Job Ylihoitaja Kanta-Häme Kanta-Hämeen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Tule hoitotyön johtajaksi Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Ylihoitajana työskentelet sekä konservatiivisella että operatiivisella tulosalueella tulosalueylihoitajien työparina. Tehtävään liittyy myös asiantuntijavastuita, jotka tarkentuvat myöhemmin toimenkuvan täsmentyessä. Hoitotyön johtajana vastaat moniammatillisessa yhteistyössä mm. laadukkaasta asiakaspalvelun johtamisesta, hoitotyön henkilöstöjohtamisesta sekä ammatillisen osaamisen kehittämisestä. Hoitotyön esimiehenä osallistut asiakkaiden palveluprosessien ja sairaalatoimintojen kokonaisuuden uudistamiseen. Perustehtävänä on asiakkaiden hyvä, laadukas hoito ja palvelukokemus. Arvostamme johtamiskoulutusta, kokemusta keskijohdossa työskentelystä, kykyä organisoida ja kehittää työyksiköiden toimintaa muuttuvissa tilanteissa sekä hyviä yhteistyötaitoja. Lisäksi arvostamme kokemusta asiakkuuden ja osaamisen johtamisesta sekä niihin liittyvää kehittämisosaamista. Edellytämme: yliopistossa suoritettu tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulutytkinto ja siihen liittyvänä terveydenhuollon ammattitutkinto sekä kokemusta toimialalla. Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan mahdollisimman pian valintapäätöksen saatuaan määräajassa. Palkkaus ja muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Viran täytössä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri tuottaa erikoissairaanhoidon palveluja 11 jäsenkunnan 176 000 asukkaalle Hämeenlinnan ja Riihimäen yksiköissä. Henkilöstömäärä on noin 2 000. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri tarjoaa osaavaa asiakaslähtöistä erikoissairaanhoitoa, Sinua kuunnellen. Hämeenlinnasta ja Riihimäeltä on lyhyet matkat ja hyvät kulkuyhteydet pääkaupunkiseudulle ja Pirkanmaalle. Kanta-Hämeen keskussairaala on savuton sairaala.
Työnantajan nimi: Kanta-Hämeen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
Työnantajan osoite: Ahvenistontie 20, 13530 HÄMEENLINNA
Työn lyhyt kuvaus: Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Maa: Suomi
Alue: Kanta-Häme
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Tilausliikenne Atro Vuolle Oy - 2016-09-10 - Kanta-Häme
Asiakasneuvottelija -
Myyntiedustajat
Suoramarkkinointi Mega Oy on v.1986 perustettu, Suomen johtava puhelimitse tehtävään markkinointiin erikoistunut yritys. Toimimme 16 paikkakunnalla työllistäen n. 400 henkeä. Kuulumme vahvasti kehittyvän Alma Media Oyj
Suoramarkkinointi Mega Oy - 2016-06-01 - Kanta-Häme
Elintarviketyöntekijä -
Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Herkkumaalle elintarviketyöntekijöitä Tuulokseen. Odotamme sinulta aikaisempaa kokemusta tuotantotyön tehtävistä ja sinulla on voimassa oleva hygieniapassi. Tarkka ja huolellinen työote ovat
CityWork Häme Oy - 2016-06-22 - Kanta-Häme
Erityisopettajan virka, Omaura -
Erityisopettajat
Karan koulussa on uudelleen haettavana erityisopettajan virka, johon kuuluu Omaura-luokan opetus. Luokka opiskelee ns. joustavan perusopetuksen suunnitelman mukaan. Aikaisemmat hakemukset otetaan huomioon. Virka täytetään 1.8.2016 alkaen.
