Job Varastotyöntekijä Helsinki-Uusimaa Uniflex Suomi Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta ja teollisuushalleista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa. Yhtä laajalta alueelta löytyy myös suorarekrytointeihimme tyytyväisiä asiakkaita. Pörssiyrityksen toiminnan kuuluu olla läpinäkyvää ja meidänkin kurssiamme voit seurata Tukholman pörssissä. Noudatamme samaa avoimuutta myös viestinnässämme asiakkaidemme kanssa. Uskomme yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamiseen ja kuulumme Henkilöstöpalveluyritysten Liittoon. Olemme myös ylpeitä Reiluja Vuokratöitä - auktorisoinnistamme, jonka edellytyksenä olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan sekä toimeksiantajiamme että työntekijöitämme kohtaan. Etsimme VARASTOTYÖNTEKIJÄÄ asiakasyrityksellemme Helsinkiin. Työtehtävän kuvaus Tulet työskentelemään mm. lopputuotteiden varastointi- ja pakkaustehtävissä sekä muissa tuotannon avustavissa tehtävissä. Työvuorot ovat arkipäivisin klo 8-16 ja työpiste sijaitsee Helsingissä. Työsuhde on aluksi määräaikainen joulukuun 2016 loppuun saakka, jonka jälkeen jatkosta on mahdollista neuvotella. Tarjoamme täydet viikkotyötunnit. Edellytämme sinulta: - reipasta ja omatoimista asennetta - ripeää työskentelyotetta - hyviä yhteistyötaitoja - eduksi katsomme vastaavan työkokemuksen - oma auto helpottaa työpaikalle kulkemista Tarjoamme sinulle mukavan työporukan ja loistavan mahdollisuuden pidempiaikaiseen työsuhteeseen suomalaisessa vakavaraisessa yrityksessä. Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi meille pian, sillä täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä! Lisätietoja: 040 689 3200
Työnantajan nimi: Uniflex Suomi Oy
Työnantajan osoite: 00530 HELSINKI
Työn lyhyt kuvaus: Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Erityisjalkapallojoukkueen valmentaja -
Urheiluvalmentajat ja toimitsijat
Energiset Tytöt perustettiin vuonna 2003 Euroopan Unionin vammaisten teemavuotena. Haukka Pojat perustettiin vuonna 2004 EU:n liikuntakasvatuksen teemavuotena (EYES). Haemme joukkueeseen 2-3 VALMENTAJAA. Valmentajalla olisi hyvä olla jalkapallotaustaa
Puistolan Urheilijat ry - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Försäljare -
Puhelin- ym. myyjät
Vi söker försäljninsagent till Helsingfors centrum. Arbetet är heltid och passar bra t.ex för studenter. Du behöver ingen tidigare arbetserfarenhet. Vi betalar 300€ STARTBONUS för alla som börjar arbetet i JUNI!
Buusteri Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Hieroja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Parturi-Kampaamo Maaria Kuosmanen Tmi - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Johdon assistentti -
Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Haemme Helsingin toimistoomme kasvavalle ja dynaamiselle henkilöstöpalvelun alalle toimistotyön taitajaa johdon assistentiksi. Tehtävässä sinulla on näköalapaikka ja mahdollisuus olla vaikuttamassa suomalaisten
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Juontaja -
Juontajat, kuuluttajat ym.
Haluatko: - Saada arvokasta esiintymiskokemusta? - Kehittää itseäsi esiintyjänä ja juontajana? - Oppia uusia vuorovaikutus taitoja? - Saada 180-900€ lisätuloja kuukaudessa? Saatat olla etsimämme jos: - Pystyt helposti
RFC-Finland Oy/Royal Events - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Kampaajalle vuokratuolipaikka. Olet ollut jo muutaman vuoden alalla. Hiusmaailma sijaitsee Ruoholahdessa metron vieressä keskeisellä business-paikalla. Hyvät kulkuyhteydet ja ilmaiset parkkipaikat. Myös osa-aikainen. Soita niin kerron
Hiusmaailma - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa
Kassa/Myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kiinteistönvälittäjä -
Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Nordic Housing Oy on vuonna 2009 perustettu, voimakkaasti kasvava ja laadukasta palvelua tarjoava kiinteistönvälitysalan yritys. Haemme Vantaalle myyntitaidon perusteet omaavaa, itsenäistä ja innostunutta myyjää, kiinteistönvälittäjän
Nordic Housing Oy LKV - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Muksulaakso, py Muksulaakso-Ruskeasuo Tervetuloa työskentelemään kanssamme Munkkiniemi - Pitäjänmäen varhaiskasvatusalueelle! Työmme lähtökohtana on lapsen kokonaisvaltainen
Helsingin kaupunki. - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Leipomotuotteiden myyjä -
Kioski- ja torimyyjät
Haetaan ulospäin suuntautunutta ja luotettavaa leipomotuotteiden myyjää Itäkeskukseen Tallinnanaukion torille. Kokemus itsenäisestä myyntityöstä. Työssä tarvitaan hyvää suomen kielen taitoa ja
Kartanon Leipä Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Logistiikkatyöntekijöitä kesätöihin -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Oletko kiinnostunut logistiikka-alan kesätöistä? Kiinnostaako sinua fyysinen työ, mutta haluat välillä nauttia myös kesälomasta? Meillä on duuni sinulle! Haemme nyt LOGISTIIKKATYÖNTEKIJÖITÄ asiakkaamme
Personalhuset Staffing Group - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Maalämpöasentaja -
Putkiasentajat
Haetaan maalämpöasentajaa energiakaivojen putkitus- ja kaivutöihin määräaikaiseen työsuhteeseen. C-ajokortti välttämätön sekä kyky itsenäiseen työskentelyyn vaihtuvilla työmailla.
Talman Energiaporaus Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Määrälaskija -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Yhtiömme on HPL:n auktorisoitu jäsen, ja meidät on valittu Kauppalehden Menestyjäyritykseksi vuonna 2015. Olemme Työelämän Pelastusrengas
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Mekaniikkasuunnittelija -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Haemme palvelukseemme MEKANIIKKASUUNNITTELIJAA. Koulutukseltasi olet DI, insinööri tai teknikko. Sinulla on muutaman vuoden suunnittelukokemus ja näyttöä hyvin hoidetuista suunnittelu- / tuotekehitysprojekteista 3D suunnitteluohjelmilla
Planicon Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Viikin Prisma-keskuksen kahdessa kerroksessa on mitä monipuolisin tarjonta päivittäis- ja käyttötavaroita erilaisiin perheiden tarpeisiin. Haemme osaavaan joukkoomme myyjä, työn pääpaino on kassatyössä.
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Leikkisä ja joustava työ laadukkaiden ja oppimista tukevien tuotteiden parissa Suomalainen, opettavaisiin leluihin ja peleihin erikoistunut Leikkien Group Oy etsii uusia aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen.
Leikkien Group Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Haemme Espoon rakennustyömaille KOKENUTTA RAKENNUSMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Rakennusmiehet tekevät esimerkiksi rakennusten runko- ja vesikattotöitä, sisustus- ja viimeistelytöitä
Selekta Rakennus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Ruokapalvelutyöntekijä keikkatöihin -
Avustavat keittiötyöntekijät
Ruokapalvelutyöntekijä; sijaiset ja keikkalaiset Porvoon tilapalvelut on Porvoon kaupungin liikelaitos, jonka tehtävänä on huolehtia ateria- kiinteistöhoito- ja puhtauspalveluista Porvoon kaupungissa. Tilapalvelut työllistävät
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Ryhmänjohtaja -
Myyntiedustajat
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
Haapasaari Marketing Oy - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja - laitosvastuuhenkilö -
Muut sähköasentajat
ABB Full Service on nyt Nordic Capitalin omistama Quant. Meillä on yli 25 vuoden kokemus teollisuuden kunnossapidosta. Quantilla on toimintaa noin 30 maassa ja yhteensä yli 2500 työntekijää. Suomessa meitä on noin 150 työntekijää.
Barona Teollisuus Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaaliohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Espoossa mielenterveys- ja päihdepalvelut on yhdistetty samaan terveyspalveluihin kuuluvaan yksikköön. Tavoitteenamme on edistää mielenterveyttä ja päihteettömyyttä ja näiden ongelmien samanaikaista hoitoa.
Espoon kaupunki - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Talouhallinnon assistentti kesätöihin Volvolle -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme Volvolle kokoaikaista taloushallinnon assistenttia hoitamaan reskontraa sekä kirjanpidon avustavia tehtäviä kesäksi. Työssä pääset kerryttämään oman alan kokemusta mukavassa
Academic Work Suomi Ab - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Team Leader, Payroll -
Palkanlaskijat
Haemme asiakkaallemme kokenutta Team Leaderia palkkatiimiin, joka on keskittynyt kansainvälisten asiakkuuksien palkanlaskentaan ja siihen liittyvään raportointiin. Asiakkaamme Accounting Services Tilimatic Oy (www.ast.fi) on kasvava ja
Carrot Uusimaa Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa
Tilahuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa
Tuotekehitysteknikko -
Konetekniikan asiantuntijat
Premix Oy on Nurmijärven Rajamäellä sijaitseva muoviseosten kehittäjä ja valmistaja. Tarjoamme globaalisti ratkaisuja muun muassa auto-, elektroniikka-, lääke-, kaivos- ja kemianteollisuuden asiakaskunnalle. Liikevaihtomme
Premix Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Työhönvalmentaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Riihenaika Oy on osa Arjessa Yhtiöitä. Arjessa Yhtiöt tuottaa lastensuojelu- ja hyvinvointipalveluja noin 800 sosiaali-, terveys-, opetus- ja kasvatusalan ammattilaisen voimin. Tiiviissä yhteistyössä toimivien Arjessa Yhtiöiden
Riihenaika Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Adea Oy - 2016-07-28 - Etelä-Pohjanmaa
Varastotyöntekijä, lähettämö -
Varastonhoitajat ym.
PolarPro Logistiikka Oy on vaativiin henkilöstöratkaisuihin erikoistunut henkilöstöyritys. Kokemus ja osaamisemme ovat toimintamme perusteet. Meille on tärkeää tuntea sosiaalinen vastuu, sekä täyttää
PolarPro Logistiikka Oy - 2016-05-12 - Helsinki-Uusimaa
Vastaava työnjohtaja -
Rakennusalantyönjohtajat
Haemme LTR Oy:n Etelä- Suomen alueelle korjausrakentamiseen vastaavaa työnjohtajaa vakituiseen työsuhteen. Kohteet ovat pääosin Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla. Aloitus tehtävässä on heti sopivan henkilön
Barona Teollisuus Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa