Job Henkilökohtainen avustaja Kymenlaakso CityWork Etelä-Karjala Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
Oletko valmis muuttamaan hyvinvointipalvelualaa kanssamme? ETSIMME HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA Tule mukaan parantamaan kanssamme alueesi hyvinvointipalvelujen laatua ja kustannustehokkuutta. Toimit alueellasi henkilökohtaisena avustajana. Avustat avustettavia henkilökohtaisesti niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi itse, mutta ei niistä vammansa tai sairautensa vuoksi kokonaan tai osittain itse selviä. Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella päivittäisissä toimissa, työssä, opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Avustustyön sisältö ja laajuus tarkentuvat kunkin avustettavan hoitosuunnitelman ja palvelukuvauksestamme johdettujen työohjeiden kautta. Ihannekandidaateilla on palvelualtis asenne, myötäelämisen taito ja jo hankittua kokemusta henkilökohtaisesta avustamisesta. Vaikka sinulta puuttuisi kokemusta, hae kuitenkin rohkeasti, jos sinusta muuten tuntuu, että olisit asenteesi ja työskentelytapojesi puolesta oikea ihminen henkilökohtaisen avustajan tehtävään. Haluatko liittyä meihin? Voit jättää hakemuksesi nettisivujen kautta, jonne voit liittää myös cv:si. Citywork Avustajapalvelut on keskittynyt henkilökohtaiseen apupalveluun, jonka tarkoituksena on antaa mahdollisuus vammaiselle tai pitkäaikaissairaalle henkilölle selviytyä yhdenvertaisesti päivittäisissä toiminnoissa sekä auttaa avustettavaa henkilöä toteuttamaan omia valintojaan. Vuonna 2014 Citywork työllisti noin 2.000 työntekijää ja on 12 suurimman henkilöstöpalvelualan yrityksen joukossa. Etsimme joukkoomme ja asiakasyrityksillemme energisiä oman alansa ammattilaisia, jotka suhtautuvat ihmisiin, elämään ja tekemiseen myönteisesti. Citywork on myös Facebookissa. Käy tutustumassa meihin osoitteessa facebook.com/citywork.fi.

Työnantajan nimi: CityWork Etelä-Karjala Oy

Työnantajan osoite: 45100 KOUVOLA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Kymenlaakso

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan avustajaa näkövammaiselle naiselle päivittäisiin toimintoihin, harrastuksiin ja työtehtäviin. Vaatimuksina on hyvä suomen kielen taito, kokemus hevosten käsittelystä, ajokortti ja tietokoneen käytön
Räisänen Tuija - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Sotkamon keskustassa asuvan miehen avustaminen ulkoilussa ja asioinneilla. Tehtävään kuuluu myös pyörätuolin työntäminen. Työssä tarvitaan hyvä terveys ja kunto. Palkataan luotettava ja yhteistyötaitoinen
Härkönen Unto - 2016-08-02 - Kainuu

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme henkilökohtaista avustajaa Kotkaan kehitysvammaiselle miehelle. Työhön kuuluu avustus päivätoiminassa 3 pvänä viikossa. Työaikasi on noin16 h/vko. Avustustyön sisältö ja laajuus sekä työajat
CityWork Etelä-Karjala Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1200 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pirkanmaalla asiakkaiden
Med Group Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa pitkäiaikaissairaalle, iäkkäälle naiselle Kiteen keskustaan. Lisäksi avustaminen tapahtuu kesä-aikana työnantajan kesämökillä Närsäkkälässä
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-05-15 - Pohjois-Karjala

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja aikuiselle, viittomakieliselle miehelle. Työnkuvaus: Työtoiminnan ohjaukseen max 64 tuntia kuukaudessa ja kodin ulkopuoliseen virkistäytymiseen max 30 tuntia kuukaudessa. Etusija viittomakielentaitoisella
Kuurojen Palvelusäätiö/Palvelukeskus Runola - 2016-03-03 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
85 % näkövammainen mies hakee henkilökohtaista avustajaa. Työaika n. 30 tuntia kuukaudessa. Työtehtävät ovat pääasiassa kulttuuri- ja virkistysmatkoja eri puolelle Suomea sekä kuntoutusreissuja. Ajokortti
Jutila Reijo - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme henkilökohtaista avustajaa määräaikaiseen työsuhteeseen Kiiminkiin. Haemme määräaikaista henkilökohtaista avustajaa Kiiminkiin ajalle 23.-28.7. Päivittäinen työaika klo 8:30-13. Toimit
Citywork Oulu Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 43-vuotiaalle pyörä-ja sähköpyörätuolia liikkumisen apuvälineenä käyttävälle
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-06-01 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 63-vuotiaalle kehitysvammaiselle asumispalveluyksikössä asuvalle miehelle Kuopion Leväselle. Työ on
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-06-14 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan äitiyslomasijaista henk.koht.avustajan työhön.Työ sisältää asiointi,suihku,ruuanlaitto ja pyykkiavustusta.Ilmojen salliessa ulkoilua.Työnantaja tupakoi. Työaika arkiaamupäivisin esim.10-14 yht.60
Leppänen Hilkka - 2016-03-01 - Satakunta

