Job Vastaava ohjaaja Pirkanmaa Pälkäneen kunta - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Pälkäneen kunnassa on käynnistynyt Kostiakeskus -hanke, johon Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt rahoituksen Euroopan sosiaalirahastosta. Hankkeen keskeisin tavoite on välityömarkkinoiden vahvistaminen Pälkäneen kunnassa ja sitä kautta osallistumisen mahdollisuuksien luominen työelämän ulkopuolella oleville. Hankkeessa suunnitellaan ja kehitetään yhteisöllistä kansalaistalo- ja kierrätyskeskustoimintaa, edistetään sähköisten palveluiden käyttöä, kehitetään avointa sosiaalityötä sekä vahvistetaan yhteistyötä kunnan, seurakunnan ja kolmannen sektorin välillä. Hankkeen kohderyhmänä ovat pälkäneläiset työttömät työnhakijat ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevat. Pälkäneen kunta etsii Kostiakeskus -hankkeen toteuttamiseksi määräaikaiseen työsuhteeseen vastaavaa ohjaajaa. Työ alkaa 1.3.2016 tai sopimuksen mukaan. Työsuhteen kesto on sidottu hankkeen kestoon ja rahoitukseen. Hankkeen suunniteltu kesto on 30.9.2018 saakka, mutta Keski-Suomen ELY-keskus myöntää rahoituksen hankkeelle vuosittain. Tässä vaiheessa työsopimus tehdään 31.12.2016 saakka. Hankkeessa on palkattuna työntekijänä ohjaaja, jonka kanssa vastaava ohjaaja työskentelee tiiviissä yhteistyössä. Vastaavan ohjaajan tehtävänä on toimia Kostiakeskus -hankkeen vetäjänä. Hankevetäjä vastaa hankkeen toteuttamisesta hankesuunnitelman, rahoituspäätöksen ja rahoittajan ohjeiden mukaisesti. Hänen tehtävinään ovat lisäksi muun muassa kohderyhmän työ- ja koulutusvalmennus, osallisuuden tukeminen ja avoin sosiaalityö sekä eri toimijoiden välisen yhteistyön koordinointi. Tehtävään toivotaan kehittämishaluista, oma-aloitteista ja sähköiset palvelut taitavaa työntekijää. Kokemus ESR-projektitoiminnasta katsotaan eduksi. Hakijalla tulee olla vähintään AMK-tasoinen sosiaalialan koulutus tai vastaavan tasoinen alalle soveltuva koulutus sekä kokemusta työllisyydenhoidosta tai sosiaalityöstä. Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTESin mukaan. Työaika on 38,25 h/vko. Tehtävässä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen työsopimuksen allekirjoittamista käytävä kunnan työterveyshuollon työterveyshoitajan suorittamassa työhönsijoitustarkastuksessa. Hakemukset ansioluetteloineen tulee jättää 8.2.2016 klo 15.00 mennessä Kuntarekryn sähköisen rekrytointipalvelun kautta. Palvelu löytyy osoitteesta www.palkane.fi/toihin-palkaneelle tai www.kuntarekry.fi
Työnantajan nimi: Pälkäneen kunta
Työnantajan osoite: Onkkaalantie 76, 36600 PÄLKÄNE
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Diplomityöntekijä/T&K-päällikkö, Sastamala -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Diplomityöntekijä/T&K-päällikkö, Sastamala ThermiSol on vuonna 1962 perustettu EPS:n (expanded polystyrene) valmistukseen ja myyntiin erikoistunut yritys. Valtakunnallisesti toimivan ja täysin kotimaisessa omistuksessa
StudentWork Sharper Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
IT-projektipäällikkö, konsernipalvelut, Tampere -
Systeemisuunnittelijat
Patriassa puolustus-, turvallisuus- ja ilmailuteollisuuden monipuoliset tehtävät työllistävät yhteensä 2900 osaajaa. Esimiestyön ja osaamisen kehittäminen ovat henkilöstöasioiden painopistealueita. Ainutlaatuinen
Patria Aviation Oy - 2016-05-02 - Pirkanmaa
IV-Asentaja -
Lasi- ja keramiikkateollisuuden uuninhoitajat
Etsimme asiakkaallemme kokenutta IV-asentajaa määräaikaiseen työsuhteeseen Edellytämme hakijoilta: - Aiempaa kokemusta iv-asennuksista - Työturvallisuuskorttia - Oma-aloitteisuutta, huolellisuutta sekä vastuullisuutta
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Jidoka-perhe hakee vahvistusta (Java, C#, HTML5) -
Sovellusohjelmoijat
Haluatko työskennellä yrityksessä, jossa korostuu korkea ammattitaito, tasa-arvoisuus, avoimuus, rentous ja joustavuus? Olemme 18 huippuosaajan Jidoka-perhe, johon haemme nyt vahvistusta. Jos olet kokenut ohjelmistokehittäjä ja
Jidoka Technologies Oy - 2016-02-22 - Pirkanmaa
johtava sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme lapsi- ja nuorisohuollon tulosryhmään määräaikaiseen virkasuhteeseen 29.03.2016 - 12.02.2017 väliselle ajalle johtavaa sosiaalityöntekijää (vakanssi nro 20375). Johtavan sosiaalityöntekijän
Valkeakosken kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Asiakkaamme Maa- ja Vesirakennus Kiri Oy on vuonna 2005 perustettu Pirkanmaalla ja Satakunnassa toimiva yritys. Etsimme heille lisääntyneen työmäärän vuoksi KAIVINKONEENKULJETTAJAA monipuolisiin maa- ja vesirakennustöihin.
Alen Consulting Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Kesätyöntekijä -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Tehtävänimike: UNELMIEN KESÄDUUNI (KESÄTYÖPAIKKA) Lotto toteuttaa unelmia ja tarjoaa tänä kesänä myös unelmien kesäduunin neljäksi viikoksi kymmenelle yli 18-vuotiaalle. Minne töihin? Löytyisikö
Veikkaus Oy - 2016-03-01 - Pirkanmaa
Kodintekniikkamyyjä -
Myyjät
Power Electronics kuuluu Expert AS konserniin, joka omistaa Power ja Expert- ketjut. Expert AS konsernin liikevaihto on noin 800 miljoonaa euroa. Enää ei tarvitse maksaa liikaa. Sama halpa hinta myymälässä ja netissä. TÄMÄ
Power Finland Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa
Kojeistoasentaja -
Rakennussähköasentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme KOJEISTOASENTAJAA Tampereelle Työtehtäviin kuuluu sähkökeskusten- ja kojeistojen asennus- ja kokoonpanotehtävät. Tehtävässä menestyminen edellyttää sähköalan
TEMP-TEAM Finland Oy - 2016-03-16 - Pirkanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Ravintola Speakeasy Finlaysonille (http://www.speakeasy.fi) innostunutta ja ammattitaitoista kokkia, jolla on työkokemusta vähintään 2 vuotta. Ravintolamme päätuotteet ovat Original Wings'sit sekä muut amerikkalaistyyppiset
Tampereen Speakeasy Oy - 2016-05-25 - Pirkanmaa
Kotisiivooja (keikka) -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-02-18 - Pirkanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Kuusimäen Palvelukoti Sastamalan Kiikassa hakee vakituiseen työsuhteeseen lähihoitajaa. Palvelukoti on 56-paikkainen mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu asumispalveluyksikkö. Työ on 3-vuorotyötä. Eduksi katsotaan
Kiikan Palvelukoti Oy - 2016-05-15 - Pirkanmaa
Maanrakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme asiakkaallemme MAANRAKENNUSTYÖNTEKIJÖITÄ Pirkanmaan alueelle. Edellytämme hakijalta: - kokemusta vastaavista tehtävistä (mm putkiasennuksista) - työturvallisuuskorttia Katsomme eduksi: - Viemärien asennustaidon
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Maskeeraaja -
Kosmetologit ym.
