Job F2F-varainhankkija / Feissari Päijät-Häme Suomen Varainhankintatoimisto Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: F2F-varainhankkija / Feissari

Työnkuvaus:
ETSIMME VARAINHANKKIJOITA LAHDEN OVITIIMIIN Kiinnostaako sinua tärkeä työ suomalaisten lasten puolesta? Tule mukaan SOS-Lapsikylän varainhankintakampanjaan Lahteen! Etsimme ovitiimimme kolmea varainhankkijaa keräämään sitoutuneita lahjoittajia SOS-Lapsikylän toimintaan. Kampanja toteutetaan Door-To-Door -työnä, jossa varainhankkijat kiertävät ovilla oman paikkakuntansa eri asuinalueilla. Suomessa lähes 18 000 lasta ei voi asua omassa kodissaan. Lisäksi yli 87 000 lasta tarvitsee muuta lastensuojelun apua ja tukea. SOS-Lapsikylä pyrkii antamaan näille lapsille mahdollisuuden elää mahdollisimman tavallista lapsuutta. Toiminnan ytimenä ovat SOS-Lapsikylissä olevat kodit, joissa lapsen on mahdollista kasvaa sijaisperheessä, mikäli vanhemmat eivät yksin pysty huolehtimaan lapsistaan. Työskentelemme myös tukea tarvitsevien perheiden kanssa, jotta mahdollisimman moni lapsi voisi kasvaa omien vanhempiensa kanssa. Tavoitteemme on, että lapset saavat olla lapsia, tuntea olevansa rakastettuja ja turvassa. Suomen SOS-Lapsikylä on osa kansainvälistä, yli 130 maassa toimivaa SOS Children's Villages -järjestöä. SOS-lapsikylissä ja -nuorisokodeissa asuu maailmanlaajuisesti yli 80 000 lasta ja nuorta, ja työstämme hyötyy yli kaksi miljoonaa ihmistä. Työ on hyvin sosiaalista ja palkitsevaa, sillä tiedät tekeväsi merkittävää työtä kaltoin kohdeltujen suomalaisten lasten puolesta. Pääset myös osaksi ammattimaista ja kannustavaa järjestövarainhankkijoiden työyhteisöä. Lisää tietoa: www.sos-lapsikyla.fi Mitä odotamme sinulta? -Vähintään 18-vuoden ikää. -Positiivista ja rehellistä asennetta. -Motivaatiota onnistua ja kykyä motivoida muita samaan. -Sitoutumista SOS-Lapsikylän arvoihin. Arvostamme aikaisempaa työkokemusta myynnin, markkinoinnin, varainhankinnan tai järjestöjen parista, mutta se ei ole työnsaannin edellytyksenä. Me tarjoamme sinulle: -Hyvän tuntipalkan (12 €/tunti sekä iltalisät alkaen klo 18.00). -Työn mielenkiintoisessa järjestössä ja mukavat työkaverit. -Joustavat työajat. Työskentelemme 5,5 tuntia päivässä välillä klo 15-20.30. Toivomme, että voit sitoutua vähintään neljään työvuoroon välillä ma-pe. Lisätietoja F2F-varainhankkijan työstä antaa Janne Räikkönen, 040 7009963 tai rekry (at) svht.fi Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV sähköpostitse osoitteeseen rekry (at) svht.fi. Käsittelemme kaikki hakemukset ja vastaamme kahden viikon sisällä kaikille hakijoille.

Työnantajan nimi: Suomen Varainhankintatoimisto Oy

Työnantajan osoite: Harjukatu 40, 15100 LAHTI

Työn lyhyt kuvaus:
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät

Maa: Suomi

Alue: Päijät-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas- ja Myyntineuvottelija -

Myyjät
Oletko etsimässä kenties kokonaan uutta uraa ? Tule myymään digilehteä ja painettua mediaa. Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat suurimpien
Turotim Oy - 2016-06-14 - Päijät-Häme

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
Haapasaari Marketing Oy - 2016-02-22 - Päijät-Häme

Harjoittelija hallinto-osastolle -

Yleissihteerit
Teknoloikka on Tekniikan Akatemia TAF:n ylläpitämä harjoitteluohjelma, jonka tavoite on kannustaa nuoria teknologia-alojen pariin. Harjoittelupaikkoja tarjoavat useat eri yritykset ympäri Suomea. Palkallinen Teknoloikka-harjoittelu
Tekniikan Akatemia -säätiö - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Ikkuna-asentaja -