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsin sinua, oma-aloitteista, reipasta, vastuuntuntoista ja tunneälyn omaavaa henkilöä. "Seuralaisekseni" olen saanut vaikean nivelreuman sekä astman enkä selviydy itseni ja kotini hoidosta. Tarvitsen henkilön arjesta
Lehti Raili - 2016-03-11 - Varsinais-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsitään vakituista avustajaa vuonna -79 syntyneelle naiselle mm. kodinhoidollisiin tehtäviin (ruuan laittoa, pientä siivousta), alakouluikäisten lasten saattamiseen ja hakemiseen koulusta, ja muuhun apuun erilaisissa arjen askareissa.
Turun seudun lihastautiyhdistys ry - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 48-vuotias pyörätuolissa oleva CP-vammainen perheenäiti. Perheeseeni kuuluvat minun lisäkseni mieheni, 13 v autistinen tyttö sekä koira ja kaksi kissaa. Tarvitsen avukseni HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA jokapäiväisissä
Aaltonen Mia - 2016-05-18 - Varsinais-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Minä eli työnantaja olen 25 v turkulainen mies. Vietän paljon aikaa kodin ulkopuolella. Avustajan työtehtäviä ovat avustaminen vapaa-ajalla harrastuksissa asioinnissa sekä tarvittaessa kodin hoidossa. Työ sisältää
Keto Aleksi - 2016-03-25 - Varsinais-Suomi

kattoasentaja -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Eliittikatot on yli 100 työntekijän kokoinen perheyritys. Eliittikatot on nopeasti kasvava vesikattoremonttien tekijä. Laadukkaat katto- ja ulkoverhousremontit sekä avaimet käteen palvelukonsepti lisää jatkuvasti suosiotaan.
Eliittikatot Oy - 2016-03-08 - Kymenlaakso

Kesätyöntekijöitä siivoustyöhön -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme aurinkoiseen joukkoomme kesätyöntekijöitä Kotka-Hamina alueelle siivoustehtäviin vaihteleviin asiakaskohteisiimme. Kesätyöt siivouspalveluilla sisältävät muun muassa hotellien, toimistojen tai myymälöiden
SOL Palvelut Oy - 2016-04-15 - Kymenlaakso

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme asiakkaallemme Kouvolaan KOKKIA Olethan ulospäin suuntautunut, tunnollinen, reipas ja innokas kehittämään osaamistasi. Lisäksi olet työskennellyt alan tehtävissä aiemmin. Tarjoamme mukavan työn, iloisen
Go On Yhtiöt, Kouvola - 2016-05-05 - Kymenlaakso

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Suomen Kylmäkuljetus Oy - 2016-06-09 - Kymenlaakso

Laskuvarjohuoltaja -

Vaatturit, pukuompelijat, turkkurit ja hatuntekijät
TYÖPAIKKA KUVAUS Puolustusvoimat on arvostettu, nykyaikainen valtion työnantaja, joka tarjoaa monipuolisia ja haasteellisia tehtäviä 12 000 työntekijälle eri puolilla Suomea.
Puolustusvoimat - 2016-07-15 - Kymenlaakso

Myyjä -

Myyjät

Zammi Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Myyjä Viasatille -

Myyjät
Mietitkö alan vaihtoa tai myynninammattilaisena uutta potkua urallesi? Asiakkaamme FIN Kotimaan Puhelinpalvelut toimii Pohjoismaiden johtavan viestintäoperaattorin ja kansainvälisesti tunnetun maksu TV- palveluiden tarjoajana yritys- ja
Opteam - 2016-07-15 - Kymenlaakso

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-07-15 - Kymenlaakso

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Happy Bowling, Kouvolan keilahalli on vuodesta 1975 toiminut 10-ratainen keilahalli Kouvolan ytimessä. Radat on uudistettu täydellisesti ja tilojen perusparannukset on tehty 2014. Hallin yläpuolella sijaitsee neljä erillistä kokous-
KOUVOLAN KEILAHALLI OY - 2016-06-14 - Kymenlaakso

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Nyt haemme kymenlaakson alueelle rakennusapumiestä, sinulla on rakennusalan tai maanrakennusalan koulutus, oma auto ja työturvakortti. Hakemukset sähköpostitse. Projektivoima Oy on rakennusalan monipalveluyritys, joka on erikoistunut
Projektivoima Oy, Kouvola - 2016-04-15 - Kymenlaakso

RASKAAN KALUSTON MEKAANIKKO-KOTKA -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Keski- ja Itä-Suomen Scania-yksiköllä on palvelukeskukset Jyväskylässä, Kotkassa, Kouvolassa, Kuopiossa ja Lappeenrannassa. Haemme nyt Kotkan Scania-keskukseen RASKAAN KALUSTON MEKAANIKKOA Raskaan kaluston mekaanikkona toimenkuvaasi
Scania Suomi Oy - 2016-03-15 - Kymenlaakso

Sopimusneuvottelija -

Myyjät
Jäitkö pisteen päähän opiskelupaikasta? Ei hätää! Anna palkkapussin lohduttaa. Tule töihin SOPIMUSNEUVOTTELIJAKSI! Oletko kyllästynyt osa-aikaisiin ja määräaikaisiin työsuhteisiin!
Opteam - 2016-07-28 - Kymenlaakso

Toimintaterapeutti -

Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat
Toimintaterapeutin tehtävät keskussairaalassa. Tehtävät ovat pääosin poliklinikalla tapahtuvia apuvälinearvioita, käsikirurgisten lastojen valmistusta ja työkykyarvioita. Tehtäviä voi olla myös
Carea Kymenlaakson sairaanhoito-ja sosiaalipalvelujen k.yht. - 2016-03-04 - Kymenlaakso

Vuorovastaava(myyntityö) -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Vuorovastaavaharjoittelija - Etsimme nyt Kouvolaan avattavaan toimistoon kokoaikaista motivoitunutta ja tuloshakuista henkilöä pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Tehtäväsi on edistää omistajamme, Valo ry:n, Suomen Olympiakomitean
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-08-02 - Kymenlaakso

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Kuljetus Mankinen Oy - 2016-03-01 - Kymenlaakso

 
 
site syntyy 0.40061688423157 sekuntia