Job Erityisopettaja Pirkanmaa Tampereen kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
VARHAISKASVATUS JA PERUSOPETUS/PERUSOPETUS TUNTIOPETTAJA 1-198-16 Kaksi toistaiseksi otettavaa tuntiopettajan tehtävää (laaja-alainen erityisopetus), joiden sijoituskoulut virkasuhteen alkaessa ovat Hatanpään koulu ja Pohjois-Hervannan koulu. Tehtävät ovat päätoimisia ja ne täytetään 10.8.2016 alkaen. Toimenkuvaan kuuluu maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opettaminen vuosiluokilla 7-9. Opetuksen tavoitteena on valmistavasta opetuksesta tulevien oppilaiden koulunkäynnissä tarvittavien perusvalmiuksien ja -taitojen sekä opiskelustrategioiden opettaminen ja vahvistaminen sekä oppilaiden jatko-opintokelpoisuuden parantaminen. Erityisopettaja tekee tiivistä yhteistyötä S2-opettajan, oppilaanohjaajan sekä muiden opettajien kanssa. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät asetuksen 1998/986 mukaan. Arvostamme aiempaa kokemusta maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten opettamisesta ja ohjaamisesta, joustavaa työotetta, tiimityöskentelytaitoja sekä intoa kehittämistyöhön moniammatillisessa tiimissä. Lisätietoja tehtävistä antavat Hatanpään koulun rehtori Arto Nieminen, puh. 040 801 6683 ja Pohjois-Hervannan koulun rehtori Maria Klaavu, puh. 0400 328 740. Viroissa on 6 kuukauden koeaika. Virkoihin valittujen tulee ennen viran vastaanottamista esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaan. Hakuaika päättyy 6.6.2016. Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon. Hakijoiden toivotaan jättävän hakemuksensa sähköiseen IMURI-rekrytointijärjestelmään. Järjestelmässä pyydetään erikseen täyttämään opettajankoulutustiedot erillisellä välilehdellä. Koulutustietojen tallentaminen tähän välilehdelle on tärkeää kelpoisuuden tulkinnan kannalta. Hakemuksen voi lähettää myös postitse osoitteeseen Tampereen kaupunki, Kirjaamo, PL 487, 33101 Tampere. Kirjekuoreen ja hakemukseen on merkittävä haettavan tehtävän nimike ja viitekoodi. IMURIn käyttöohjeet löytyvät sivulta www.tampere.fi/tyo/avoimettyopaikat/imuri ja lisätietoa hakemisesta saat TampereRekrystä, puh. 03 5653 4111. www.tyo.fi Haussa huomioidaan vain hakuaikana saapuneet hakemukset. Lisätietoja hakemisesta saa TampereRekrystä, puh. 03 5653 4111, Varhaiskasvatus ja perusopetus/Perusopetus, http://www.tampere.fi/tyo/
Työnantajan nimi: Tampereen kaupunki
Työnantajan osoite: 33100 TAMPERE
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Erityisopettajat
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus
Similiar Työtarjoukset
ASIAKAS- JA MYYNTINEUVOTTELIJA -
Puhelin- ym. myyjät
Minusta ei ainakaan ole myyjäksi? Näin minäkin aikoinaan ajattelin, joten Hei juuri sinä! Turotim oy etsii myyjiä Tampereen toimistoon. Etsimme kaiken ikäisiä myynnistä kiinnostuneita henkilöitä joukkoomme.