Talonrakentajat
Oma-aloitteinen työntekijä ikkuna-asennustiimiin. Aikaisempi kokemus eduksi, mutta ei välttämätön. Työkohteet pääsääntöisesti Päijät-Hämeen alueella. Oma auton käyttö
Lahden Kiinteistösaneeraus Oy - 2016-04-28 - Päijät-Häme

Kerho-ohjaajaharjoittelija, kesätyö -

Ohjaajat ja tuottajat
Haemme Lahden kaupungin, Loviisanpässin Kerhoon koululaisten (7-10 v.) kesätoimintaan määräaikaiseen kesätyöhön aktiivista ja innostunutta henkilöä. Kerho-ohjaajaharjoittelija suunnittelee ja toteuttaa
Lahden kaupunki - 2016-03-15 - Päijät-Häme

Laatuasiantuntija -

Bioteknikot (pl. lääketieteellinen tekniikka)
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Leipomot Oy. - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Lähihoitajaharjoittelija -

Lähihoitajat
Aarrekoti on vaikeavammaisten palveluasumisyksikkö. Asukkaiden avuntarve vaihtelee lähes itsenäisesti toimivista täysin avustettaviin. Lähihoitajaharjoittelijan tehtävät ovat avustavia; asukkaiden saattaminen aterioille,
Lahden kaupunki - 2016-03-15 - Päijät-Häme

Luonnonsuojelutyöntekijäharjoittelija -

Ympäristön- ja luonnonsuojelun erityisasiantuntijat

Lahden kaupunki - 2016-03-15 - Päijät-Häme

Muu toimisto- tai laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haussa osa- aikainen ylläpitosiivooja Odotamme hakijalta: - Aiempaa työkokemusta siivousalalta - Mahdollisuutta siivota keikkaluontoisesti - Luotettavuutta - Tarkkaa ja täsmällistä työotetta Jos kiinnostuit työstä,
Lisäpalvelu Lahti Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Myyjä Fortumin myyntipisteelle -

Myyjät
Energiapisteet ovat Rainmakerin ja Fortumin kanssa yhteistyössä rakennettu myyntikonsepti jonka ydinajatuksena on tuoda henkilökohtainen asiakaspalvelu ja myynti sinne, missä ihmiset liikkuvat. Shop-In-Shop myyntikanava on nimensä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Myyjä -

Myyjät
Haluatko muuttaa vapaa-aikasi rahaksi? Palkkaamme Lahden toimipisteeseemme 9 reipasta ja tehokasta myyntitykkiä kesän projekteihimme. Aiempaa kokemusta emme vaadi, sillä perehdytämme sinut perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy, Lahti - 2016-03-11 - Päijät-Häme

Myymälänhoitaja -

Myymälän esimiehet
Myymäläpäällikkö Kauppakeskus Karismaan Avaamme uuden ja upean KICKS-myymälän Lahteen, kauppakeskus Karsimaan! Tavoitteemme on olla asiakkaille ainutlaatuinen kauneuden keidas, ja haemme nyt myymäläpäällikköä,
Kicks Kosmetikkedjan Oy - 2016-03-22 - Päijät-Häme

Myyntineuvottelija, kesätyö -

Myyntiedustajat
Tervetuloa kesätöihin keskustan toimistollemme! Työnhakulomakkeemme löytyy nettisivuiltamme osoitteesta http://www.hyvatlehdet.fi/puhelinmyyntityolla-hohtoa-arkipaivaan/ . Täytä lomake nyt, niin lupaamme ottaa sinuun yhteyttä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-08-17 - Päijät-Häme

Myyntineuvottelija, osa-aikatyö -

Myyntiedustajat
Oletko opiskelija tai eläkeläinen? Tarvitsetko lisäansioita, jotta rahasi riittävät elämiseen? Lahden toimistolla on tarjota neljälle mukavalla henkilölle syksyn ajalle osa-aikatyö, jossa saat lisäansioita
Finnacta Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Natural Born Programmer, Tuntinetti -

Ohjelmistokehittäjät
Tuntinetti valmistaa henkilöstöhallinnon järjestelmää, joka kattaa työpaikkailmoittelun, työhakemusten vastaanoton, työajanseurannan, työvuorosuunnittelun, työehtosopimusten tulkinnan, palkanlaskennan
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-08-10 - Päijät-Häme

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Olemme ydinkeskustassa sijaitseva hius-ja kauneuspalveluja tarjoava liike. Palveluihimme kuuluu parturikampaamopalveluiden lisäksi ekokampaamopalvelut sekä kosmetologipalvelut. Toimimme samoissa tiloissa FysioHeal-yrityksen kanssa, joka tarjoaa
FysioHeal - 2016-08-02 - Päijät-Häme

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Finnacta Oy on ympäri suomen toimiva telemarkkinointiyritys, jolla markkinajohto useiden tunnettujen tuotteiden myynnissä suomessa. Olemme ASML:n jäsen ja toimimme heidän reilunpelin sääntöjen mukaan kaikessa toiminnassamme.
Finnacta Oy - 2016-05-28 - Päijät-Häme

Putkiasentaja -

Putkiasentajat
Haetaan LVI-huolto ja pienurakointitehtäviin ammattitaitoista putkiasentajaa. Hakijalla tulee olla soveltuva ammattitutkinto, työkokemusta alalta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn kentällä ja hyvää perusosaamista.
Marmako Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme Lahden rakennustyömaille RAKENNUSAPUMIEHIÄ Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu paljon erilaisia avustavia tehtäviä kuten esimerkiksi työmaan siivous, purkutyöt, erilaiset raivaustyöt ja tavaroiden kantaminen.
Selekta Rakennus Oy - 2016-03-24 - Päijät-Häme

Rakennustekniikan työnjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme RAKENNUSTEKNIIKAN TYÖNJOHTAJAA Lahteen. ISS Palvelujen kiinteistöjen ylläpitopalvelut tuottaa mm. liike-, teollisuus- ja julkisten kiinteistöjen teknisiä huolto-, korjaus- ja uudistamispalveluita. Vastuullamme on yhdessä
ISS Palvelut Oy - 2016-06-14 - Päijät-Häme

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Laajentaessamme toimintaamme, haemme perustusten rakentajaa/asiakasprojektien vetäjää Päijät-Hämeen alueelle. Mikäli sinulla on rakennusalan koulutus, muutaman vuoden kokemus rakennusalalta, paikallistuntemusta ja asenteesi
Pohjolan Perustus Oy - 2016-03-01 - Päijät-Häme

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat

Penttinen Evi - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Raudoittaja -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Haemme asiakkaallemme Hollolaan rakennusbetonielementtitehtaalle raudoittajia. Toivomme, että olet kerryttänyt jo hieman aiempaa kokemusta betonielementtien valmistuksesta ja raudoituksesta sekä omaat hyvät piirustustenlukutaidot.
Amiko Lahti Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Työtehtäviin kuluu salaattien valmistaminen, leipominen, asiakaspalvelu, astiahuolto sekä muut keittiön avustavat työtehtävät. Edellytämme iloista asiakaspalvelua, positiivistä asennetta sekä oma-aloitteisuutta.
Maukas Hetki - 2016-08-10 - Päijät-Häme

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat

Manna ry - 2016-08-10 - Päijät-Häme

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme ammattitaitoista ja aktiivista auton omaavaa siivoojaa. Työkohteet yrityksissä ja kotitalouksissa Lahden ja Päijät-Hämeen alueella. Työtä on aluksi osapäiväistä ja työ on aamu- ja iltapainotteista.
Lehmuksen tila Ky - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-28 - Päijät-Häme

Timpuri / rakentamisen ammattilainen -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Suomen Lämpö-Pro Oy on kokonaisvaltainen remonttitalo. Toimialueemme ovat Varsinais-Suomi, Uusimaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa sekä jatkossa Seinäjoen talousalue. Toimintamme kasvaessa haemme AMMATTITAITOISTA TIMPURIA / RAKENTAMISEN
Suomen Lämpö-PRO Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Toimistosiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

Mittametalli Oy - 2016-04-16 - Päijät-Häme

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
EKT Infra Oy on vuonna 2009 perustettu infra-, kivi- ja viherrakentamiseen keskittynyt yritys. Haemme Lahteen toimistotyöntekijää. Tehtäviisi kuuluvat mm. seuraavat tehtävät: - Kivi- ja asfaltointitöiden avustavat myyntitehtävät
EKT infra Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

 
 
site syntyy 1.837042093277 sekuntia