Job Yrittäjä Etelä-Karjala Kunto-Mimosa - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Jos etsit työtä ja olet miettinyt oman pienen yrityksen perustamista yksin tai yhdessä toisen kanssa, niin tässä sinulle hieno mahdollisuus! Etsimme yritykselle jatkajaa. Myynnissä Lappeenrannan keskustassa sijaitseva hyvämaineinen tunnettu hoitoalan yritys (ml. laitteet, asiakkaat, koulutus). Ihanteellinen hierojille, sairaanhoitajille, terveydenhoitajille, fysioterapeuteille, kosmetologeille jne., mutta mahdollinen myös ilman alan koulutusta, koska autamme alkuun yrityksen toiminnassa ja koulutamme tarvittaessa joihinkin hoitoihin. Hyvät, isot katutason näyteikkunat pääkadulle, jolloin myös loistavat mahdollisuudet tuotteiden ja hoitojen mainostamiseen. Monipuolinen hoito ja palvelutarjonta. Osa hoidoista ja palveluista on ainutlaatuisia alueella. Valmis, toimiva kokonaisuus; ei ole välttämätöntä remontoida. Pienet kiinteät kustannukset. Vakiintunut asiakaskunta, mutta myös uusia asiakkaita. Liikuntapöydät kaikenikäisille, kokoisille ja kuntoisille. Hyvälaatuinen solarium, jonka kaikki lamput uusittu maaliskuussa 2015. Avarat tilat mahdollistavat esim. erilaisten kurssien, koulutusten ja tilaisuuksien järjestämisen. Erilaisia hintavaihtoehtoja alk. 35.000 €. Kannattaa kysyä lisää!
Työnantajan nimi: Kunto-Mimosa
Työnantajan osoite: Valtakatu 39, 53100 LAPPEENRANTA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Maa: Suomi
Alue: Etelä-Karjala
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Betonityöntekijä -
Betonirakentajat ja raudoittajat
Haemme BETONITYÖNTEKIJÄÄ Haemme betonityöntekijää työskentelemään betonilattioita tekevään yritykseen Etelä-Karjalan ja Kymen alueelle. Työ on pitkälti betonilattioiden tekemistä,
VMP GROUP / Fegato Oy - 2016-04-13 - Etelä-Karjala
Jakeluverkkoasentaja -
Rakennussähköasentajat
Eltel on johtava eurooppalainen teknisten palveluiden toimittaja infraverkkotoimialalla, joka palvelee yhteiskunnan kriittisiä infrastruktuuriverkkoja. Toiminta jakaantuu kolmeen segmenttiin: Power, Communication ja Transport & Security. Toiminta-alueina
Eltel Networks Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
I.B. Holvi Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala
Kotiavustaja -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Kotiapulainen, avustaja, lastenhoitaja, siivooja, kokki Tässä muutama ammatti, jotka hallitset luontevasti asiakkaan kodissa. Luonteeltasi olet luotettava, rehellinen, avoin, ystävällinen, joustava, työtä pelkäämätön,
Simolan kotityöpalvelut - 2016-03-25 - Etelä-Karjala
Kotimyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Haemme myyntineuvottelijoita kotoa tehtävään puhelintyöhön. Tuotteina meillä on Suomen suurimpien kustantajien aikakausilehdet. Voit työskenellä joko verokortilla tai yrittäjäpohjalta. Valittavilta henkilöiltä
Global Suncan International Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala
Kunnossapidon oppisopimuskoulutus, Efora Oy -
Muut sähköasentajat
Efora Oy tuottaa teollisuudelle kilpailukykyä älykkäämmällä kunnossapidolla. Toimimme yhdeksällä paikkakunnalla Suomessa noin 920 ammattilaisen organisaatiolla. Tehdaskohtaisesti vastaamme asiakkaiden tuotantolinjojen
Efora Oy - 2016-08-02 - Etelä-Karjala
lähihoitaja -
Lähihoitajat
Tehtävään tarvitaan napakka työtä pelkäämätön henkilö ja ajokortti välttämätön. Työ auttajakäyntejä ikäihmisten luona ja on kotoa käsin tehtävää
Imatran TurvaHoiva Oy - 2016-06-22 - Etelä-Karjala
Lähihoitajan vuorotteluvapaan sijaisuus -
Lähihoitajat
Kelpoisuutena lähihoitajan tehtävään on terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun asetuksen mukainen nimikesuojattu perus- tai lähihoitajan tutkinto. Kyseessä on lähihoitajan vuorotteluvapaan sijaisuus
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2016-02-15 - Etelä-Karjala
Levyseppä-hitsaajia Imatralle -
Ohutlevysepät
Global Work on vastuullinen ja luotettava auktorisoitu rekrytointialan yritys. Palveluita ovat esimerkiksi Insights Discovery - esimies-, tiimi- sekä vuorovaikutusvalmennukset, SHL:n kompetenssipohjaiset soveltuvuusarvioinnit, Glow coaching - henkilöstön-
Global Work, Lappeenrannan Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Etelä-Karjala
Muu moottoriajoneuvojen asentaja ja korjaaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Myllys Yhtiöt Oy - 2016-08-10 - Etelä-Karjala
Muu myymäläesimies -
Myymälän esimiehet
Silmäasema-ketju tarjoaa asiakkailleen kaikki silmäterveyteen ja näkemiseen liittyvät tuotteet ja palvelut ainutlaatuisella tavalla. Silmäasema-ketju toimii optisessa vähittäiskaupassa yli 120 omalla ja yrittäjävetoisella
Silmäasema Fennica Oy - 2016-04-15 - Etelä-Karjala
Myyjä -
Myyjät
Etsimme osa-aikaista myyjää Lappeenrannan keskustassa sijaitsevaan lastentarvike liikkeeseen. työtä vähintään 18h/vk. loma-aikoina ym. mahdollista saada enemmänkin tunteja. Etsimämme henkilö pystyy myös
Crocoliini Oy - 2016-03-02 - Etelä-Karjala
Myyjä -
Myyjät
Haemme Suomen Lähikauppa-ketjun työntekijätarpeeseen MYYJIÄ LAPPEENRANNAN JA IMATRAN ALUEELLE. Työtehtävät sisältävät päivittäistavarakaupan kassatehtäviä sekä myös muita
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala
Myyjä Tele Finlandille, Lappeenranta -
Myyntiedustajat
Tele Finland on kasvava ja asiakasystävällinen operaattori, jolla on jo yli neljä vuotta peräkkäin ollut tutkitusti Suomen tyytyväisimmät matkapuhelinasiakkaat.Tele Finlandilla on jo yli puoli miljoonaa matkapuhelinliittymäasiakasta.
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Etelä-Karjala
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Etelä-Karjalan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin etelä-karjalaan. Toimittamamme sähkö
Contact &Travel Finland Oy - 2016-07-15 - Etelä-Karjala
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Etsimme uuteen toimipisteeseemme Lappeenrantaan MYYNTINEUVOTTELIJAA Myyntineuvottelijana vastaat asiakkaan tarpeeseen ja etsit hänelle sen ratkaisun, jonka hän tarvitsee. Asiakastyytyväisyys on tärkeää ja motivaatiosi myyntityöhön
Sigma Trukit Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala
Myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Yrityksemme toimii markkinoinnin ja mainonnan alalla. Olemme mediakanavien tuotantolaitos, jonka tehtävänä on toimittaa parhaiten mainonnan viestit kohderyhmälle. Asiakkaidemme tarpeiden kuuntelu, ajankohtaisten trendien seuranta ja
Makton Media Channels Oy - 2016-02-25 - Etelä-Karjala
Opettaja, vieras kieli -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Lemin kunnassa julistetaan haettavaksi englannin kielen lehtorin viransijaisuus ajalle 11.8.2016-3.6.2017. Viran sijoituspaikkana on Lemin koulukeskus, Punaportinkatu 7, Lemi. Tehtäviin kuuluu englannin kielen opetuksen lisäksi myös venäjän
Lemin kunta - 2016-06-22 - Etelä-Karjala
Puutarhatyöntekijä -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Tirilän Puutarha Ky - 2016-04-18 - Etelä-Karjala
RASKAAN KALUSTON MEKAANIKKO-LAPPEENRANTA -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Keski- ja Itä-Suomen Scania-yksiköllä on palvelukeskukset Jyväskylässä, Kotkassa, Kouvolassa, Kuopiossa ja Lappeenrannassa Haemme Scania-keskukseen Lappeenrantaan RASKAAN KALUSTON MEKAANIKKOA Raskaan kaluston mekaanikkona
Scania Suomi Oy - 2016-02-23 - Etelä-Karjala
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Teerenpeli Yhtiöt avaa huhti-toukokuussa Lappeenrannan Rauhaan, Holiday Club -kylpylän kupeeseen Teerenpeli Saimaa -ravintolan. Haemme uuteen Teerenpeli Saimaa -ravintolaan sesonkityöntekijöitä. Odotamme sinulta reipasta ja iloista
AV-Ravintolat Oy - 2016-04-12 - Etelä-Karjala
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan
UPM-Kymmene Oyj - 2016-02-18 - Etelä-Karjala
Sosiaalityöntekijä sijaisuus -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Aikuissosiaalityössä sosiaalityöntekijän vuorotteluvapaan sijaisuus ajalla 1.5. -31.8.2016. Kelpoisuutena tehtävään on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain mukainen
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2016-04-15 - Etelä-Karjala
Taksinkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Kajon Oy on vuonna 1997 toimintansa aloittanut, henkilöliikenteeseen erikoistunut yhtiö. Tärkeimmät asiakasryhmämme ovat yritysten ja kuntasektorien lisäksi monet matkatoimistot ja majoitusliikkeet. Haemme nyt Lappeenrantaan
Kajon Oy - 2016-05-28 - Etelä-Karjala
Tekninen myyjä -
Myyjät
Jarmika Oy on teknisen alan maahantuonti- ja suoramyyntiyritys. Toimimme pääasiallisesti maansiirtourakoitsijoiden, kuljetusliikkeiden, maatalouden, korjaamoiden ja teollisuuden aloilla ja vastaamme ammattiasiakkaidemme tarpeisiin. Pääasiallisia
Jarmika Oy - 2016-05-15 - Etelä-Karjala
Yrittäjä -
Haluatko sinä Country French -tuotteiden yrittäjäpohjalta toimivaksi itsenäiseksi jälleenmyyjäksi? Country French -tuotteet ovat kotimaisia, päästöttömiä, luontoystävällisiä ja turvallisia sisustusmaaleja ja tuoteperheeseen kuuluu
Aava Coatings - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Yrittäjä -
unspecified
Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Karjala
Yrittäjä -
Haetaan yrittäjää/yrittäjäpariskuntaa funkkishuvila Villa Hellerantaan. Villa Helleranta sijaitsee Kokemäenjoen rannalla Ulvilassa, Satakunnassa. Tehtaanjohtajan kodiksi v. 1939 rakennettu arvokiinteistö kauniine puutarhoineen tarjoaa upeat puitteet monenlaiseen liiketoimintaan.
Palvelukoti Villa Helleranta - 2016-06-22 - Satakunta
Yrittäjä -
Etsitään jatkajaa kirppistoiminnalle. Kirpputori on erikoistunut lasten tarvikkeisiin ja toiminta on alkanut 02/2012. Kirpputorilla on looseja 43 kappaletta ja tilat isommille tavaroille, yhteensä tilaa on noin 100 m2. Yrityksellä on vakiintunut asiakaskunta myös ympäröivistä
Lasten Kirppis Karuselli - 2016-03-11 - Satakunta
Yrittäjä -
Oletko ajatellut yrityksen perustamista, mutta idean toteuttaminen tuntuu kaukaiselta haaveelta? Jatka lukemista, sillä saatat olla etsimämme henkilö! Etsimme kasvavaan joukkoomme yrittäjiä, joille haluamme tarjota mahdollisuuden yrittäjyyden maailmaan pienellä alkupääomalla.
Precover Oy - 2016-02-15 - unspecified