Job Viemärikuvaaja Pirkanmaa Kaivopumppu Kulmala Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Etsimme kokenutta viemärikuvaajaa Kaivopumppu M. Kulmala Oy jatkaa kasvuaan vesi- ja viemärihuollon paikallisena moniosaajana ja hakee palvelukseensa kokenutta viemärikuvaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työtehtävät alkavat touko- kesäkuussa 2016 tai sopimuksen mukaan jo aiemmin. Tehtävään valittavalla tulee olla kokemusta SeeSnake/MiniCam/lpek- kamerakalustosta, WinCan- raportoinnista sekä itsenäinen, asiakasystävällinen ja ratkaisukeskeinen työskentelytapa. Työtehtävät ovat pääasiallisesti kunnallisten viemärilinjojen kuvauksia traktorikamerakalustolla, mutta myös kiinteistöviemäreiden kuvaukset ja kuntokartoitukset ovat merkittävä osa työnkuvaa. Tehtävään valittavalta edellytetään joustavuutta toimimaan myös yrityksen muissa työtehtävissä tarpeen mukaan. Kuvausraporttien laatiminen Suomen Putkistosaneeraus Yhdistyksen standardin mukaisesti asiakkaillemme ja toimenpidesuositusten tekeminen ovat olennainen osa tehtävää. Viemärikuvaajana toimiminen edellyttää BC- luokan ajokorttia sekä kuljettajan ammattipätevyyttä. Lisäksi hakijan tulee esittää voimassa olevat työ- ja tieturvakortit. Tehtävän asemapaikka on Kaivopumppu M. Kulmala Oy:n päätoimipisteessä Lempäälässä. Työtehtävät ovat pääsääntöisesti Pirkanmaan alueella mukaan lukien Pirkanmaan lähikunnat, mutta tarpeen mukaan esimerkiksi Hämeenlinnan seudulla ja myös muualla Suomessa. Haemme tehtävään hyvin motivoitunutta alan ammattilaista, jolla on edelleen halu oppia uutta. Tarjoamme työpaikan kasvavassa vakavaraisessa yrityksessä, jolla on ajanmukainen vaihteleviin työtehtäviin soveltuva uudistuva kalusto ja nuorekas työilmapiiri. Hakemusten käsittely aloitetaan jo hakuajan puitteissa. Hakemukset tehtävään tulee lähettää 31.5.2016 mennessä sähköpostitse toimitusjohtaja Markku Salmiselle, markku.salminen (at) kaivopumppu.fi. Mahdolliset kysymykset yritykseen ja tehtäviin liittyen voit soittaa numeroon 0400 786 860 arkisin klo 9-12.
Työnantajan nimi: Kaivopumppu Kulmala Oy
Työnantajan osoite: Pajalantie 31, 37570 LEMPÄÄLÄ
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiantuntija, yrityspalvelut -
Työnvälittäjät
TYÖPAIKKA KUVAUS: Työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva, työnantajia ja työnhakijoita palveleva paikallishallinnon viranomainen. TE-palvelut järjestetään
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Autopeltiseppä -
Ohutlevysepät
Etsimme asiakkaallemme aluksi osa-aikaista autopeltiseppää. Työ sisältää ajoneuvojen kolarikorjauksia, tuulilasien vaihtoja yms. autokorjaamo tehtäviä työtilanteen mukaan hakemukset osoitteeseen: hakemukset (at) innolinkstaff.fi
Innolink Staff Oy - 2016-04-01 - Pirkanmaa
Back-end & Front-end Developers -
Ohjelmistokehittäjät
Toimitko ohjelmistokehittäjänä ja kaipaat työhösi vaihtelua ja uusia, inspiroivia haasteita? Tahdotko kehittää ja monipuolistaa omaa osaamistasi, mutta nykyisessä työpaikassasi ei näytä olevan tähän
Cinia Solutions Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Elinkeinojohtaja -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme kaupungille ELINKEINOJOHTAJAA. Elinkeinojohtaja vastaa kaupunginjohtajan alaisuudessa kaupungin elinkeinopolitiikan suunnittelusta ja kehittämisestä. Keskeisenä tehtävänä on edistää sekä kansainvälisten
Valkeakosken kaupunki - 2016-04-01 - Pirkanmaa
Energiaratkaisuiden myyjä, Fortum, Tampere -
Myyntiedustajat
Celectus on Shop-In-Shop -konseptin merkittävimpiä osaajia Suomessa. Ammattimaisen, pitkäaikaisen Shop-In-Shop -konseptin rakentaminen vaatii panostuksia, mutta oikein toteutettuna sillä voidaan tavoittaa kymmeniä tuhansia uusia
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-23 - Pirkanmaa
Hieroja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivalle koulutetulle hierojalle tai muulle soveltuvalle hyvinvointipalveluja tuottavalle yrittäjälle tarjolla kalustettu työhuone fysioterapeutin alivuokralaisena. Jos olet tunnollinen ja huolellinen
FysiOte - 2016-05-03 - Pirkanmaa
Hitsausasentaja / Putkihitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
HR-harjoittelija Tampereelle -
Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Opset Oy on yli kymmenen vuoden ajan tuottanut toimiston tukipalveluita sekä henkilöstövuokrauspalveluita OP Ryhmälle. Toimimme kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa ja meitä on
Opset Oy. - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kauppias -
Kauppiaat (pienyrittäjät)
Mahtava tilaisuus eläinrakkaalle! Nyt on elämäsi tilaisuus aloittaa unelmiesi työ ja toimia kauppiaana omassa myymälässäsi, lemmikkieläinten ja mukavien asiakkaiden parissa. Faunatar on vuodesta 1980 toiminut lemmikkieläinliike-ketju,
Eläinsoppi - Animalshop Oy / Faunatar - 2016-03-03 - Pirkanmaa
Kenttämekaanikko, Toyota Material Handling Finland -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Toyota Material Handling Finland Oy hakee KENTTÄMEKAANIKKOA vakituiseen työsuhteeseen Pirkanmaalle. Työ on itsenäistä, asiakkaiden luona tapahtuvaa trukkien huolto- ja korjaustyötä. Edellytämme sinulta Toivomme
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Kiinteistösihteeri -
Johdon sihteerit ja osastosihteerit
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Sinä reipas, oma-aloitteinen sekä kiirettä pelkäämätön kokki tai keittiöalan ammattilainen, jolla on intohimona laittaa loistavaa ruokaa - nyt haussa vakinainen työpaikka lounasravintolaan. Työajat: arkisin
Ravintola Galleria Oy Tampere - 2016-05-15 - Pirkanmaa
Kosmetiikkamyyjä -
Myyjät
Kosmetiikkamyyjän työ on aktiivista ja sosiaalista työtä jossa laadukas ja ystävällinen asiakaspalvelu on kaiken keskiössä. Samalla on kuitenkin oltava rohkeutta niin tuote-esittelyyn kuin asiakkaan ostopäätöksen
Lammervo & Torikka Oy - 2016-05-11 - Pirkanmaa
Kunnossapitoasentaja -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Alma Manu Oy on painamisen ja jakelun ammattilainen. Alma Manuun kuuluu lehtipaino Tampereella sekä Pirkanmaan, Satakunnan ja Lapin jakelutoiminnat. Alma Manu on osa Alma Media -konsernia. Meitä
Alma Media Oyj - 2016-04-12 - Pirkanmaa
LEMPÄÄLÄ / Huoltoasematyöntekijä - kesätyö -
Huoltamotyöntekijät
LEMPÄÄLÄ / Huoltoasematyöntekijä - Kesätyö Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin
Canvas Oy - 2016-03-10 - Pirkanmaa
Maalari -
Rappaajat
Tampereen Maalaus ja Rappaustyöt Oy - 2016-04-13 - Pirkanmaa
Myyjä, Siwa Linnavuori -
Myyjät
Etsimme nyt kesäkauden ajalle Siwa Linnavuoreen asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot
StaffPoint Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
B2B aluemyyntiedustaja Oy Jobspin Ab on kehittänyt hakupalvelun Jobspin Contact. Jobspin Contact (www.jobspin.fi) on helpompi, modernimpi ja osuvampi hakupalvelu. Tavoitteenamme on tulla luonnolliseksi valinnaksi paikallisia palveluja hakeville ja
Oy Jobspin Ab - 2016-05-22 - Pirkanmaa
Palvelukodin vastaava ohjaaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Vastaava ohjaaja 28 -paikkaiseen mielenterveyskuntoutujien asumispalveluyksikköön (12h). Peruskoulutuksena hoitoalan vähintään AMK -tasoinen koulutus (esim. psykiatrinen sairaanhoitaja tai sosionomi). Toivomme kokemusta ryhmien
Metsomäen Palvelukoti Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Palveluvastaava/Kohdevastaava -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Kohdevastaava Tampereelle! Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme aktiivista ja asiakaspalveluhenkistä kohdevastaavaa siivoustyöhön Tampereelle. Työ on vakituinen sekä kokoaikainen, arkisin vuoro viikoin aamu-/iltavuoro,
SOL Palvelut Oy, Tampere - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Cm Hiustalo Oy on parturi-kampaamo-tuoteshop ketjuyritys, jolla on tällä hetkellä 33 liikettä ja yrityksessä työskentelee noin 260 hiusalan ammattilaista. Yritys on aloittanut toimintansa vuonna 2000 ja kasvaa ja kehittyy
CM Hiustalo Oy. - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Purkutyöntekijä, 2 paikkaa -
Talonrakentajat
Etsimme asiakkaallemme PURKUTYÖNTEKIJÖITÄ Tampereella käynnissä oleville ja alkaville työmaille. Työtehtävät koostuvat purku- sekä piikkaustöistä, joista toivomme sinulla olevan aikaisempaa kokemusta.
RenttneR Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Rakennusmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Wanted! Kesäkauden käydessä kohti loppuaan, alkaa konttoreiden laskimet sauhuamaan ja työmaiden aidat nousemaan. Etsimme Tamperelaiseen asiakasyritykseemme reipasta ja toimeliasta raksamiestä, jota kiinnostaa alalla kehittyminen
Voima Rakentaminen Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Rappusiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsitkö keikkatyötä muun elämän oheen? Olisitko sinä etsimämme työntekijä siivoustöihin? Haemme nyt heinäkuuksi RAPPUSIIVOJAA Ylöjärvelle. Toivomme sinulta kokemusta siivoustyöstä
Personalhuset Staffing Group - 2016-05-20 - Pirkanmaa
Ruoka-/kahvilatyöntekijä 20h/vko -
Avustavat keittiötyöntekijät
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-08-17 - Pirkanmaa
Telineasentaja -
Muut rakennustyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme kokeneita telineasentajia määräaikaiseen työsuhteeseen Pirkanmaan alueelle. Edellytämme hakijalta: - Aiempaa kokemusta telineasennuksista - Työturvallisuuskorttia Rekrytointipalvelu Sihti Oy on henkilöstöhallinnon
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Tiimimyyjä -
Myyntiedustajat
Hei, Me olemme Ocean Stone Oy ja meidän juttu on Tiimi. Vuosien varrella on käyty mm. moikkaamassa Arnold Schwarzeneggeria ja ajelemassa firman piikkiin limusiinilla Budapestissa. Meillä toki tehdään myös töitä
Ocean Stone Oy - 2016-05-05 - Pirkanmaa
Timanttiporaaja -
Muut rakennustyöntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-05-25 - Pirkanmaa
Toimistotyöntekijä (kesätyö) -
Yleissihteerit
Elämä on etsimistä. Meille Nordicissa se tarkoittaa oikeiden ihmisten löytämistä. Tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Nordic Henkilöstöpalvelut Oy henkilöstövuokraukseen
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Tampere - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Tutkimushaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
PRO Huippuvalmennus Oy järjestää yliopistojen valintakokeisiin valmentavia kursseja kymmenessä kaupungissa ympäri Suomea. Haemme nyt reippaita markkinointiassistentteja Tampereelle suorittamaan kyselytutkimuksia yliopiston valintakokeiseen
PRO Huippuvalmennus Oy - 2016-03-18 - Pirkanmaa