Job Ympäristötekniikan insinööri unspecified Ecolan Oy - Työtarjoukset
NGZhNjVhM2UtYWMwNC00MWM2LWE5MTYtYzFkZGFhYWFiOTBjIDgx
reference: 4fa65a3e-ac04-41c6-a916-c1ddaaaab90c
documentId: 9784294
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1544170502144
Työnimike: Ympäristötekniikan insinööri
Työnkuvaus:
Ecolan Oy on edelläkävijä suomalaisen kiertotalouden alalla. Olemme kehittäneet tuotteita ja palveluita teollisten sivuvirtojen hyötykäyttöön jo kahden vuosikymmenen ajan. Luomme kestävää kasvua niin asiakkaillemme kuin yhteiselle elinympäristöllemme.
Haemme joukkoomme Ecolanille
ympäristöinsinööriä
Tehtäviisi kuuluu aluksi tuotantolaitostemme ympäristöraportointiin, ympäristöjärjestelmän rakentamiseen sekä kemikaali- ja tuoteturvallisuuden hallintaan liittyviä tehtäviä. Myöhemmin osallistut monipuolisesti myös muihin organisaation ympäristöasioiden hallintaan liittyvien tehtävien hoitamiseen.
Työtehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää työ- tai koulutuksen kautta hankittua kokemusta ylempänä mainituista tehtävistä, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä ratkaisuhakuista ja analyyttistä toimintatapaa. Lisäksi sinulla tulee olla tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Arvostamme itsensä johtamiskykyä, kehittämislähtöistä asennetta ja monipuolista perehtyneisyyttä ympäristöalan kehitykseen. Menestyt mielenkiintoisissa tehtävissä parhaiten, jos sinulla on hyvät it-taidot, kykyä hallita isoja kokonaisuuksia sekä motivoidut uusien haasteiden kohtaamisesta ja uuden oppimisesta.
Tarjoamme sinulle erinomaisen mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti kanssamme. Ympäristöinsinöörinä tulet työskentelemään yrityksessä näköalapaikalla, jossa pääset soveltamaan esimerkiksi ympäristötekniikan, luonnontieteiden ja ympäristölainsäädännön tuntemustasi.
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva. Aloitusajankohta on mahdollisesti jo joulukuussa sopimuksen mukaan. Työpaikka sijaitsee Tampereen toimipisteessämme (Kalevantie 2), mutta tehtävät edellyttävät myös matkustusvalmiutta. Tarjoamme työntekijöillemme kulttuuri- ja liikuntaedun. Tehtävän palkkaus sopimuksen mukaan. Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi 18.12. klo 16:00 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä antaa ympäristöasiantuntija Leena Hirvonen, leena.hirvonen (at) ecolan.fi
Kutsumme sopivat henkilöt haastatteluun jo hakuaikana ja haku voidaan päättää heti sopivan henkilön löydyttyä.
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C2143
abstractJV_contact_0:
leena.hirvonen (at) ecolan.fi
positionTypeCode: directhire
Työnantajan nimi: Ecolan Oy
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Asentaja, raskas autokalusto -
Nelostien Korjaamo Oy on vuonna 2013 perustettu raskaankaluston korjaamo. Toimimme raskaankaluston korjaajana perävaunuissa, kuorma-autoissa, puutavaranostureissa ja monessa muussa. Korjaamomme on valmistunut 2015 ja on varusteltu kaikilla uusimmilla korjausvalmiuksilla. Haemme osaavaan joukkoomme
nelostien korjaamo oy - 2018-08-08 - unspecified
Asentaja -
Ulvilan Konepaja Oy on vuonna 1952 perustettu perheyritys. Olemme perinteinen, keskiraskaaseen konepajateollisuuteen keskittynyt alihankintayritys. Monipuolisiin palveluihimme kuuluvat hitsaus, koneistus, koneiden osien valmistus sekä koneiden ja laitteiden rakentaminen mekaanisesti valmiiksi asiakkaidemme
Ulvilan Konepaja Oy - 2018-08-16 - unspecified
Asiakaspalveluhenkilö / toimistotyöntekijä -
LIS Group Oy on Suomessa ja osittain kansainvälisestikin toimiva yritysten HSQE (Health, Safety, Quality, Environment) -asioiden kehittämiseen keskittyvä yritys. Pääosa toiminnastamme liittyy erilaisten koulutustilaisuuksien järjestämiseen, joihin voit tutustua esimerkiksi sivustoIllamme www.lis.fi
LIS Group Oy - 2019-02-21 - unspecified
Henkilökohtainen avustaja -
Haluatko tehdä työtä, jolla on merkitystä? Tule meille henkilökohtaiseksi avustajaksi!HaemmeHENKILÖKOHTAISIA AVUSTAJIAvakituisesta kokopäiväiseen ja osa-aikaiseen työsuhteeseen sekä keikkatöihin. Kotipalvelu Mehiläisessä tarjoamme sinulle itsellesi sopivat työajat mielenkiintoisen ja merkityksellisen
Mehiläinen Oy - 2019-02-21 - unspecified
Hitsaamon työnjohtaja -
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvumme on ollut nopeaa. Onnistumisemme taustalla
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-12-11 - unspecified
Käyttöinsinöörejä -
Haemme OlkiluotoonKÄYTTÖINSINÖÖREJÄMeillä on mielenkiintoisia työtehtäviä! Haemme nyt käyttöinsinöörejä käyvien laitosyksiköiden käytön asiantuntijatehtäviin.Syvällisen käytön koulutuksen jälkeen sinulla on mahdollisuus suuntautua OL1/OL2-ydinvoimalaitosyksiköiden käyttötehtäviin
Teollisuuden Voima Oyj - 2019-09-01 - unspecified
Kirjaamissihteeri -
TYÖPAIKAN ESITTELYMiltä kuulostaisi työskennellä suunnannäyttäjänä yhteiskunnan hyväksi? Maanmittauslaitoksessa tuotetaan tietoa, palvelua ja tutkimusta Maasta. Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä
Maanmittauslaitos - 2019-05-03 - unspecified
Kirvesmies -
Etsimme asiakasyrityksellemme PIRKANMAAN alueelle ammattitaitoista jaluotettavaa KIRVESMIESTÄ uudis-ja saneerauspuolen työtehtäviin.Työntekijöiltä odotamme:- kokemusta vastaavista työtehtävistä- voimassa olevaa työturvallisuuskorttia- ajokorttia sekä oman auton käyttömahdollisuuttaKyseisestä
Smile Henkilöstöpalvelut Oyj - 2018-12-11 - unspecified
Klinikkaeläinhoitaja -
Eläinsairaala Evidensia Oulu uudistuu ja kesällä 2019 olemme kattavasti varusteltu päivystävä eläinsairaala. Uusi eläinsairaala palvelee lemmikkejä laajasti koko Pohjois-Suomen alueelta. Eläinsairaala Evidensia Oulu tulee tarjoamaan lemmikeille koko hoitoketjun ennaltaehkäisevästä terveydenhoidosta
Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy - 2019-06-14 - unspecified
Lastenliikunnanohjaaja -
Etsitään urheilukouluihin lastenliikunnanohjaajia Leppävaaran ja Espoonkeskuksen alueelle 5-15 v ryhmiin arki-iltaisin. Olethan 18-vuotta täyttänyt ja omaat joko yleisurheilutaustaa (isompien ryhmät) tai olet esimerkiksi liikunnanalaa opiskeleva. Koulutamme tarvittaessa
Leppävaaran Sisu Ry - 2018-08-29 - unspecified
Maanrakennustyöntekijä -
Rewolt Henkilöstöpalvelut on kotimainen, yksityisomistuksessa oleva nuorekas henkilöstöpalveluita tuottava yritys.Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoisia maanrakennustyöntekjöitä kohteisiin Helsinkiin. Työtehtävät vaihtelevat kohteittain.Odotamme hakijoilta,- voimassaolevaa työturvallisuuskorttia-
Rewolt Henkilöstöpalvelut - 2019-03-20 - unspecified
Myyjä -
Clas Ohlson on moderni vähittäiskauppaketju, joka jatkaa kasvuaan niin kokonsa puolesta kuin suosiollakin mitattuna. Rakastamme uusia haasteita ja projekteja ja pyrimme aina löytämään käteviä ja käytännöllisiä ratkaisuja. Haluamme olla avuksi ja jakaa tietoa. Olemme erittäin ylpeitä siitä,
Clas Ohlson Oy - 2019-06-28 - unspecified
Myyjä -
GJ Cosmetics OyEtsimme motivoitunutta ja ahkeraa myyjää Jyväskylään myymäänkosmetiikkatuotteita kaupalle. Haemme työntekijää, joka voisi 20h-40h viikossa. Tunti määrästä on mahdollista keskustella.Kokemus myynti- tai kosmetiikka-alalta auttaa, mutta ei vaadita.Työ on miltei yksinomaan
GJ Cosmetics Oy - 2019-03-06 - unspecified
Myynti- ja postityöntekijä -
Haetaan Artebia Design Oy:lle kassatyöntekijää hoitamaan Postipistettä ja tarvittaessa Design-myymälän puolella myynti- ja kassatyöskentelyä. Tarjoamme työvuoroja n. muutamana päivänä viikossa. Työvuorot sijoittuvat arkipäiviin ja
Artebia Design Oy - 2018-08-14 - unspecified
Myyntiedustaja -
