Job Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Varsinais-Suomi Salon kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Työnkuvaus:
Salon kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana erityisopettajan (310 343) toistaiseksi voimassa oleva työsuhde Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävänä on toimia päiväkodin integroidussa erityisryhmässä ja vastata ryhmänsä lasten erityispedagogisesta arvioinnista sekä toiminnan suunnittelusta, arvioinnista ja toteutuksesta niin yksilön, pienryhmän kuin koko ryhmän tasolla. Hän vastaa, että yhteistyö vanhempien sekä eri asiantuntijatahojen kanssa toteutuu. Hän toimii lisäksi yksikkönsä varhaiserityiskasvatuksen asiantuntijana ja osallistuu työyhteisönsä osaamisen kehittämiseen. Ensisijainen sijoituspaikka on Mesikämmenen päiväkoti. Palkkaus on KVTES:n mukaan. Työsuhteessa noudatetaan neljän kuukauden koeaika. Kelpoisuusvaatimuksena on erityislastentarhanopettajan kelpoisuus. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan kelpoisuus määräytyy sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) ja asetuksen (608/2005) mukaan. Kelpoisuusvaatimuksena sosiaalihuollon erityistyöntekijän tehtäviin on tehtävän edellyttämä peruskoulutus ja sen lisäksi suoritettu soveltuva erikoistumiskoulutus tai jatkotutkinto (yliopistojen tutkinnoista annetun asetuksen (794/2004) 19 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaiset opinnot, kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta annetun asetuksen (576/1995) 14 §:n 2 momentin mukaiset erityisopettajan opinnot, taikka kasvatustieteellisistä tutkinnoista ja opinnoista annetun asetuksen (530/1978) 35§:n mukaiset erilliset erityisopettajan opinnot). Työsuhde täytetään ehdollisena, kunnes valittu on esittänyt valitsevalle viranomaiselle lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukaisen rekisteriotteen ja hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Salon kaupunki on savuton työnantaja. Lisätietoja tehtävästä antaa varhaiskasvatuksen palveluohjaaja Anne Blomqvist p. 044 7787822, anne.blomqvist (at) salo.fi tai Ritva Hildèn-Kettunen p. 044 7787956 ritva.hilden-kettunen (at) salo.fi. Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen osoitteessa www.salo.fi/rekrytointi. Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön rekrytointi (at) salo.fi, p. 044 7782278. Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry-järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta. Hakuaika päättyy 22.9.2016 klo 12.00.

Työnantajan nimi: Salon kaupunki

Työnantajan osoite: 24100 SALO

Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

DevOps Engineer -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Keywords: devops, aws, Agile, LEAN, software development, continuous delivery, release automation, configuration management Lindorff Payment is an online payment platform, enabling consumers to pay their purchases with invoice and part payment. The service
Lindorff Oy - 2016-03-08 - Varsinais-Suomi

Franchising -yrittäjä ( Henkilöstöpalvelu ) -

Talent Center on satakunnasta lähtöisin oleva vakavarainen 5 vuotias henkilöstöpalvelutalo. Palveluihimme kuuluuvat henkilöstövuokraus, rekrytoinnit, soveltuvuusarvioinnit ja vuokrajohtajien välitys sekä call center- palvelut Haemme nyt kumppaniksemme franchising-
Talent Center Oy - 2016-06-09 - Varsinais-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Citywork Avustajapalvelut on keskittynyt henkilökohtaiseen apupalveluun, jonka tarkoituksena on antaa mahdollisuus vammaiselle tai pitkäaikaissairaalle henkilölle selviytyä yhdenvertaisesti päivittäisissä toiminnoissa
Citywork Oy - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Hoitaja -

Lähihoitajat
Paimion kaupungin vanhuspalvelussa on haettavana hoitajan sijaisuus ajalle 7.3. - 30.4.2016. Hoitaja työskentelee kaupungin kotihoidossa, työ on kaksivuorotyötä. Toivomme hakijoilta lähihoitajan tutkintoa tai voit hakea sijaisuutta
Paimion kaupunki - 2016-02-28 - Varsinais-Suomi

Huopakaton tekijä -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Etsimme asiakkaallemme huopakaton tekijää vakituiseen työsuhteeseen. Tarjoamme työtä vakaavaraisesta yrityksestä, jossa sinulla on erinomainen mahdollisuus kehittää itseäsi ja oppia ammattilaiseksi. Edellytämme
Job Services Finland Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Itsenäinen jälleenmyyjä/naisten vaatteet -

Myyntiedustajat
Haen MYYJIÄ koko Suomen aluelle: Tampere, Nokia, Ylöjärvi, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Pirkkala, Lempäälä, Vesilahti, Akaa, Urjala, Punkalaidun, Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Loimaa, Alastaro, Aura,Mellilä,
Oy Suomen Friendtex Ab - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Kausityö ympäristö- ja tuotantoneuvoja Loimaa -

Ympäristötekniikan erityisasiantuntijat
Vapo Oy:n Suomen organisaatiossa polttoaineiden tuotanto ja myynti, lämpölaitosten ylläpito sekä vastuu asiakkaista ja sidosryhmistä kuuluu viidelle asiakasalueelle, jotka ovat Itä, Kaakko, Lounas, Länsi ja Pohjoinen.
Vapo Oy - 2016-03-08 - Varsinais-Suomi

Klasslärare -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Vi söker en klasslärare som är intresserad av pedagogiskt utvecklingsarbete och är beredd och intresserad av att arbeta med lärplattan i undervisningen. Du bör vara samarbetsvillig, kunna sätta eleven i fokus och ta
Kaarinan kaupunki - 2016-03-25 - Varsinais-Suomi

Kock -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Kafé Gadolinia Kb ägs av Åbo Akademis Studentkår och Akademiföreningen Åbo Akademiker r.f. Bolaget har sex enheter och bedriver i främsta hand restaurangverksamhet för studenter och personal vid Åbo Akademi.
Café Gadolinia Kb - 2016-06-04 - Varsinais-Suomi

Kylmälaiteasentaja -

Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Kaiku HR on henkilöstönvuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Hoidamme myös hitsauksen laadunhallintaan liittyvät asiantuntijapalvelut. Toiminnassamme tärkeää
Kaiku HR Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Varsinais-Suomi Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Kotihoito on tarkoitettu vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille, joiden toimintakyky rajoitaa itsenäistä suoriutumista arjen toiminnoissa. Kotihoidon lähihoitajana toimit omahoitajana nimetyille kotihoidon asiakkaille, joiden
Turun kaupunki. - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Moniosaaja -

Matkatoimistovirkailijat
Moniosaajia Turun lentoasemalle Haemme Turun lentoasemalle lentoasemapalveluiden moniosaajia. Henkilöstä riippuen työt koostuvat turvatarkastuksesta, kuormaustöistä ja lähtöselvitystöistä. Haemme työntekijöitä
Airpro Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Ammattitaitoinen Myyjä Power-myymälään Hengitätkö myyntiä ja korkeatasoista asiakaspalvelua? Saatko virtaa alati vaihtuvista tilanteista, monipuolisista tuotteista ja uusimmasta tekniikasta? Motivoidutko hyvistä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Myynti- ja palveluvastaava -

Myymälän esimiehet
Pystytkö saavuttamaan tuloksia? Haluaisitko työn kansainvälisessä yrityksessä, jolla on tarjota haasteita ja monipuolisia uramahdollisuuksia? Pidätkö enemmän työympäristöstä, jossa yritteliäisyys,
JYSK OY - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava savolainen asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Teemme töitä rempseällä otteella, iloisin mielin ja pilke silmäkulmassa. Kantavana teemana meillä on ollut alusta
Finnacta Oy - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Apuneuvo Oy myy apuvälineitä, -tarvikkeita ja -laitteita Salon alueella. Valikoimamme muokkautuu asiakkuuksien kehittymisten mukana. MainosService (apuneuvo.com) hakee myyntineuvottelijaa b to b myyntiin. Myyntineuvottelijan tehtävä
AN Apuneuvo Oy - 2016-05-15 - Varsinais-Suomi

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Business development and sales & marketing lead Liiketoiminnan kehityspäällikkö/Myynti- ja markkinointipäällikkö Olemme ISO 9001:2008 sertifioitu yritys, joka maahantuo, myy ja markkinoi laadukkaita diagnostisia testejä
Ekoweb Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Oppilaanohjauksen lehtori -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Salon kaupungin lasten ja nuorten palvelut julistaa haettavaksi Perusopetuksessa määräaikaisesti ajalle 10.8.2016 - 3.6.2017: Oppilaanohjauksen lehtorin viransijaisuus. Virka on Hermannin ja Armfeltin yläkoulujen yhteinen. Kelpoisuusehdot
Salon kaupunki - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Optikko -

Optometrian erityisasiantuntijat
Silmäasema-ketju tarjoaa asiakkailleen kaikki silmäterveyteen ja näkemiseen liittyvät tuotteet ja palvelut ainutlaatuisella tavalla. Silmäasema-ketju toimii optisessa vähittäiskaupassa yli 120 omalla ja yrittäjävetoisella
Silmäasema Fennica Oy - 2016-05-20 - Varsinais-Suomi

PALVELUPÄÄLLIKKÖ, Turku -

Henkilöstönkehittämisen erityisasiantuntijat
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme
Experis - 2016-02-22 - Varsinais-Suomi

PARTURI-KAMPAAJA -

Kampaajat ja parturit
PARTURI-KAMPAAJA HAUSSA! Haemme ammattitaitoista, luovaa ja trenditietoista parturi-kampaajaa työsuhteeseen Turun keskustassa sijaitsevaan täyden palvelun kauneudenhoitoalan yritykseen Kauniit ja Ruskeat. Toivomme Sinulta innostunutta otetta
Kauniit ja Ruskeat Oy - 2016-03-05 - Varsinais-Suomi

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Lapsellista ry on yhdistys, jonka tehtävänä on tukea ja edistää lasten ja nuorten hyvinvointia ja tasapainoista kehitystä. Lapsellista ry:n tuki kohdistuu sairaaloiden lastenosastoille eri kaupungeissa Suomessa. Haetaan ahkeraa,
Suomen Lapsellista ry - 2016-05-15 - Varsinais-Suomi

Säiliöajoneuvonyhdistelmänkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme reipasta säiliöajoneuvonkuljettajaa kotimaan kevytpolttoainekuljetuksiin Turun Talousalueelle. Työtehtäviin kuuluu polttoaineiden kuljettaminen kuluttajille sekä huoltamoille. Hakijalta edellytämme CE-Ajokorttia, säiliö
Truck Oil Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy vuokraa ja rekrytoi työntekijöitä teollisuuteen, rakennuksille, logistiikka- ja palvelualoille sekä toimistotehtäviin. Haemme asiakkaallemme Naantaliin SIIVOOJAA. Työ on pääasiassa kotisiivousta.
Varsinais-Suomen Apuvoima oy - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Tig-hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Etsimme tig hitsaajaa, jolla on hyvä rosterin hitsauskokemus. Hitsausluokkaa ei kuitenkaan edellytetä. Eduksi on telakalta/laivanrakennuksesta hankittua asennuskokemus, mutta se ei ole välttämätön. Paikka alkaa vuokratyösuhteena,
Pestivoima Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Varastotyöntekijä keräilyyn -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Oletko reipas tiimityöntekijä? Kiinnostaako logistiikka-ala? Haetko pitempiaikaista työtä? Haemme nyt asiakkaallemme kahta VARASTOTYÖNTEKIJÄÄ KERÄILYYN Turkuun. Työtehtäväsi on tukkuvarastossa tapahtuvaa
Personalhuset Staffing Group - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakkaallemme Turkuun varastomiestä. Tehtävänäsi on hallita ja pitää huolta varastosta. Aiempi kokemus varastoalan tehtävistä katsotaan eduksi. Kokemus trukin käytöstä on plussaa. Trukkikortti
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-16 - Varsinais-Suomi

Yövalvoja/Asuntolanohjaaja -

Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
Loimaan evankelisen kansanopiston säätiö hakee vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen YÖVALVOJAA kahta (2) yövalvojaa perustettavan perheryhmäkodin, säätiön asuntolatoiminnan ja säätiön
Loimaan evankelinen kansanopisto - 2016-06-04 - Varsinais-Suomi

Yritysneuvoja -

Ekonomistit
Loimaan kaupungin kehittämisjohtajan vetämän uuden elinvoimayksikön tehtäviin kuuluvat yrityspalveluasiat, maankäytön suunnittelu ja kaavoitus, kaupunkikehitys sekä kaupunkimarkkinointi. Yritysneuvonnan peruspalvelut
Loimaan kaupunki / Hallintopalvelukeskus - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 0.36587405204773 sekuntia