Riihimäen kaupunki - 2016-02-18 - Kanta-Häme
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa nuorelle lievästi kehitysvammaiselle naishenkilölle. Työnantajana toimii avustettavan isoäiti. Avustajan kanssa on tarkoitus ainakin shoppailla, ulkoilla ja käydä Vesihelmessä
Anonyymi työnantaja - 2016-07-28 - Kanta-Häme
Hiekkapuhaltaja -
Muut puhdistustyöntekijät
Banssi on täyden palvelun henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi Häme Oy - 2016-06-22 - Kanta-Häme
Hitsaaja (mig) -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Etsimme asiakasyrityksellemme kahta ammattitaitoista ja kuvienlukutaitoista HITSAAJAA. Työ on pääasiassa mig-hitsausta. Työ on alkuun muutaman kuukauden projekti, mutta hyvällä työntekijällä mahdollisuus jatkaa
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-13 - Kanta-Häme
Hyllyttäjä -
Myyjät
Johdin on Suomen suurin vähittäiskaupan myynninedistämiseen keskittynyt täyden palvelun markkinointitoimisto. Teemme kuluttajaa aktivoivaa markkinointia lähellä ostopäätöshetkeä sekä valtakunnallisia
Markkinointitoimisto Johdin Oy - 2016-04-15 - Kanta-Häme
Kassatyöntekijä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Haemme asiakasyrityksellemme kassatyöntekijää Hämeenlinnaan. Työtehtäviin kuuluu pääsääntöisesti kassatyöskentely ja asiakaspalvelu, tarvittaessa myös tietojen tallennus sekä muut myymäläympäristön
Eilakaisla Oy - 2016-08-02 - Kanta-Häme
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme asiakkaallemme kokkia tarvittaessa kutsuttavaan työsuhteeseen. Työtehtäviisi kuuluu lounasruuan valmistus ja pitopalvelutoimeksiantojen ruokien sekä kahvitarjottavien valmistaminen. Osallistut tarvittaessa myös muihin keittiön
Henkilöstöpalvelu Syrjälä Oy/ VMP Group - 2016-06-22 - Kanta-Häme
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Etsimme kokenutta, omalla toiminimellä toimivaa ja itsenäiseen työhön tottunutta remonttimiestä jolla on kokemusta erilaisista rakennus-ja saneeraustöistä. Työkohteet pääasiassa Hämeenlinnan alueella.
Pestone Oy - 2016-03-30 - Kanta-Häme
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Toimi Haemme lähihoitajaa Hämeenlinnan kaupungin ikäihmisten hoidon ja hoivan palvelualueelle. Ensisijainen työyksikkö on 16-paikainen tehostetun palveluasumisen yksikkö Birgittakoti. Birgittakodissa toteutetaan omahoitajuutta.
Hämeenlinnan kaupunki - 2016-09-10 - Kanta-Häme
Lehtori, englannin kieli -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Virka Englannin opettajan määräaikainen viransijaisuus 1.8.2016-31.7.2017. Opetusta 24h/vko 3-6 luokilla. Kelpoisuusvaatimukset: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Palkkaus
Forssan kaupunki - 2016-05-15 - Kanta-Häme
Luokanopettajan virka nro 0082 -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Tammelan kunnan perusopetuksessa julistetaan haettavaksi määräaikaista täyttämistä varten luokanopettajan virka nro 0082 ajalle 15.8.2016-21.12.2016, sijoituspaikka Teuron koulu. Pyydämme jättämään
Tammelan kunta - 2016-05-25 - Kanta-Häme
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
KotiSun Group Oy on valtakunnallinen, laadukkaisiin käyttövesi- , lämpöjohto- ja viemärisaneerauksiin erikoistunut yritys. Toteutamme vuosittain yli 2500 saneerausta Suomessa. Toteutamme saneeraukset omakotitaloihin ja pienkiinteistöihin.
Pirkanmaan LVI-tekniikka Oy - 2016-02-15 - Kanta-Häme
Ohjaaja, kesä, Eteva, Loppi -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Seuturekry Oy - 2016-05-13 - Kanta-Häme
Prosessikoordinaattori -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Hakuaikaa on jatkettu. Aikaisemmin saapuneet hakemukset huomioidaan automaattisesti. Haemme prosessikoordinaattoria asiantuntijatehtäviin taloushallintoprosesseihin Palkeiden Osaamiskeskus-tulosyksikköön. Prosessikoordinaattori toimii taloushallinnon
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus, Hämeen - 2016-07-15 - Kanta-Häme
Rakennusapumiehiä Jokioisiin HETI -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Asiakasyrityksemme Maalaus- Saumausneliö on Etelä-Suomen alueella toimiva rakennusalan yritys. Työn kuvaus: Haemme kahta rakennusapumiestä Jokioisissa sijaitsevaan kohteeseen. Työt alkavat heti ja jatkuvat noin kuukauden. Hyvällä
Adecco Finland Oy, Hyvinkää - 2016-08-10 - Kanta-Häme
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
RMK-Remontit Oy - 2016-04-13 - Kanta-Häme
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Vanhan Kutomon Hoivakoti Pumpuli tarjoaa ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista ikäihmisille kahdessa eri yksikössä Hoivakoti Pumpulissa ja Hoivakoti Pellavassa. Hoivakoti Pellavassa on erikoistuttu muistisairaiden ikäihmisten
Esperi Care Oy - 2016-03-04 - Kanta-Häme
Sairaanhoitaja, osasto P2 -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haettavana 2 sairaanhoitajan toimea. Toimien ensisijainen sijoituspaikka on Hämeenlinnan yksikön akuuttipsykiatrian suljettu vuodeosasto P2. Sairaansijoja osastolla on yhteensä 17, joista 4 sairaansijaa on varattu vaativaa pitkäaikaiskuntoutusta
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-02-18 - Kanta-Häme
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-08-02 - Kanta-Häme
Sosiaalityöntekijä vammaispalveluun -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme vammaistyön tiimiimme vahvaa sosiaalityön ammattilaista, jolla on kokemusta vammaispalvelussa tehtävästä työstä ja kiinnostusta palveluiden kehittämiseen yhdessä asiakkaiden ja ammattilaisten kanssa.
Riihimäen kaupunki - 2016-03-19 - Kanta-Häme
Suuhygienisti -
Suuhygienistit
Haemme Janakkalan ja Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueelle SUUHYGIENISTIÄ sijaisuuteen. Tule joukkoomme Janakkalan ja Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueelle Janakkalan terveyskeskukseen monipuoliseen tiimityöhön
Janakkalan kunta - 2016-02-15 - Kanta-Häme
Tehtaanedustaja ovi- ja ikkunamyyntiin -
Myyntiedustajat
Tehtaanedustajia ovi- ja ikkunamyyntiin Tässä se on. Tilaisuus kuulua Suomen parhaaseen suoramyyntiorganisaatioon, jossa sinua autetaan menestymään ja mielipidettäsi arvostetaan ja kuunnellaan! Me myymme suomalaisiin koteihin
Kaskipuu Oy - 2016-02-15 - Kanta-Häme
Tiiminjohtaja -
Henkilöstöjohtajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme tiimimme lisää menestyjiä ja tarvitsemme nyt muutaman oma-aloitteisen, johtajahenkisen ja kunnianhimoisen tiiminjohtajan.
Golden Opportunity Finland Oy - 2016-09-10 - Kanta-Häme
Tuotantojohtaja, teollisuus -
Teollisuuden tuotantojohtajat
Envor muodostuu useasta vahvasta ympäristöalan yrityksestä. Tarjoamme valtakunnallisesti ympäristöhuollon kokonaispalveluita teollisuudelle, jätehuoltoyhtiöille, kaupalle ja julkiselle sektorille sekä Forssan alueella
Envor Group Oy - 2016-06-27 - Kanta-Häme
Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-05-15 - Kanta-Häme
Viikonloppusiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-08-17 - Kanta-Häme
Vuoropäällikkö, Café Bar Skogster -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme iloiseen joukkoomme uutta ja taitavaa vuoropäällikköä! Café Bar Skogster palvelee Hämeenlinnan keskustassa neljänä päivänä viikossa, keskiviikosta lauantaihin. Päivisin kahvilana ja
Skogster Ravintolat Oy - 2016-08-02 - Kanta-Häme