Tukkumyynti Mikko Keskinen on vuonna 1991 perustettu tuonti ja tukkuliike. Emme ole perehtynyt tiettyyn tuoteryhmään,vaan tavaraa on laidasta laitaan. Haemme myyntiedustajaa,alueena koko suomi. Asiakkaamme ovat halpa/sekatavara/rauta/maatalouskauppoja. Ota rohkeasti yhteyttä, ja lähetä
tukkumyynti mikko keskinen oy - 2018-08-16 - unspecified
nosto-oviasentaja -
Haemme pääkaupunkiseudulle ja Tampereen alueelle freelancer -asentajaa pääasiassa autotallinovien asennuksiin avaimet käteen periaatteella. Ideana on purkaa vanhat ovet ja tehdä pielitöineen uusi ovi asiakkaalle, jonkin verran myös ulko-ovien asennuksia. Arvostamme asiakaspalvelutaitoja suuresti,
Turner Ovipalvelu Oy - 2019-03-22 - unspecified
Personlig hjälpare -
Elämäsi Adato Oy är ett finskt företag specialiserad inom personlig assistans med över 10 års erfarenhet runtom hela landet. Vi är ett växande företag med många nya och spännande utmaningar framför oss. Vi söker till vårt team nya personliga assistenter som vill vara med och skapa en bättre
Elämäsi Adato Oy - 2019-03-20 - unspecified
Rakennusmies Turkuun -
Etsimme asiakkaallemme Turkuun ammattitaitoista rakennusmiestä kipsilevyjen ja teräsrankojen asennukseen. Aiemmn työkokemuksen lisäski edellytyksiin kuuluu suomen kielen taito ja voimassa oleva työturvallisuuskortti. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan, sekä työvarusteet
Maximus Oy - 2018-08-25 - unspecified
Rakennussiivooja -
Haemme asiakkaallemme Helsinkiin, Vantaalle ja Espooseen RAKENNUSSIIVOOJIAmääräaikaisiin työsuhteisiin. Toivomme sinulta kokemusta siivouksesta tai töistä rakennustyömailla. Työt alkavat sopimuksen mukaan. Mikäli olet valmis työskentelemään ulko- ja sisätiloissa sekä asenteesi on kunnossa,
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-11-22 - unspecified
Raportoinnin osaaja -
DHL Global Forwarding (Finland) Oy hakee aktiivista, tarkkaa ja analyyttistä raportoinnin osaajaa koordinoimaan ja kehittämään DGF Suomen asiakas- ja toimitustäsmällisyysraportointia tiiviissä yhteistyössä myynnin, Business Controlling -tiimin ja kehitystoimintojemme kanssa.Tehtävä on osa-aikainen
DHL Global Forwarding (Finland) Oy - 2018-12-18 - unspecified
Riskianalyytikko/ Senior Riskianalyytikko -
POP Pankki -ryhmä on suomalainen finanssiryhmittymä, johon kuuluu 26 POP Pankkia, verkossa toimiva vakuutusyhtiö Suomen Vahinkovakuutus Oy (POP Vakuutus), POP Pankkien yhteenliittymän keskusluottolaitos Bonum Pankki Oyj ja keskusyhteisö POP Pankkiliitto osk. Haemme POP Pankkiliittoon RISKIANALYYTIKKOA
POP Pankkiliitto osk - 2019-06-26 - unspecified
Sairaanhoitaja, Martinlaakson terveysasema -
Vantaan kaupunki, sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala, terveyspalvelutMartinlaakson terveysasemaMartinlaakson terveysasema, Laajaniityntie 3, neljäs kerrosTyösuhteen kesto: Määräaikainen 10.06.2019 tai sopimuksen mukaan - 31.12.2019Hei sairaanhoitaja,Tervetuloa töihin Martinlaakson terveysasemalle!
Vantaan kaupunki - 2019-05-18 - unspecified
Taloushallinnon trainee, Greenstep Academy -
Haemme Greenstep Academy -ohjelmaan uransa alkupuolella olevia tulevaisuuden taloushallinnon superosaajia. Osallistujilla on ideaalisti työkokemusta kirjanpidon parista 0,5-2 vuotta ja he voivat olla opintojensa loppuvaiheessa olevia opiskelijoita tai vastavalmistuneita. Rekrytoimme Greenstep Academy
Greenstep Oy - 2019-05-29 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-12 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-10-26 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-10-01 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-09-10 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-12-06 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-12-20 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-12-22 - unspecified