Työpaikat Päiväkodin johtaja - Työtarjoukset (2)

Päiväkodin johtaja -

Keravan kaupungin kasvatuksen ja opetuksen toimialalla on haettavana vakituinen PÄIVÄKODIN JOHTAJAN VIRKA alkaen 1.8.2019. Virka sijoittuu palvelussuhteen alkaessa Keravanjoen päiväkotiin, joka tarjoaa esiopetusta varhaiskasvatuksen lisäksi. Päiväkodissa on noin 90 varhaiskasvatuspaikkaa. Virkaan
Keravan kaupunki - 2019-04-27 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Orimattilan kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana päiväkodin johtajan virka 1.8.2019 alkaen. Tehtävä on mahdollista aloittaa sopimuksen mukaan aiemmin sijaisuudella. Ensisijaisena sijoituspaikkana on Lilliputin päiväkoti Orimattilan keskustassa. Päiväkodissa on kolme päiväkotiryhmää
Orimattilan kaupunki - 2019-04-19 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Salon kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana päiväkodin johtajan toistaiseksi voimassa oleva virkasuhdePäiväkodin johtajan päätehtävänä on Lampolan ja Puolukkapuiston päiväkotien johtaminen ja henkilöstön lähiesimiehenä toimiminen. Päiväkodin johtajan tehtäviin kuuluu henkilöstö-ja
Salon kaupunki - 2019-04-19 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Rauman kaupungin sivistystoimiala hakee päiväkodin johtajaa määräaikaisesti ajalle 1.8.2019 - 31.7.2020. Päiväkodin johtajan tehtäviin kuuluvat Nummen ja Lajon päiväkotien lähiesimiehen tehtävät sekä muut hallinnolliset tehtävät. Lapsiryhmiä päiväkodeissa on yhteensä seitsemän. Tehtävä
Rauman kaupunki - 2019-04-15 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Haemme nyt iloiseen ja tehokkaaseen työyhteisöömme energistä päiväkodin johtajaa Nokian toimipisteeseemme.Nokian ryhmämme on pieni 15 paikkainen päiväkoti, jossa työskentelee kaksi lähihoitajaa ja päiväkodin johtaja.Päiväkodin johtaja toimii päiväkodin lähiesimiehenä ja lastentarhanopettajana.Varhaiskasvatusyksikön
Lasten päivähoito Revontulet - 2019-04-09 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Sauvon varhaiskasvatukseen haetaan päiväkodin johtajaa 1.5.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virkaan kuuluu päiväkodin sekä ryhmäperhepäivähoitokotien johtaminen, pedagogisen työn suunnittelu, toiminnan arviointi ja kehittäminen sekä henkilöstön osaamisen johtaminen. Lisäksi tehtävään
Sauvon kunta - 2019-04-02 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Kasvatuksen ja koulutuksen toimialaMaailman vaikuttavin paikka oppia!Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä 90 000 helsinkiläiselle
Helsingin kaupunki. - 2019-04-02 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Touhula on Suomen suurin yksityinen päiväkotiperhe. Tarjoamme lapsille laadukasta varhaiskasvatusta sekä esiopetusta iloisessa, turvallisessa ja oppimaan innostavassa ympäristössä. Toimintamme kulmakiviä ovat perhekeskeisyys, ennakkoluulottomuus ja innovatiivisuus, touhukas asenne sekä halu kehittyä
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2019-03-28 - unspecified

