakunnallisesta cateringtoiminnasta sekä paikallisesta henkilöstöravintolatoiminnasta. Palvelemme molemmilla osa-alueilla sekä
Theron Catering Oy - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Haemme yhteistyöyrityksellemme Lohjalle SÄHKÖASENTAJIA TEOLLISUUTEEN Työtehtäviin kuuluvat muun muassa kaapelireittien rakentamista, kaapeleiden vetoja ja peruskytkentöjä. Edellytämme: - Voimassa olevaa työturvakorttia
Selekta Rakennus Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
KRP Oy Koiviston Rakennuspalvelu on pääkaupunkiseudulla toimiva, kasvava ja kehittyvä rakennusliike. Perustimme saneeraus- ja LVI-osastojen rinnalle sähköosaston, johon haemme nyt 2-3 todellista osaajaa. Meillä pääset
KRP Oy Koiviston Rakennuspalvelu - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Timlärare i fysik och matematik -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Opetusvirasto, Tölö gymnasium Beskrivning av jobbet: Timlärare i fysik och matematik vid Tölö gymnasiums vuxenlinje. Undervisningen sker kvällstid. Lag om kontroll av brottslig bakgrund hos personer som arbetar med barn Behörighetsvillkor:
Helsingin kaupunki. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Tiskari -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme Järvenpäähän tiskareita keikkalaisiksi eri pituisiin sijaisuuksiin, hyvälle työntekijälle myös mahdollisuus vakinaistua. Tiskarin tehtäviin kuuluu suurtalouskeittiön tiskihuolto
Opteam Järvenpää Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Toimitilahuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Keravan keskustassa pienen hyvin hoidetun toimiston ylläpitosiivousta ja tilahuoltoa iltatyönä 2 kertaa viikossa keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 16.30 jälkeen. Työssä tarvitaan asiakaspalvelutaitoa sekä hyvää
Suomen VEP-palvelut Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Tuotannonsuunnitteluinsinööri -

Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Short about Oceanvolt Oceanvolt is making electric propulsion systems for leisure boats. 95% of the systems are exported and at present Oceanvolt has customers in 35 countries. Oceanvolt systems are being
JobGo International Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.2488980293274 sekuntia