Job Varhaiskasvatuksen avoimen toiminnan ohjaaja Helsinki-Uusimaa Kirkkonummen kunta , Kyrkslätt kommun - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Varhaiskasvatuksen avoimen toiminnan ohjaaja

Työnkuvaus:
Avoimen toiminnan ohjaaja toimii Veikkolan alueen asukaspuistossa pienten lasten perheiden kanssa toteuttaen sellaisia työmuotoja, joissa lapset ja vanhemmat ovat osallisia ja jotka vahvistavat vanhempien ja lasten sosiaalisia verkostoja. Avoin toiminta perustuu laajaan, paikallisen yhteisön eri toimijoiden yhteistyöhön ja toiminnan tavoitteena on edistää alueen sosiaalipedagogista ja sosiokulttuurista kehittymistä. Elokuussa 2016 käynnistyy uusi asukaspuisto Veikkolan alueella. Avoimen toiminnan ohjaaja osallistuu asukaspuiston perustamiseen ja toiminnan käynnistämiseen yhteistyössä verkostotyöntekijän kanssa. Edellytämme sinulta hyviä yhteistyö ja vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta työstä lapsiperheiden kanssa. Odotamme sinulta valmiutta toimia lapsiperheiden kanssa monipuolisesti leikin, liikkumisen, taiteen ja luonnon mahdollisuuksia hyödyntäen sekä näkemyksellisyyttä toiminnan kehittämisestä. Tulet tekemään työtä monikielisessä toimintaympäristössä, joten molempien kotimaisten kielten hallinta sekä muu kielitaito katsotaan eduksesi. Avoimen toiminnan ohjaajan toimi täytetään 1.8.2016 alkaen. Toimeen valitun on esitettävä rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Toimen täyttämisessä on neljän kuukauden koeaika. Toimen täyttämisessä otetaan huomioon ainoastaan kelpoiset hakijat. Kelpoisuus määräytyy sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) mukaisesti.

Työnantajan nimi: Kirkkonummen kunta , Kyrkslätt kommun

Työnantajan osoite: 02410 KIRKKONUMMI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastenhoitotyöntekijät

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Alakatto- ja väliseinäasentajia -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Carrot on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat
Carrot Rakennus Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Alue-edustaja -

Myyntiedustajat
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 77 eri maassa. Vantaan pääkonttorimme on nyt toiminut 7 vuotta maahantuojana ja laajennamme nyt Porvooseen.
mikonen tmi - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Asbestipurkaja -

Muut rakennustyöntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Asiakkuus-/Tuotepäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Tyyppi - vakituinen, kokopäivätyö Suositusvuosikurssi - valmistunut Työaika - 37,5 h viikossa Sijainti - Tapiola, Espoo Toivottu aloituspäivämäärä - lokakuussa 2016 Haku-DL - keskiviikko 14.9.2016 Indmeas on
aTalent Recruiting - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Edustuskokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme asiakkaallemme Antell -ravintoloille pääkaupunkiseudulle EDUSTUSKOKKEJA Antell on suomalainen perheyhtiö ja tunnettu antamastaan laatutakuusta: "itte tehty". Kaikessa yksinkertaisuudessaan he haluavat tarjota puhtaista
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa 66-vuotiaalle miehelle, jolla aivovamma, halvaantunut ja liikkuu pyörätuolilla. Työhön kuuluu pääasiassa ulkoilun sekä muiden virikkeiden järjestäminen. Työajat
Kuitunen Paavo - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Inside Sales Representative -

Myyntiedustajat
Jetico provides pure and simple data protection software for National Security, Compliance and Personal Privacy. Trusted for over 10 years by the U.S. Department of Defense, Jetico's BCWipe can wipe selected files beyond forensic recovery such as in
Talente Consulting Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

K-puolen kassatyöntekijä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Asiakkaamme etsii K-puolen kassajärjestelmän osaavia kassatyöntekijöitä. Veikkausosaaminen katsotaan eduksi. Työajat ja vuorojen määrät vaihtelevat viikoittain. Vuoroja voi ottaa omien mahdollisuuksien mukaan.
VMP GROUP / Tiinaliisa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kehitysvammaisten ohjaaja/lähihoitaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Eino Raunion Säätiö - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Kerroshoitaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme palvelukseemme Helsingin keskustassa sijaitsevaan, uuteen asiakaskohteeseemme, viittä KERROSHOITAJAA Kerroshoitajan tehtävä koostuu hotellihuoneiden, kokoustilojen, saunojen sekä yleisten tilojen siivouksesta yms. puhtaanapitopalveluihin
N-Clean Oy, Helsinki - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyöntekijä lypsykarjatilalle -

Yhdistetyn maanviljelyn ja eläintenkasvatuksen harjoittajat
Reipas, oma-aloitteinen, yhteistyökykyinen ja huolellinen kesätyöntekijä lypsytyöhön karuselliasemalle. Tehtäviin kuuluu myös pikkuvasikoiden hoito. Työvuorossa
Maatalousyhtymä Malén - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistönvälittäjä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Nordic Housing Oy on vuonna 2009 perustettu, voimakkaasti kasvava ja laadukasta palvelua tarjoava kiinteistönvälitysalan yritys. Haemme Espooseen myyntitaidon perusteet omaavaa, itsenäistä ja innostunutta myyjää, kiinteistönvälittäjän
Nordic Housing Oy LKV - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Konekuskija, Pyöräkuormaaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Yrityksemme hakee palvelukseen kuorma-autonkuljettajaa Lavajakeluun. Työkokemuksen lisäksi edellytämme voimassa olevaa c-korttia sekä ammattipätevyyttä, hyvää suomen ja venäjänkielen taitoa ja pääkaupunkiseudun
Vitemir Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Kurssipäällikkö -

Koulutussuunnittelijat ym.
Valmennustiimi Eximia Oy tarjoaa Suomen laajimman valikoiman valmennuskursseja yliopistoihin ja korkeakouluihin sekä abikursseja yo-kirjoituksiin valmistautuville. Kaudella 2015-2016 valmennamme yli sataan eri kokeeseen kahdellatoista paikkakunnalla
Valmennustiimi Eximia Oy - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Linja-autonkuljettaja -

Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Transdev Helsinki Oy hakee pääkaupunkiseudun liikenteeseen linja-autonkuljettajia kesälomasijaisuuksiin. Edellytyksenä tehtävään ovat D-kortti, voimassa oleva ammattipätevyys sekä suomenkielen taito. Odotamme
Transdev Helsinki Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

LVI-valvoja -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvu on ollut nopeaa. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-,
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Maansiirtoauton kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan maansiirtoautonkuljettajaa sähköverkon rakennustöihin pääkaupunkiseudulle. Kaivuuryhmän yhtenä osana, työhösi kuuluu myös työmaiden hoitoa maalla mm suoja-aitojen ja putkien asennusta, kaapeleiden
JMN Racing Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Montessoriohjaaja -

Lastentarhanopettajat
Etsimme MONTESSORIOHJAAJAA, jolla mielellään myös lastentarhanopettajan pätevyys. Fallkullan montessorileikkikoulu Kukonaskel on pieni, kodinomainen , lapsiystävällinen ja yksiryhmäinen (12 lasta) leikkikoulu. Kukonaskel
Fallkullan montessorileikkikoulu Kukonaskel Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

NET Developer -

Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
Elisa Appelsiini is at the heart of Elisa, the unit focusing on Elisa's business IT. They pride themselves on excellent customer satisfaction, strong technology know-how and a genuine customer-centric approach. Their services include consulting, development,
AGILE SEARCH Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusaputyöntekijä -

Talonrakentajat
RM Rekrytointiteam Oy on Varsinais-Suomesta käsin toimiva, työvoiman välittämiseen erikoistunut yritys. Tavoitteenamme on olla linkkinä hyvien työntekijöiden ja hyvien työnantajien välillä - toisin sanoen
RM Rekrytointiteam Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Rengasasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Tämä työpaikka kuuluu Heti palkkaa! -mallin piiriin. Heti palkkaa! -mallin tarkoituksena on tarjota työntekijälle mahdollisuus nopeaan palkanmaksuun. Tämä tarkoittaa sitä, että turhan odottelun sijasta palkka
HR Yhtiöt - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme sairaanhoitajia ja sairaanhoidon opiskelijoita kesätöihin pääkaupunkiseudulle. Hyksin Akuutissa on mahdollisuus työskennellä Meilahden sairaaloissa, Jorvin sairaalassa ja Peijaksen sairaalassa päivystys- ja valvontaosastoilla
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Kentek Oy on vuonna 1980 perustettu suodatintekniikan ammattilainen. Raskaankaluston laatutuotteiden maahantuojana ja toimittajana yrityksen tuotteisiin kuuluu kattava valikoima suodattimia, tiivisteitä, ohjaimia, äänenvaimentimia sekä
Empore Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Tietohallintoasiantuntija -

Tieto- ja viestintätekniikan myynnin erityisasiantuntijat
Haemme tietohallintoasiantuntijaa ajalle 1.3.-31.12.2016. Sivistystoimen tietohallintasiantuntijan tehtäviin kuuluu mm. tietojärjestelmien (Multiprimus, Wilma, Kurrre) pääkäyttäjätoiminnot,
Lohjan kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Työmaamestari -

Rakennusalantyönjohtajat
Rakennus K. Karhu Oy on vuonna 2001 perustettu rakennusliike, jonka toimipaikat sijaitsevat Seinäjoella, Vaasassa, Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingissä. Vuosittainen liikevaihtomme on noin 40M€. Helsingin ja uudenmaan aluetoimistomme
Rakennus K. Karhu Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Vaihtolava-auton kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan vaihtolavalaitteilla varustetun pienkuorma-auton kuljettajaa, työ pääasiassa ajoneuvojen siirtelyä pääkaupunkiseudun alueella. Vaaditaan kohtuullinen suomen kielen osaaminen ja pääkaupunkiseudun tuntemus.
Taival Cap Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme osaavaa ja kokenutta VARASTOMIESTÄ Työtehtäviin kuuluvat yleisimmät hommat, kuten tavaran vastaanotto, hyllytys, keräily ja pakkaus. Edellytämme: - Ammattimaista asennetta työntekoon - Kokemusta trukinajosta (sinun
Selekta Rakennus Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Varhaiskasvattaja -

Lastentarhanopettajat
Haemme pieneen päiväkotiin innostunutta ja steinerpedagogiikkaan motivoitunutta varhaiskasvattajaa, jolla olisi esiopetuskokemusta. Odotamme työtä pelkäämätöntä asennetta ja kiinnostusta kodinhoidollisiin ja
Helsingin steinerpäiväkotien tuki ry - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 2.8944017887115 sekuntia