Job Arkkitehti/Rakennusarkkitehti Pirkanmaa Studentwork Sharper Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Arkkitehtuuritoimisto Peltonen & Sinisalo Oy on vuonna 1997 perustettu, alun perin kahden miehen tamperelainen suunnittelutoimisto, jonka päätoimialana on rakennussuunnittelu. Ydinosaamista on erityisesti asunto- ja toimitilasuunnittelu, joista on molemmista pitkä kokemus. Rakennusarkkitehdeiksi samaan aikaan opiskelleet Tuukka Peltonen ja Tero Sinisalo perustivat toimiston vuonna 1997. Miehet vastasivat yhtiön toiminnasta seitsemän vuoden ajan kahdestaan ja keskittyivät tuolloin pääasiassa pientaloihin ja laajennuksiin. Kokemuksen karttuessa suunniteltavien kohteiden vaativuus kasvoi ja toiminnan laajentuessa suurempiin hankkeisiin ensimmäinen työntekijä palkattiin vuonna 2004. Siitä lähtien henkilöstön määrä on jatkanut kasvuaan ja toimisto työllistää tänä päivänä seitsemän alan ammattilaista. Nykyisin kohteet ovat asuin- ja toimitiloja, joita suunnitellaan ympäri Suomea noin parikymmentä vuodessa. Samoin kokonaisvastuusuunnittelu kasvaa koko ajan merkittävämmäksi osaksi toimintaa. Etsimme nyt Peltonen & Sinisalolle arkkitehtia/rakennusarkkitehtia. Yrityksellä on taustallaan yli 500 projektia ympäri Suomea aina pientalojen laajennuksista suuriin yritysten toimitilakonsepteihin. Voit olla etsimämme osaaja, mikäli - Olet jo valmistunut arkkitehti, rakennusarkkitehti tai työkokemusta omaava arkk.yo. - Olet tuttu muun muassa AutoCAD:in ja Revitin kanssa - Sinulla on kokemusta toimistotyöskentelystä - Olet ahkera, luova ja intohimoinen - Haluat jatkuvasti kehittyä ammattilaisena Tehtävään valittava henkilö pääsee mukaan erilaisiin projekteihin. Työssä painotetaan vastuullisuutta ja luotettavuutta. Asiakasyrityksemme on panostanut kokonaisvastuusuunnitteluun, joten ymmärryksesi eri suunnittelualoista lasketaan eduksi. Työpaikka sijaitsee toiveidesi mukaan joko Tampereella tai Vantaalla. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, hae sitä mahdollisimman pian alla olevasta linkistä. Voit myös lähettää ansioluettelosi osoitteella jaakko.salmela (at) studentwork.fi. Hakuaika päättyy 10.3.2016, mutta haastattelemme henkilöitä jatkuvasti ja sopiva henkilö voidaan valita tehtävään ennen hakuajan päättymistä. Lisätietoja tehtävästä antaa Jaakko Salmela, numerosta 044 336 9022. http://www.studentwork.fi/loyda-tyo/avoimet-tyopaikat.html?id=14569, Tampere, http://www.studentwork.fi/loyda-tyo/avoimet-tyopaikat.html?id=14569
Työnantajan nimi: Studentwork Sharper Oy
Työnantajan osoite: Aleksis Kiven katu 10 E, 33210 TAMPERE
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Talonrakennuksen arkkitehdit
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus
Similiar Työtarjoukset
Automaatiosuunnittelija -
Ohjelmistokehittäjät
Haemme Tampereella sijaitsevaan asiakasyritykseemme Automaatiosuunnittelijaa teollisten koneiden/laitteiden ja liikkuvan kaluston automaatio- ja ohjelmistosuunnittelu sekä järjestelmätestaustehtäviin. Tehtävissäsi perehdyt
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-20 - Pirkanmaa
Barista -
Kahvila- ja baarimyyjät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Face to face -varainhankkija -
Mainosten jakajat, kengänkiillottajat ym.
Haluatko olla mukana mahdollistamassa ihmisoikeudet kaikille, kaikkialla maailmassa? Halutatko tehdä työtä, jolla on todella merkitys? Haemme nyt feissareita ja tiiminvetäjiä feissauskaupunkeihimme ympäri Suomea! Töihin
Amnesty International Suomen osasto ry - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Feissari eli kasvokkainmarkkinoija -
Ovelta ovelle -myyjät
Haluatko työskennellä innostavassa tiimissä tärkeän asian puolesta? Etsimme meille UNICEFille feissareita eli varainhankkijoita Tampereen päivätiimiin. Työnkuva: -Saat työstäsi kiinteää tuntipalkkaa
Suomen UNICEF ry - 2016-08-17 - Pirkanmaa
Grillimyyjä -
Kioski- ja torimyyjät
Etsimme asiakasyrityksemme palvelukseen Tampereelle lähelle pelipaikkoja reipasta, ahkeraa ja aurinkoista GRILLIMYYJÄÄ vakituiseen osa-aikaiseen työsuhteeseen. Työ on ilta- ja yöpainoitteista ja loppuvuoden ajan painottuu
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Helpdesk-asiantuntija -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Wennstrom Fuel Systems Oy on keskittynyt polttoaineen siirtämiseen ja mittaamiseen jakeluaseman säiliöstä asiakkaan säiliöön. Asiakkaamme tarjoaa laadukkaita tuotteita sekä huolto- ja korjauspalveluita polttoaineen
Alen Consulting Oy - 2016-03-26 - Pirkanmaa
Hitsaaja (mig/mag) -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-05-25 - Pirkanmaa
Hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Huippumyyjä -
Myyjät
Fysioline Fressi Oy etsii myyjää/asiakashankkijaa Tampereelle! Liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressi on maan johtava kotimainen liikuntakeskusketju. Kuluneen 35 vuoden aikana Fressi on laajentunut nykyiseen mittaansa, 16 virkeään keskukseen
Fysioline Fressi Oy, Helsinki - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Etsimme yli maanrakennusalan asiakkaallemme ammattitaitoista kaivinkoneenkuljettajaa monipuolisiin maanrakennuskohteisiin Pirkanmaan alueelle. Asiakasyrityksemme on alansa ammattilainen, joka toimii pääosin Pirkanmaalla Tampereella. Mitä
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Kattopeltiseppä (harjoittelija) -
Kattoasentajat ja -korjaajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Kiinteistökirjanpitäjä -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
VVO-yhtymä Oyj tarjoaa vuokra-asuntoja ja asumisen palveluita Suomen kasvukeskuksissa. Asuntosijoitusyhtiön visiona on olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta. Etsimme joukkoomme ammattitaitoista, sähköisen
VVO-yhtymä Oyj - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Koulukuraattori -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Toimi Pääväylien varrella sijaitseva Akaa on n. 17 000 asukkaan aktiivinen, hyvinvoiva ja kasvava kaupunki Tampereelta etelään. Akaan kaupunki on savuton työpaikka. Akaan kaupungissa on haettavana koulukuraattorin sijaisuus
Akaan kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Haemme lähihoitajan sijaisia hoitotyöhön lähinnä 3-vuorotyöhön. Asukkaamme ovat erikuntoisia vanhuksia ja kokemus vanhustenhuollosta on eduksi. Toivomme sinnikkyyttä, intoa ja avointa mieltä hoitotyössä.
Ainala ry - 2016-02-22 - Pirkanmaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Etsimme energistä ja vastuuntuntoista lastenhoitajaa Tampereen Tahmelaan kolmelle lapsellemme. Työn alkaessa 1.8.2016 lapset ovat iältään tyttö 3v6kk, poika 4v9kk ja tyttö 7v10kk. Esikoinen käy syksyllä 2016
Hagman laura - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Lehtori, laaja-alainen erityisopetus -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
TOISEN ASTEEN KOULUTUS/LUKIOKOULUTUS L310 Lehtori, laaja-alainen erityisopetus Hatanpään lukio Tehtävänä on lukion laaja-alainen erityisopetus. Sijoituspaikka on Hatanpään lukio, opetusta on myös muissa Tampereen
Tampereen kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Lujuuslaskija -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Elomatic kuuluu Euroopan johtaviin suunnittelutoimistoihin ja on merkittävä ohjelmistotalo maailmanlaajuisesti. 700 suunnittelutyön ammattilaistamme toimivat kone-, prosessi-, energia- ja laivanrakennusteollisuudessa. Ohjelmistokehityksessä
Elomatic Oy/Tampere - 2016-04-29 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
FinLuft Oy on nopeasti kasvava yritys. Keskitymme kiinteistöjen sisäilmaongelmien ratkaisemiseen poikkeuksellisen toimivalla tavalla. Laadukkaat tuotteemme ja tyytyväiset asiakkaamme takaavat jatkuvan kasvun, sekä loistavan mahdollisuuden
FinLuft Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Myyntiedustaja /teamleader Leakomatic Ab on suomalainen yritys, jonka tavoite on olla markkinajohtaja Pohjoismaissa erilaisilla vesivuotokytkin-tuotteilla. Tehtaamme valmistamat tuotteet perustuvat ainutlaatuiseen patentoituun keksintöön, joka
Leakomatic Ab - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Prosessiputkiasentaja -
Putkiasentajat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Puikkohitsaaja, Tampere -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Innolink Staff Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Tarjoilija, Tampere -
Tarjoilijat
Etsimme nyt reippaita ja aktiivisia TARJOILIJOITA kevätkauden erilaisiin buffa- ja bankettitilaisuuksiin. Haemme myös ammattitaitoisia a la carte tarjoilijoita vaativampaan tarjoilijan työhön. Työ tapahtuu vaihtelevasti asiakkaiden
StaffPoint Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Terveyskeskuslääkäri -
Yleislääkärit
Tehtävä: Viran ensisijainen sijoituspaikka on Kuljun terveysasemalla, jossa työskentelee viisi moniammatillista väestövastuutiimiä. Tehtävän tarkoitus: Terveyshyödyn tuottaminen väestölle. Keskeiset
Lempäälän kunta - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Toimistotyöntekijä -
Yleissihteerit
Tampereen Keilailuliitto ry hakee Kaupin keilahalliin asiakaspalvelijaa vakituiseen työsuhteeseen. Työtehtäviin kuuluvat vuorovarausten vastaanotto, asiakaspalvelu, kassatyöskentely sekä erilaiset pääasiallisesti ATK-taitoja
Tampereen Keilailuliitto ry - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Toimistotyöntekijä -
Yleissihteerit
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Työhön osallistuva kaivinkoneen kuljettaja -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-06-09 - Pirkanmaa
Työmaainsinööri -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Web-suunnittelija -
Web- ja multimediasuunnittelijat
Oletko sinä etsimämme WEB DEVELOPER? Adsek etsii uutta vahvistusta joukkoomme Tampereelle. Tiimissämme pääset vaativien projektien pariin aina kevyistä verkkopalveluista laajoihin kokonaisuuksiin saakka. Saat loistavan mahdollisuuden
Adsek Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Yrittäjä, myyjä tai edustaja -
Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi -ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa