Työpaikat Hallintojohtaja - Työtarjoukset
Klo Wypr löydät kaikki työtarjouksia Hallintojohtaja, jotka ovat saatavilla tällä hetkellä omassa maassa. Voit tarkastella 54 Työtarjoukset Hallintojohtaja.
Hallintojohtaja -
Hallintojohtajamme siirtyessä toisen työnantajan palvelukseen olemme etsimässä tehtävään uutta dynaamista ja yhteistyökykyistä henkilöä. Hallintojohtajana vastaat Eksoten yhteisistä tukipalveluista, kuten hallinto-, HR-, talous- ja viestintäpalveluista sekä teknisistä palveluista. Työskentelet
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2019-09-01 - unspecified
Hallintojohtaja -
Haemme vahvaa kasvuamme eteenpäin vievääHALLINTOJOHTAJAAHakuaika päättyy 13.9.2019 klo 12.00Hallintojohtaja toimii kaupungin hallintopalvelujen toimialajohtajana ja vastaa osaston kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Lisäksi hallintojohtaja toimii kaupunginhallituksen ja -valtuuston sihteerinä.
Ylivieskan kaupunki - 2019-08-29 - unspecified
Hallintojohtaja -
Lahden seurakuntayhtymä hakeehallintojohtajaa1.1.2020 avautuvaan virkasuhteeseen.Hallintojohtajan keskeisiin tehtäviin kuuluu - johtaa seurakuntien yhteistä hallintoa, taloutta, henkilöstöhallintoa, ICT-toimintaa, hautaustointa ja kiinteistötointa- johtaa yhteisten hallintoelinten kokouksissa
Lahden seurakuntayhtymä - 2019-06-25 - unspecified
Hallintojohtaja -
unspecified
GetBetter Oy Finland - 2019-05-29 - unspecified
Hallintojohtaja -
Kaustisen kunta hakee osaavaa HALLINTOJOHTAJAAHallintojohtaja toimii hallinto- ja kehittämispalvelujen toimialajohtajana. Hallintojohtajan keskeisiä tehtäviä ovat kunnan henkilöstöpäällikön tehtävät, kunnanhallituksen ja kun-nanvaltuuston asioiden valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävät
Kaustisen kunta - 2019-04-30 - unspecified
Hallintojohtaja -
Nykyisen hallintojohtajan siirtyessä uusiin tehtäviin etsimme nyt vireään joukkoomme hallintojohtajaa.Pyhtää on menestyvän pienen kunnan prototyyppi. Me emme halua jämähtää nykyiselleen, et sinäkään. Tarjoamme innostavan työilmapiirin, panostuksen kehitykseen, modernit työvälineet sekä
Pyhtään kunta - 2019-04-25 - unspecified
Hallintojohtaja -
Maalahden kunnassa on haettavana hallintojohtajan virka.Virka täytetään 1.8.2019 tai sopimuksen mukaan. Hallintojohtaja on hallinto- ja talousosaston osastopäällikkö. Hallintojohtaja toimii tiiviissä yhteistyössä kunnanjohtajan kanssa ja valmistelee asioita kunnanhallitukselle, osallistuu kunnan
Malax Kommun - 2019-04-13 - unspecified
Hallintojohtaja -
Hallintojohtaja toimii hallintopalvelujen toimialajohtajana. Hallintojohtaja johtaa ja kehittää kunnan yleis- ja henkilöstöhallintoa sekä viestintää. Hallintojohtajan keskeisiä tehtäviä ovat kunnan henkilöstöpolitiikka sekä kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston asioiden valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävät.