Turotim Oy - 2016-03-03 - Pirkanmaa
Asumispalvelutyöntekijöitä, keikkatyö, Hämeenkyrö -
Lähihoitajat
Aspa Palvelut Oy on vammaisten ihmisten, mielenterveyskuntoutujien ja muiden tukea tarvitsevien asumispalveluihin erikoistunut yhteiskunnallinen yritys. Työmme perustuu vahvoihin arvoihin, ihmisen kunnioittamiseen, luotettavuuteen ja asiantuntijuuteen,
ASPA Palvelut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Höylääjä -
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Ikkuna-asentaja -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Markkinajohtaja Inwido on toimialan kannattavin yritys päämarkkina-alueellaan Pohjoismaissa. Koko Inwido-konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 550 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 3400. Inwidon osakkeet noteerataan
Inwido Finland Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
IV-asentaja -
Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on nykyaikainen henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Olemme vastuullinen yhteistyökumppani sekä työnantaja. Paikallisesti toimivana yrityksenä pystymme palvelemaan
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Kaivinkoneen perämies -
Vesiliikenteen perämiehet ja päälliköt
Haemme asiakkaallemme Tampereelle KAIVINKONEEN PERÄMIESTÄ Työskentelet kaivinkoneen kuljettajan apulaisena, joten toimit kuljettajan kanssa jatkuvasti yhteistyössä. Osaat käyttää laseria mittaukseen ja putkitustaitokin
Biisoni Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-24 - Pirkanmaa
Kattoasentaja -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Pirkanmaan Kotiote on kattoremontteihin erikoistunut yritys, joka palvelee asiakkaitaan joustavasti ja monipuolisesti niin Pirkanmaan ja Tampereen alueella kuin muuallakin Suomessa. Haemme nyt joukkoomme kattoasentajaa. B ajokortti välttämätön.
Huotari Kalle Juhani - 2016-05-13 - Pirkanmaa
Keittäjä (suurtalous) -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Helsingin yliopisto, Hyytiälän metsäasema - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kenttämyyjä -
Myyntiedustajat
Oletko se Sinä, jota asiakasyrityksemme etsii kenttämyyntitehtäviin? Tule myymään nykyaikaisen digitaalisen markkinoinnin tehokkaimpia tuotteita yritysasiakkaille. Myyntisalkkusi koostuu Facebook-, Google-, Display- ja Remarketing,
Arena Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Koneistaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy - 2016-06-01 - Pirkanmaa
Kosmetologi -
Kosmetologit ym.
Kokenut kosmetologi yrittäjä! Meillä on hyvässä työilmapiirissä heti vapaa kosmetologin paikka. Asiakkaatkin ovat jo osittain valmiina ja odottavat uutta kokenutta kosmetologia tiimiimme. Meillä on tosi kiva tiimi
Beauty Putiikki - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Lähihoitajan tehtävät Kotihoidon ja asumispalvelujen Etelä-Kaakon( Viinikka, Härmälä, Koivistonkylä, Kaukajärvi, Hervanta) alueella. Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on lähihoitajan tutkinto/ opintopisteitä
Tampereen kaupunki - 2016-05-02 - Pirkanmaa
Lakimies -
Muut lainopilliset erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset kehittävät ja tukevat alueillaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää hyvinvointia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - 2016-02-26 - Pirkanmaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
VIRTAIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMI HAKEE lastenhoitajaa Koivurinteen päiväkotiin 8.8.2016 alkaen toistaiseksi. Tehtävä on työsuhde, jonka palkkauksessa sekä muissa ehdoissa noudatetaan Kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta.
VIRTAIN KAUPUNKI - 2016-05-12 - Pirkanmaa
Muu tekniikan erityisasiantuntija -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
LVI- asiantuntija / tarkastaja Koetko kiinteistötekniikan omimmaksesi ja omaat laajan tietämyksen alasta. Suomen Asiantuntijapalvelut Oy hakee nuorekkaaseen työympäristöönsä osaajaa toteuttamaan erilaisia kiinteistöteknisiä
Suomen Asiantuntijapalvelut Oy - 2016-05-12 - Pirkanmaa
Myyjä Elisan myyntipisteelle -
Myyjät