Mallimaailma järjestää kaikille ilmaisia meikkaus- ja valokuvaustapahtumia ympäri Suomen. Energinen työjoukkomme koostuu kauneudenhoidon, valokuvauksen sekä myynnin ammattilaisista. Nyt haemme joukkoomme uusia meikkaaja-maskeeraajia
Mallimaailma - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Mobiiliasentaja -
Tieto- ja viestintäteknologian asentajat ja korjaajat
Voimatel Oy on kotimainen sähkö- ja tietoverkkojen sekä -järjestelmien suunnittelija, rakentaja ja huoltaja sekä mittaus- ja tiedonhallinnan palveluiden tuottaja. Voimatel uudistaa
Voimatel Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Myyjä, Siwa Pälkäne -
Myyjät
Etsimme nyt Siwa Pälkäneelle asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot sijoittuvat
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Myyntihaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Etsimme AAA-Palveluille myyntihaastattelijoita, osa-aikaisiin ja kokoaikaisiin työsuhteisiin. Työ sopii erinomaisesti opiskelijalle tai välivuotta viettävälle. Iälläsi tai aikaisemmalla työkokemuksella ei niinkään
Lammervo & Torikka Oy - 2016-06-27 - Pirkanmaa
Myyntijohtaja -
Myynti- ja markkinointijohtajat
Tamperelainen asiakasyrityksemme MarkkinointiAkatemia Oy hakee menestyvään myynti- ja markkinointiorganisaatioonsa dynaamista vetäjää. Edellytyksinä vahva myyntiosaaminen, innostava johtamistaito ja ideoiden tuottaminen.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-23 - Pirkanmaa
Myyntineuvottelija, osa-aikatyö -
Puhelin- ym. myyjät
Kaipaatko lisätuloja 400-1100€ kuukaudessa? Tarvitsetko lisätuloja eläkkeesi lisäksi taikka opiskelujesi takia? Meillä saat loistavan ansiotason tekemällä 10-15 tuntia viikossa aamu- taikka iltavuorossa. Saat koulutuksen
Finnacta Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Myyntineuvottelija(opiskelija) -
Myyntiedustajat
Haemme nyt vielä 7 osa-aikaista asiakas- ja myyntineuvottelijaa iltavuoroomme. Kokemusta emme edellytä, koska meidän koulutuksella tulee alan ammattilaiseksi! Me vaadimme sinulta paljon mutta vastapainoksi maksamme hyvin sekä tarjoamme
Buusteri Oy, Tampere - 2016-04-16 - Pirkanmaa
Pesulatyöntekijä -
Pesulatyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme reipasta pesulatyöntekijää pysyvään työsuhteeseen täyden palvelun autopesulaan Lempäälään. Odotamme sinulta erityisesti hyvää asennetta, halua sitoutua uuteen työympäristöön
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Projekti-insinööri -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Adwatec suunnittelee ja valmistaa tehoelektroniikan vesijäähdytyslaitteita vaativiin sovellutuksiin, kohteena esim. laivat, tuulivoimalat, aurinkoenergia, teollisuus ja sähköverkkojen SVC-laitteet. Tähtäämme korkeatasoisilla
Dexter Oy - 2016-02-22 - Pirkanmaa
Prosessityöntekijä, kemianteollisuus -
Kemianteollisuuden prosessityöntekijät
Amerplast valmistaa korkealaatuisia joustomuovipakkauksia nopeasti liikkuville kuluttajamarkkinoille. Asiakkaitamme ovat mm. elintarvikealan yritykset sekä kaupan alan yritykset. Yritys on perustettu jo vuonna 1952 Tampereella. Amerplastilaisia on
Amerplast Oy - 2016-03-19 - Pirkanmaa
Rakennusmies -
Talonrakentajat
Etsimme asiakkaallemme reippaita rakennusmiehiä vesivahinkosaneerauskohteisiin. Edellytämme kokemusta vastaavasta työstä sekä työturvallisuuskorttia. Oman auton käyttömahdollisuus sekä tulityökortti eduksi.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Rakennustyöntekijöitä keikkatöihin -
Talonrakentajat
TRE / Rakennustyöntekijöitä keikkatöihin Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti
Canvas Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Rehtori -
Opetusalan johtajat
Ruoveden Yhtenäiskoulun rehtorin viran hakuaikaa jatketaan. Yhtenäiskoulu aloittaa 1.8.2016 alkaen. Hakijalla tulee olla asetuksen opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista (1998/986) mukainen rehtorin kelpoisuus. Rehtori vastaa koulun toiminnasta
Ruoveden kunta - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Sähkökeskusasentaja -
Muut sähköasentajat
Pitkät perinteet omaava tamperelainen asiakasyrityksemme valmistaa sähkö- ja automaatioratkaisuja mm. teollisuuden ja sähköurakoitsijoiden tarpeisiin. Tuotanto on keskittynyt pienjännitekeskusten, automaatiokeskusten ja sähkötilaratkaisujen
Suuripää Kujanen Consulting Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Siivooja vaihtuviin kohteisiin -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Etsimme asiakkaallemme ripeää ja oppivaa siivoojaa. Tarjolla on kokopäivätyötä, jossa kohteet vaihtelevat. Työtä on tarjolla joka päivälle ja täysiä päiviä. Asiakkaamme on Pirkanmaalla
Workpower Oy - 2016-03-17 - Pirkanmaa
Vakuutusmyyjä -
Vakuutusalan asiamiehet
Etsimme Tampereella sijaitsevaan asiakasyritykseemme suorarekrytointina VAKUUTUSMYYJIÄ monipuolisten vakuutuspalvelujen pariin. Työ pitää sisällään vakuutustuotteiden ja -palvelujen myyntiä kotitalouksille. Tavoitteena
Alen Consulting Oy - 2016-06-04 - Pirkanmaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
TRE / Varastotyöntekijä Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti jo vuodesta
Canvas Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa