Job Bioanalyytikko Varsinais-Suomi Turun yliopisto. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Bioanalyytikko

Työnkuvaus:
Turun yliopiston Lääketieteellisessä tiedekunnassa, Kliinisen laitoksen FinnBrain-tutkimusprojektissa on haettavana Bioanalyytikon määräaikainen tehtävä 31.8.2016 asti. Tehtävä voi jatkua myös pidempään. Tehtävän aloitus on mahdollisimman pian. Tehtävän mahdollisesta osa-aikaisuudesta voidaan myös sopia tarvittaessa erikseen. FinnBrain on laaja kansainvälisesti merkittävä syntymäkohorttitutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää ympäristön ja perimän vaikutusta lapsen kehitykseen. Tutkimuksessa kertyvää tietoa voidaan soveltaa perheiden ja lasten hyvinvoinnin edistämisessä. Tutkimuksessa on mukana yli 4000 perhettä Turusta, sen ympäristökunnista sekä Ahvenanmaalta. Bioanalyytikon tehtäviin kuuluu mm. veri-, hius-, äidinmaito- ja sylkinäytteiden ottamista ja niiden esikäsittelyä tutkimukseen osallistuvista lapsista ja heidän vanhemmistaan. Nuorimmat lapset ovat iältään noin kuuden kuukauden ikäisiä. Tutkimuskäyntien lisäksi työnkuvaan kuuluvat monipuoliset avustavat tehtävät FinnBrain-tutkimusprojektissa. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa koulutusta ja kokemusta lasten näytteenotosta ja laboratoriotyöstä. Lisäksi edellytetään suomen kielen taitoa, itsenäistä ja reipasta työskentelyotetta sekä valmiuksia toimia yhteistyössä lapsiperheiden kanssa. Tehtävä sopii myös loppuvaiheen opiskelijalle, jolla on riittävä kokemus ja verinäytteiden ottamiseen edellytettävä pätevyys. Tarjoamme itsenäisen ja vaihtelevan työn mukavassa ja moniammatillisessa työyhteisössä. Tehtäväkohtainen palkkaus määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän muun henkilöstön vaativuustasokartan 5 mukaan, jolloin tehtäväkohtainen palkanosa on 1 934,16 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 46,3 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Tehtävässä on kahden kuukauden koeaika. Hakemus tulee jättää viimeistään 22.2.2016 yliopiston sähköisessä rekrytointijärjestelmässä www.utu.fi/tyopaikat. Linkki hakulomakkeeseen löytyy hakuilmoituksen alusta. Hakemukseen tulee liittää CV ja muut hakijan ansioita ja kelpoisuutta osoittavat asiakirjat. Lisätietoja tehtävästä antaa väitöskirjatutkija Susanna Kortesluoma puh. 044 565 5591, sukort (at) utu.fi tai koordinaattori Katja Tervahartiala puh. puh. 02 333 7807, kmterv (at) utu.fi. Mahdollisiin hakua koskeviin tiedusteluihin vastaa hallintosihteeri Anne Saarenpää puh. 02 333 8448, ansaare (at) utu.fi.

Työnantajan nimi: Turun yliopisto.

Työnantajan osoite: 20520 TURKU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Laboratoriohoitajat

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Accountant -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
- Visma tehostaa yritysten toimintaa tarjoten ohjelmistoja, ulkoistuspalveluita, kaupankäyntiratkaisuja, vähittäiskaupan IT ratkaisuja sekä IT projekti- ja konsultointipalveluita. Visma digitalisoi liiketoimintaprosesseja julkisen
Visma Services Oy - 2016-07-28 - Varsinais-Suomi

Asiakasneuvoja -

Yleissihteerit
Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-04-15 - Varsinais-Suomi

Asiakaspalvelu-/kassahenkilö -

Myyjät
Haemme joukkoomme reipasta, oma-aloitteista asiakaspalveluhenkilöä viikonlopputyöhön Kirppis-Centeriin. Tehtävään sisältyy asiakaspalvelutehtävien lisäksi kassatyötä. Työ sopii hyvin mm.
Naantalin Jantex Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme huoltokorjaamoon autonasentajaa kesätöihin ja mahdollisesti pidempään työsuhteeseen. Erityisalanamme on amerikkalaisten henkilö- ja hyötyajoneuvojen huolto, korjaus ja varustelu. Arvostamme osaamista sähkötöistä
DCF Huoltopalvelut Oy - 2016-05-11 - Varsinais-Suomi

Autonasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

Korjaamopalvelu Ahokas Oy - 2016-04-26 - Varsinais-Suomi

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Haemme kasvavaan joukkoomme nestemäisiä kananmunatuotteita valmistavaan yksikköömme työntekijää. Arvostamme reipasta ja tarkkaa työntekoa, kokemus elintarvikealalta on eduksi. Työ on kolmivuorotyötä.
Munax Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Etuuskäsittelijä -

Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6 000 ammattilaista. Palvelemme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton
Kela - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Hitsauksen ja metallityön kehittäjä -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
DecoWorks Oy on syksyllä 2013 perustettu yritys, jonka toimialana on rakennusten sisäpuoliset erikoissisustukset. Ydinosaamisemme on hissikorit, hissikuilut, ja hissien sisä- ja ulkopuoliset sisustukset. Uskomme joustavaan ja luotettavaan
DecoWorks Oy - 2016-06-27 - Varsinais-Suomi

Kirjanpitäjä -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Tilikeskus-Yhtiöt on kasvava sähköisen taloushallinnon ulkoistuspalveluita tarjoava asiantuntijayritys. Olemme alamme suurin toimija Varsinais-Suomessa ja vakaa työnantaja, joka pitää huolta henkilöstönsä osaamisesta
Turun Tilikeskus-Yhtiöt Oy - 2016-05-12 - Varsinais-Suomi

Kodinhoitaja -

Lähihoitajat

Uudenkaupungin kaupunki - 2016-02-19 - Varsinais-Suomi

Koneenasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakasyrityksellemme konepajaan Turkuun koneasentajia generattoreiden kokoonpanoon. Hakijoilta toivomme teknisen alan ammatillista koulutusta ja useamman vuoden työkokemusta koneasentajan
Barona Teollisuus Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Lastenkirja- ja digipalvelumyyjä -

Myyjät
Palkkaamme Salon keskustan toimipisteeseemme asiakas- ja myyntineuvottelijoita vakituiseen tai halutessasi määräaikaiseen työsuhteeseen hoitamaan uutta kampanjaa. Toimenkuvaasi kuuluu myydä ja markkinoida suosittuja lastenkirjoja
Buusteri Oy, Salon toimipiste - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Uudenkaupungin sivistyspalvelukeskuksessa on haettavana vakinaista täyttämistä varten 15.8.2016 alkaen kaksi lastentarhanopettajan tehtävää sijoituspaikkoina Myllymäen päiväkoti ja Päiväkoti Satulinna.
Uudenkaupungin kaupunki - 2016-04-15 - Varsinais-Suomi

Levyseppä-hitsaaja -

Ohutlevysepät
Etsimme asiakkaillemme levyseppähitsaajia mm. suurehkojen paineastioiden yms. valmistukseen. Edellytämme kokemusta, hyvää hitsaustaitoa, luotettavuutta ja aitoa työhalua. Lisäksi oma auto on eduksi. Työt sijaitsevat
Job Services Finland Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Määräaikaisia postityöntekijöitä -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Haemme Loimaan jakelutoimipisteeseen MÄÄRÄAIKAISIA POSTITYÖNTEKIJÖITÄ osa-aikaisiin työsuhteisiin. Työ on vaihtelevaa ja liikkuvaa asiakaspalvelutyötä. Olet näkyvä osa Postia, sillä jakajamme
Posti Group Oyj - 2016-04-21 - Varsinais-Suomi

Parturi-Kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Hei! CLIPS toimii Turussa, Helsingissä, Vantaalla, Lahdessa, Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa. Meillä on palveluksessamme 64 rautaista hiusalan ammattilaista. Haluatko Sinä ammattitaitoinen ja nuorekas Parturi-Kampaaja
Kampaamo-Myymälä CLIPS - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi

Postinjakaja -

Postinkantajat ja -lajittelijat
Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme POSTINJAKAJIA. Tehtävien kestot vaihtelevat lyhyistä keikoista pidempiin määräaikaisuuksiin. Toivomme hakijoilta aurinkoista asennetta työntekoon, hyvää fyysistä
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-30 - Varsinais-Suomi

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-18 - Varsinais-Suomi

Ruokapalveluesimies -

Keittiöpäälliköt
Haemme ruokapalveluesimiestä Someron terveyskeskuksen uudistettuun keittiöön. Keittiössä valmistetaan päivittäin pääasiassa vanhusten ateriapalveluihin noin 350 lounasta. Työtehtäviisi kuuluu joustava
Someron kaupunki - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Ryhmänjohtaja -

Myyjät
Etsimme joukkoomme motivoituneita ja oppimis halukkaita henkilöitä Ryhmänjohtajiksi. Tehtäväsi tulee alkuun olemaan tuotteidemme myynti valmiiksi sovituissa asiakastapaamisissa, jotta opit tuotteet ja yrityksen myyntiperiaatteet.
Cleanveritas - 2016-06-14 - Varsinais-Suomi

Sähköasentaja, teollisuus -

Muut sähköasentajat
Haemme yritykseemme SÄHKÖKESKUSASENTAJIA automaatiokeskusten kalustus- ja johdotustehtäviin. Tehtävässä menestyäksesi sinulla on sopiva sähköalan koulutus, aiempaa kokemusta keskusvalmistuksesta, sähkökomponentti
PEMAMEK OY - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Sähkökeskusasentaja -

Rakennussähköasentajat
Etsimme Turkuun asentajaa sähkökeskusten kokoonpanotyöhön. Hakijoilta toivomme: - Sähköalan koulutustaustaa - Sähkö-/automaatioalan työkokemusta / alan kokoonpanokokemusta - Sähkökeskusten tuntemusta
Innolink Staff Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Sahuri (metalli) -

Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju,
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-05-04 - Varsinais-Suomi

Tekstiilimyyjä -

Myyjät
Cubus on yksi Pohjoismaiden johtavista muotiketjuista, jolla on yli 300 liikettä kuudessa eri maassa. Johtavana vaatetusalan ketjuna panostamme naisten, miesten ja lasten vaatemallistoihin. Palveluksessamme on yli 3500 työntekijää,
Cubus Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Tuotantotyöntekijöitä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Tuotantotyöntekijöitä Haemme asiakasyrityksellemme reippaita ja ahkeria tuotantotyöntekijöitä Turkuun. Tuotantotyöntekijän työ vaatii tarkkuutta ja reipasta asennetta työhön. Osallistut tuotannon
Aputeam Oy - 2016-03-10 - Varsinais-Suomi

TV- ja Viihdepalvelumyyjä -

Myyntiedustajat
TULE TÖIHIN DNA CALL CENTTERIIN TURKUUN! DNA tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin sekä ennen kaikkea asiantuntevaa palvelua jokaiselta aihealueelta.
Barona Palvelut Oy - 2016-05-15 - Varsinais-Suomi

Urheiluvarainhankkija -

Myyntiedustajat
Onko lasten ja nuorten liikunta mielestäsi tukemisen arvoinen asia? Samaa mieltä ovat lähes kaikki suomalaiset! Etsimme ilta- tai aamuvuoroon neljää myyntineuvottelijaa Urheilun Unelma-arvoille. Urheilun Unelma-Arpa on Valo (Valtakunnallinen
Finnacta Oy - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Utvecklare -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Vi söker EN UTVECKLARE av dag- och arbetsverksamheten (befattningsnummer 37) i heltid till Expert- och utvecklingscentret. Anställningen inleds 1.4.2016. Din uppgift är att utveckla och förenhetliga Kårkulla samkommuns serviceutbud
Kårkulla samkommun, - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Vaihetyöntekijä -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen
Carrot Keski-Suomi Oy - 2016-05-28 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 4.0915129184723 sekuntia