Elisan myyntipisteille Tampereen myyntitiimiin mahtuisi nyt reippaita, tuloshakuisia sekä aktiivisesta ständimyynnistä kiinnostuneita KESÄMYYJIÄ! Tärkein tehtäväsi on Saunalahden mobiili- ja laajakaistapalveluiden
Barona Palvelut Oy - 2016-03-30 - Pirkanmaa
Myyntineuvottelija, kesätyö -
Myyntiedustajat
Tervetuloa kesätöihin keskustan toimistollemme! Työnhakulomakkeemme löytyy nettisivuiltamme osoitteesta http://www.hyvatlehdet.fi/puhelinmyyntityolla-hohtoa-arkipaivaan/ . Täytä lomake nyt, niin lupaamme ottaa sinuun yhteyttä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa
Ohjaaja -
Ohjaajat ja tuottajat
KEHITYSVAMMAISTEN AVOPALVELUT/VUORENKILPI Yksikkö on kolmivuoroyksikkö, jossa asiakkaat ovat haastavasti käyttäytyviä aikuisia kehitysvammaisia. Yksikkö sijaitsee Vuoreksessa osoitteessa Koukkuaurankatu 6. Ohjaajan työtehtäviin
Tampereen kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Palveluneuvoja -
Vakuutusalan asiamiehet
LähiTapiola Pirkanmaa on itsenäinen osa johtavaa ja vakavaraista yhtiöryhmää, tarjoten palveluja kotien, maatilojen ja yritysten vakuuttamiseen liittyen. Meille asiakas on aina ykkönen ja haluammekin tarjota asiakkaillemme
LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö - 2016-04-28 - Pirkanmaa
Perämies -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Prosessisuunnittelija -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Nipromec Oy on kansainvälisesti toimiva projekti- ja asiantuntijatalo. Tarjoamme suunnittelu- ja konsultointipalveluita energia-, offshore-, rakennus- ja teollisuudenalan yrityksille. Toimistomme sijaitsevat Turussa, Tampereella, Raumalla ja Erlangenissa
N-Pro Resources Oy Ltd - 2016-05-30 - Pirkanmaa
Proviisori -
Proviisorit
Urasi apteekissa on tässä. Ovi apteekkiin on nyt auki. Hae kauttamme töihin, täsmälääkkeeksi, farmasia-alan haastaviin työtehtäviin. Olet jo kokenut tekijä tai vasta urasi apteekinmaailmassa aloittava.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-01 - Pirkanmaa
Psykologi -
Psykologit
Olemme suurin kotimainen yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja. Pihlajalinna -brändin alla tarjoamme kunnille innovatiivisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuotantomalleja, muun muassa kokonaisulkoistuksia ja terveysasemaulkoistuksia.
Pihlajalinna Terveys Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Sähköasentajia Kajaaniin -
Muut sähköasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme KAJAANIIN SÄHKÖASENTAJIA. Työhön voi sisältyä sähköjuotos- ja sähköasennustöitä. Tarve tekijöille on heti ja hyvälle tekijälle on töitä pitkäksi
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Taksinkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Vielä mahtuu mukaan joukkoon. Täyden palvelun kuljetusyritys Liuttu Logistiikka Oy kaipaa asiakaspalvelun ammattilaisia ratin taakse henkilökuljetuksiin. Kalustomme koostuu henkilö- ja tilatakseista keski-iän ollessa alle 2 vuotta.
Liuttu Logistiikka Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Haetaan kahta ammattitaitoista tarjoilijaa syksyn kiireisiin Astoriin/Finlayssonin Palatsiin. Edellytämme Sinulta iloista ja reipasta otetta työhön sekä sosiaalista luonnetta sekä alan koulutusta. Työtä tarjolla 90 -111h/3vkoa,
Ravintola Astor Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Teollisuusmaalari -
Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Tavoitteemme on hyvin yksinkertainen, haluamme löytää toimeksiantajillemme parhaat työntekijät.
RenttneR Oy - 2016-05-20 - Pirkanmaa
Tuotepäällikkö, Also Finland Oy -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
ALSO Finland Oy on Suomen johtava ICT -alan täyden valikoiman tuote- ja palvelutoimittaja. Markkinapaikkamme tarjoaa jälleenmyyjille mahdollisuuden hankkia yksilöllisiä tuote- ja palveluratkaisuja. ALSO Finland tarjoaa laajan tukkutuotevalikoiman
Empore Oy - 2016-05-05 - Pirkanmaa
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Tällä hetkellä haemme reipasta puoliperävaununkuljettajaa Tampereelle asiakasyritykseemme (Enset Oy). Työ on lähetysten paikallisjakelua sekä runkolinjojen ajoa. Hakijalla on oltava hyvä Pirkanmaan/Tampereen tuntemus,
JTV-Partner Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa