Job Courier unspecified Alma Media Oyj - Työtarjoukset

Käytä
id:
YzJjNGE0ZDMtM2VlZi00Mjg2LWExNTgtOGI5ZjIxN2FiMGI3IDgx

reference: c2c4a4d3-3eef-4286-a158-8b9f217ab0b7

documentId: 9858539

connectionPointId: 81

lastModificationDate: 1552989346535

Työnimike: Courier

Työnkuvaus:
Jokainen courier on Yön Tähti, tärkeä lenkki tuotteen matkalla asiakkaalle, sillä tuote on valmis vasta, kun se on toimitettu. Varhaisjakelussa jaamme tilattujen lehtien lisäksi muun muassa mainosjakelutuotteita ja osoitteellisia kirjeitä.

 Haussa on yhteensä 150 kesätyöntekijää Pirkanmaan ja Satakunnan jakelualueille. Töitä on tarjolla erityisesti noin toukokuun puolivälistä alkaen aina elokuun loppuun asti. Työntekijöitä tarvitaan kuitenkin jo aiemmin ja osa jatkaa meillä myös lomakauden loputtua. Kerrothan siis meille, jos voit työskennellä pidempään.

 Työ lyhyesti:

 - Courierina työskentelet keskimäärin 3-4,5h/yö.

 - Työaika sijoittuu noin klo 01:30-07 väliseen aikaan.

 - Työtä tehdään kuusi yötä putkeen, jonka jälkeen seuraa aina kaksi vapaata.

 - Työtä varten sinulla tulee olla käytössäsi auto tai pyörä.

 - Palkkaus muodostuu tuntipalkasta 10,23€/h (kokonaistuntipalkka) + oheisjakelun kappalekohtaisista korvauksista. Lisäksi oman auton käytöstä maksetaan veroton kilometrikorvaus 0,43€/km. Palkanmaksu 2krt/kk.

 

 Courierin työ saattaa sopia sinulle, jos:

 - olet täysi-ikäinen

 - sinulla on käytössässi auto tai pyörä

 - voit työskennellä yöaikaan

 - nautit ulkoilmasta ja vapaudesta

 - olet itsenäinen ja omatoiminen työntekijänä

 - olet huolellinen työssäsi ja fyysinen kuntosi riittää kulkemaan mm. rappuja

 
 Tarjoamme sinulle:

 - Lisätienestejä (voit jatkaa meillä töitä esim. keikkalaisena myös lomakauden päätyttyä)

 - Töiden aloittaminen sinulle sopivalla aikataululla. Työt päästään aloittamaan tarvittaessa hyvinkin nopeasti.

 - Sinulle sopivan työsuhteen keston (vähintään 1kk)

 - Kattavan perehdytyksen työhön

 - Työterveyshuollon

 - Merkityksellisen työn: tärkeiden tuotteiden kuljettaminen perille.

 - Työskentelyalueen mahdollisimman läheltä omaa kotiasi.

 
 Jätä hakemus sähköisesti heti. Kutsumme valitut hakijat haastatteluun ja voit osallistua myös yleiseen infoon (ks. tiedot alla). Aloitamme haasttatelut viikolla 11.

 Lisätietoja voit kysyä arkisin klo 9-15 välisenä aikana henkilöstökoordinaattori Milla Kupiaiselta puh. 010 665 3895 tai milla.kupiainen(at)almamanu.fi.

 Lue lisää courierin työstä: www.courieriksi.fi

 WhatsApp numero rekryyn: 050 315 3264 (Huom. ainoastaan WhatsApp!)

 WhatsAppin kautta voit pyytää tapaamisaikaa, esittää kysymyksiä työstä, lähettää cv:n tai pienen videoterveisin jne. Vastaamme viesteihin vähintään klo 9-15 välisenä aikana arkisin, viestejä voit toki jättää itse juuri sinulle sopivana ajankohtana.

 Infotilaisuudet/pikahaastattelut Alma Manun toimistolla (Patamäenkatu 9, Tampere)

   maanantaisin klo 13 (suomenkielinen)

   perjantaisin klo 13 (englanninkielinen)

   Tilaisuuden kesto osallistujamäärästä riippuen 45min-1,5h.
 Tule paikalle kuulemaan courierin työstä ja samalla voit hakea paikkaa.

 
 
 Alma Manu Oy on painamisen ja jakelun ammattilainen. Alma Manuun kuuluu lehtipaino Tampereella sekä Pirkanmaan ja Satakunnan jakelupalvelut. Olemme Pohjoismaiden modernein lehtipaino ja Suomen suurin yksityinen varhaisjakeluoperaattori. Painotalomme pyörii vuorokauden ympäri ja courierimme jakavat sanomalehtien lisäksi monia uusia jakelutuotteita. Alma Manu on osa Alma Media -konsernia.

numberOfPosts: 1

jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C9621

positionTypeCode: seasonal

Työnantajan nimi: Alma Media Oyj

source: TIVA

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Baarityöntekijä -

unspecified
Legends Hovi Oy - 2018-09-21 - unspecified

Full stack -kehittäjä -

Haemme asiakkaallemme Goforelle kehittäjiä Tampereelle, Helsinkiin ja Jyväskylään. Yritys koostuu lähes 500 ammattilaisesta jotka työskentelevät kansallisten kärkihankkeiden parissa. Gofore valittiin juuri 1. Sijalle keskisuurten yritysten joukossa vuoden 2017 Great Place to Work -tutkimuksessa.Full
Wippii Work Oy - 2019-02-05 - unspecified

II-viulun äänenjohtaja-opettaja -

Koesoittotehtävät: - Mozart: Viulukonsertto nro 3 G, nro 4 D tai nro 5 A, 1. ja 2. osa kadensseineen- Vapaavalintaisen romanttisen konserton 1. osa kadensseineen- Kamarimusiikki- ja orkesteritehtävät, jotka lähetetään hakijoille sähköpostitse hakuajan päätyttyäAvoimia toimia haetaan osoitteessa
Kemin kaupunki - 2019-03-20 - unspecified

J €rjestelm €asiantuntija -

Ty el €keala on osa vauhdikkaasti muuttuvaa ja kehittyv € € finanssialaa. Yksityisen sektorin lakis € €teist € ty el €keturvaa hoidetaan yksityisen puolen ty el €keyhti iss € kuten Elossa.  Elon el €kepalvelut on edistyksellinen ja kehitysmy nteinen organisaatio, jossa panostetaan
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo - 2018-09-11 - unspecified

Kaivinkoneen perämies -

VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi meillä on toimipisteet Budapestissa ja Tallinnassa.
VPS Henkilöstöpalvelu Oy - 2018-09-26 - unspecified

Katu-/kunnallistekn. suunnittelijoita/proj.pääll. -

Konsultointi. Suunnittelu. Projektit. Käytön tuki. Tarjoamme asiakkaille lämpö- ja sähkövoiman tuotantoon, siirtoon ja jakeluun, metsäteollisuuteen, biojalostukseen ja kemianteollisuuteen, kaivos- ja metalliteollisuuteen sekä infraan, vesihuoltoon ja ympäristöön
Pöyry Finland Oy - 2018-09-26 - unspecified

Keittiöapulainen -

Attendo on Suomen johtava yksityinen terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden tuottaja. Olemme edelläkävijä asumispalvelujen tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Olemme joustava ja kannustava työnantaja, jonka yrityskulttuurin määrittävät
Attendo Oy - 2019-01-17 - unspecified

Koneenasentaja -

Etsimme Akaan Toijalaan KONEASENTAJAA pitkäaikaiseen työhön. Työ sisältää mekaaniikka- ja hydrauliikka-asennusta komponenttien kokoonpanossa. Työn aloitus heti soveltuvan työntekijän löydyttyä.Edellytämme sinulta- työkokemusta kokoonpano- ja asennustöistä metallialalta tai esim.
Bolt.Works Oy - 2019-03-13 - unspecified

Lähihoitaja -

tehtävä Seuturekry hakee kahta lähihoitajaa Valkeakosken kotihoitoon. Työ on pääosin arkena tapahtuvaa päivätyötä, tarvittaessa 1-2 iltavuoroa viikossa, mahdollisuus viikonloppuvuoroon kolmen viikon listassa. Peruspalkka 2228,75 euroa/kk kokoaikaisessa työsuhteessaJätäthän hakemuksesi
Seuturekry Oy - 2019-03-06 - unspecified

Lähihoitaja -

Attendo on Suomen johtava yksityinen terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden tuottaja. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Olemme joustava ja kannustava työnantaja, jonka yrityskulttuurin määrittävät
Attendo Oy - 2018-12-13 - unspecified

Lähihoitajan sijaisuus, Nurmes (id1514) -

TERVETULOA SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOONPohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä järjestää julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut 14 kunnan alueella. Lisäksi kuntayhtymä järjestää ympäristöterveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjois-Karjalassa. Alueella
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen ky - 2018-11-14 - unspecified

Metsäkonealan opettaja -

Ammatillisten aineiden pt. tuntiopettaja (metsäkoneala) 5.8.2019 alkaen toistaiseksi Siilinjärven Toivalaan. Edellytetään hakkuukoneen ja metsätraktorin sujuvaa käyttötaitoa. Eduksi katsotaan monipuolinen metsäalan koulutus ja työkokemus sekä tietotekninen osaaminen.Tehtävän kelpoisuusvaatimukset:
Savon koulutuskuntayhtymä - 2019-03-30 - unspecified

Myyjä (kesätyö) -

Kesäduuniin! Yli 100 paikkaa ympäri SuomenMiltä kuulostaa kesäduuni, jossa voit viettää päivät biitsillä ja illat tärkeässä työssä kannustavan tiimin kanssa? Meillä on töitä sinulle kesäksi (ja ehkä pidemmällekin), jos olet energinen ja tavoitehakuinen - ja täysi-ikäinen. Turvapalveluiden
Sector Alarm Oy - 2019-03-20 - unspecified

Myyjä -

Myyjä Helsingin Sanomien myyntipisteelle Tiedän mitä mietit. Mistä saisin helposti työpaikan täyttämättä pitkää hakemusta tai cv:tä? Nyt olet oikeassa paikassa, sillä me olemme tehneet hakemisen sinulle helpoksi - meille voit hakea vaikka
Rainmaker SalesHow Oy - 2018-08-16 - unspecified

Myyntiedustaja Sanoma- tiimiin -

Liity energiseen Sanoman tiimiimme myymään ja edustamaan Suomen vahvinta mediabrändiä!KUKA?Sinä! Ahkera, rohkea ja asiakaspalvelusta innostuva tyyppi jota motivoi mahdollisuus kehittyä myynnin superammattilaiseksi! Meillä tehdään tulevaisuuden tähtiä.MITEN?Meillä olet tärkeä osa isompaa
Promotion Point Oy - 2018-12-01 - unspecified

Personal Trainer -

Fitness24Seven Personal Training tarjoaa laadukkaita PT -palveluita järkevään hintaan. Tavoitteenamme on asiantuntemuksella sekä omistautumisella, auttaa ihmisiä kehittymään vahvemmiksi, terveemmiksi sekä voimaan paremmin. Ammattitaitoinen henkilökuntamme työskentelee intohimoisesti liikunnan
Fitness24Seven Oy - 2019-03-28 - unspecified

Peruskoulun luokanopettaja -

Kouvolan kaupungin perusopetuksessa on haettavana Peruskoulun luokanopettajan viran (10598) sijaisuus ajalle 29.10.2018 - 1.6.2019 - Hakijoilta toivotaan hyviä vuorovaikutus- ja ryhmänhallintataitoja sekä valmiutta liikunnan ja musiikin opetukseen. Lisäksi perehtyneisyys tieto- ja
Kouvolan kaupunki - 2018-08-31 - unspecified

Projektipäällikkö automaatioon -

Assemblin Oy hakee Helsingin toimipisteeseen automaatioyksikköön projektipäällikköä. Tehtävässäsi tulet ensisijaisesti vastaamaan rakennusautomaatio yksikössä sinulle nimetyistä projekteista sekä lisäksi tulet tekemään paljon
Assemblin Oy - 2018-08-16 - unspecified

Psykologi -

Haemme Lahden kaupungin palvelukseen eteläiselle alueelle KOULUPSYKOLOGIN sijaista ajalle 1.10.2018 - 2.12.2019. Psykologi osallistuu sekä yhteisölliseen että yksilökohtaiseen opiskeluhuoltoon. Tehtäviin kuuluu oppilaan yksilökohtainen tuki ja ohjaus liittyen oppimiseen
Lahden kaupunki - 2018-09-11 - unspecified

Rakennusapumies -

Rakennusapumiehelle töitä! Pääasiallisia työtehtäviä ovat helppojen suojausten laittaminen, tavaroiden kanto, ammattimiesten avustaminen ja yleisen siisteyden ylläpito. Aikaisempi kokemus rakennustyömailta auttaa vauhtiin pääsemisessä. Voit
Värväämö Oy - 2018-10-19 - unspecified

Rengasasentaja -

unspecified
MA-Autopalvelut Oy - 2018-10-05 - unspecified

Ruokapalvelutyöntekijöitä -

Etsitkö töitä ateriapalvelualalta? Kiinnostaako työskentely suurtalouskeittiöillä? Olisitko sinä etsimämme apu keittiötehtäviin? Tervetuloa töihin Personalhusetille! Haemme nyt RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÖITÄ keikkaluontoisiin työsuhteisiin
Personalhuset Staffing Group Oy - 2018-08-08 - unspecified

Sairaanhoitaja -

Pirkkalan kunnassa on haettavana sairaanhoitajan toistaiseksi voimassa oleva työsuhde asumis- ja hoivapalveluissa Vesilahden toimipisteessä. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on laillistettu sairaanhoitaja (terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 559/1994 mukainen
Pirkkalan kunta - 2018-08-18 - unspecified

Tietoturvallisuuspäällikkö -

Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä - jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Arja Raukola Oy - 2018-11-20 - unspecified

Toimistosiivooja -

Haluatko olla mukana mahtavassa työtiimissä luomassa viihtyisää työympäristöä?Etsimme työparia Mailikselle tiimi- sekä yksin työskentelyyn huolehtimaan tyytyväisistä asiakkaistamme sekä hyvin hoidetusta tasokkaasta asiakaskohteestamme Helsingin ydinkeskustassa kolmena iltana (ke-pe) viikossa
Suomen VEP-Palvelut Oy - 2019-03-20 - unspecified

Työfysioterapeutti HUS Työterveys -

HUS Työterveys tarjoaa lakisääteisiä ennaltaehkäiseviä työterveyshuoltopalveluita sekä työterveyshuoltopainotteista sairaanhoitoa HUSin 25 000 työntekijälle. HUS Työterveys toimii kahdeksassa eri toimipisteessä. Haemme HUS Työterveyteen vakituiseen toimeen työfysioterapeutteja ensisijaisesti
HUS - 2019-03-29 - unspecified

Uusasiakashankinnasta vastaava palvelupäällikkö -

Nyt myydään!Haemme UHY TietoAkselilleUusasiakashankinnasta vastaavaa palvelupäällikköäEtelä- ja Pohjois-Savon alueelleTässä tehtävässä tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittyä digitaalisen taloushallinnon tähtipelaajaksi nopeasti kehittyvässä asiantuntijaorganisaatiossa. Meille taloushallinto
TietoAkseli Oy - 2019-01-12 - unspecified

Varastotyöntekijä -

SELEKTA - TYÖTÄ JA TYÖVOIMAAEtsimme asiakkaallemme Pieksämäelle Varastotyöntekijöitä.Tehtäviisi kuuluvat monipuoliset varaston työt, pääsääntöisesti keräily, tavaroiden lajittelu, hyllytys ja pakkaus. Työtä tehdään työntömasto- sekä vastapainotrukilla, joten arvostamme aikaisempaa
Selekta Logistiikka Oy - 2019-02-22 - unspecified

Vastaava ohjaaja -

HALUATKO OLLA MUKANA EDISTÄMÄSSÄ HYVÄÄ ELÄMÄÄ?KVPS Tukena Oy on omaisjärjestötaustainen kehitysvammaista ja erityistä tukea tarvitsevaa ihmistä ja hänen läheisiään auttavien ja tukevien palveluiden valtakunnallinen tuottaja ja kehittäjä. Tukena tarjoaa monipuolisia palveluita koko maan
KVPS Tukena OY - 2018-11-17 - unspecified

 
 
site syntyy 0.27441596984863 sekuntia