Tule kehittämään kanssamme Vihdin kunnan varhaiskasvatusta.Haemme virkasuhteeseen 29.7.2019 alkaen päiväkodin johtajaa. Virka sijoittuu Hiidenrannan päiväkotiin ja Daghemmet Aleksandraan, jotka toimivat samassa kiinteistössä. Tarjoamme kiinnostavan työn ja mahdollisuuden vaikuttaa Vihdin kunnan
Vihdin kunta - 2019-03-26 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Hyvinkään kaupungin varhaiskasvatukseen haetaan päiväkodin johtajaa 1.8.2019 alkaen toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.  Viran alkaessa sijoituspaikka on Vehkojan päivähoitoyksikkö, joka muodostuu useammasta päiväkodista, joiden yhteen laskettu paikkaluku on noin 170 - 190 paikkaa
Hyvinkään kaupunki - 2019-03-23 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Pornaisten kunta hakee päiväkodin johtajaa Linnunlaulun ja Aurinkolinnan päiväkodeille. Päiväkodin johtaja vastaa yksikössään varhaiskasvatuksen järjestämisestä sekä toiminnan ja talouden johtamisesta ja kehittämisestä. Tarkempi hakuilmoitus löytyy kunnan kotisivuilta https://pornainen.fi/kunta-hallinto/kuulutukset-ja-ilmoitustaulu/
Pornaisten kunta - 2019-03-22 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Kasvatuksen ja koulutuksen toimialaMaailman vaikuttavin paikka oppia!Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä 90 000 helsinkiläiselle
Helsingin kaupunki. - 2019-03-22 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Touhula on Suomen suurin yksityinen päiväkotiperhe. Tarjoamme lapsille laadukasta varhaiskasvatusta sekä esiopetusta iloisessa, turvallisessa ja oppimaan innostavassa ympäristössä. Toimintamme kulmakiviä ovat perhekeskeisyys, ennakkoluulottomuus ja innovatiivisuus, touhukas asenne sekä halu kehittyä
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2019-03-22 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Kemijärvi on n. 7 400 asukkaan tuntureiden kaupunki taivaan tulien loisteessa. Vesistöjen ympäröimänä Kemijärvi tarjoaa asukkailleen ja matkailijoille loistavat harraste- ja ajanviettomahdollisuudet sekä viihtyisän asuinympäristön.Kemijärven kaupungin hyvinvointipalveluiden palvelualueelle
Kemijärven kaupunki - 2019-03-22 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Päiväkoti Karitsassa on haettavana toiminnasta vastaavan johtajan paikka. Työ on toistaiseksi voimassa ja edellyttää varhaiskasvatuslain mukaista pätevyyttä. Päiväkotia ylläpitää Turun Kristillinen Päivähoitoyksikkö Karitsa ry. Noudatamme yksityisen sosiaalialan G-palkkausta. Voit
Turun Kristillinen Päivähoitoyksikkö Karitsa ry - 2019-03-21 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Touhula on Suomen suurin yksityinen päiväkotiperhe. Tarjoamme lapsille laadukasta varhaiskasvatusta sekä esiopetusta iloisessa, turvallisessa ja oppimaan innostavassa ympäristössä. Toimintamme kulmakiviä ovat perhekeskeisyys, ennakkoluulottomuus ja innovatiivisuus, touhukas asenne sekä halu kehittyä
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2019-03-20 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Enonkosken kunnan päiväkodille haetaan päiväkodin johtajaa. Virka on toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde 1.8.2019 alkaen. Arvostamme innovatiivista ja ratkaisukeskeistä työotetta, talouden osaamista, henkilöstöjohtamisen taitoja
Enonkosken kunta - 2019-03-20 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Touhula huolehtii yli kymmenen tuhannen lapsen varhaiskasvatuksesta Suomessa. Meillä on eri puolilla Suomea jo yli 170 päiväkotia ja kasvumme jatkuu. Toimintamme kulmakiviä ovat perhekeskeisyys sekä kannustava, avoin ja kehittävä toimintakulttuuri. Olemme Touhulassa luomassa onnellista lapsuutta
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2019-03-20 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Haemme nyt iloiseen ja tehokkaaseen työyhteisöömme energistä päiväkodin johtajaa Nokian toimipisteeseemme.Nokian ryhmämme on pieni 15 paikkainen päiväkoti, jossa työskentelee kaksi lähihoitajaa ja päiväkodin johtaja.Päiväkodin johtaja toimii päiväkodin lähiesimiehenä ja lastentarhanopettajana.Varhaiskasvatusyksikön
Lasten päivähoito Revontulet - 2019-03-20 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Pornaisten kunta hakee päiväkodin johtajaa Linnunlaulun ja Aurinkolinnan päiväkodeille. Päiväkodin johtaja vastaa yksikössään varhaiskasvatuksen järjestämisestä sekä toiminnan ja talouden johtamisesta ja kehittämisestä. Tarkempi hakuilmoitus löytyy kunnan kotisivuilta https://pornainen.fi/kunta-hallinto/kuulutukset-ja-ilmoitustaulu/
Pornaisten kunta - 2019-03-20 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Kasvatuksen ja koulutuksen toimialaMaailman vaikuttavin paikka oppia!Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä 90 000 helsinkiläiselle
Helsingin kaupunki. - 2019-03-20 - unspecified

Bright Beginners Learning Centre on yksityinen englanninkielinen päiväkoti, joka sijaitsee Arabianrannassa Helsingissä. BB tarjoaa laadukasta varhaiskasvatusta ja päivähoitoa 1-6-vuotiaille lapsille.Etsimme joukkoomme muodollisesti pätevää päiväkodin johtajaa.Vaatimukset:Lastentarhanopettajan/sosionomin
Bright Beginners Learning Centre Oy - 2019-03-20 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Kemijärvi on n. 7 400 asukkaan tuntureiden kaupunki taivaan tulien loisteessa. Vesistöjen ympäröimänä Kemijärvi tarjoaa asukkailleen ja matkailijoille loistavat harraste- ja ajanviettomahdollisuudet sekä viihtyisän asuinympäristön.Kemijärven kaupungin hyvinvointipalveluiden palvelualueelle
Kemijärven kaupunki - 2019-03-20 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Tohmajärven kunnan päiväkodin johtaja toimii esimiehenä päiväkoti Käenpesässä, päiväkoti Tikkarissa, Kemien ja Tikkalan esiopetuksessa sekä kahdessa ryhmäperhepäivähoitoyksikössä. Päätehtävänä on henkilöstön työnjohtaminen ja -suunnittelu. Työtehtäviin kuuluu myös varhaiskasvatuksen
Tohmajärven kunta - 2019-03-20 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Kasvatuksen ja koulutuksen toimialaMaailman vaikuttavin paikka oppia!Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä 90 000 helsinkiläiselle
Helsingin kaupunki. - 2019-03-19 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Enonkosken kunnan päiväkodille haetaan päiväkodin johtajaa. Virka on toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde 1.8.2019 alkaen. Arvostamme innovatiivista ja ratkaisukeskeistä työotetta, talouden osaamista, henkilöstöjohtamisen taitoja
Enonkosken kunta - 2019-03-14 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Haemme nyt iloiseen ja tehokkaaseen työyhteisöömme energistä päiväkodin johtajaa Nokian toimipisteeseemme.Nokian ryhmämme on pieni 15 paikkainen päiväkoti, jossa työskentelee kaksi lähihoitajaa ja päiväkodin johtaja.Päiväkodin johtaja toimii päiväkodin lähiesimiehenä ja lastentarhanopettajana.Varhaiskasvatusyksikön
Lasten päivähoito Revontulet - 2019-03-13 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Pornaisten kunta hakee päiväkodin johtajaa Linnunlaulun ja Aurinkolinnan päiväkodeille. Päiväkodin johtaja vastaa yksikössään varhaiskasvatuksen järjestämisestä sekä toiminnan ja talouden johtamisesta ja kehittämisestä. Tarkempi hakuilmoitus löytyy kunnan kotisivuilta www.pornainen.fi,
Pornaisten kunta - 2019-03-09 - unspecified

Päiväkodin johtaja -

Kajaanin kaupungin varhaiskasvatus hakee päiväkodin johtajaa vakituiseen työsuhteeseen 1.8.2019 alkaen. Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) 26 §:n mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen 75 §:n mukaisesti kasvatustieteen kandidaatti (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto
Kajaanin kaupunki - 2019-03-06 - unspecified

site syntyy 0.37613606452942 sekuntia