Job Asiakaspalvelutyöntekijä Kymenlaakso Opteam - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Mitä Sinä arvostat hyvässä työpaikassa? Meidän Opteamin kautta työskennellään kokoaikaisilla, toistaiseksi voimassa olevilla työsopimuksilla FIN Kotimaan Puhelinpalveluiden call centeterissä Soneran kuluttaja-asiakaspalvelussa ja -myynnissä. Työpaikka sijaitsee aivan Kouvolan keskustassa. Haemme lisää motivoituneita ja työhönsä sitoutuneita PALVELUMYYJIÄ. Aikaisempaa koulutusta et tarvitse vaan me koulutamme sinut työskentelemään osana tiimiä. Työaika on arkisin maanantaista perjantaihin klo 9-17. Maksamme ICT alan tes:n mukaisen palkan. Jatkuva tuntipalkka työstä on 10,01€/tunti ja tämän päälle työn mukaan tulevat provisiot ja bonukset. Tavallisesti pohjapalkan, provisioiden ja bonusten myötä palvelumyyjän kuukausipalkaksi muodostuu noin 2000-2500€/kk Keitä meillä sitten työskentelee. Monet ovat muuttaneet työttömyyden vakituiseksi työksi, työntekijöitä on tullut myös kaupan- ja ravintola- alan osa- aikaisista töistä ja saaneet vakituisen työpaikan ja säännöllisen työajan. Työntekijöitä on tullut myös muista myynnin tehtävistä, joissa on ollut pelkästään provisiopalkkaus, he ovat saaneet turvaa koska saavat tes:n mukaisen palkan kaksi kertaa kuussa ja silti omalla aktiivisuudella saavat mahdollisuuden ansaita enemmän. Hae tehtävään mahdollisimman nopeasti sillä aloitamme haastattelut hakemuksen saavuttua. Laita hakemus jossa mukana cv. Tule Sinäkin meille töihin. Jos jokin asia jäi askarruttamaan, soita meille ja kysy lisää. Opteam Kymenlaakso 0503484545 Me Opteamilla tarjoamme työtä, joka antaa sinulle vapauden päättää itse omasta elämästäsi ja aikatauluistasi. Voit rakentaa kanssamme määrätietoista urapolkua tai sovittaa työnteon muun elämän ehdoilla. Tarjoamme työtä usealla toimialalla niin työelämän kokeneille konkareille kuin aloittelijoillekin. Rekrytoimme jatkuvasti eri alojen asiantuntijoita myös suoraan asiakasyritystemme palvelukseen. Opteam on muuttuvan työelämän asiantuntija ja yksi Suomen suurimmista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Siksi voimme tarjota paitsi monenlaista työtä, myös erilaisia työnteon malleja. Olitpa sitten kokki, tarjoilija, kassamyyjä, koneistaja, hitsaaja tai sähköasentaja, kauttamme löydät monipuolisia ja joustavia työmahdollisuuksia. www.opteam.fi.
Työnantajan nimi: Opteam
Työnantajan osoite: Valtakuja 1, 45100 KOUVOLA
Työn lyhyt kuvaus: Puhelinpalveluneuvojat
Maa: Suomi
Alue: Kymenlaakso
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Aktiivinen palvelumyyjä (Kouvola) -
Myyjät
Asiakkaamme, FIN Kotimaan Puhelinpalvelut, on yksi merkittävimmistä telemarkkinointialan yrityksistä Suomessa asiakkainaan Suomen suurimmat Suomen suurimmat matkapuhelin-, mobiili- ja laajakaista-, ja maksu TV- alaa edustavat yritykset.
Dinamet Oy/ Go On Yhtiöt - 2016-09-10 - Kymenlaakso
CNC-KONEISTAJA -
Koneenasettajat ja koneistajat
Etsimme motivoituneella asenteella olevaa CNC-koneistajaa asiakkaallemme Kotkaan pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Hakijoilta odotamme kone- ja metallialan ammattikoulutusta ja käytännön työssä osoitettua ammattitaitoa.
Opteam - 2016-04-24 - Kymenlaakso
Geriatri/ geriatriaan erikoistuva lääkäri -
Erikoislääkärit
Muistipoliklinikkamme on muuttunut geriatrian poliklinikaksi vuoden vaihteessa. Haemme nyt joukkoomme vakituiseen virkaan geriatria/ geriatriaan erikoistuvaa lääkäriä geriatrian poliklinikalle. Työyhteisössä on hyvä
Kouvolan kaupunki - 2016-03-08 - Kymenlaakso
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Saarelainen Hillevi - 2016-07-15 - Kymenlaakso
Käräjänotaari (3 paikkaa) -
Muut lainopilliset erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Kymenlaakson käräjäoikeudella on kansliat Kouvolassa ja Kotkassa. Käräjäoikeus käsittelee ja ratkaisee rikos-, riita- ja hakemusasioita. Molemmat kansliat ovat täyden palvelun kanslioita. Henkilöstön
Kymenlaakson käräjäoikeus - 2016-03-02 - Kymenlaakso
Kiinteistönhoitaja -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme nyt ammattitaitoista KIINTEISTÖNHOITAJAA Kotkaan. ISS:n kiinteistöjen ylläpitopalvelut tuottaa mm. liike-, teollisuus- ja julkisten kiinteistöjen teknisiä huolto-, korjaus- ja uudistamispalveluita. Vastuullamme on yhdessä
ISS Palvelut Oy - 2016-06-14 - Kymenlaakso
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Orilammen Lomakeskus hakee 1-2 kokkia kesän ajaksi. Työ alkaa touko-kesäkuussa ja kestää elokuulle. Vaatimuksena on alan koulutus tai työkokemus sekä kyky itsenäiseen työskentelyyn. Työhön kuuluu
Orilammen Maja ja Lomakeskus Ky - 2016-02-18 - Kymenlaakso
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme asiakasyritykseemme ammattitaitoista ja reipashenkistä Kokkia ensisijaisesti kesän ajaksi, mahdollisuus on myös pidempiaikaiseen työsuhteeseen. Hygieniapassi, alan koulutus tai aikaisempi työkokemus on välttämätön.
Lisäpalvelu Kouvola Oy - 2016-05-15 - Kymenlaakso
Koneistuksen työnjohtaja -
Teollisuuden työnjohtajat
Juhani Haavisto Oy on kotkalainen metalliteollisuuden alihankintakonepaja. Palveluumme kuuluvat hitsaus, koneistus ja kokoonpano. Liikevaihtomme on noin 7,5 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 50. Asiakkaamme ovat omilla toimialoillaan
Adecco Finland Oy, Kotka - 2016-02-15 - Kymenlaakso
Lääkäri -
Yleislääkärit
Haemme lääkäriä Haminan terveysasemalle viransijaisuuteen 31.1.2018 saakka. Lääkärin pääasiallisena tehtävänä on varusmiesten yleislääkäritasoinen terveyden- ja sairaanhoito. Lisäksi
Puolustusvoimat - 2016-03-09 - Kymenlaakso
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Etsimme ehdottoman luotettavaa ja lapsirakasta lastenhoitajaa kotiimme Kouvolaan. Työtehtäviisi kuuluu pääasiassa kahden nuorimman lapsemme hoito, kolme koululaistamme liittyy seuraanne iltapäivisin koulupäivän päätyttyä.
Mika ja Nina Koskelainen - 2016-05-05 - Kymenlaakso
Levyseppähitsaaja -
Ohutlevysepät
Erkomat Oy - 2016-07-15 - Kymenlaakso
Mittariasentaja (Kouvola) -
Rakennussähköasentajat
Haemme Kouvolan seudulla toimivalle asiakkaallemme kahta MITTARIASENTAJAA loppuvuoteen kestävään määräaikaiseen työsuhteeseen. Toivomme hakijoilta sähköasentajan koulutusta sekä vähintään
Go On Yhtiöt, Kouvola - 2016-08-17 - Kymenlaakso
Muu pesulatyöntekijä -
Pesulatyöntekijät
Karhulan Pesuliike Oy - 2016-03-17 - Kymenlaakso
Myyjä -
Myyjät
Etsitkö osa-aikatyötä opintojesi ohelle tai haluat muuten tehdä työtä vain osan viikkoa? Haemme nyt tiimiämme täydentämään Gigantin Kotkan myymälään myynti- ja palveluhenkistä
Gigantti, Kotka - 2016-09-10 - Kymenlaakso
Myyjä Soneralle -
Myyjät
Mietitkö alan vaihtoa tai myynnin ammattilaisena uutta potkua urallesi? Kasvatamme tiimiämme ja haemme nyt viittä myynnin ammattilaista tai sellaiseksi vasta pyrkivää kokopäiväiseen työsuhteeseen FIN Kotimaan Puhelinpalveluiden
Opteam - 2016-06-27 - Kymenlaakso
Myyntineuvottelija / Yrittäjä -
Myyntiedustajat
MYYNTINEUVOTTELIJAKSI/YRITTÄJÄKSI MASTERMARKKIIN Tule myymään Suomen kiinnostavinta liikelahjavalikoimaa menestyvään tiimiimme. Tehtävänäsi on palvella yritysasiakkaitamme heidän liikelahjahankinnoissaan.
Mastermark Oy - 2016-03-11 - Kymenlaakso
Myyntitoimiston esimies -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Pasastar Oy on Suomen suurimpia telemarkkinointiyrityksiä ja markkinoinnin suunnannäyttäjä. Yhtiö on perustettu vuonna 1987. Toimimme 22 paikkakunnalla ja työllistämme vuosittain osa- tai kokoaikaisesti yli 600 henkilöä.
Pasastar Oy - 2016-05-06 - Kymenlaakso
Ohjaaja / VV -
Ohjaajat ja tuottajat
A-klinikkasäätiön Stoppari-Haminassa vastataan nuorten hoitotyön tarpeisiin tarjoamalla kiireellisesti sijoitetuille tai huostaan otetuille nuorille hoidollista pysäytystä ja hoidontarpeen arviointia, sekä kuntouttavaa
A-klinikkasäätiö/Etelä-Suomen palvelualue - 2016-02-15 - Kymenlaakso
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Kotkan Liiseville Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso
Projektityöntekijä -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry (Kakspy ry.) on mielenterveys- ja päihdekuntoutukseen erikoistunut yhdistys. Työskentelemme aktiivisesti mielenterveys- ja päihdeongelmia kohdanneiden ja muiden erityistä tukea tarvitsevien
Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry - 2016-08-17 - Kymenlaakso
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakkaillemme Kouvolaan RAVINTOLAN TYÖNTEKIJÖITÄ tekemään ruokatarjoilua, myyntiä ja blokkausta. Hakijalla tulee olla voimassa oleva hygieniapassi sekä anniskelupassi (pl. blokkarit). Toivomme, että ravintola-ala
Go On Yhtiöt, Kouvola - 2016-03-17 - Kymenlaakso
Security Expert - Kodinturva-asiantuntija -
Myyjät
Haemme nyt Kotkaan SECURITY EXPERT - KODINTURVA-ASIANTUNTIJAA parantamaan kanssamme kotien ja perheiden turvallisuutta. Olemme tehneet työtä kotien ja perheiden turvallisuuden eteen jo yli 25 vuotta. Ammattimaisesti valvotut palo- ja murtoturvajärjestelmämme
Verisure Finland Oy - 2016-03-16 - Kymenlaakso
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Popula Service Oy - 2016-03-25 - Kymenlaakso
Sosiaalityöntekijä, lastensuojelu -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Kouvolan lapsiperheiden sosiaalipalveluissa on ollut vuoden 2016 alusta ollut kolme tulosyksikköä: lapsiperheiden sosiaalityö, kotiinvietävät palvelut ja lastensuojelu. Lastensuojelun sosiaalityö on jakaantunut lastensuojelun
Kouvolan kaupunki - 2016-03-03 - Kymenlaakso
Talonmies -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Suulisniemen Huolto Oy - 2016-07-15 - Kymenlaakso
Tekninen myyjä -
Myyntiedustajat
Myyntitykille töitä! Etsimme teknisten tuotteiden myyntiin Kotka - Hamina talousalueelle tehokasta myyjää. Asiakkaitamme ovat teollisuus, korjaamot, kiinteistöhuollot, siivous jne. Tuotteet myymme suoraan loppukäyttäjille
Orapi Nordic Oy Ab - 2016-07-15 - Kymenlaakso
Torimyyjä -
Kioski- ja torimyyjät
Ilves Marko - 2016-05-15 - Kymenlaakso
Traktoriasentaja -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Olemme Kouvolassa toimiva traktoreita ja maatalouskoneita huoltava ja korjaava konehuoltoalan yritys. Etsimme osaavaan joukkoomme TRAKTORIASENTAJAA. Yhteistyökumppaneinamme ovat Agritek, New Holland
Konehuolto Lasse Kemppinen Tmi - 2016-05-02 - Kymenlaakso
Tukitoimintojen päällikkö -
Muut hallintojohtajat ja kaupalliset johtajat
Olemme menestyvä kaakkoissuomalainen kierrätyksen, jätehuoltopalveluiden ja biopolttoaineen asiantuntija sekä toimittaja.Toimipisteissämme Valkealassa, Kuusankoskella ja Lappeenrannassa käsittelemme 160 000 tonnia kierrätysmateriaaleja
Hyötypaperi Oy - 2016-04-12 - Kymenlaakso