Job Yrittäjä Kainuu Osuuskunta Ärmätti - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Alla selostettu liiketoiminta on kaupan. Toiminta on mahdollista luovuttaa heti tai talven aikana. Ärmätin liiketoiminnan kuvaus Viljely ja korjuu Ärmätti sijaitsee Kainuussa Puolangalla, Suolijärven kylällä. Toimiala on nokkosen kasvatus ja jatkojalostus. Yrityksen toimitusjohtaja on Matti Veijola. Osoite on Siikajärventie 37, 89330 Suolijärvi. http://www.armatti.fi/ Nokkosta kasvatetaan Matti Veijolan pelloilla noin 4 ha:n alueella. Satoa kerätään 3 ha:n alalta. Viljely tapahtuu ns. perunapenkeissä. Kasvusto on monivuotista. Viljelytyöt aloitetaan keväällä rikkakasvien torjunnalla. Torjuntaan sisältyy liekitys kuumapuhaltimella eli töhöllä sekä yksittäisten kasvien käsittely reppuruiskulla, jossa on tarkka suukappale. Lannoituksessa käytetään Yaran lannoitteita 2 kertaa satokauden aikana. Kaudessa korjataan kaksi satoa. Korjuu tapahtuu muunnetulla koeruutupuimurilla. Nokkosesta leikataan 40 cm korkea latvaosa. Puimurin hihna siirtää nokkosen traktorissa olevaan laatikkoon. Kuivuriin kuljetus tapahtuu traktorin etukuormaajassa olevalla laatikolla. Yhden erän keruu kestää 2-3 tuntia. Nokkonen ei ole kosketuksissa maan kanssa missään vaiheessa korjuuta. Kuivatus Leikattu nokkonen tuodaan traktorilla lavakuivuriin. Etukuormaajassa oleva laatikko kipataan traktorin avulla ja yksi henkilö levittää sen tasaiseksi ja kuohkeaksi kerrokseksi, jotta kuivuminen olisi tasaista. Nokkoseen puhalletaan runsaasti lämmitettyä ilmaa, josta osa poistetaan kosteana ulos ja osa kierrätetään takaisin. Kosteutta poistetaan myös kaivovedellä jäähdytettyjen kennojen pintaan tiivistämällä. kuivaus kestää 2-3 vrk:ta riippuen kuivausjakson ulkoilmasta ja nokkoskerroksen paksuudesta. Kuivatusta nokkosesta erotetaan lehdet varsista siihen rakennetun puimurin avulla. Työ kestää 2 hengeltä puhdistuksineen noin 5 h. Nokkosen lehteä saadaan kahta eri raekokoa, joiden lehtipitoisuus on noin 85-90 %. Lehdet säkitetään ja varret viedään pois. Lehdet ajetaan tuulilajittelijan läpi, jonka lopputuloksena on 98 % puhdasta lehteä. Osa lehdistä ajetaan vasaramyllyn läpi, jolloin se murskaantuu 0-3 mm kokoon. Myös tuulilajittelussa saatu seulontapohja ajetaan vasaramyllyn läpi ja pelletöitään eläimille käytettäväksi. Tähän voidaan sekoittaa muita eläimille sopivia raaka-aineita. Kauppakunnostus ja myynti Kauppa tapahtuu pääosin sähköpostin ja Nokkoskaupan kautta tulevina tilauksina. Suurimmat asiakkaat ovat yritykset, jotka käyttävät rouheita omiin tuotteisiinsa. Ärmätin omien tuotteiden jälleenmyynti on aika pientä. Tuotteita ovat erilaiset rouheet ja jauheet, joihin on myös sekoitettu marjajauheita. Toisena ryhmänä ovat Woima-puristeet, joita on kolmea erilaista sekä Nokkossalmiakkipuriste. Pakastenokkonen Nokkonen leikataan varsineen, ryöpätään yli + 80 C lämpöisessä vedessä ja jäähdytään jäähdytysaltaassa ja jäähileellä. Työ tehdään ns. karusellilla, jossa monta työvaihetta tehdään yhtä aikaa. Seuraavana päivänä ryöpätty nokkonen kutteroidaan ja pakataan 1 kg muovisiin alustoihin, suljetaan muovikelmulla kuumasaumaajalla ja viedään pakastuskonttiin. Myynti tukkuihin tapahtuu lavoittain. Nokkoskauppa Nokkoskauppa on verkkokauppa, jossa myydään Ärmätin nokkostuotteita ihmisille ja eläimille, pääasiassa hevosille, koirille ja jyrsijöille. Tilaukset toimitetaan postipaketteina, joiden pakettikortit tulostetaan postin ohjelmall
Työnantajan nimi: Osuuskunta Ärmätti
Työnantajan osoite: Siikajärventie 37, 89330 SUOLIJÄRVI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Maa: Suomi
Alue: Kainuu
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asbestinpurkaja -
Muut rakennustyöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme asbestinpurkajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Työt alkavat sopimuksen mukaan heti sopivan henkilön löydyttyä. Haemme osaavaa ja motivoitunutta työntekijää, joka osaa
Sihti Pohjois-Suomi oy - 2016-05-30 - Kainuu
Asiakasneuvottelija -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
ASIAKASNEUVOTTELIJA Olemme vahva ja dynaaminen myyntitiimi Kajaanissa. Haemme joukkoomme uusia myyjiä. Ehkäpä se olet juuri sinä, joka täydennät menestyksekästä
Sky House - 2016-08-02 - Kainuu
AUTOMYYJÄ -
Myyntiedustajat
E. Hartikainen Oy on autokauppaa ja maarakennusta harjoittava yritys, jonka liikevaihto vuonna 2014 oli n.169 milj. euroa. Yhtiössämme työskentelee yli 610 henkilöä autotaloissa ja urakointikohteissa ympäri Suomea. Nykyaikaiset
ManpowerGroup Oy, Kuopio - 2016-09-10 - Kainuu
Catering-kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Catering-kokin tehtävät Kainuun Ruokapalveluissa. Kainuun Ruokapalvelut hoitaa Catering-tilauksia kainuun alueella keskittyen pitopalvelutoimintaan sekä lomahuoneistoihin toimitettaviin ruokailuihin. Tehtävään vaaditaan kokin
Ravintola Messi/ Kamrad Catering Oy - 2016-05-05 - Kainuu
Contact Center työntekijä, opereaattorituotteet -
Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Kainuu
Englannin kielen kouluttaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Since 1993 Speaking Out Oy's core business activity has been to offer local language-training courses for children. Our courses are operated in schools, nurseries and other suitable locations. The aim is to provide a high quality, local service. In other
Speaking Out Oy - 2016-08-02 - Kainuu
Hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-02-15 - Kainuu
ICT-tukihenkilö -
Käytön tukihenkilöt
Tehtäväkuvaus: KamIT Tietohallinto etsii toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen ICT- tukihenkilöä Kajaaniin. Tehtävä tarjoaa upeat kehittymismahdollisuudet, tilaisuuden oppia uutta ja kehittää osaamista.
Kajaanin kaupunki - 2016-02-15 - Kainuu
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Liity tiimiimme!! Nyt haetaan joukkoon kahta reipasta, täsmällistä ja oma alotteista Kaivinkoneen kuljettajaa. Työmaiden sijainti pääsääntöisesti kainuun alue. Vaadimme sinulta Tieturva 1 sekä työturva,-
Pyykkönen Yhtiöt Oy - 2016-02-15 - Kainuu
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintola Esteri avoin yhtiö - 2016-02-23 - Kainuu
Kosmetologi yrittäjä / ammatinharjoittaja -
Kosmetologit ym.
Etsimme Holiday Club Katinkullan hyvinvointiosastolle Kosmetologi yrittäjää / ammatinharjoittajaa Tarjoamme sinulle yrittäjyyteesi erinomaiset toimitilat kylpylähotellin ytimessä, vastaanotto- ja ajanvarauspalvelun sekä
Holiday Club Resorts Oy - 2016-08-17 - Kainuu
Kuorma-autonkuljettajia Kajaaniin -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-03-19 - Kainuu
Maatalouslomittaja -
Liha- ja lypsykarjan kasvattajat sekä muiden kotieläinten kasvattajat
Ristijärven kunta - 2016-02-15 - Kainuu
Mikrotukihenkilö -
Käytön tukihenkilöt
Etsimme joukkoomme - ICT-alan ammattilaisia. Sinun ei välttämättä tarvitse olla kouluja käynyt. Edellytämme: - Ajokorttia ja oman auton käyttö mahdollisuutta. - Pöytäkoneiden ja läppäreiden rakenteiden
Atk-talkkari - 2016-05-28 - Kainuu
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Brinex Medic on työpaikkojen ensiapuvalmiuteen ja työturvallisuuteen keskittynyt maahantuonti- ja markkinointiyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Kuopiossa. Asiakkaitamme ovat yritykset, yhteisöt, julkishallinto, ammattikäyttäjät
Rexram Oy - 2016-06-22 - Kainuu
Palvelukotiohjaaja(sosiaaliala) -
Lähihoitajat
HALUATKO OLLA EDISTÄMÄSSÄ HYVÄÄ ELÄMÄÄ? KVPS Tukena Oy on kehitysvammaista tai erityistä tukea tarvitsevaa ihmistä ja hänen läheisiään auttavien ja tukevien palveluiden omaisjärjestötaustainen
KVPS Tukena Oy - 2016-02-22 - Kainuu
Siivooja Sotkamon ja Vuokatin alueille, osa-aik. -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme aktiivisia ja asiakaspalveluhenkisiä palveluvastaavia siivoustyöhön Sotkamon ja Vuokatin alueille. Työ on osa-aikaista ja toistaiseksi voimassa olevaa. Työtä tehdään ma-la
SOL Palvelut Oy, Kajaani - 2016-02-15 - Kainuu
Siivoojia -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-07-15 - Kainuu
Sijoitusneuvoja -
Rahoitus- ja sijoitusneuvojat
Alexandria on vuonna 1996 perustettu, vakavarainen, suomalainen sijoituspalvelukonserni. 20 vuoden aikana olemme kasvaneet yhdeksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä, sijoittamisen ja säästämisen palveluitamme on käyttänyt
Alexandria Pankkiiriliike Oyj - 2016-04-15 - Kainuu
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaalityöntekijän viran hakuaikaa jatketaan 11.3.2016 saakka. Aikaisemmassa 12.2.2016 päättyneessä haussa saapuneet hakemukset huomioidaan automaattisesti viran jatkohaussa. Lastensuojelu on osa lapsiperheiden sosiaalipalveluja.
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-02-22 - Kainuu
Tarkka ja tunnollinen projektityöntekijä Kajaaniin -
Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Oletko kaupallisen tai teknisen alan loppuvaiheen opiskelija ja vailla harjoittelupaikkaa syksylle? Työskenteletkö tarkalla työotteella ja olet halukas kerryttämään arvokasta työkokemusta kansainvälisessä yrityksessä?
Academic Work Suomi Ab - 2016-07-15 - Kainuu
Terveydenhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Terveydenhoitajan työtehtävät neuvolatyössä ( äitiys- ja lastenneuvola, perhesuunnittelu). Työsuhteen alkaessa ensisijainen työpiste Kajaanin neuvoloissa. Kelpoisuusehtona terveydenhoitajan tutkinto, terveydenhuollon
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-08-02 - Kainuu
Terveydenhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kajaanin kaupungin maahanmuuttajapalveluissa julistetaan haettavaksi terveydenhoitajan määräaikainen toimi ajalle 3.10.2016 - 5.2.2017. Terveydenhoitajan tehtäviin kuuluu pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden terveyden- ja sairaanhoitoa,
Kajaanin kaupunki - 2016-09-10 - Kainuu
Timanttiporaaja -
Talonrakentajat
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoista timanttiporaajaa. Katsomme hakemuksessa eduksi aikaisemman kokemuksen vastaavista työtehtävistä. Haemme oma-aloitteista, rehtiä ja huolellista työntekijää, joka kykenee työskentelemään
Sihti Pohjois-Suomi oy - 2016-07-15 - Kainuu
vapaa-aikasihteeri -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Hyrynsalmen kunnan sivistystoimessa on haettavana vapaa-aikasihteerin virka 01.08.2016 alkaen toistaiseksi voimassaolevana. Tehtäviin kuuluu kunnan nuoriso- ja liikuntatoimesta vastaaminen sekä liikuntaryhmien ohjaaminen, tarvittaessa iltaisin
Hyrynsalmen kunta, Sivistyslautakunta - 2016-04-21 - Kainuu
Vuoropäällikkö -
Myymälän esimiehet
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista ja merkittävä työllistäjä Suomessa. Yrityksenä olemme tulleet tunnetuksi nopeasta kasvusta, tehokkaasta toiminnasta ja suomalaisen päivittäistavarakaupan
Lidl Suomi Ky - 2016-04-19 - Kainuu
Yhteinen musiikinopettajan tehtävä -
Muut musiikin opettajat
Suomussalmen kuntaan haetaan ajalle 1.8.2016 - 31.7.2019 perusopetuksen, lukion ja kansalaisopiston YHTEISTÄ MUSIIKINOPETTAJAA Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen
Suomussalmen kunta - 2016-05-05 - Kainuu
Ylilääkäri -
Erikoislääkärit
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä, Kainuun keskussairaalan radiologian vastuualueella on haettavana 31.5.2016 klo 15:00 mennessä radiologian ylilääkärin virka. Radiologian lausunto- ja päivystyspalvelut
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-05-15 - Kainuu
Yrittäjä -
Suomen menestynein itsenäinen kiinteistönvälitysyritys Habita laajentaa tälle alueelle. Nyt haemme LKV:n omaavia yrittäjyydestä kiinnostuneita välittäjiä mukaan franchising -toimintaan. Saat toimintasi tueksi: - Vahvan ja tunnetun brändin - Alan parhaimpiin
Habita LKV,Vaasa - 2016-02-15 - Kainuu
Yrittäjä, myyjä tai edustaja -
Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi- ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-06-04 - Kainuu