Job Henkilökohtainen avustaja Pohjois-Savo Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 77-vuotiaalle naiselle Nilsiään. Liikkumisen apuvälineenä pyörätuoli. Avustamista on enintään 24t/kk päivittäinen avustaminen kotiaskareissa, ruoanlaitossa ja asioinnissa. Vapaa-ajan avustamista on enintään 30t/kk esim. ulkoilussa, puutarha-askareissa ja käsitöissä ym. Työ alkaa 2.6.2016 tai sovitusti. Työajat sovitaan tarkemmin työnantajan kanssa. Palkka 10,69 €/t Työsuhteet ovat aina yksityisiä. Valittu henkilö on työsuhteessa avustettavaan tai hänen edunvalvojaansa. Haastatteluun / työsuhteeseen valituille tieto ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Alle 18-vuotiaiden kanssa työskenteleviltä pyydetään aina rikostaustaote nähtäväksi ennen työsuhteen alkua. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002. Kelpoisuusvaatimukset: Ei koulutusvaatimusta, etuna terveydenhuollon- tai sosiaalialankoulutus, sekä työkokemus vastaavanlaisista työtehtävistä.
Työnantajan nimi: Kuopion kaupunki työnantajapalvelu
Työnantajan osoite: 70100 KUOPIO
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
4 Kesätyöntekijää -
Myyntiedustajat
Lomaa on kulunut jo kohta pari viikkoa, eikä kesäduunia ole vieläkään löytynyt? Kesästä olisi mukava nauttia, mutta lompakko ammottaa tyhjyyttään? Eipä hätää, sillä tarjoamme kesätyöpaikan
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo
Asiakashankkija -
Myyntiedustajat
Palkkaamme kokoaikaiseen työsuhteeseen 4 UUTTA TYÖKAVERIA MYYNTITIIMIIMME! Me myymme markkinoiden edullisinta käyttösähköä, joten et joudu olemaan asiakkaan lompakolla! Puhelussa kartoitamme asiakkaan nykytilanteen ja
Prime Sales Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Asiakasneuvottelija (Opiskelijat HUOMIO!) -
Puhelin- ym. myyjät
Lisäduunia? Iltaan, päivään tai Etätyöksi? Jos sinulla on viikossa 15h ylimääräistä aikaa ja tilillesi mahtuu 500-1000e/kk, niin olet juuri meidän etsimämme henkilö. Palkkaamme kaksi hyvän
Finnacta Oy - 2016-06-01 - Pohjois-Savo
Erityisluokanopettajan sijaisuus -
Erityisopettajat
Vieremän kunnassa on avoinna erityisluokanopettajan sijaisuus ajalle 10.8.2016 - 30.6.2017. Sijoituspaikka on Kirkonkylän koulun pienluokka. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Vieremän kunta - 2016-05-02 - Pohjois-Savo
Fysioterapeutin toimi, Kuntoutus -
Fysioterapian erityisasiantuntijat
Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, Kuntoutuksen palveluyksikössä, on haettavana fysioterapeutin toimi (1). Kuntoutuksen palveluyksikkö muodostuu fysiatriasta ja kuntoutuskeskuksesta. Palveluyksikön toiminta-ajatuksena on edistää
KYS Kuopion yliopistollinen sairaala - 2016-03-08 - Pohjois-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA parikymppiselle lihassairautta sairastavalle miehelle Mikkeliin. Aiempi kokemus avustajantyöstä ei ole välttämätön, vaan haemme luotettavaa ihmistä, joka ei säikähdä
Anonyymi työnantaja, Mikkeli - 2016-08-10 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Perheensä kanssa Helsingissä asuva Sokea 22-vuotias nainen etsii itselleen vapaa-ajan avustajaa pääasiassa harrastustoimiin. Tehtäviin kuuluu mm. erilaisissa paikoissa, kuten kuntosalilla, uimahallissa, yms opastaminen. Myöskin
Medina Omeragic - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kehitysvammaisen aikuistuvan nuoren miehen henkilökohtaisen avustajan tehtävät, Viikoittainen työaika noin 16 tuntia, pääasiallisesti arkisin iltapäivisin ja alkuillasta. Tehtävään valitun tulee toimittaa
Sari Mustamäki - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen itselleni henkilökohtaista avustajaa. Työtä on tarjolla noin 120h kuukaudessa ja vuoroista sovitaan etukäteen yhdessä. Olen 40-vuotias MS-tautia sairastava mies ja asun yksin Helsingin Ruoholahdessa. Tarvitsen apua selvitäkseni
Husso Jarkko - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 900 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pirkanmaalla asiakkaiden
Med Group Oy - 2016-05-03 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 900 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pirkanmaalla asiakkaiden
Med Group Oy - 2016-05-03 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
HR Hoiva on vahvasti kasvussa oleva sosiaali- ja terveyspalveluja valtakunnallisesti tuottava yritys. HR Hoivan ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö tarjoaa kotihoito-, avustus-, siivous- ja asiointipalveluja. Panostamme työntekijöiden
HR Hoiva Oy - 2016-03-10 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Liikuntarajoitteinen ja osittain näkövammainen henkilö hakee lähihoitajaa henkilökohtaiseksi avustajaksi. Työ on sijaisuus, mutta jatkossa mahdollista jatkuviin tuurauksiin. Tehtävä sisältää normaalit
Järvinen Helka - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Avustustehtävät AVH asiakkaan mm. arjen perusasioissa sekä asiakkaan viriketoiminta. Lääkkeenjakoa ei välttämättä tarvitse tehdä. Keskimääräinen tuntimäärä 30 tuntia /viikko.
Peuraniemi Urpo - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Hei! Olen 23-vuotias CP-vammainen nainen Tampereelta. Luonteeltani olen avoin, iloinen ja huumorintajuinen ja elän elämääni täysillä. Vamma ei ole missään määrin este, korkeintaan pieni hidaste silloin
Seppälä Riikka - 2016-08-10 - unspecified
Järjestelmäasiantuntija -
Systeemisuunnittelijat
Haemme asiakasyrityksellemme Kuopioon JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJAA ylläpitämään, kehittämään ja tukemaan Dynamics AX-toiminnanohjausjärjestelmää sekä muita käytössämme olevia
Osuma Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Savo
Liikennevalvoja -
Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
Haemme asiakasyritykseemme Kuopioon useita liikenteenohjaajia. Työt alkavat jo kesäkuun alkupuolella ja kestävät alustavasti elokuun loppuun, asiakasyrityksen tarpeen mukaisesti. Työhön sisältyy liikenteenohjausta Kuopion
Hazana Oy - 2016-06-09 - Pohjois-Savo
Muu liikunnanohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Pohjois-Savon Liikunta ry on maakunnallinen liikunnan ja urheilun edunvalvonta-, palvelu- ja kehittämisyksikkö. Ydintehtävänämme on vahvistaa liikuntakulttuuria ja lisätä liikuntaa toiminta-alueellamme. Etsimme määräaikaiseen
Pohjois-Savon Liikunta - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Muuttoauton kuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Etsimme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista muuttoauton kuljettajaa. Työnkuvaan kuuluu sekä kuorma-autonkuljettajan työtehtävät että muuttomiehen työtehtävät. Haemme henkilöä, joka on ahkera, hyvässä
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Savo
Myyntineuvottelija (etätyö) -
Myyntiedustajat
Olemme laajentamassa toimintaa myyntipuolella uuden projektin myötä ja etsimme tiimiimme ETÄMYYNTINEUVOTTELIJOITA. Työssäsi tulet markkinoimaan laadukkaita tuotteita kuluttajille, sekä yrityksille. Tulet saamaan kattavan
IT-Networks FInland Oy - 2016-02-28 - Pohjois-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Suomen Numerokeskus Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Savo
Myyntineuvottelijoita -
Puhelin- ym. myyjät
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-02-28 - Pohjois-Savo
Palvelukodin johtaja -
Sosiaalihuollon johtajat
Haemme Kahvimyllyn palvelukotiin Suonenjoelle 4.4.2016 kello 15.00 mennessä PALVELUKODIN JOHTAJAA. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- tai terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen alan tutkinto. Lisäksi arvostamme
Vaalijalan kuntayhtymä - 2016-03-18 - Pohjois-Savo
Raudoittaja, metalli -
Betonirakentajat ja raudoittajat
Haemme asiakkaallemme Varkauteen raudoittajaa metallipuolen teollisuuteen. Raudoittaja toimii hitsaajan kanssa työparina, mutta toivomme hakijalta kykyä myös itsenäiseen työskentelyyn. Aikaisempi kokemus raudoittajan tehtävistä
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Ruotsinkielinen tukkumyyjä / asiakaspalvelija -
Myyjät
Vannetukku.fi Oy on vuonna 2006 perustettu, Suomen suurin vanteiden, renkaiden ja rengaskoneiden verkkokauppa, joka on kasvattanut myyntiään vuosittain noin 50 %. Vannetukun nettisivuilla käy yli 2,4 miljoonaa kävijää ja
Vannetukku.fi Oy, Kuopio - 2016-03-16 - Pohjois-Savo
Sähköenergiaedustaja (ILTATYÖ) -
Puhelin- ym. myyjät
Prime Sales Oy on suomalainen myynnin ja markkinoinnin palveluyritys ja työllistämme tällä hetkellä 55 henkilöä toimistoissamme Oulussa, Kuopiossa ja Seinäjoella. Tavoitteenamme on olla Suomen johtava yritys omalla
Prime Sales Oy - 2016-03-15 - Pohjois-Savo
Suuhygienisti -
Suuhygienistit
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä tuottaa suun terveydenhoitopalvelut Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven ja Vieremän hammashoitoloissa. Eri toimintayksiköissä työskentelee tällä hetkellä yhteensä noin 40
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä - 2016-03-18 - Pohjois-Savo
Teollisuuden kunnossapitotyöntekijä -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme reipasta ja hyvän työmotivaation omaavaa teollisuuden kunnossapitoasentajaa Kuopioon erilaisiin kunnossapidon tehtäviin. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä! Työssä vaaditaan
Banssi pohjoinen Oy - 2016-03-19 - Pohjois-Savo
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan reipasta ja oma-aloitteista yhdistelmäajoneuvon kuljettajaa runko ja jakelu kuljetuksiin. Työ sisältää kuorman lastaukset ja purut. Kuopio-Espoo-Kuopio välillä(inex partners ajot). Ensimmäisen paikan työ
Kuljetusliike Marko Tuomainen Ky - 2016-02-23 - Pohjois-Savo