Job Henkilökohtainen avustaja Pohjois-Savo Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 14-vuotiaalle lievästi kehitysvammaiselle nuorelle miehelle Kuopion Petoselle. Työ on vapaa-ajan avustamista enintään 20t/kk. Avustamisen tarve on lähinnä ulkoilussa ja vapaa-ajan vietossa esim. uinti, pyöräily, erilaiset tapahtumissa käynnit. Pääasiallinen työaika arkisin iltapäivästä ja lauantaisin. Työ alkaa 29.02.2016, tai sopimuksen mukaan. Työajat sovitaan tarkemmin työnantajan kanssa. Palkkaus 10,61€/t Työsuhteet ovat aina yksityisiä. Valittu henkilö on työsuhteessa avustettavaan tai hänen edunvalvojaansa. Haastatteluun / työsuhteeseen valituille tieto ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Alle 18-vuotiaiden kanssa työskenteleviltä pyydetään aina rikostaustaote nähtäväksi ennen työsuhteen alkua. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002 Kelpoisuusvaatimukset: Ei koulutusvaatimusta, etuna terveydenhuollon- tai sosiaalialankoulutus, sekä työkokemus vastaavanlaisista työtehtävistä.
Työnantajan nimi: Kuopion kaupunki työnantajapalvelu
Työnantajan osoite: 70100 KUOPIO
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
3 Palveluneuvojaa -
Puhelinpalveluneuvojat
Call Waves on asiakaspalvelun ja myynnin ammattilaisia työllistävä yhteyskeskus. Pidämme huolta toimeksiantajayritystemme asiakkaista. Teemme ulkoistettua asiakaspalvelu- ja myyntityötä puhelimitse ja sähköpostitse
Call Waves Solutions Finland Oy - 2016-04-29 - Pohjois-Savo
Asiakashankkija -
Myyntiedustajat
Palkkaamme kokoaikaiseen työsuhteeseen 4 UUTTA TYÖKAVERIA MYYNTITIIMIIMME! Me myymme markkinoiden edullisinta käyttösähköä, joten et joudu olemaan asiakkaan lompakolla! Puhelussa kartoitamme asiakkaan nykytilanteen ja
Prime Sales Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Asiakasneuvoja, puhelinpalvelu -
Puhelinpalveluneuvojat
Etsitkö työtä, jossa on joustavat työajat ja hyvä palkka? Kareta Oy on kuopiolainen, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä laadukkaita tuotteita sekä
Kareta Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Savo
Franchising yrittäjä -
Franchising yrittäjä, PixMoor Oy, Helsinki, Tampere, Rovaniemi, Vaasa, Kuopio, Jyväskylä PixMoor Oy on kehittänyt maailman edistyneimmän täysin automaattisen tuotekuvausjärjestelmän, jolla suurten tuotemäärien kuvaaminen onnistuu jopa 80% tehokkaammin
PixMoor Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo
Fysioterapeutti -
Fysioterapian erityisasiantuntijat
Fysikaalinen Hoitolaitos Karvonen Oy on vuonna 1980 perustettu yritys, joka tuottaa laadukkaita ja ammatillisesti huipputasoisia fysioterapia- ja hierontapalveluja Vieremällä ja Sonkajärvellä. Toimintamme täydentää julkisen
Fysikaalinen Hoitolaitos Karvonen Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa naistyönantajalle. Työaika 6-8 tuntia päivässä, maanantaista perjantaihin.Työtehtävinä avustaminen kaikissa arjen toiminnoissa. Työnantajalla on koira ja koiran ulkoilutus
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-04-21 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsitkö hyvää, pidempiaikaista henkilökohtaisen avustajan työpaikkaa turvallisilla ja hyvillä työolosuhteilla. Tule henkilökohtaiseksi avustajaksi perheelliselle työskentelevälle liikuntavammaiselle naiselle.
Tammelin Mari - 2016-05-07 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Avustaminen tavanomaisissa kotiaskareissa ja asioinneilla. Palkataan toimelias, luotettava ja henkilökohtaisen avustajan tehtävästä kiinnostunut henkilö. Työtä pari kertaa viikossa sopimuksen mukaan. Sopii lisätyöksi.
Matti Karjalainen - 2016-06-14 - Kainuu
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme henkilökohtaista avustajaa Lopelle naisavustettavalle kodin ulkopuolisiin avustuksiin. Haemme henkilökohtaisia avustajia osa-aikaisiin työsuhteisiin. Avustat avustettavaa niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä
CityWork Häme Oy - 2016-04-24 - Kanta-Häme
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan kesälomasijaiseksi henkilökohtaista avustajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Avustettava on 37- vuotias, pyörätuolissa oleva lakimies. Työn kuva on varsin laaja-alainen käsittäen avustamista
Arola Mikko - 2016-03-17 - Kanta-Häme
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Citywork tuottaa työnteon tuloksia parantavia palvelu- ja henkilöstöratkaisuja suomalaisille yrityksille ja yhteisöille panostamalla työntekijöiden osaamiseen, motivaatioon ja palkitsemismalleihin. Citywork Avustajapalvelut
Citywork Keski-Suomi Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme henkilökohtaisia avustajia palvelutalossamme asuville vaikeavammaisille asiakkaillemme vapaa-ajan avustamisiin ja asiointeihin. Tuntimäärät vaihtelevat asiakaskohtaisesti. Palvelutalon henkilökunta perehdyttää
Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, - 2016-08-17 - Keski-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 30-vuotias pyörätuolilla liikkuva nainen ja haen itselleni reipasta, työtä pelkäämätöntä, luotettavaa ja rehellistä henkilökohtaista avustajaa. Meillä asustaa tosi seurallinen tiibetinspanieli,
Marjut Alakoski - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Jyrki Niskala - 2016-06-27 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa n. 30-vuotiaalle urheilulliselle lievästi kehitysvammaiselle nuorelle miehelle Varkauteen. Avustamista tarvitaan harrastus- ja vapaa-ajan toimintaan mm. elokuviin, jääkiekkopeleihin
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Huoltoasentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Työtehtäviisi kuuluu sammutin-, savunpoistoluukku-, pikapaloposti-, sammutinjärjestelmä ja väestönsuojahuollot. Ajokortti vaaditaan. Odotamme hakemustasi sähköpostilla palkkatoiveineen, sillä paikka täytetään
SAVON PALOKALUSTO KY - 2016-08-10 - Pohjois-Savo
Iltatyöntekijä -
Puhelin- ym. myyjät
Haemme nyt ILTATYÖNTEKIJÖITÄ osa-aikaiseen työsuhteeseen. Työskentelet sähkönmyyntitiimissämme 3-5 iltana viikossa omien aikataulujesi mukaan. Tehtävässä menestyminen vaatii, että kykenet keskustelemaan
Prime Sales Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Savo
Kesätyöntekijöitä -
Myyjät
Biltema on yksi Pohjoismaiden suurimmista varaosa- ja tarvikemyymäläketjuista. Tuotevalikoimaamme kuuluu auto-, vene-, rakennus-, ja kodintarvikkeita, polkupyöriä sekä paljon muuta. Tavarataloja on tällä hetkellä
Biltema Suomi Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Myyjä (extratyöntekijöitä) -
Myyjät
Etsimme extratyöntekijöitä NewYorkerin myymäläämme Kuopioon! Ovatko kehittyminen ja uudet haasteet käyttövoimasi? Jos vastasit kyllä, sopisit hyvin tiimiimme. NEW YORKER työllistää tällä
New Yorker Finland Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Savo
Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -
Myyjät
Oletko vailla pitkäaikaista työtä? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä? Mistä on kyse? Tarjoamme sinulle
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-05-18 - Pohjois-Savo
Myyntiagentti -
Myyntiedustajat
Oletko ilman töitä? Opiskelupaikkaa? Työssäoppiminen? Tahdotko ansaita itsellesi mukavan tukun rahaa siistissä sisätyössä? Ei hätää, sillä tarjoamme paikan vielä kahdelle työntekijälle
Finnacta Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Neuvottelija kesätyö -
Myyntiedustajat
Call Waves on asiakaspalvelun ja myynnin ammattilaisia työllistävä yhteyskeskus. Pidämme huolta toimeksiantajayritystemme asiakkaista. Teemme ulkoistettua asiakaspalvelu- ja myyntityötä puhelimitse ja sähköpostitse
Call Waves Solutions Finland Oy - 2016-02-23 - Pohjois-Savo
Ohjaaja/valmentaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kuopion kaupungin perusturvan palvelualueella työllisyyspalveluissa on haettavana kaksi (2) ohjaajan/valmentajan määräaikaista tehtävää. Tehtävät täytetään sopimuksen mukaan ja ne kestävät
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-05-22 - Pohjois-Savo
Ohjelmistokehittäjä Kuopioon (sulautetut järjestel -
Sovellusohjelmoijat
Vuonna 1994 perustettu Symbio on yksi maailman suurimmista tuotekehitys- ja laadunvarmistuspalveluita tarjoavista ohjelmistotaloista sekä tuotekehityspalveluihin keskittyvän RDaaS-konseptin (R&D as a Service) suunnannäyttäjä.
Symbio Finland Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Promoottori / Tuote-esittelijä -
Tuote-esittelijät
Irokeesi Oy on Suomen johtava tapahtumaelämyksia tarjoava yritys ja Dentsu Aegis Networkin itsenäinen tytäryhtiö. Satoja, aktiivisia 18-69 -vuotiaita työntekijöitämme työskentelee kuukausittain ympäri Suomen
Irokeesi Oy - 2016-04-24 - Pohjois-Savo
Rakennussiivooja (Siilinjärvi) -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakasyrityksellemme reippaita ja fyysiseen työhön sopivia rakennussiivoojia Siilinjärvelle. Työssä vaaditaan voimassa oleva työturvallisuuskortti. Aikaisempi kokemus rakennussiivouksesta ja/tai ylipäätään
Banssi pohjoinen Oy - 2016-04-21 - Pohjois-Savo
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Siilinjärven kunnan koulutoimessa on haettavana vakinaista täyttämistä varten 8.8.2016 alkaen ETU-luokan sairaanhoitajan tehtävä (vakanssi no 287), suuntautumisalana lasten sairaanhoito, mielenterveys tai psykiatria. Lisäeduksi
Siilinjärven kunta - 2016-03-16 - Pohjois-Savo
Saumaaja (määräaikainen vuorotteluvapaan sijainen) -
Valkaisu-, värjäys- ja puhdistuskoneiden hoitajat
Tehtävän kuvaus: Technologies Oy valmistaa Juankosken tehtaallaan märkäviiroja. Tehdasalueella sijaitsee tuotannon lisäksi mm. modernit tuotekehitys- ja laboratoriotilat. Juankosken
Valmet Oyj - 2016-03-01 - Pohjois-Savo
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-27 - Pohjois-Savo
Suunnittelu- ja projekti-insinöörejä -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Insta Automation Oy on täyden palvelun sähköautomaatiotalo. Huolehdimme teollisuuden ja prosessien sähköautomaation koko elinkaaresta aina suunnittelusta ylläpitoon. Asiakkainamme ovat prosessi-, energia- ja meriteollisuuden
Insta Automation Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Savo