Suomussalmen kunta - 2019-04-11 - unspecified
Hallintojohtaja -
Järvenpää on yli 43 000 asukkaan luonnonläheinen kulttuurikaupunki, elinkeinoelämän ja yrittämisen vetovoimainen keskus Keski-Uudellamaalla. Järvenpään vahvuuksia ovat osaava työvoima ja sijainti pääkaupunkiseudun läheisyydessä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Järvenpään kaupungin
Järvenpään kaupunki - 2019-03-29 - unspecified
Hallintojohtaja -
Oletko hallinnon ammattilainen, joka tuntee kunnallisen päätöksenteon valmistelun niksit ja innostaa koko organisaation onnistumaan yhdessä?Tunnetko paloa kulkea edelläkävijöiden joukoissa?Jos vastaat kyllä, olet etsimämme uusiTAMMELAN KUNNAN HALLINTOJOHTAJAHallintojohtaja toimii hallinto- ja
Tammelan kunta - 2019-03-27 - unspecified
Hallintojohtaja -
KINNULAKinnulan kunta julistaa haettavaksi 15.04.2019 mennessä KUNNANJOHTAJAN VIRANVirka täytetään viiden vuoden määräajaksi.Kunnanjohtajan virkaan valittavan henkilön kelpoisuusvaatimuksena
Kinnulan kunta - 2019-03-27 - unspecified
Hallintojohtaja -
Tervetuloa töihin Huittisiin! Olemme vireä ja vilkas, satakuntalainen kaupunki, josta haluamme tehdä entistäkin paremman. Reilun 10 000 asukkaan kaupungissa on hyvä asua ja yrittää. Voisitko sinäkin olla Hulluna Huittisiin? Tule mukaan joukkoomme!Haemme vakinaiseen virkaan dynaamistaHALLINTOJOHTAJAAHallintojohtaja
Huittisten kaupunki - 2019-03-22 - unspecified
Hallintojohtaja -
Oletko hallinnon ammattilainen, joka tuntee kunnallisen päätöksenteon valmistelun niksit ja Innostaa koko organisaation onnistumaan yhdessä?Tunnetko paloa kulkea edelläkävijöiden joukoissa?Jos vastaat kyllä, olet etsimämme uusi HALLINTOJOHTAJAHallintojohtaja toimii hallinto- ja kehittämispalvelujen
Tammelan kunta - 2019-02-06 - unspecified
Hallintojohtaja -
Luumäen kunnassa on haettavanaHALLINTOJOHTAJAN virkaHallintojohtaja toimii hallinto-osaston osastopäällikkönä ja on kunnan johtoryhmän jäsen. Hallintojohtajan keskeisiä tehtäviä ovat valtuuston ja hallituksen sihteerin tehtävät ja niissä käsiteltävien asioiden valmistelu. Hallintojohtaja
Luumäen kunta - 2019-01-19 - unspecified
Hallintojohtaja -
Keminmaan kunta julistaa haettavaksiHALLINTOJOHTAJAN VIRANHallintojohtajan viranhoitoon kuuluu valtuuston ja kunnanhallituksen asioiden valmistelu ja sihteeritehtävien hoito sekä kunnan keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtävät. Tehtävä sisältää myös hallintopalvelujen johtamistehtävät, kunnan
Keminmaan kunta - 2019-01-17 - unspecified
Hallintojohtaja -
Toholammin kunnassa on haettavanaHALLINTOJOHTAJAN VIRKAHallintojohtaja toimii hallinto-osaston osastopäällikkönä. Hallintojohtajan tehtäviin kuuluvat myös palkka- ja eläkeasiamiehen tehtävät.Virka täytetään toistaiseksi 1.4.2019 alkaen tai alkavaksi sopimuksen mukaan.Virkaan valittavalta
Toholammin kunta - 2019-01-17 - unspecified
Hallintojohtaja -
Hallintojohtaja vastaa muun muassa kunnanhallituksen ja valtuuston asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta sekä taloushallinnon, tietohallinnon ja henkilöstöasioiden koordinoinnista. Hallintojohtaja toimii keskushallinnon toimialajohtajana ja on johtoryhmän jäsen. Hallintosäännön mukaan
Tuusniemen kunta - 2019-01-17 - unspecified
Hallintojohtaja -
Hallintojohtajan tehtävänä on toimia Keskitetyt tukipalvelut -tulosalueen tulosaluejohtajana sekä muissa mahdollisissa erikseen sovittavissa tehtävissä.Keskitetyt tukipalvelut -tulosalue vastaa henkilöstöpalveluista, tietohallinnosta, talouspalveluista ja yleispalveluista (asiakirjahallinto,
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2019-01-15 - unspecified
HALLINTOJOHTAJA -
Tarjoamme monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän kunnan hallinnon toimialajohtajana. Hallinnon toimialueeseen kuuluvat mm. taloushallinto, henkilöstöhallinto, ICT, työllisyyspalvelut, tiedottaminen, arkistointi, asumisasiat ja joukkoliikenne. Hallintojohtaja toimii kunnanvaltuuston ja -hallituksen
Vesilahden kunta - 2019-01-09 - unspecified
Hallintojohtaja -
Valtimon kunta hakee hallintojohtajaa vakinaiseen virkasuhteeseen.Edellytämme hakijalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Arvostamme kunnallishallinnon ja kunnan taloushallinnon hyvää tuntemusta. Laaja-alainen tehtäväkokonaisuus edellyttää hyvää yhteistyökykyä, joustavuutta ja kehittävää
Valtimon kunta - 2018-12-20 - unspecified
Hallintojohtaja -
Etsimme vastavalmistunutta insinööriä tai tradenomia K-Ryhmän jatkuvien palveluiden tiimiin. Mikäli palvelininfra, projektinhallinta ja yhteistyö ulkoistetun palvelutuotannon parissa kiinnostaa, lue lisää.KuvausAcademic Work etsii kokoaikaista Jr. Service Manageria Vantaan Hakkilaan!Toimeksianto
Oy Academic Work Suomi Ab - 2018-12-15 - unspecified
Hallintojohtaja -
TYÖPAIKAN ESITTELYSuomenlinnan hoitokunta on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen valtion virasto, joka restauroi, ylläpitää, esittelee ja hallinnoi Suomenlinnaa. Suomenlinna on kansainvälisesti arvostettu autenttinen merilinnoitus. Se on yksi Suomen seitsemästä maailmanperintökohteesta ja
Suomenlinnan hoitokunta - 2018-11-21 - unspecified
Hallintojohtaja -
Rautavaaran kunta hakee uudistuvaan ja eteenpäin pyrkivään joukkueeseensaHallintojohtajaaSelkeytämme työjakoa kunnanjohtajan ja osastopäälliköiden välillä ja etsimme Sinua vastaamaan Rautavaaran kunnan hallinto-osaston johtamisesta ja toiminnan kehittämisestä. Hallintojohtajan tehtäviisi
Rautavaaran kunta - 2018-11-21 - unspecified
Hallintojohtaja -
Vetovoimainen Pälkäneen kunta hakee toistaiseksi voimassa olevaan virkaan HALLINTOJOHTAJAA Tarjoamme haasteellisen tehtävän kehitysmyönteisessä ympäristössä kunnan hallinnon toimialan johtajana. Viran tehtäviin kuuluvat kunnanhallituksen ja -valtuuston
Pälkäneen kunta - 2018-10-27 - unspecified
Hallintojohtaja -
Oletko meidän uusi hallintojohtajamme ja oletko valmis pitämään huolta Iisalmen avoimesta, hyvästä ja ketterästä hallintokulttuurista. Oletko valmis ajattelemaan Iisalmen kokonaisetua hallinnon eri prosesseissa. Oletko hallinnon ammattilainen, joka tuntee kunnallisten
Iisalmen kaupunki - 2018-10-26 - unspecified
Hallintojohtaja -
Suonenjoen kaupunki hakee toistaiseksi voimassa olevaan virkaan HALLINTOJOHTAJAA. Tarjoamme haasteellisen tehtävän toimialan johtajana. Hallintojohtaja johtaa ja kehittää Suonenjoen kaupungin elinvoima- ja hallintopalveluja yhteistyössä kaupunginjohtajan ja palvelupäälliköiden
Suonenjoen kaupunki - 2018-10-24 - unspecified
Hallintojohtaja -
Hallintojohtajan vastuualueeseen kuuluvat: - Kunnan taloudenhoito - Kuntakonsernin taloussuunnittelu, tilinpäätös ja muu raportointi - Kunnan henkilöstöhallinto - Kunnanhallituksen ja -valtuuston asioiden valmistelu- ja täytäntöönpano - Konsernin sisäinen
Rautjärven kunta, - 2018-10-19 - unspecified
Hallintojohtaja -
Nousiainen, hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitseva noin 5.000 asukkaan Turun seudun kunta, hakee HALLINTOJOHTAJAA toistaiseksi voimassaolevaan virkasuhteeseen. Hallintojohtajan kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä kokemusta julkisen hallinnon sihteerin
Nousiaisten kunta - 2018-10-10 - unspecified
Hallintojohtaja -
HALLINTOJOHTAJAN viran hakuaikaa jatketaan Hallintojohtajan viran tehtäviin kuuluu kaupunginhallituksen valmistelutehtäviä ja kaupunginhallituksen ja -valtuuston sihteerin tehtävät. Hallintojohtaja on hallinto- ja taloustoimialan esimies, kaupungin johtoryhmän jäsen
Alajärven kaupunki - 2018-09-26 - unspecified
Hallintojohtaja -
Kunnassamme on haettavana hallintojohtajan virka, joka täytetään 1.2.2019 alkaen toistaiseksi. Viran kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto. Eduksi luemme kuntatalouden- ja hallinnon tuntemuksen sekä esimies- ja henkilöstöhallinnon kokemuksen. Valinnassa noudatamme
Ilomantsin kunta - 2018-09-19 - unspecified
Hallintojohtaja -
Etsimme hallintojohtajaa johtamaan uuden suomalaisen kehitysjärjestöjen kattojärjestön talous-, henkilöstö- ja varainhankinnan toimintaa, sekä IT-palveluja. Fingo ry (yhdistynyt Kepa ry ja Kehys ry) on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö, joka
Kepa ry Kepa rf - 2018-09-19 - unspecified