Job Vastaava Mestari / Kustannuslaskija Pirkanmaa Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Vastaava Mestari / Kustannuslaskija

Työnkuvaus:
Etsimme asiakkaallemme Keski-Hämeen Rakennukselle VASTAAVAA MESTARIA /KUSTANNUSLASKIJAA Asiakkaallamme on yli 20 vuoden pitkä kokemus rakennusalalta, jossa se on tunnettu oman kerrostalotuotannon lisäksi uudis- ja korjausrakentamisestaan. Urakointitöissä toiminta ulottuu Pirkanmaalta aina kehäkolmoselle ja asiakkaina ovat pääasiassa kunnat, kaupungit, julkisyhteisöt sekä yksityiset yritykset. Nyt olisi haussa vankan ammattitaidon omaava vastaava mestari/kustannuslaskija. Edellytämme vähintään 5 vuoden kokemusta vastaavanlaisten tehtävien tuloksekkaasta hoidosta sekä hyviä esimiesvalmiuksia. Omaat lisäksi hyvän motivaation ja halun kehittyä päivittäisessä työssäsi. Oman auton käyttöä vaaditaan työssä kulkemiseen. Kiinnostuitko? Laitathan työhakemuksesi sähköisen hakujärjestelmämme kautta osoitteessa www.nordic.fi ja kerro samalla osaamisestasi ja työtaustastasi! Elämä on etsimistä. Meille Nordicissa se tarkoittaa oikeiden ihmisten löytämistä. Tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Nordic Henkilöstöpalvelut Oy henkilöstövuokraukseen ja rekrytointeihin erikoistunut suomalainen perheyritys. Kauttamme löytyvät parhaat tekijät niin vakituisiin, osa-aikaisiin kuin määräaikaisiinkin työsuhteisiin. Meille Nordicissa asiakkaidemme tyytyväisyys on toimintamme kulmakivi, oli kyseessä sitten asiakasyritys tai oma työntekijämme. Olemme erityisen ylpeitä siitä, että 98,9 % nykyisistä asiakkaistamme toimii suosittelijoinamme. Se kertoo, että teemme asioita oikein. Asiakasta kuunnellen. Perheyrityksenä oikea palveluasenne merkitsee meille sitä, että teemme sen mitä lupaamme

Työnantajan nimi: Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere

Työnantajan osoite: 37600 VALKEAKOSKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Rakennustoiminnan tuotantojohtajat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: Yli 5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Äidinkielenopettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat

Kangasalan kunta - 2016-04-15 - Pirkanmaa

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme palvelukseen automekaanikkoa. Olemme Tampereen Lielahdessa sijaitseva huoltokorjaamo, mikä etsii joukkoaan vahvistamaan ahkeraa ja luotettavaa, alasta kiinnostunutta sekä vankan ammattitaidon omaavaa mekaanikkoa. Mekaanikon on hallittava
PG-Group Oy - 2016-03-24 - Pirkanmaa

Betonielementtityöntekijä (VaBe Oy) -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Asiakasyrityksemme Valkeakosken Betoni (VaBe Oy) etsii vahvan kasvun johdosta joukkoonsa kaikenaikaa lisää ammattitaitoisia betonielementtityöntekijöitä. Rekrytointiprosessia hoitaa Innolink Staff Oy. VaBe Oy on vuonna 1993 perustettu
Innolink Staff Oy - 2016-03-31 - Pirkanmaa

Elintarviketyöntekijä -

Myymälän esimiehet
Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Tampereelle asiakaspalveluhenkistä ja ripeään työtahtiin tottunutta ELINTARVIKETYÖNTEKIJÄÄ. Työ sisältää elintarvikkeiden valmistusta, esillepanoa ja asiakaspalvelua.
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Farmaseutti -

Farmaseutit

Viialan apteekki - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1200 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pirkanmaalla asiakkaiden
Med Group Oy - 2016-06-09 - Pirkanmaa

Hissiasentaja -

Muut sähköasentajat
Hissiryhmä L&L Oy hakee toiminnan kasvaessa hissiasentajaa sijaintipaikkana Tampere. Hissiryhmä L&L Oy maahantuo alan johtavia Aritco- ja Domus-kevythissejä sekä Flow- tuolihissejä. Asennuskohteita ovat kodit ja julkiset
Hissiryhmä L & L Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme asiakasyritykseemme Tampereelle kiinteistönhoitajaa ulkopuhtaanapitoon. Asiakkaamme on Tampereen alueella toimiva yksityinen kiinteistöpalveluyritys, jolla on 40 vuoden vankka kokemus monipuolisista kiinteistöhuollon palveluiden
Työpalvelu VOIMA Oy - 2016-06-01 - Pirkanmaa

Kiinteistönvälittäjä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Hyvät Kaupat LKV on toiminut kiinteistönvälitysalalla jo vuodesta 1992 - pääosin Kanta-Hämeen alueella. Päätoimipisteemme sijaitsee Hämeenlinnassa. Kiinteistönvälityksen ohella osa yrityksestämme
Tiiriön asuntovälitys Oy - 2016-03-04 - Pirkanmaa

Laitoshuoltajia Sastamalaan -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Onko puhtaus lähellä sydäntä? Haemme nyt motivoituneita, reippaita ja oma-aloitteisia puhtausalan taitajia asiakasyritykseemme Sastamalaan. Työskentelet Sastamalan kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa. Pystyt työskentelemään
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme palveluvastaavaa siivoustyöhön hoivakotiin Säkylään. Työ on vakituinen ja osa-päivätyö. Työvuorot ma- pe aamupäivä 5 tuntia päivä. Työ
SOL Palvelut Oy, Tampere - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Pienessä Eräjärven kaksi ryhmäisessä maalaispäiväkodissa haetaan esiopetuksen kelpoisuuden omaavaa lastentarhanopettajan sijaista. Lastentarhanopettaja toimii esikouluryhmän opettajana sekä on pedagogisessa
Oriveden kaupunki - 2016-05-15 - Pirkanmaa

Leipuri -

Leipurit ja kondiittorit
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle LEIPURIA. Työtä tehdään pääasiassa ma-pe klo 6-21.00 välisenä aikana, mutta valituilta henkilöiltä toivotaan joustavuutta työaikojen suhteen. Työsuhde
Job Services Finland Oy - 2016-03-08 - Pirkanmaa

Liikennemyymälätyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Haemme ABC Lahdesjärven Saleen LIIKENNEMYYMÄLÄTYÖNTEKIJÄÄ pääasiassa Salen työtehtäviin vakituiseen (60 h/3 vkoa) työsuhteeseen. Odotamme sinulta - iloista ja aitoa asiakaspalveluasennetta: kykyä
Pirkanmaan Osuuskauppa - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Linjastopakkaaja -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Muu rakennusalan avustava työntekijä -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme tuotannon kausityöntekijöitä määräaikaiseen työsuhteeseen Rudus Oy:n Maisematuotteiden tuotannon tehtäviin. Työsuhteen kesto vaihtelee 2-6 kuukauden välillä. Kausityöntekijät toimivat
Rudus Oy. - 2016-03-05 - Pirkanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Suomen Muuttoremontti on sisäremontteihin erikoistunut rakennusalan yritys, joka on toiminut jo vuodesta 1996. Tuhansien huoneistoremonttien kokemuksella tarjoamme monipuoliset sisäremontit ammattitaidolla ja sovittua aikataulua noudattaen.
Työlä Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Myynti-insinööri, JTA Connection Oy JTA Connection Oy on kasvava ja kansainvälistyvä tamperelainen yritys, joka auttaa asiakkaitaan menestymään monipuolisen ja joustavan palvelutarjontansa avulla. Palvelumme kattavat teollisten
JTA-Connection - 2016-02-26 - Pirkanmaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ teollisuuden asiantuntijapalveluiden myyntiin. Työ pitää sisällään sekä uusasiakashankintaa että nykyisten asiakkuuksien hoitamista.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-28 - Pirkanmaa

Ohjelmistokehittäjä -

Sovellusohjelmoijat
Haussa ohjelmistokehittäjä asiakaspalvelutiimiin Tampereelle! Haemme vahvistusta kasvuvaiheessa olevan yrityksemme tekniseen asiakastukitiimiin. Etsimme ennen kaikkea iloista ja energistä asennetta, oli kyse sitten ongelmien ratkomisesta,
Pocum Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Palveluneuvoja -

Puhelinpalveluneuvojat
HALUATKO PALVELUNEUVOJAKSI TELEPERFORMANCELLE? Haemme heille nyt myynnillisiä asiakaspalvelijoita Vattenfallin asiakaspalveluun! Tarjolla on kuuden kuukauden määräaikainen työsuhde. Teleperformance on maailman johtava ulkoistettuja
Proffice Finland Oy, Tampere - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Rakennusaputyöntekijä -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Rakennusmaalari -

Rakennusmaalarit ym.
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-24 - Pirkanmaa

Sonera myyntineuvottelija (puhelin-/chat-myynti) -

Myyntiedustajat
Miltä kuulostaisi työ, jossa saat olla päivittäin erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä helpottaen heidän arjen toimivuuttaan? Työ, jossa rakennat asiakkaillesi entistä paremmat sekä toimivammat ratkaisut
Suomen Telecenter Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Sosiaaliohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme nyt aktiiviseen, kehittämismyönteiseen työryhmäämme sosiaaliohjaajaa, jonka tehtävänä on ikäihmisten palvelutarpeiden arviointi, ohjaus ja neuvonta. Ajankohtainen kehittämiskohteemme on ikäihmisten
Valkeakosken kaupunki - 2016-08-17 - Pirkanmaa

tarjoilija -

Tarjoilijat
Asiakasyrityksemme etsii asiakaspalveluhenkisiä, joustavia tarjoilijoita sesonkiaikoihin. Olethan reipas, oma-aloitteinen ja iloinen. Lisäksi sinulla on jo kokemusta tarjoillijan tehtävistä sekä alan koulutusta. Anniskelu-ja hygieniapassi
Talent Center Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Toimitusjohtaja -

Pääjohtajat ja toimitusjohtajat
Toimitusjohtajan tehtävänä on hoitaa osuuskunnan juoksevaa hallintoa hallituksen ohjeiden ja määräysten mukaisesti sekä vastata vesihuoltolaitoksen toiminnan johtamisesta ja kehittämisestä. Tehtävään
Virtain Vesiosuuskunta - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Tuotantotyöntekijä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 1.730663061142 sekuntia